Tuleeko Kauhajoen kaupungin johtosäännön mukaan kaupunginjohtajalla olla ylempi akateeminen korkeakoulututkinto ?
Kaupunginjohtajan pätevyysvaatimukset
viisas kysymys
4561
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
tänäpäivänä jo koulutustakin virkaan tai toimeen. Mä olen aina luullut että se on poliittinen valinta. Tuohon toimeen sitten on amk insinöörin turha hakea.
valta muuttaa pätevyysvaatimuksia tarpeen mukaan. Kaupunginjohtajan pätevyysvaatimuksia ei ole määritelty lain tasolla.
Siksi Lasse valitaan, jos Lasse haluaa!
valta on ja millä perusteella???
Osaako joku akateemisen korkeimman tutkinnon suorittanut jotain paremmin kuin muut. Ei. Korkeintaan sellainen herra tai rouva osaa oikoa tavallaisten ihmisten olemattomia virheitä, kaivaa pikkulillillä nenänsä ja viihtyä omassa makealta tuoksuvassa pierunhajussaan. Akateemiset tutkinnot ovat yliarvostettuja. Sellainen on lähes jokaizella, ja työttömänä näitä maistereita on enemmän kuin muita. Elleivät kauhajokelaiset sitten halua kyläpäällikökseen pappia tai everstiä?