Taistelu Jumalan laista -kirjasta

Tässä joitakin kohtia Arvo Arasolan kirjasta "Taistelu Jumalan laista":

On selvää, että Kristukseen uskova on vapaa lain tuomiosta ja kirouksesta. Hänen elämänsä lähtee Jumalan armosta ja anteeksiannosta. Jos armo tekee lopun lain vaatimuksista, ovat seuraavat johtopäätökset väistämättömiä:

Jos laki on poistettu, ei ole syntiäkään
"Lain tehtävä on opettaa tuntemaan, mitä synti on". (Room.3:20) "Ellei ole lakia, ei ole rikkomustakaan" 4:15
"Missä lakia ei ole, siellä ei synneistä pidetä kirjaa". 5:13

Synnintunnon mitta on armon mitta. Jatkuva armossa eläminen edellyttää ihmisen jatkuvaa oman syntisyyden näkemistä ja kokonaista Kristukseen turvaamista. Kun laki poistetaan, poistuu samalla vanhan itsekkään ihmisen nuhtelija, kurittaja ja tuomari. Siinä kaita tie muuttuu nopeasti laveaksi ja ihmisen luonnollinen itsekkyys alkaa irrottaa häntä Jumalasta. Uskovakin ihminen tarvitsee lakia varoittamaan synnistä ja korottamaan Kristusta ja hänen armoaan.

Jos laki on poistettu, sitä saa rikkoa.

Joka kerta, kun saarnataan, etteivät kymmenen käskyn vaatimukset sido kristittyjä, itse asiassa sanotaan: Saatte pitää muita jumalia, varastaa, tappaa, himoita, jne. Tämä on lihan vapautta. Lain hylkääjille Jumala on peräänantava, heikko isä, joka ei välitä lastensa virheistä. Raamatussa tätä nimitetään lihan mukaan elämistä. Sen omaksuvat eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua (Room.8:7).
Kun väitetään "Hengen lain" vapauttavan kymmenestä käskystä, sekoitetaan kuitenkin uuden elämän voima ja sen ohjeet. Hengen laki on kristitylle rohkeutta ja uskon voittoja antava voima. Hengen laki vapauttaa ihmisen rikkomasta Jumalan tahtoa ja hänen lakiaan. Näin ihminen vapautuu synnistä ja saa elämäänsä jumalallisen rakkauden voiman.

Jos laki on poistettu, se täytyy poistaa myös Jumalan luonteesta.
Laki on sidoksissa antajaansa. Maan lakien halveksiminen on yhteiskunnan ja esivallan halveksimista. Laki on Jumalan tahto. Se on itsessään jumalallinen. Laissa ei ole vikaa. Vikaa on ihmisessä ja hänen asenteessaan. Pelastus asettaa ihmisen oikeaan suhteeseen Jumalaan ja samalla myös oikeaan mittasuhteeseen hänen tahtoonsa nähden. Jos laki poistetaan, mitä jää jäljelle Jumalan vanhurskaudesta? Jos ihminen vapautetaan lain vaatimuksista, millaista on ihmisen elämä, millainen heidän moraalinsa ja millainen koko jumalallinen järjestys? Jos lakia käsitellään irrallisena vaikuttajana, valtana ja voimana, ei nähdä, että se on Jumalasta. Jumalaan perustuvana se on muuttumaton. Lain poistaminen on hyökkäys Jumalan valtakunnan vanhurskauden periaatteita vastaan.

Johdonmukaisia lain hylkääjiä tapaa harvoin. Sama henkilö, joka saarnaa, että Jumalan laki on kumottu, vaatii kuitenkin kotonaan lapsiltaan kunnioitusta eli kuuliaisuutta samaa lakia kohtaan, jota vastaan hän puhuu. Joissakin vapaissa seurakunnissa saatetaan sanoa, etteivät dekalogin säädökset sido uskovaista ihmistä, ja kuitenkin jäsenyydestä erotetaan henkilö, joka on julkisesti Jumalan käskyjä rikkonut. Joskus tuntuu siltä, etteivät näin menettelevät henkilöt itsekään tiedä mitä puhuvat. Toisaalta puhutaan kuuliaisuudesta Jumalalle, ja sitten sanotaankin, ettei lailla ole mitään arvoa kristitylle. Tai, että raamatulliset moraaliperiaatteet ovat tärkeät ja toisessa tilanteessa korostetaan uskovan olevan vapaa laista. Tämän soutamisen ja huopaamisen keskellä on joskus vaikea päästä selville siitä , mitä tarkoitetaan.

Syy, miksi Paavalia on ymmärretty väärin, on tilanteissa, joissa Paavali joutui taistelemaan farisealaista lakihurskautta vastaan. Paavali joutuu suorin sanoin vastustamaan yritystä tehdä laista pelastuksen perustusta. Tälle vastakohtana Paavali osoittaa vastaan sanomattomasti, kuinka pelastus pohjautuu yksin Kristuksen vanhurskauteen ja hänen uhriinsa meidän puolestamme.

On samantekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ympärileikkaamaton. Tärkeää on, että hänet on luotu uudeksi (Gal.6:15).

Kristuksessa Jeesuksessa on yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei. Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko. (Gal.5:6)

On yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei; tärkeää on Jumalan käskyjen noudattaminen. (1 Kor.7:19)

Näissä Raamatunkohdissa Paavali kumoaa kaksi erehdystä. Toiset vaativat kuuliaisuutta ilman mielenlaadun muuttumista ja toiset taas vaativat mielenlaatua ilman Jumalan vaatimusten täyttämistä. Ensimmäinen johtaa ulkokultaiseen lakikristillisyyteen ja jälkimmäinen antinomismiin ja epäraittiiseen tunnekristillisyyteen. Oleellista on uusi luomus, rakkautena vaikuttava usko ja Hengen antama tahto, uskon kuuliaisuus, joka yksin johtaa Jumalan käskyjen todelliseen täyttämiseen. Kristitty pitää Jumalan lain noudattamista uskon ja Hengen työnä.   
8348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Korostaa Jeesusta, Hänen armonsa suuruutta ja syvyyttä?
Vai koititko korottaa lakia?
Mielestäni jälkimmäistä.

Jeesuskin korotti lakia, mutta vain yhdessä tarkoituksessa.

Mikä saa aikaan mielenmuutoksen?

Kysymys uskosta on uskossta uskoon.

Usko tulee kuulemisesta . Kuulla ei voi , ellei ammenna tietoa Raamatusta. Tieto ei tässä mielesä tuo tuskaa,koska Raamatun tieto on tuonut meille pelastuksen.Raamatun tieto synnyttää uskoa Täydelliseen sovitukseen. Jeesus tehtiin synniksi: Mikä ihme!

Minut tehtiin pyhäksi; Mikä ihme.

Tätä ihmettä ei ymmärrä kukaan muu kuin sellainen joka on tarpeeksi syntinen, ja jonka suun on lain suuruus tukkinut.

Jeesus sanoi, " Joka raskastaa minua, pitää minun käskyni"

On siis ensin mietittävä suhdetta Jeesukseen; Miksi en rakasta??

Miksi Rakastan?

Jeesuksen käskyt: Kavahtakaa lainopettajien hapatusta, jos joku haluaa huivisi niin anna hänelle viittasikin, varokaa vääriä profeettoja, Tee sapattina hyvää, Rukoile vihamiehesi puolesta, Rakasta Minua/ Jeesusta, lähimmäistäsi ja itseäsi.

Jos ihminen ei Rakasta Jeesusta, hän on vielä lain alla ja vartioituna. Tämä tila jatkuu niin alas, kunnes ei ole enää muuta pakotietä ulos omista mahdollisuuksista, kuin uskoa evankeliumi.

Suorittelen Lutherin Mannaa Jumalalapsille.

Äänestä
  • No en miettinyt hirveästi vaikuttimiani, kun tuon tekstin laitoin palstalle. Mutta ainakaan en yritä kumota lakia. Kristukseen uskova on vapaa lain tuomiosta ja kirouksesta. Mutta tekeekö armo lopun lain vaatimuksista? Kukaan ei ole väittänyt, että laki olisi pelastuksen perusta. Mutta jos Pyhä Henki on uskoontullessa kirjoittanut lakinsa uskovan sisimpään ja lain noudattaminen on Pyhän Hengen, ei oman minän työtä, on outoa jos laki olisi poistettu, kuten jotkut kristityt väittävät. Herää välillä kysymys onko näiden henkilöiden uskoontulo ollut aitoa tai matkan varrella kylmettynyt, jotka tuollaisia väittävät. (Ajattelen nyt yleisesti, en tarkoita sinua, kuka sitten oletkin...)

    Äänestä

  • old_profile_43276 kirjoitti:

    No en miettinyt hirveästi vaikuttimiani, kun tuon tekstin laitoin palstalle. Mutta ainakaan en yritä kumota lakia. Kristukseen uskova on vapaa lain tuomiosta ja kirouksesta. Mutta tekeekö armo lopun lain vaatimuksista? Kukaan ei ole väittänyt, että laki olisi pelastuksen perusta. Mutta jos Pyhä Henki on uskoontullessa kirjoittanut lakinsa uskovan sisimpään ja lain noudattaminen on Pyhän Hengen, ei oman minän työtä, on outoa jos laki olisi poistettu, kuten jotkut kristityt väittävät. Herää välillä kysymys onko näiden henkilöiden uskoontulo ollut aitoa tai matkan varrella kylmettynyt, jotka tuollaisia väittävät. (Ajattelen nyt yleisesti, en tarkoita sinua, kuka sitten oletkin...)

    La

    1:5 Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.
    1:6 Muutamat ovat hairahtuneet niistä pois ja poikenneet turhiin jaarituksiin,
    1:7 tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät.
    1:8 Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään

    1:9 ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,

    1:10 haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan -

    Äänestä

  • liikennesäännöt kirjoitti:

    , sillä eräs adventtikirkon pastori vei toiselta adventistilta vaimon ja lapset, ja kun tämä huorintehnyt mies, sai päänsä selväksi, hän hyökkäsi salaa minun vaimoni kimppuun, ja vietteli hänet, samoilla keinoilla kuin adventisti pastori hänen vaimonsa!

    Minun vaimoni ja tämä mies erotettiin joksikin aikaa, mutta sitten heidät otettiin takaisin seurakuntaan, siitäkin huolimatta että he elivät edelleen synnissä!

    Adventtikirkko on kehittänyt ovelan tempun poistaa synti...he erottavat seurakunnasta, ja kun vähän aikaa on kulunut, he ottavat heidät takaisin ikäänkuin " pakanoina"

    No, sehän heille sopi hyvin, ja lopulta kävi niin, että vaimoni korotettiin seurakunnan vanhimmaksi palkkioksi siitä, että hän levitti peittonsa liepeen tälle hyljätylle!!

    Sitä ennen vaimoni ehti repiä yhden lapsistani kohdustaan ulos, ja salaa tietenkin,...oletan että olisi ollut absurdia kulkea toinen mies rinnallaan, ja imettää minun lastani!

    Seurakunta ei tajua, että siitä on tullut rosvojen luola, vaikka se on minun Isäni huone!!

    Onko tämä kaikki tullut puhtaasta sydämestä? Hyvästä omastatunnosta? ja vilpittömästä uskosta?

    He väittävät saaneensa syntinsä anteeksi,...mies soittikin minulle ja kyseli saisiko hän minulta anteeksi!?
    Vastasin , että tottakait!
    Tunnusta kaikki ,mitä olet tehnyt vaimolleni, hylkää vaimoni, koska hän ei ole sinun vaimosi, ja maksa vahingonkorvaukset erillisen laskun mukaan!
    Palauta mitä olet anastanut, ja mene sitten Jumalan huoneeseen anomaan armoa ja viemään uhrilahjasi!

    Tämä sanoi: " Valitettavasti tuo ohje ei sovi minulle!
    Vaimo on nyt kuulemma hänen vaimonsa! Vaikka nyt olikin huorintekijä ja murhaaja!

    Äänestä

Jos teit sen, enmpä itsekään olisi pystynyt parempaan!!

Kiitos! Erinomainen artikkeli! Olet näköjään miettinyt muutakin kuin polttoaineen hintoja, ja lainan korkoja, ja ulkomaan matkaa!

Kiitos! Benedi!

Tulen aina hyvälle tuulelle kun näen, että joku osaa ajatella ja kirjoittaa johdonmukaisesti samalla perustellen!

Äänestä
  • Tuo aloitus oli Arvo Arasolan kirjasta kokonaan lainattua. Muut vastaukseni on sitten omia ajatuksiani. Polttoaineen hinnan seuraaminen on puolisoni tehtävänä, lainaa ei onneksi ole eikä tule ja ulkomaan matkoihin ei ole edes varaa :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Stork kirjoitti:

Tässä joitakin kohtia Arvo Arasolan kirjasta "Taistelu Jumalan laista":

On selvää, että Kristukseen uskova on vapaa lain tuomiosta ja kirouksesta. Hänen elämänsä lähtee Jumalan armosta ja anteeksiannosta. Jos armo tekee lopun lain vaatimuksista, ovat seuraavat johtopäätökset väistämättömiä:

Jos laki on poistettu, ei ole syntiäkään
"Lain tehtävä on opettaa tuntemaan, mitä synti on". (Room.3:20) "Ellei ole lakia, ei ole rikkomustakaan" 4:15
"Missä lakia ei ole, siellä ei synneistä pidetä kirjaa". 5:13

Synnintunnon mitta on armon mitta. Jatkuva armossa eläminen edellyttää ihmisen jatkuvaa oman syntisyyden näkemistä ja kokonaista Kristukseen turvaamista. Kun laki poistetaan, poistuu samalla vanhan itsekkään ihmisen nuhtelija, kurittaja ja tuomari. Siinä kaita tie muuttuu nopeasti laveaksi ja ihmisen luonnollinen itsekkyys alkaa irrottaa häntä Jumalasta. Uskovakin ihminen tarvitsee lakia varoittamaan synnistä ja korottamaan Kristusta ja hänen armoaan.

Jos laki on poistettu, sitä saa rikkoa.

Joka kerta, kun saarnataan, etteivät kymmenen käskyn vaatimukset sido kristittyjä, itse asiassa sanotaan: Saatte pitää muita jumalia, varastaa, tappaa, himoita, jne. Tämä on lihan vapautta. Lain hylkääjille Jumala on peräänantava, heikko isä, joka ei välitä lastensa virheistä. Raamatussa tätä nimitetään lihan mukaan elämistä. Sen omaksuvat eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua (Room.8:7).
Kun väitetään "Hengen lain" vapauttavan kymmenestä käskystä, sekoitetaan kuitenkin uuden elämän voima ja sen ohjeet. Hengen laki on kristitylle rohkeutta ja uskon voittoja antava voima. Hengen laki vapauttaa ihmisen rikkomasta Jumalan tahtoa ja hänen lakiaan. Näin ihminen vapautuu synnistä ja saa elämäänsä jumalallisen rakkauden voiman.

Jos laki on poistettu, se täytyy poistaa myös Jumalan luonteesta.
Laki on sidoksissa antajaansa. Maan lakien halveksiminen on yhteiskunnan ja esivallan halveksimista. Laki on Jumalan tahto. Se on itsessään jumalallinen. Laissa ei ole vikaa. Vikaa on ihmisessä ja hänen asenteessaan. Pelastus asettaa ihmisen oikeaan suhteeseen Jumalaan ja samalla myös oikeaan mittasuhteeseen hänen tahtoonsa nähden. Jos laki poistetaan, mitä jää jäljelle Jumalan vanhurskaudesta? Jos ihminen vapautetaan lain vaatimuksista, millaista on ihmisen elämä, millainen heidän moraalinsa ja millainen koko jumalallinen järjestys? Jos lakia käsitellään irrallisena vaikuttajana, valtana ja voimana, ei nähdä, että se on Jumalasta. Jumalaan perustuvana se on muuttumaton. Lain poistaminen on hyökkäys Jumalan valtakunnan vanhurskauden periaatteita vastaan.

Johdonmukaisia lain hylkääjiä tapaa harvoin. Sama henkilö, joka saarnaa, että Jumalan laki on kumottu, vaatii kuitenkin kotonaan lapsiltaan kunnioitusta eli kuuliaisuutta samaa lakia kohtaan, jota vastaan hän puhuu. Joissakin vapaissa seurakunnissa saatetaan sanoa, etteivät dekalogin säädökset sido uskovaista ihmistä, ja kuitenkin jäsenyydestä erotetaan henkilö, joka on julkisesti Jumalan käskyjä rikkonut. Joskus tuntuu siltä, etteivät näin menettelevät henkilöt itsekään tiedä mitä puhuvat. Toisaalta puhutaan kuuliaisuudesta Jumalalle, ja sitten sanotaankin, ettei lailla ole mitään arvoa kristitylle. Tai, että raamatulliset moraaliperiaatteet ovat tärkeät ja toisessa tilanteessa korostetaan uskovan olevan vapaa laista. Tämän soutamisen ja huopaamisen keskellä on joskus vaikea päästä selville siitä , mitä tarkoitetaan.

Syy, miksi Paavalia on ymmärretty väärin, on tilanteissa, joissa Paavali joutui taistelemaan farisealaista lakihurskautta vastaan. Paavali joutuu suorin sanoin vastustamaan yritystä tehdä laista pelastuksen perustusta. Tälle vastakohtana Paavali osoittaa vastaan sanomattomasti, kuinka pelastus pohjautuu yksin Kristuksen vanhurskauteen ja hänen uhriinsa meidän puolestamme.

On samantekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ympärileikkaamaton. Tärkeää on, että hänet on luotu uudeksi (Gal.6:15).

Kristuksessa Jeesuksessa on yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei. Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko. (Gal.5:6)

On yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei; tärkeää on Jumalan käskyjen noudattaminen. (1 Kor.7:19)

Näissä Raamatunkohdissa Paavali kumoaa kaksi erehdystä. Toiset vaativat kuuliaisuutta ilman mielenlaadun muuttumista ja toiset taas vaativat mielenlaatua ilman Jumalan vaatimusten täyttämistä. Ensimmäinen johtaa ulkokultaiseen lakikristillisyyteen ja jälkimmäinen antinomismiin ja epäraittiiseen tunnekristillisyyteen. Oleellista on uusi luomus, rakkautena vaikuttava usko ja Hengen antama tahto, uskon kuuliaisuus, joka yksin johtaa Jumalan käskyjen todelliseen täyttämiseen. Kristitty pitää Jumalan lain noudattamista uskon ja Hengen työnä.   

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu