Moni uskovainen pohtii kumman Jumala loi ensiksi, munan tai kanan.
Ei ole Raamatusta vastausta löytynyt ja tuskin keneenkään uskovaisen mieleen on pälkähtänyt kukkoa kolmantena osapuolena.
Kanathan erottaa kukoista siitä että niillä on isommat munat vaikkakin niille eri käyttötarkoitus.
Oikeastihan evoluution tuloksena kanat ja kukot lisääntymismenetelmineen ovat kehittyneet samaan aikaan alkeellisimmista olioista ja soluista.
Muna vai kana?
11
291
Vastaukset
- Etkö ole
vieläkään saanut kutsua ja lahjaa uskoa ja siksi joudut pohtimaan noita alkeellisia soluja.
- ensin.
Jumala loi eläimet tyhjästä ja aikuisiksi. Näin ollen kana oli ensin. Lisäksi: jos muna olisi ollut ensin, kuka sen olisi hautonut linnuksi, jos kanaa ei ollut?
- kukon ja kanan
ensin ja jätti niiden tehtäväksi jatkaa sukua.
- PakanainHuuto
Jumalan suuressa hautomossa kana muni munan josta syntyi kukko.
Jos Jumala olisi hautonut kukkoa, ei kukon munista olisi koskaan syntynyt kanaa, koska kukon munat eivät ole siihen tarkoitukseen tarkoitetut.
No kuka sitten kana nro I:sen synnytti, mielestäni tähän visaiseen pulmaan ei ole vieläkään löytynyt vastausta. Raamatullisesti katsoen sen hautoi myös Jumala? PakanainHuuto kirjoitti:
Jumalan suuressa hautomossa kana muni munan josta syntyi kukko.
Jos Jumala olisi hautonut kukkoa, ei kukon munista olisi koskaan syntynyt kanaa, koska kukon munat eivät ole siihen tarkoitukseen tarkoitetut.
No kuka sitten kana nro I:sen synnytti, mielestäni tähän visaiseen pulmaan ei ole vieläkään löytynyt vastausta. Raamatullisesti katsoen sen hautoi myös Jumala?Lukion biologian kirjasta voi lukea alkusolu-teorian.
http://www.oph.fi/etalukio/biologia/kurssi1/kemiallinen.html
Mahdollisesti me eläimet ja kaikki kasvitkin olemme toisillemme sukua.- PakanainHuuto
Pe.ku kirjoitti:
Lukion biologian kirjasta voi lukea alkusolu-teorian.
http://www.oph.fi/etalukio/biologia/kurssi1/kemiallinen.html
Mahdollisesti me eläimet ja kaikki kasvitkin olemme toisillemme sukua.minun sukujuureni kumpuavat kanasta, ainakin jos otetaan huomioon lentotaito ja hmp..aivot.
Kiva, kun olet tullut lomilta takaisin.
Ankaran vakava ratkaisuehdotus ikuisuuskysymykseen kanako vai munako ensin.
Molemmat ova tolleet yhtä aikaa ikuisessa nyt-hetkessä. Sympaattisuudestaan ja söpöydestään huokimatta kanalla on suhteellisen pienet aivot. Tällöin ei perustellusti voida olettaa kanan ajattelun kategorioihin kuuluvan kausaalisuhdetta eikä käsitteitä ennen ja jälkeen vaan kana elää ikuista nyt-hetkeä siihen asti kuin siltä väännetään niskat nurin ja siitä tehdään kanakeittoa..
Syntiinlankeemuksen seurauksena taas ihmisen aivokapasiteetti on kasvanut alkukanan päivistä lähtien sellaiseksi, että hän pystyy ymmärtämään kausaalisia suhteita ja luokittelemaan asioita tapahtuneiksi ennen ja jälkeen vedenpaisumuksen. Samalla hän on kuitenkin luisunut pois ikuisesta kanan elämästä eli loppumattomasta nyt-hetkestä (jossa kana yhäti vieläkin elää) tekemään kanan kannalta irrelevantteja aikaan eli omiin ajattelun kategorioihinsa rajoittuvia kysymyksiä. Kanan maailmassa tällaisia kysymyksiä ei kertakaikkiaan ole olemassakaan. Ongelma, munako vai kanako ensin käy olemattomaksi tulemalla kanan kaltaiseksi. MOT :)- Pakanainen
"...että hän pystyy ymmärtämään kausaalisia suhteita ja luokittelemaan asioita tapahtuneiksi ennen ja jälkeen vedenpaisumuksen. "
No en nyt oikein tiedä tuota kausaalista ajattelua, kun en minä ymmärrä vedenpaisumuksen tuolla tai tällä puolen olevia asioita enkä niitä osaa yhdistää nyt-hetkeen. Olen mielummin ka-nainen. Pakanainen kirjoitti:
"...että hän pystyy ymmärtämään kausaalisia suhteita ja luokittelemaan asioita tapahtuneiksi ennen ja jälkeen vedenpaisumuksen. "
No en nyt oikein tiedä tuota kausaalista ajattelua, kun en minä ymmärrä vedenpaisumuksen tuolla tai tällä puolen olevia asioita enkä niitä osaa yhdistää nyt-hetkeen. Olen mielummin ka-nainen.En minäkään ymmärrä mutta tällöin olemme täällä kaltaistemme seurassa. Ei täällä muutkaan ymmärrä mistä kirjoittavat.:)
- Pakanainen
Epiktetos kirjoitti:
En minäkään ymmärrä mutta tällöin olemme täällä kaltaistemme seurassa. Ei täällä muutkaan ymmärrä mistä kirjoittavat.:)
ihminen, kun yrittää niin kovasti ymmärtää kaikenmaailman asioita. Onko sillä niin väliä,oliko
alkuräjähdyksen tuotoksena ensin muna vai kana:)
Hetken täällä heilumme, mutta tehkäämme se mielekkäästi, leikkikäämme kun on leikin aika ja puhellaan, kun on puhumisen aika.
- teettävät ylimääräistä työtä
kaikki luotiin kerralla eläviksi
se on siis vastaus nytkin
ymmärrätkö sen jota se tarkoittaa ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1781476
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431061Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38745- 14670
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21660Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä29653- 37653
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall184604Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17593