http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:8:0:0:0;4:139:0:0:0;4:140:0:0:0;4:9:0:1:2009-01-06,104:9:585709,1:0:0:0:0:0:
Turun Sanomien yleisönosastossa
tiivis kirjoitus tänään
31887
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Kirkkoon kuuluminen ei ole pelkästään taloudellinen asia, kuten ei ole muihinkaan yhteisöihin kuuluminen. Tulee miettiä yhteisön tavoitteita ja toimintaa, haluanko tukea niitä. Jos et tunne kirkon / oman seurakuntasi tavoitteita ja toimintaa, ota niistä selvää.
Ota selvää eli selvitä itsellesi myös oma elämänkatsomuksesi: Mihin uskot tai haluat uskoa? Oletko riittävästi perillä kirkon opetuksesta vai tarvitsetko päivitystä näissä asioissa?
Vapaa-ajattelijoiden lanseeraama nettipalvelu houkuttaa epävarmoja nopeisiin ratkaisuihin, joita voi joutua myöhemmin katumaan. Kirkosta eroaminen on pitkäjänteinen ratkaisu. Siihen ei pitäisi ryhtyä toimen "helppouden" takia. Suositeltavampi tapa on ottaa yhteyttä oman seurakunnan työntekijään ja keskustella ensin hänen kanssaan. Valitse sellainen työntekijä, johon luotat. Jos et tunne ketään, sovi aika kirkkoherran kanssa. Kun olette riittävästi keskustelleet ja olet mielestäsi pohtinut riittävästi asiaa eri puolilta, tee vasta sitten oma ratkaisusi jäsenyysasiassa.
Suositeltavampi tapa on ottaa yhteyttä oman seurakunnan työntekijään ja keskustella ensin hänen kanssaan. Valitse sellainen työntekijä, johon luotat. Jos et tunne ketään, sovi aika kirkkoherran kanssa.
-Höpsis, en minä tuollaiseen ala. Minut on kastettu vauvana ilman että olisin asiaa itse ymmärtänyt. En ole myöskään tarvinnut kirkon palveluja mihinkään, enkä käynyt kirkossa. Ei mulla ole mitään syytä alkaa keskustelemaan asioista. Mistä mun pitäisi keskustella ja miksi?
Olen ollut yli 20 vuotta laitoksen jäsen, joka ei ole merkinnyt minulle mitään. Ei ole tarvetta keskusteluihin.
Jos et tunne kirkon / oman seurakuntasi tavoitteita ja toimintaa, ota niistä selvää.
-Ei mua kiinnosta, enkä halua antaa rahoja uskonnon pyörittämiseen vaikka jotkut kirkon toiminnat ja tavoitteet olisivatkin ok.
Siinä tapauksessa asia näyttää kohdaltasi selvältä. varmaan olet jo ratkaisusi tehnytkin.
Miksiköhän vanhempasi liittivät sinut aikanaan kirkon jäsenyyteen. Oletko puhunut siitä heidän kanssaan. Itse arvostan omien vanhempieni vastaavaa ratkaisua ja olen siitä heille kiitollinen. Kirkko on tuonut elämääni hyviä asioita: luottamusta elämän hyvään perustaan, uskoa ja toivoa monesti murheellisen maailman ja epävarmalta näyttävän todellisuuden keskellä. Monet työntekijät ovat merkinneet minulle kypsän aikuisen esikuvaa. Heiltä sain paljon ajatuksia ja malleja omaan aikuisuuteen kypsyessäni.
sinut on liitetty uskonlahkon jäseneksi sinulta lupaa kysymättä kun olit vauva? Miksi kirkosta eroamisen pitäisi olla yhtään monimutkaisempaa tai vaikeampaa kuin siihen liittäminen? Vastatkaa hei joku uskovainen nyt oikeasti kun en tajua tätä teidän puolueellista logiikkaanne.
http://www.eroakirkosta.fi/
Miksiköhän vanhempasi liittivät sinut aikanaan kirkon jäsenyyteen? Oletko puhunut siitä heidän kanssaan ja kuunnellut heidän perustelunsa? Kirkossahan toimitaan kasteasiassa niin kuin kirkon järjestys säätää ja seurakuntalaiset toivomuksenaan esittävät. Kun kirkkoon kuuluvat vanhemmat pyytävät lapselleen kastetta Jumalan lapseuteen ja kirkon jäsenyyteen, kirkko tietenkin toimittaa kasteen. Näi on toimittu kristillisessä kirkossa jo vuosituhansien ajan. Miksi meidän aikanamme tehtäisiin poikkeus?
Vanhemmat päättävät lapsensa uskontokunnasta. Aikuisena jokainen voi päättää siitä itse. Vanhemmat päättävät lastensa pienistä asioista, mikseivät sitten myös suurista? Se on heidän velvollisuutensa: Vastata lastensa hoidosta ja kasvatuksesta.
Miksiköhän vanhempasi liittivät sinut aikanaan kirkon jäsenyyteen? Oletko puhunut siitä heidän kanssaan ja kuunnellut heidän perustelunsa?
-Ihan tavan ja perinteen vuoksi, ei siihen sen kummempia perusteluja ole ollut.Näinhän ennen monet tekivät. Kirkossa käytiin 1-2 kertaa vuodessa ja joinakin vuosina ei kertaakaan.
Olen havainnut ettei kaikki vanhemmatkaan käsitä, mistä kasteessa on kysymys. Se nähdään jopa ainoastaan tilaisuutena jossa lapselle annetaan nimi. Omat vanhempani eivät ole koskaan raamattua juuri lukeneetkaan, eivätkä tiedä kirkon uskosta oikeastaan mitään. Jouluna saatettiin tavan vuoksi jeesuksen syntymästä lukea, mutta uskonnosta ei koskaan esim keskusteltu kotona.
-Eikä tästä nyt tarvitse vanhempien kanssa ylipäätänsä keskustella. Kysymyshän on siitä, mkitä itse ajattelen, eikä sillä ei merkitystä millä perusteella vanhemmat on joskus kasteelle vieneet.
Miksi meidän aikanamme tehtäisiin poikkeus?
-Kyllä kannatan sitä, että uskontoihin liityttäisiin vasta täysi-ikäisenä ja vauvoille pidettäisiin vain jokin siunaustilaisuus mutta ei kastetta. Tuntuu hullulta, että ihmiset jotka eivät ole koskaan esim uskoneet jumalaan tai välittäneet kirkon toiminnasta, ovat saaneet kasteen. Kyseessähän on ihan merkityksetön rituaali, jonka avulla päästään vain ihmisten kukkarolle. Ei se ole järkevää kastaa vauvoja, koska ei sillä ole kastetulle myöhemmin mitään merkitystä. Tästä juuri runsaat erot johtuvat: On oltu jäsenenä kasteen seurauksena tavan vuoksi, ja nyt erotaan koska tavat muuttuvat.
että miksi he minut aikanaan kirkon jäseneksi liittivät. He olivat lähinnä hämmästyneitä. eivät he olleet tulleet edes ajatelleeksi, että jotain muutakin voisi tehdä kuin antaa lapselle nimi kasteessa. sanoivat etteivät he koskaan ajatelleet sitä minään kirkon jäsenyytenä vaan nimen antamisena. Eivät kuulemma mitään jumalan lapseuksia ajatelleet sen enempää että se nyt vaan on tapana sellaisia sanoa kun kastetaan.
Kirkkoon kuuluminen on tapa ja samasta syystä kirkkoon kuuluvat vanhemmat liittävät lapsensakin kirkkoon. Uskonnolla ei ole asian kanssa juurikaan tekemistä nykyään. Jos muuten molemmat vanhemmat kuuluvat kirkkoon, niin saisiko ne edes jättää lastaan kirkon ulkopuolelle eroamatta eka itse?
luottamusta elämän hyvään perustaan, uskoa ja toivoa monesti murheellisen maailman ja epävarmalta näyttävän todellisuuden keskellä
-Kyllähän uskonto voi antaa henkisiä voimavaroja, toivoa ja auttaa selviytymään elämästä.Nämä voi kuitenkin saavuttaa kuulumatta mihinkään ja kirkossakin voi vierailla jos haluaa. Jos tosiaan tulee käytyä vain esim. pari kertaa vuodessa, eikä muutenkaan käytä kirkon palveluita, niin ei siitä kannata satasia maksaa. Kyllä minäkin saatan välillä rukoilla ja olen lukenutkin paljon uskonnosta ja elämänkatsomuksista kertovaa kirjallisuutta. Lisäksi saatan satunnaisesti harvoin vierailla kaikenlaisten kuppikuntien yms tilaisuuksissa.
En kuitenkaan näe syytä liittyä mihinkään yhdistykseen, kirkkoon tai lahkoon. Pitäisi oikeasti uskoa ja tuntea se henkiseksi kodiksi, jos liittyy ja olla toiminnassa mukana. Ei muuten kannata kuulua mihinkään. Valtio ja kirkko pitäis kyllä erottaa ja laittaa kaikki vakaumukset samalle viivalle.Sekin on syy olla kuulumatta.
eivät he olleet tulleet edes ajatelleeksi, että jotain muutakin voisi tehdä kuin antaa lapselle nimi kasteessa.
-Tuo on yleistä.Kävin rippikoulun 13 v sitten. Rippikoulussa pappi kertoi meidän ryhmälle erään isän sanoneen vauvalleen kasteen jälkeen: "Katsoppas, tämä mies on antanut sinulle nimen". Pappia oli harmittanut, koska hänen mukaansa isä ei ollut laisinkaan ymmärtänyt kasteen merkitystä. Usein kaste nähtiin ennen vain pelkkänä nimenantorituaalina, joka piti pakosta suorittaa että lapsi saa nimen.
Hyvät tavat ovat usein ihan positiivisia asioita. Ne muistuttavat elämän käännekohdissa elämän syvyysulottuvuudesta ja ohjaavat ajatuksiamme tavanomaista arkea laajemmalle. Syntymässä ja kuolemassa on kyse elämän pyhyydestä. Silloin myös Jumalan todellisuus koetaan helpommin läsnäolevaksi kuin tavallisena arkena. Joka tapauksessa tilanne ihmisille itselleen on ainutkertainen ja merkityksellinen. Näissä kirkko on elänyt seurakuntalaistensa mukana alusta alkaen.
Ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee. Näin voisi tässäkin yhteydessä sanoa. Kaste ja siihen liittyvä opetus sekä itse tilaisuudessa että ennen sitä pyrkii muistuttamaan, että ihmisen ei ole pakko selviytyä elämässään vain omassa varassaan ja omin voimin. Jumala on antanut pyhän sanansa meille oppaaksi. Hän myös lupaa armonsa lahjaksemme elämän matkaa varten. Moni kokee, että sille on myös käyttöä pitkällä elämän matkalla.
Jos ei ole tullut asiaa ajateltua, niin ehkä sen voisi joskus tehdä? Kyllä papit puhuvat ja opettavat ihan sen vuoksi, että heillä on asiaa ja että heitä kuunneltaisiin. Vastuu jää minusta tässä kyllä kuulijoiden puolelle. Mitä pappi voi tehdä, jos hänen asiaansa ei keskitytä, vaikka hänet on pyydetty paikalle??
Mitä pappi voi tehdä, jos hänen asiaansa ei keskitytä, vaikka hänet on pyydetty paikalle??
-Ei mitään. Nykyisin ja jatkossa kaste ja kirkkoon kuuluminen ei ole enää itsestään selvä tapa, kuten aiemmin. Koska ihmiset tiedostavat että toisinkin voi valita, ja on ihan hyväksyttävää olla kuulumatta kirkkoon, niin varmasti ne, jotka pyytävät papin jatkossa paikalle, ovat enempi asioista tietoisia eivätkä tee sitä pelkän tavan vuoksi. Luulisi?
-Minusta tässä erobuumissa ei ole mitään pahaa. Eihän pelkkä "tavanvuoksi" ole riittävä syy kuulua kirkkoon. Vaikka kirkosta erotaankin, niin en usko että ihmisten uskonnollisuus sinänsä välttämättä vähänee.
Ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee
Kyllähän moni elää pelkällä leivällä, eikä uskontoa tai jäsenyyttä kirkkoon saa vaatia tai tyrkyttää. Kirkosta ei varmaankaan eroa ne ,jotka uskovat tai ovat aktiivisesti mukana. Kirkosta eroamista ei saa arvostella, koska ei ole oikein vaatia niitä ihmisiä maksamaan, jotka eivät koe asiaa merkityksellisenä tai eivät usko.
Eroamisten arvostelijoita tuskin harmittaa muu, kuin kirkon köyhtyminen ja rahan menetys? Minkä muun syyn takia uskottomat yms haluttaisiin pitää mukana kuin maksumiehinä?
Jos kirkkoon ei kuuluta, silloin kirkon toiminta lakkaa. Kuka silloin opettaa elämänkatsomuksellisissa asioissa ja minkä opin mukaan? Nyt kirkon kohdalla ainakin tiedetään, mikä kristinusko on ja minkälaiselle arvoperustalle se rakentuu.
Mielestäni nämä ovat niin tärkeitä asioita elämässä, että en uskaltaisi jättää niitä epämääräisen "jonkun muun" varaan ja hoidettavaksi. On nähty, kuinka maailmassa helposti löytyy monenlaisia elämänkatsomusten opettajia, joista osa on ollut suorastaan vahingollisiakin.
Ajatteletko niin, että sinun on saatava jokainen eurosi itsellesi takaisin? Tämä ei ole ollut kirkon lähtökohta. Päin vastoin ajatus on, että tässäkin tapahtuisi tulonsiirtoa niille, joilla ei ole varaa.
Kirkolla on vastuu ennen kaikkea julistuksesta ja opetuksesta, siihen menee pääosa kirkon tuloista. Mutta myös palvelu ja auttaminen kuuluvat kirkolle silloin erityisesti silloin, kun kukaan muukaan ei siitä huolehdi. Tästä saimme esimerkin 90-luvun laman aikoihin.
Seurakunnat ovat jatkaneet ruoka-apuaan, velkaneuvontaa, vaikeiden elämäntilanteiden selvittelyä sekä yksittäisten ihmisten kohdalla että katastrofien yhteydessä niin, että se on pantu merkille yhteiskunnankin taholla (joskus hieman häpeillen). Yhteiskunnallehan tämä sosiaalinen puoli kuuluu, mutta kirkko paikkaa sitä mahdollisuuksiensa mukaan.
Kirkon päätehtävä on evankeliumin julistaminen ja opettaminen, ihmisten henkinen ja hengellinen vahvistaminen niitä elämäntilanteita varten, jotka meitä sillä puolella koettelevat. Kirkko myös rakentaa yhteiskunnan moraaliperustaa. Se yleensä tahtoo rapautua siellä, missä tätä puolta ei ole huomioitu, vaan on keskitytty pelkästään koviin taloudellisiin ja poliittisiin realiteeetteihin.
Ihminen kovettuu maailmassa helposti ja alkaa kilpailla muita vastaan. Kirkko muistuttaa yhteisvastuusta ja lähimmäisyydestä. Usein se jää liikaakin vain kirkon tehtäväksi.
Minkä muun syyn takia uskottomat yms haluttaisiin pitää mukana kuin maksumiehinä?
Kyllä kirkkoon kuuluminen on kallista lystiä. Itse mietin kannattaako esim maksaa jonkun yhdistyksen 20 euron jäsenmaksua. Kirkko perii useita satasia (minun palkasta) vuodessa. Ei sellaisen summan maksaminen saa olla itsestäänselvää. Jos kirkon verotusoikeus lakkautettaisiin ja ihmisille lähetettäisiin kerran vuodessa jäsenmaksu esim 500 euroa, niin tuskin kovinkaan moni suostuisi maksamaan vaan eroasisi heti. Ihmisethän olisivat kauhuissaan kun postilaatikosta tipahtaisi 500 euron jäsenmaksu palvelusta jota ei käytetä tai käytetään vähän!
Jos kirkkoon ei kuuluta, silloin kirkon toiminta lakkaa.
Se on silloin tehtävänsä täyttänyt. Minkä sille mahtaa jos ihmiset ei halua maksaa eikä kuulua? En kyllä usko että kirkon toiminta koskaan lakkaa. Se vain supistuu, koska siihen kuuluvat jatkossa ne, jotka uskovat ja ovat halukkaita olemaan mukana.
Päin vastoin ajatus on, että tässäkin tapahtuisi tulonsiirtoa niille, joilla ei ole varaa.
Voihan sitä antaa rahaa esim hyväntekeväisyyteen. Se menee perille, eikä suurinta osaa käytetä pappien palkkoihin tms,
sen, että isäni joka kävi sodan sanoi että papit olivat pahempia sodan lietsojia, paljon pahempia kuin sotaherrat? Isäni erosi kirkosta heti sodan jälkeen, ja sanoi monesti ettei tiedä iljettävämpiä ihmisiä kuin papit jotka rikkoivat räikeästi Raamatun suurinta käskyä älä tapa.
Sodan ongelman pohdinnassa on kristillisten kirkkojen piirissä ollut kolme päälinjaa: pyhän sodan teoria, pasifismi ja oikeutetun puolustautumisen periaate.
Pyhän sodan eli uskonsodan periaate perustui vanhatestamentillisiin aineksiin ja kristinuskon absoluuttisuuden korostamiseen. Periaatteen mukaista ajattelua esiintyi mm. ristiretkien ja siirtomaiden valloitusten yhteydessä. Nykyään kristilliset kirkot ovat selkeästi torjuneet pyhän sodan periaatteen.
Osa kristityistä piti jo ensimmäisinä vuosisatoina sopimattomana asepalvelusta ja sotaan osallistumista. Osaksi asepalvelusta vastustettiin sen tähden, että sotilaat olivat velvollisia uhraamaan epäjumalille sekä antamaan keisarille ehdottoman kuuliaisuuden lupauksen. Kristityt olivat vähemmistöryhmä, joten he eivät joutuneet vastaamaan sodan ongelmaan yhteiskunnan kokonaisvastuun kantajina.
Keskiajalta alkaen pasifismia on esiintynyt lähinnä joidenkin vähemmistökirkkojen keskuudessa. Joukkotuhoaseiden aikakaudella pasifismi on saanut kannatusta myös suurten kristillisten kirkkojen piirissä. On katsottu, että esimerkiksi ydinsota on aina rikos ihmisyyttä vastaan. Valtioilta on vaadittu aseistariisuntaa ja yksilöilta valikoivaa tai totaalista aseistakieltäytymistä.
Pasifistisen näkemyksen perusteiksi on mainittu viides käsky, vuorisaarnan etiikka (esim pahan vastustamisen kielto ja vihollisen rakastamisen vaatimus), elämän kunnioittaminen, väkivallan kierteen katkaiseminen ja asevarustelun kalleus.
Aseistakieltäytymisessä korostuvat yksilön oikeudet ja ihanteet yhteisöllisen vastuun kustannuksella. Ongelmaksi jää, miten voidaan ilman voimankäyttöä rajoittaa pahaa, johon voi sisältyä myös väkivaltaa.
Kristillinen kirkko joutui pohtimaan sodan ongelmaa, kun siitä 5. vuosisadalla tuli Rooman valtakunnassa valtiouskonto. Oikeutetun sodan teoriaa (bellum iustum) ovat pohtineet erityisesti kirkkoisä Augustinus (354-430), Tuomas Akvinolainen (1225-1274) ja uskonpuhdistaja Martti Luther (1483-1546).
Pohdinnan lähtökohtana on näkemys, että voidaan käydä sekä oikeutettuja että vääriä sotia. Sotaa on pidetty oikeutettuna, kun:
* sodassa on kyse puolustautumisesta, viimeisestä keinosta ja pienemmän pahan valitsemisesta.
* sota on laillisen esivallan toimenpide elintärkeiden arvojen suojelemiseksi, kun vihollisen hyökkäys on väistämätön ja kun rauhanomaiset keinot tai korkeampaan kansainväliseen tahoon vetoaminen eivät tuota tulosta,
* sodalla pyritään palauttamaan rauha tai estämään ilmeinen vääryys eikä sillä aseteta uhanalaisiksi suurempia arvoja kuin ne, joita tahdotaan suojella sekä
* sodassa käytetyt keinot ovat eettisesti oikeita, eivätkä aiheuta tarpeetonta hävitystä, kärsimystä ja verenvuodatusta.
Kirkkoisä Augustinuksen (354.430 jKr.) mukaan sota on oikeutettu, jos sodan tavoitteena on valtion puolustaminen, rauhan palauttaminen tai hyökkäyksen torjuminen. Sodankäynnin päämääränä on aina rauhan saavuttaminen, ja sotaan tulee ryhtyä vasta, kun kaikki muut keinot rauhan saavuttamiseksi on koeteltu. Oikeutettuun sotaa tulee olla aina oikeutettu syy. Oikeutettu syy sisältää kansalaisten turvallisuuden takaamisen, järjestyksen ylläpidon. Sodan seurausten tulee olla oikeassa suhteessa saavutettuun hyötyyn, sitä voi käydä vain valtio. Augustinus korosti, että vaikka on olemassa oikeutettuja sotia, tappaminen oli nähtävä syntinä. Kaikkien sotilaiden tuli myös ripittäytyä teoistaan papille. Kaiken kaikkiaan sota ei ole Jumalan teko, koska Jumala ei pakota ihmisiä syntiin, vaan ihminen kärsii sodassa syntiensä seurauksena. Augustinuksen määritelmän mukaan sotilas on rauhantekijä sotimalla (bellando pacificus). Augustinuksen mukaan väärä rauha voi olla yhtä huono kuin sotakin.
Kirkkoisä Augustinuksen mukaan sotilaat ovat oikeutetussa sodassa lainpalvelijoita.
Tuomas Akvinolainen (1225 - 1274 jKr.) kehitti Augustinuksen oppia oikeutetusta sodasta. Akvinolaisen mukaan valtio käy sotaa, eivät sen kansalaiset. Sodalla on oltava oikeutettu syy, puolustussota. Se ei saa olla hyökkäyssota. Sodalla on oltava oikea tarkoitus, kuten hyvän edistäminen ja pahan torjuminen. Akvinolainen näki ristiretkien eettisesti arveluttavan puolen ja kielsi uskonsodat hyökkäyssotina, mutta uskonharjoituksen puolustamista asein hän piti oikeutettuna.
Tuomas Akvinolaisen mukaan isänmaanrakkaus on ihmisen luonnollinen ominaisuus.
1500-luvulla kehittyi Martti Lutherin kahden regimentin oppi, jonka mukaan kansalainen kuuluu samanaikaisesti maallisen ja taivaallisen valtakunnan piiriin. Yksityishenkilönä ihminen ei saa hakea oikeutta väkivalloin. Yhteiskunnan jäsenenä on tarvittaessa asein puolustettava maataan. Martti Lutherin mielestä sotilaan tulee itse arvioida, voiko osallistua sodankäyntiin. Luther kielsi uskonnollisin perustein käytävän sodan oikeutuksen.
Luther pitää oikeutettua sotaa pahantekijöiden - hyökkääjien - kollektiivisena rankaisemisena ja kansan itsepuolustuksena.
Luterilaisiin tunnustuskirjoihin kuuluvan Augsburgin tunnustuksen mukaan kristityt ovat velvolliset kuuliaisuuteen esivallalle. He saattavat syntiin syyllistymättä käydä oikeutettuja sotia ja suorittaa asepalvelusta. Oikeutettua puolustautumista on luterilaisessa teologiassa pidetty lähimmäisenrakkauden yhteiskunnallisena sovellutuksena. Kristityn on kansalaisena ajateltava lähimmäisen ja yhteisön etua.
Suuret kristilliset kirkot ovat hyväksyneet laillisten hallitusten oikeuden pitää asevoimia ja puolustautua tarvittaessa myös asein.
Luterilaisen maailmanliiton pääsihteeri Gunnar Stålsett hyväksyi YK:n johtaman aseellisen intervention entiseen Jugoslaviaan vuonna 1993 seuraaviin kriteerein: Kaikki muut keinot barbarian ja kansanmurhan lopettamiseksi on jo käytetty. Päätöksen interventioon ryhtymisestä tekee yleisesti tunnustettu kansainvälinen auktoriteetti, YK, ja päätöksenteko on avointa ja julkista. Asevoimaa käytetään tarkoin rajattuun kohteeseen tarkoituksena suojella ihmishenkiä, aikaansaada oikeudenmukainen rauha ja turvata ihmisoikeudet. Interventioon liittyy suunnitelma sodan uhrien auttamisesta, taloudellisesta tuesta ja demokratian vakiinnuttamisesta takeina pysyvästä rauhasta.
silloinkaan tutustunut kun minut siihen liitettiin. Olen eronnut kirkosta aikoinaan, koska en usko jumalaan.
Mitä enemmän kirkon touhuihin olen tutustunut median välityksellä, sitä tyytyväisempi olen, että silloin erosin.
vaikka vanhemmat siihen kuuluisivatkin.
Kirkon toimintaan ei voi tutustua median välityksellä.
lietsomassa sotaa, jos he katsovat sen vahvistavan omaa asemaansa.
Lukekaapa Vanhaa Testamenttia, siellä ne papit kiljuvat hävitystä milloin millekin naapurikansalle.
Yksi uskonnon tärkeimpiä tehtäviä onkin tapettavien vihollisten osoittaminen muka Jumalan tahtona ja synninpäästöjen jakaminen veriteoista.
"Kirkon jäsenten tulee saattaa lapsensa kastettavaksi ilman tarpeetonta viivytystä. Jos lapsen kastaminen viivästyy, kirkkoherran asiana on muistuttaa siitä lapsen vanhempia tai huoltajia."
Kirkossa toimitaan kirkon lain ja järjestyksen mukaan. Toivoisin, että täällä ei jaeltaisi virheellisiä ohjeita siitä, kuinka seurakuntalaisten tulee kirkon jäseninä toimia.
Et kai kuvittele, että kirkko itse omasta toiminnastaan rehellisen kuvan antaisi!
Kun seuraavan kerran tapaat kirkkoherran, niin kysäisepäs miksi kirkko rikkoo kuluttajansuojalakia.
Sillä on harhaanjohtavaa mainontaa ikuisesta elämästä.
On lain mukaan hyvän tavan vastaista suunnata mainonta alaikäisille jos siinä käytetään hyväksi alaikäisen herkkäuskoisuutta, ja sitähän rippileirit ovat.
Yritys ei saa pakottaa asiakasta hyväksymään kohtuuttomia irtisanomisehtoja. Pahimmassa tapauksessa kirkon jäsenyyden irtisanomisajaksi tulee vuosia. Sekä lisäksi vielä se, että jos eroaa alkuvuodesta, viedään verot koko vuodelta.
pappi on melkoinen juoppo. Koko kylä puhuu siitä. Siksi en halua kuulua kirkkoon, kun papit tollasia jumalattomia paskoja.
että kun täällä yleensä väitetään, että eihän kirkko ketään pakolla liitä, vaan vanhempien pyynnöstä, niin nyt sinä laitatkin kirkkojärjestystä peliin ja yrität vakuuttaa, että lapsi on liitettävä kirkkoon, jos vanhemmat siihen kuuluvat. Näin ei kuitenkaan ole.
"Lasten ja nuorten uskonnollinen asema
Lapsi ei automaattisesti kuulu samaan uskontokuntaan kuin vanhempansa. Alle 12-vuotiaan uskonnollisen aseman muutoksista päättävät vanhemmat yhdessä, 12-17 -vuotiaan uskonnollinen asema muuttuu vain jos nuori itse ja molemmat vanhemmat ovat samaa mieltä. Alle 1-vuotiaan voi äiti yksinkin liittää uskontokuntaan."
http://www.uskonnonvapaus.fi/lapset/asema.html
http://www.evl.fi/avain/Kirkkojarjestys-2003-01.pdf
Kirkon jäseneksi tulee oikein kastettu lapsi...
Pakkohan sitä lasta ei ole kastaa, vaikka edellinen kirjoittaja niin väittikin.
Ongelmia luetun ymmärtämisen kanssa?
"Lasten ja nuorten uskonnollinen asema
Lapsi ei automaattisesti kuulu samaan uskontokuntaan kuin vanhempansa. Alle 12-vuotiaan uskonnollisen aseman muutoksista päättävät vanhemmat yhdessä, 12-17 -vuotiaan uskonnollinen asema muuttuu vain jos nuori itse ja molemmat vanhemmat ovat samaa mieltä. Alle 1-vuotiaan voi äiti yksinkin liittää uskontokuntaan."
http://www.uskonnonvapaus.fi/lapset/asema.html
en halua kuulua kirkkoon.eikä sitä tarvitse perustella kenellekään.ei muutkaan perustele minulle miksi haluavat kuulua kirkkoon.