ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
10. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme."
Kirje efesolaisille 2:
1. "Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,
2. joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
3. joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin;
4. mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
5. on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut -
6. ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa,
7. osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.
8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -

Vastaukset 14
Vanhimmat
2:20 Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton?
Jos ei muuta jaksa tehdä, niin jaksaa ainakin levätä LAUANTAINA (vaikka ei raamatussa käsketä lauantaina israelilaisten lepäämään, eikä Suomessa ollenkaan.
" Koska sapattina on lupa TEHDÄ HYVÄÄ" Jeesus!
Mites siinä mukamas ehdit lepäämään!!?? hoomoilanen
10. "Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme."
Kyllä se minkä Jumala pyhitti, pysyy iäti pyhänä. Jumala pyhitti viikon setsemännen päivän. Vaikka meillä on uskon kautta jatkuva lepo Herrassa, niin voimme silti pitää pyhäpäivänämme sen päivän, minkä Jumala pyhitti. Jos kunnioitamme ja rakastamme Jumalaa, niin emme lähde ihmisten mukaan sanomaan pyhäksi ihmis asetusta. Vaikka osassa eurooppaa muutettiinkin sunnuntai viikon seitsemänneksi päiväksi, niin raamatun mukaan se tulee aina pysymään viikon ensimäisenä päivänä ja lauantai seitsemäntenä. On Luojan kunnioittamista muistaa se päivä pyhäksi, minkä Jumala itse pyhitti.
pelastukseksi.....ei saa bonuspisteitä sapatista.Toki saahan sen sapatin pitää lauantaina sitä ei Jumala katso varmaankaan huonona, mutta ei tuollaisista iestä pidä laittaa kenellekkään.
Ja sapatti pitäköön sen minä päivänä kukin haluaa, on tarkoitettu, että ihminen pyhittäisi sen, koska siitä tulee lepo, että viettää aikaa Jumalan kanssa,Ei minä päivänä sen pitää.
Mutta koska sitäkään ei pysty aina pitämään, niin armoon palataan jälleen.
minulle ies, enkä usko että kenelekään sellaiselle, joka on uudestisyntynyt ja Jumala on hänelle rakas.
Uskova tekee Jumalan tahdon, ja ja palaa rikottuaan, taas , anteeksi pyytämisen, ja katumuksen kautta, Jumalan tahdon tielle!
Jumala armahtaa, koska näkee että tämä henkilö rakastaa jälleen Jumalaa ja lähimmäistään, eli noudattaa käskyjä!
" Minä olen asetukseni säätänyt, että niitä tarkasti noudatettaisiin"
Kun näin on, niin ihminenkö ajattelee? " Laadi sinä vai asetuksiasi tarkasti, ei minulla ole aikaa niiden tarkkuuden perään katsella"
Ja pelastathan sinä minutkin, vaikka teen sinun lakisi rinnalle omat lait ja asetukset, etkös vain ?
Kuka näitä lakeja ehtii syynäämään tarkasti,..lain henkihän se on tärkein..Että näin uppiniskainen Jumalan lapsi tuumailee,...ei hän ole enää lapsi , vaan orja, synnin orja,...eikä orja peri yhdessä lapsen kanssa!
Armosta näin helppoa se on pelastus.
olemme pelastettuja. Ei siinä ole ihmisellä mitään kerskaamista, sillä pelastus on Jumalan lahja.
Usko vaikuttaa sitten sen lähimäisen rakkauden ja oikeamielisyyden niin lähimäistä kohtaan, kuin myöskin kunnioituksen Jumalaa kohtaan.
Se on kasvua Kristuksessa ja niissä hyvissä teoissa, joita varten meidät on luotu.
Siitähän tämä raamatun paikka meille kertoo.
päästän tämän mummo paran päiviltä, jahka saan ensin siltä säästöt!
Ja armostahan minä vien pankin kassan parempaan talteen!
Armostahan minä todistin kaverin puolesta, ettei tämä ollut mukana rahankuljetusauton ryöstössä!
Armohan se rittää joka asiaan auringon alla!??
Armostahan minä makasin tuon veljen vaimon kanssa, mitäs oli yli kuukauden poissa!
Rakkaussuhde Herran kanssa kasvattaa armossa ja
armoon ja lanssaihmistä rakastamaan.
"Hän o nensin rakastamut meitä".
Me vain jaamme sitä, mitä itse olemme saaneet!
Ihana tuo Ef 2:4-10!
Cliff Richard tulee mieleensä ja laulunsa ...
Oi onnellista päivää, kun Jeesus pesi syntini pois!
Ef 2:10.
Sillä me olemme hänen tekonsa,
luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten,
jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut,
että me niissä vaeltaisimme."
Eivät meidän tekomme tosiaan mitään ratkaise,
vaan se että me olemme Hänen tekonsa ja Hän
on jo edeltä valmistellut tiemme kulun - tehnyt
mahdolliseksi hyvät tekonsa kauttamme ja varmasti
joka mutkassa auttaa.
Kyllä se armo on todellista voimaa; armovoimaa.
Sitä usko ammentaa ...
Room. 4:4
Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta,
Room. 4:16
Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä
Room. 11:6
Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo.
1. Kor. 1:4
Minä kiitän Jumalaani aina teidän tähtenne siitä Jumalan armosta, joka on annettu teille Kristuksessa Jeesuksessa,
Niin, miksihän olen pahoilla mielin sitten, kun varastit minun nimimerkkini!
Sinä talikynttilä taidat saada rikkoa Jumalan käskyt, ja sinun rikkomuksesi eivät mitään ratkaise!
Vai Jumalan tekoja sun nimimerkin varastelut oli?
Ihmekö tuo, syyttihän Aadamkin Jumalaa: " Vaimo jonka minulle annoit, antoi minulle ja minä söin"
Vaimo on seurakunta, ja seurakuntasiko se antoi luvan vääristellä ja valehdella täällä?
Ja " vaimo sanoo" " käärme petti minut"....eli sinut petettiin, ja nyt syytät Jumalaa " Mitäs loit käärmeen"?
Oi, surkeuden päivä sinun "tohlojärven kanssa!"
O'Happy Day!