Tässä se taas todettiin, kuinka uusliberalismin jatkuvasti kiihtyvä työtahti kuluttaa työntekijät loppuun, ja ahdistaa entistä enemmän suomalaisia perheitä, ja johtaa lisääntyvään nuorison pahoin vointiin. Tätäkö sinäkin haluat, ja niin tunnut ihailevan V.V?(ettet vain olisi homo, kun niin työntekijöitä, ja heidän perheitään vihaat?)
__________________________________________________
Perheystävälliset käytännöt tarpeen työpaikoille
Työn ja perheen yhteensovittamista tutkineesta Sitran raportista selviää, että osallistuneista 125 työpaikasta 62 prosentissa oli kirjattu henkilöstöstrategia.
Työn ja perheen yhteensovittamisen kehittäminen on työpaikoilla vielä uusi asia. Työnantajan näkökulmasta yhteensovittamisen järjestelyt ovat Suomessa olleet lakisääteisiä ja työmarkkinaosapuolten välisiä järjestelyjä.
Sitran tutkimukseen osallistuneista 125 työpaikasta 62 prosentilla oli kirjattu henkilöstöstrategia, ja näistä strategioista noin kolmasosasta löytyi mainintoja työn ja perheen yhteensovittamisesta. Erillistä selvitystä työn ja perheen yhteensovittamista helpottavien järjestelyjen tarpeista ei useimmiten ollut tehty. Selvitys oli vain muutamassa työpaikassa ja sellaisia tehtiin parhaillaan tai selvityksen tekemisestä oli keskusteltu muutamassa työpaikassa.
Tutkijat Riikka Kivimäki ja Katri Otonkorpi-Lehtoranta kehottavat "Pomot ja perheet" -raportissa työyhteisöjä luomaan itse omat perheystävälliset käytäntönsä, eikä se välttämättä merkitse uusia kustannuksia.
Perherakenteet selville
Riikka Kivimäki toivoo, että vaikka työsuojeluorganisaatio ottaisi tehtäväkseen selvittää aluksi työpaikkojen perherakenteen. Kysely voitaisiin vähällä vaivalla järjestää omilla voimin, ja siihen voisi vastata nimettömänä. Tavoitteena olisi saada selville, minkälaisia perheitä yrityksen työntekijöillä on ja mitkä ovat työntekijöiden tarpeet näissä työ- ja perheasioissa.
Henkilökohtaisissa kehityskeskusteluissa esimiehen kanssa voi työntekijä tuoda tarkemmin omat toivomuksensa esille - tietysti vetämällä itse rajan siihen, mitä haluaa kertoa.
-Toimipaikassa pitäisi olla tiedostettua toimintaa henkilöstöpolitiikasta: mitkä ovat meille tärkeitä asioita, ja mikä asia pitäisi tehdä, jotta nämä arvot ja päämäärät toteutuisivat, Kivimäki kehottaa.
Lapset kärsivät
Työtahdin tiivistyminen vaikuttaa eurooppalaisittain vertailtuna suomalaiselta ongelmalta. Kiirevertailussa suomalaiset naiset näyttäisivät olevan kovimmassa paineessa. Kiireen lisääntyminen onkin työolotutkimusten mukaan suomalaista työelämää leimaava muutos.
-Suomalaisten lasten hyvin- ja pahoinvoinnista tehdyt tutkimukset antavat viitteitä siitä, että lapsille olisi annettava enemmän aikaa ja tilaa, Kivimäki muistuttaa.
Pomot ja perheet -raportin julkaisemisen on kustantanut Edita.
(MTV3-STT)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Siellä suunnitellaan työssäkäyville naisille pillerikuuria, jotta kuukautiset tulisivat vain neljä kertaa vuodessa. Näin poissaolot vähenisivät, työaika käytettäisiin paremmin hyödyksi ja kapitalisti voittaisi enemmän.
Aikoihin on eletty, kun pääomat haluavat jo määrätä naistyöntekijöiden kehontoiminnotkin.
väki jo käyttää vaippoja, ettei tarvii työajalla vessaan mennä, USA:ssa siis
http://www3.soneraplaza.fi/ellit/artikkeli/0,2208,2051_130418,00.html