TOSIASIAT ISRAELIN TILANTEESTA

Ensinnäkin Abrahamin jälkeläisiä joille luvattu maa OVAT myös palestiinalaiset!

Toiseksi palestiinalaiset olivat alueella ennen israel haaraa JO 200 v ENNEN ja Davidin piti ensin valloittaa HEILTÄ se maa.

Eli jo historian valossa palestiinankin valtiolla on vähintäänkin yhtäläinen oikeus olla..

Ja sitten satu johon Israelin etuoikeus perustuu: Tämä Jakob osti esikois Eesaulta muka papukeitolla esikoisoikeuden täräytti valheella pukeutua Eesauksi sokean isän edessä ja vot maa oli hänen!

Onpa se oikein pätevä syy omistaakin maata? Minäkin tappelisin jos tuolla tarinalla vieltäisiin minulta yhtään mitään.

Ja sitten : 48 perustettiin pelkkä Israel . Palestiina ei allekirjottanut paperia koska heille ei ollut takuuta myös omasta valtiosta. > siitä tämä nyky revohka lähti.

Ja sitten nyt Israel on laittomasti asuttanut MYÖS palestiinan Länsirantaa, vienyt heidän verorahat, laajentanut LAITTOMASTI asutukset niin että muurit ja pelit vieneet Palestiinalaisten tärkeimmät vesivarat ja hedelmä-alueet?

Eikä siinä kaikki. Israel haluaa liittää "jumalan lupaamat maat" mutta siinä on yksi este: kas kun he sitten jäisivät siinain , golanin, länsirannan ja Gazan jälkeen itse vÄHEMMISTÖKSI on ongelma suuri:)

Pulmaan on yksi ratkaisu: provotaan ristiriitaa niin saadaan harventaa palestiinaa pikkuhiljaa ja vallata maata. Tämä joko tappaminen tai ajaminen on pakko tehdä jos aiotaan saada Jumalan luvatut maat.

Minä sanon tätä touhua sairaaksi. Umpisairaaksi. kansainväliset lait ovat tuominneet Israelin sotarikolliseksi, mutta he elävät YK n aj KV lain ulkopuolella ja yläpuolella koska on ydinasetta ja muuta.

Minä nimitän tätä terrorismiksi.

Palestiinalaiset ollaan ryöstetty niin tiukkaan että työttömyys 30 % ja puolet köyhyysrajan alla elää.

Heitä on yhteensä n 10 miljoonaa pakolaisina omasta maastaan suurin osa. Juutalaisia 7 milj.

Ja sitten tämä oikeutus maahan: 1800 l oli juutalaisia harvassa, kunnes 10 000 annettiin muuttaa sisään muualta. Holokaustn jälkeen juutalaisia meni LAITTOMASTi 70 000 Palestiinaan ja siitä alkoi varustelu.

Israel ei noudata ja tunnusta mitään lakeja vaan varustaa seilla itseään.

Se kerjää samaa mitä tekee itse: harvennusta.
481165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

aika tiukkaan.

Minkään oikeustajun mukaista ei tuo politiikka ole.

Tuo on sairasta touhua. Ja kun yrittää keskustella kanssaan: on vastaus:

-Minä en ymmärrä miksi palestiinalaiset eivät vie kansaansa pois teurastuksen alta.( israelilaisen mielestä pitäs vaan älytä lähteä ikiaikaiseta omasta maasta kuin päivänselvyys)

Voi vittu mitä porukkaa.

Nämä OVAT hulluja.

Äänestä
  • suomen ja neuvostoliitonkin suhteessa

    Äänestä

  • oikea laki,on se nähty kirjoitti:

    suomen ja neuvostoliitonkin suhteessa

    oikeuteen perustuu tämä teidän ohjusvallankäyttö.

    -Jumala antaa vallan johtaa.

    Justiinsa.

    Äänestä

pois kOSKA JUMALA ON LUVANNUT MUKA NIIN!

Palestiinalla ei ole tällaista ohjelmaa, vaan he ovat tosi kyllästyneitä ja vihaisia ja niin olisin minäkin.

Tuolla tavalla kun perustellaan terroria kuin Israel tekee niin aika vihaiseksi tulee.

Ja kun yritin keskustella oli vastaus:
- Minä ihmettelen etteivät palestiinalsiet vie nyt Gazasta pois Palestiinalaisiaaan (ihan kuin päivänselvää olisi lähteä pois omasta ikiaikaisesta maastaan?)

Ihan kuin heillä olisi etuoikeus tappaa ja toisten vaan älyttävä lähteä.

Nämä ovat oikeasti hulluja. Puhuvat kirurgisesta operaatiosta täsmäohjuksin.

Viimeksi oli tähtäimessä vaan YK- lipulla varustettu koulun ja 200 lasta meni...

Kun kyselin niin vastus:
-no kun YK ei auta heitä(surmaamaan ja ajamaan palestiinalaisia pois)ja saamaan luvattua maata.

Vittu että on hulluja.

Äänestä
  • Koko kirjoituksesi on täysin järjetön. Sinänsä koomista, että sinä esität näkemyksiä siitä, mikä on hullua, vaikka omaa kirjoitustasi vähemmän selväjärkistä saa etsimällä etsiä.

    Käydäänpä kirjoituksesi läpi kohta kohdalta.

    "israel on se joka oikeasti hauaa palestiinalaiset pois kOSKA JUMALA ON LUVANNUT MUKA NIIN!"

    Tuossa väitteessä ei ole mitään perää, etkä löydä yhtään uskottavaa todistetta väitteesi puolesta.

    "Palestiinalla ei ole tällaista ohjelmaa, vaan he ovat tosi kyllästyneitä ja vihaisia ja niin olisin minäkin."

    Jo Hamasin peruskirja todistaa vedenpitävästi, että "palestiinalaisilla" nimenomaan on tällainen ohjelma. Saman tekee Fatahin peruskirja, vaikka Fatah on epämääräisin uudistuksin (joista on asiantuntijoidenkin käytännössä mahdotonta saada pitävää dokumentaarista tietoa) etäännyttänyt itseään alkuperäisestä ideologiastaan. Hamasin ideologia on kyllä koko ajan pysynyt samana.

    "Tuolla tavalla kun perustellaan terroria kuin Israel tekee niin aika vihaiseksi tulee."

    Et ole edes esittänyt niitä perusteita, joilla Israel perustelee sotatoimiaan. Keksit omasta päästäsi valheita ja väität niitä Israelin perusteluiksi. Ei hyvin mene.

    "Ja kun yritin keskustella oli vastaus:
    - Minä ihmettelen etteivät palestiinalsiet vie nyt Gazasta pois Palestiinalaisiaaan (ihan kuin päivänselvää olisi lähteä pois omasta ikiaikaisesta maastaan?)"

    Kenen kanssa yritit keskustella? Tuskin kukaan asioihin perehtynyt on kehottanut palestiinalaisia lähtemään Gazasta pois lopullisesti. Sodan jaloista tosin kannattaa mennä pois tässä vaiheessa, jos se on suinkin mahdollista. Palestiinalaisten suurin ongelma ei suinkaan ole Israel vaan Hamas.

    "Ihan kuin heillä olisi etuoikeus tappaa ja toisten vaan älyttävä lähteä."

    Edelleen täysin järjetöntä tekstiä sinulta. Täysin kuvitteellisia väitteitä.

    "Nämä ovat oikeasti hulluja. Puhuvat kirurgisesta operaatiosta täsmäohjuksin."

    Eivät ole hulluja. Sinun kannattaisi tämän viestin loppuun päästyäsi pysähtyä hetkeksi miettimään, että se hulluus taitaa olla ihan muualla kuin sinun ulkopuolellasi. Täsmäiskut tarkoittavat sitä, että Israel pyrkii iskemään Hamasia vastaan. Jokainen ymmärtää, ettei ole sellaista tapaa pommittaa, josta ei seuraa ollenkaan siviiliuhreja. Pommitus on kuitenkin kirurgisen tarkkaa, jos vertaa sitä esimerkiksi viime vuosisadan suuriin pommituksiin eri maailmankolkissa.

    "Viimeksi oli tähtäimessä vaan YK- lipulla varustettu koulun ja 200 lasta meni..."

    Tähtäimessä ei ollut YK-lipulla varustettu koulu itsessään vaan YK-lipulla varustetun koulun alueelta ja tiloista tulittavat Hamas-militantit. Hamas-militantit jotka häikäilemättä käyttävät siviilejä ihmiskilpenä, koska jokainen kuollut palestiinalaissiviili on Hamasin propagandasodassa positiivinen asia. Israel ei hyödy siviilien kuolemasta ollenkaan. Tämän pitäisi olla selvää jokaiselle, jolla on edes hitunen järkeä ja ajattelukykyä, mutta kaikilla sitä ei ole. Kyseisessä koulussa ei kuollut 200 lasta eikä myöskään 200 siviiliä.

    "Kun kyselin niin vastus:
    -no kun YK ei auta heitä(surmaamaan ja ajamaan palestiinalaisia pois)ja saamaan luvattua maata. "

    Anteeksi mitä? Kysyit mitä? Väität siis ihan vakavasti, että Israel pommitti nimenomaan YK:ta, koska YK ei "auta Israelia surmaamaan ja ajamaan palestiinalaisia pois"? Noin järjettömiin ja seinähulluihin väitteisiin ei voi enää edes vastata.

    "Vittu että on hulluja."

    Kun luin sinun kirjoitustasi, juuri tuo ajatus kävi mielessäni joistain tämän palstan kirjoittajista.

    Äänestä

  • siinä yläpuolella kirjoitti:

    Koko kirjoituksesi on täysin järjetön. Sinänsä koomista, että sinä esität näkemyksiä siitä, mikä on hullua, vaikka omaa kirjoitustasi vähemmän selväjärkistä saa etsimällä etsiä.

    kun luet taustat ja faktan niin luulisipa hävettävän.Palestiinalaisilla saa olla ihmisoikeutaisteljoina kyllä samat keinot käytössään kuin jokaisella itseään puolustavalla olisi. Suomikin taisteltiin itsenäiseksi.

    Äänestä

  • sotkuihisi kirjoitti:

    kun luet taustat ja faktan niin luulisipa hävettävän.Palestiinalaisilla saa olla ihmisoikeutaisteljoina kyllä samat keinot käytössään kuin jokaisella itseään puolustavalla olisi. Suomikin taisteltiin itsenäiseksi.

    Minä kerroin faktoja, jotka voi kuka tahansa koska tahansa tarkistaa ja todistaa oikeiksi. Viesti, johon vastasin, ei sisältänyt yhtä ainoaa faktaa tai uskottavaa viitettä väitteiden todenperäisyydestä.

    Meillä päin ei hävetä tosiasioista, koska tosiasiat ovat puolueettomia.

    Hamasia ei voi nimittää ihmisoikeustaistelijoiksi. Mitä ovat ne ihmisoikeudet, joiden puolesta he taistelevat? Millaisia ihmisoikeuksia edustaa siviilien käyttäminen ihmiskilpenä ja lasten aivopeseminen vihaamaan juutalaisia epäinhimillisinä olioina? Israelin vetäydyttyä Gazasta vuonna 2005 Hamas on ampunut Israeliin tuhansia raketteja. Minkä puolustamista se on? Kyse on silkasta provokaatiosta, koska Hamas tietää, ettei voi kukistaa Israelia pelkillä aseilla. Hamas tietää, että sen ainoa mahdollisuus kukistaa Israel on asymmetrisessä sodankäynnissä, jossa suurta osaa näyttelee propaganda ja media.

    Suomen itsenäisyyden puolesta taistelleilla ja Hamasilla (ja muilla jihadistijärjestöillä) ei ole mitään tekemistä keskenään. Hamasin ideologiassa ei taistella itsenäisyydestä, Hamasin ideologiassa taistellaan Israelin tuhoamiseksi ja islamilaisen valtion pystyttämiseksi sen paikalle.

    Äänestä

  • miksi ihmeessä? kirjoitti:

    mika palestiinaa vituttaa jos olet normaali.

    ja BBC mukaan itse autatte Hamasia, että saatte suorittaa puhdistuksia. Älä valehtele ettei teidän projekti ole kOKO alue Israelille, ne JUMALAN LUVATUT ALUREET. Teillä on niin korkea päämäärä (Jumala sotii muka) ett siinä ihmisoikeudet ovat paperia.

    Äänestä

  • ja alat tajuta kirjoitti:

    Tuolla alueella ei sodi "Jumalan" nimissä tosiasiassa kuin yksi puoli, jihadistien puoli. Sinun kuvitelmasi Israelin tavoitteista ja ideologiasta on kuin suoraan Hamasin propagandasta. Siihen ei voi enää mitään lisätä, koska Hamasin peruskirja pitää jopa Sionin viisaiden pöytäkirjoja vakavastiotettavana teoksena, vaikka se on 1900-luvun alun Venäjällä kyhätty juutalaisvastainen väärennös. Varmasti vituttaa moni asia, jos uskoo kaikki höpöhöpöjutut eikä ymmärrä lähdekritiikistä mitään.

    Äänestä

kertoi että Israelin johto oli auttanut nykyhamasin johtoon että tulisi sopivasti provoa sielta ja palestiinaisten harvennukselle näyttäisi olevan oikeutus. Jos tämäkin totta jonka uskon on sanottava että loppu jaffojen osto.

Siellä tehdään oikeaa kansanmurhaa ja juuri nyt.

Äänestä
  • kuolleita 7 joista 4 omien ampumia vielä.

    Että raksuttaako?

    Siellä tehdään kansanpuhdistusta JUURI NYT!

    Äänestä

  • Elvis elää hei älä nyt usko kaikkee mitä kirjotetaan, tuut sillälailla aika sekopääksi, ei sen puoleen oot jo.

    Äänestä

ja he eivät laske kv lehdistöä sinne ennekuin jäljet ollaan siivottu.

Kun kysyin suomalaiselta israel uskovalta miltä tämä tuntuu oli psykopaatin normivastaus:

- No kannattiko tukea Hamasia, kannattiko?

Mitäpä 220 lapsiuhrista kun on korkeammat päämäärät...

Äänestä
  • viime vuosikymmenet niin ettei heillä ole edes osoitetta tai muuta niin kun nämä ihmiset teurastetaan ei heistä jää jälkiä edes. Silminnäkijät tapetaan.

    Libanonilaiskaverini kertoi sotkeutuneensa kerran Israelin armeijaan nuorena. He olivat olleet vartiossa neljän miehen kanssa joista siis muut Israelilaisia.

    Miehet olivat innostuneet kuka tappaa tänä iltana useamman palestiinalaislapsen. 4 oli ollut erään ennätys.

    Libanonilainen oli käräyttänyt pojat esimiehille. Pojat oli vaa´n käyneet puhuttelussa ei yhtään mitään muuta.

    Nykyään tuo libanonilaissotilas on kristitty ja kertomustaan en epäile edes, sillä hänellä ei ollut syytä vaan pelottavaa ainaostaan kertoa totuus.

    Äänestä

  • Jos lasten tappaminen olisi systemaattista, Gazassa olisi kuollut paljon, paljon enemmän lapsia kuin nyt on kuollut. Jos siviilien tappaminen olisi tarkoituksellista ja kyse olisi kansamurhasta, alueella olisi kuollut jo kymmeniätuhansia siviilejä viimeisen parin viikon aikana. Siviiliuhrien määrä jo itsessään todistaa, ettei Israelin armeija tapa siviilejä systemaattisesti.

    Tutustu Hamasin ideologiaan, niin löydät ne todelliset kansanmurhan kannattajat.

    Äänestä

  • -.-a-a kirjoitti:

    Jos lasten tappaminen olisi systemaattista, Gazassa olisi kuollut paljon, paljon enemmän lapsia kuin nyt on kuollut. Jos siviilien tappaminen olisi tarkoituksellista ja kyse olisi kansamurhasta, alueella olisi kuollut jo kymmeniätuhansia siviilejä viimeisen parin viikon aikana. Siviiliuhrien määrä jo itsessään todistaa, ettei Israelin armeija tapa siviilejä systemaattisesti.

    Tutustu Hamasin ideologiaan, niin löydät ne todelliset kansanmurhan kannattajat.

    mediaa sinne. ja 220 sinulle ei riitä vai muutamassa päivässä?

    Äänestä

  • ollan pidetty kirjoitti:

    viime vuosikymmenet niin ettei heillä ole edes osoitetta tai muuta niin kun nämä ihmiset teurastetaan ei heistä jää jälkiä edes. Silminnäkijät tapetaan.

    Libanonilaiskaverini kertoi sotkeutuneensa kerran Israelin armeijaan nuorena. He olivat olleet vartiossa neljän miehen kanssa joista siis muut Israelilaisia.

    Miehet olivat innostuneet kuka tappaa tänä iltana useamman palestiinalaislapsen. 4 oli ollut erään ennätys.

    Libanonilainen oli käräyttänyt pojat esimiehille. Pojat oli vaa´n käyneet puhuttelussa ei yhtään mitään muuta.

    Nykyään tuo libanonilaissotilas on kristitty ja kertomustaan en epäile edes, sillä hänellä ei ollut syytä vaan pelottavaa ainaostaan kertoa totuus.

    Valehtelet ja kylvät propagandaa. Ehkä olet ylpeä itsestäsi. Itse pidän tuollaisia valheita kuvottavina. Väitteesi ovat täysin järjettömiä ja vailla vähäisintäkään todellisuudentajua.

    Äänestä

  • ja se on vissi kirjoitti:

    Valehtelet ja kylvät propagandaa. Ehkä olet ylpeä itsestäsi. Itse pidän tuollaisia valheita kuvottavina. Väitteesi ovat täysin järjettömiä ja vailla vähäisintäkään todellisuudentajua.

    solvaamaan vailla faktumia. hernekeitosta koko maa, mene hoitoon ja ota israel hullut mukaan.

    Äänestä

  • ja tturvaudut kirjoitti:

    solvaamaan vailla faktumia. hernekeitosta koko maa, mene hoitoon ja ota israel hullut mukaan.

    Miksi ihmeessä menisi "luu kurkkuun" tuollaisista valheista? Jokainen normaalijärkinen ihminen erottaa sentään sen, mikä on valehtelua, mustamaalaamista ja epäinhimillistämistä. Seuraavaksi varmaan kerrot, että Israelin armeija syö palestiinalaisvauvoja aina sapattina.

    Äänestä

  • älä viitsi kirjoitti:

    sinulla tosiasioihin pikkasen sanomista:)

    jos on keinonne Israel rehtejä. Muistaakseni Arafat sai Nobelin mutta Israelin johto ollan sanottu kansainvälisen lain mukaan jo sotarikolliseksi.

    On se vaan kumma että teitä ei koske yhteiset lait? Kun teillä on se korkea päämäärä sen jumalan kanssa . Niinkö se on?

    On se kumma, se on niin korkea se päämäärä että saa tulittaa lapsetkin satasotalla.

    Lopettakaa tämä touhu.

    Äänestä

  • kun israel ei päästä kirjoitti:

    mediaa sinne. ja 220 sinulle ei riitä vai muutamassa päivässä?

    220 siviiliuhria tiheästi asutulla alueella, jossa Hamas-militantit käyttävät siviilejä ihmiskilpinä ja pyrkivät vetämään Israelin tulituksen siviilien puoleen, on lukuna realistinen ja osoittaa, että Israel onnistuu kaikesta huolimatta kohtuullisen hyvin iskemään Hamasia vastaan, vaikkei siviiliuhreja voikaan kokonaan välttää.

    Kyse ei ole "riittämisestä". Kukaan ei halua siviiliuhreja paitsi ne, joille niistä on hyötyä. Kenelle siviiliuhreista on hyötyä? Kenen propaganda siitä hyötyy? Hamasille ja Hamasin ovat oikeat vastaukset.

    Äänestä

  • ulkopuolellakin kirjoitti:

    jos on keinonne Israel rehtejä. Muistaakseni Arafat sai Nobelin mutta Israelin johto ollan sanottu kansainvälisen lain mukaan jo sotarikolliseksi.

    On se vaan kumma että teitä ei koske yhteiset lait? Kun teillä on se korkea päämäärä sen jumalan kanssa . Niinkö se on?

    On se kumma, se on niin korkea se päämäärä että saa tulittaa lapsetkin satasotalla.

    Lopettakaa tämä touhu.

    Aivan kuin Nobelin palkinto olisi merkki jostain ylevästä hyveestä. Herätys. Se ei ole todiste mistään muusta kuin ajan hengestä. Ajan henki on joskus tukenut natsismia. Nykyään se tukee monin paikoin jihadismia. Nobel-palkintojen takana on usein politiikkaa, ja politiikka on aina likaista.

    Kenellä on korkea päämäärä "sen jumalan kanssa"? Oletko lukenut Hamasin peruskirjan? Jos et ole, ole hyvä ja lue se, niin näet paljon tekstiä Jumalasta (Allahista) ja päämäärästä.

    Israel ei tulita lapsia. Lasten tulittaminen tarkoittaisi, että lapset ovat tulituksen kohde. Näin ei ole reaalimaailmassa. Vain jihadistien propagandassa Israel yrittää tappaa lapsia. Lapset ovat viattomia uhreja kaikin tavoin. Gazan lapset ovat Hamasin ideologian uhreja, myös silloin, kun aktiiviset sotatoimet rajoittuvat Hamas-militanttien ammuskeluun.

    Soita Hamasin johdolle ja pyydä, että muuttavat ideologiaansa siitä epäinhimillisestä hirviömäisyydestä, mitä se nykyisellään on.

    Äänestä

  • kovin on aloitukseen kirjoitti:

    sinulla tosiasioihin pikkasen sanomista:)

    Ensimmäisen viestin pointtina näyttää olevan Hamasin tavoite: Israel on pyyhittävä pois maailmankartalta.

    Mitäpä siihen voi vastata? Kyseinen viesti ei ole tiivis tosiasiapohjainen kirjoitus vaan ideologinen ja propagandistinen puolustuspuhe. Viesti on nippu epämääräisiä ja huterasti perusteltuja väitteitä kiihkomielisen uskonnollisessa kontekstissa. Tosiasia kuitenkin on, että tuolla alueella Jumalasta vaahtoavat aivan muut tahot kuin Israelin valtio.

    Äänestä

olevansa valittu siihen että ne ikiaikaiset heimot johtavat vielä koko maailmaa:)yhdessä heidän kelpuuttamien kanssa. Ou jee.

Äänestä

kaikkea Israeliin liittyvää ja ne ovat oiekasti tulleet ihan kiimaan ikäänkuin, kun iskut alkoivat.

Multa kysyi helluntalainen iskujen alettua.

-Eikös nyt sitten olla menossa parempaan suuntaan?

Kerroin raportit kuolleista:

Uskovaisen ilmekään ei värähtänyt:

- Kyllä israel tietää tarkkaan mitä tekee siellä!

Epäilemättä...

Äänestä

palestiinalaisia POIS alta, kun he tulittavat.

Todennäköisesti gazan tyhjentämistä suunniteltiin jo se 1.5 v kopio Gazassa siksi että ne laskivat että sivillit pakenevat.

Tulikos hankala homma kun porukka ei lähdekkään? Menikö homma kusille? Uhreja tulee...

Äänestä

ihmisiä raiskaavat naisia ja silpovat ja kiduttavat uhreja juuri nyt!

Herätys nyt kaikki!

Viimeinkin.

Äänestä
  • Hanki jostain apua, ihan oikeasti.

    Äänestä

  • hae apua kirjoitti:

    Hanki jostain apua, ihan oikeasti.

    kertovat sieltä tarinaa miten YK tankkeja päin ajeli Israel tahallaan, ei jää epäselväksi avuttomat lapset sitten miten heille käy...

    Äänestä

  • verhojen takaa kidutuskojeen, sähköä. Ei syytä epäillä.

    Äänestä

odottavansa vain kädet ristissä kun puhdistus ollaan suoritettu ja Israel on vallassa koko alueella. Siihen saakka ei "jumala tuo rauhaa".

Älkää kuunnelko propagandaa "rauhastaan" se on vain heidän etujen rauhaa.

Äänestä
  • ja ne saattavat olla niitä sotilaita joitten mielestä retki on väärä...

    Äänestä

  • myötätunnon saamiseksi kirjoitti:

    ja ne saattavat olla niitä sotilaita joitten mielestä retki on väärä...

    omiaan 4 kpl. voi vittu mitä tyyppejä.

    Äänestä

meidän suomalaisten länsimaalaisten kristittyjen on tuettava israelia taistelussa pahaa vastaan (paha= islam, hamaa)Hamas a) lopetti tulitauon b) ampui satoja raketteja israleliin ja nyt siis saa sitä mitä tilasi!
Mitä tulee kouluun osuneeseen niin katsokaapa cnn:ltä siellä on ihan nimeltä mainittu hamasin kranaatinheitin hemmot jotka kuolivat...eli siis hamas käyttää häikäilemättä ihmiskilpiä...törkeitä rosvoja kuten oikeastaan kaikki palet!
Jos joku suomalainen on heidän puolellaan täytyy todeta, että voi voi kun 1918 ei päästetty esi-isästäs ilmoja pihalle...

Äänestä
  • se on selvä, te olette hullut kypsiä poistumaan Suomesta.

    Äänestä

  • koska UNRW vartioi niitä rakennuksia.

    CNN kerran ilmoitti Irakissa olevan joukkotuhoaseita -no oliko?

    Äänestä

  • hamasia jotta saa iskeä ja harventaa Palestiinalaisia. BBC

    Äänestä

Hyvä ja asiallinen aloitus kiitos siitä.

Itse olen myös järkyttynyt tästä kieroilusta ja perversistä valehtelusta!

On säälittävää nähdä miten Israelin propaganda on saastuttnut monien palstalaisten mielet.

Äänestä
  • Miksi sitten valehtelet, jos olet siitä järkyttynyt?

    Israelin propaganda? Ei voi muuta kuin sääliä ihmistä, joka ei tajua, että ylivoimaisesti suurin osa länsimaisessa mediassa pyörivästä informaatiosta pelaa suoraan Hamasin ja muiden jihadistien pussiin. Propagandasodassa eivät vahvat valtiot pärjää. Se on nähty tässäkin konfliktissa, jossa Hamas ja "Palestiinan kansa" (jonka PLO-johtaja on jo kolmekymmentä vuotta sitten myöntänyt propagandamielessä keksityksi käsitteeksi) saavat kaiken ymmärryksen, vaikka Hamasin ideologia (peruskirjan voi lukea kuka tahansa) on hyvin perustein rinnastettavissa natsismiin.

    Äänestä

  • jos kerran olet järkyttynyt kirjoitti:

    Miksi sitten valehtelet, jos olet siitä järkyttynyt?

    hernekeitolal hankitusta maasta saatnan saatana. Vittu mitä pakoja olettekin.

    Äänestä

  • jos kerran olet järkyttynyt kirjoitti:

    Miksi sitten valehtelet, jos olet siitä järkyttynyt?

    Israelin propaganda? Ei voi muuta kuin sääliä ihmistä, joka ei tajua, että ylivoimaisesti suurin osa länsimaisessa mediassa pyörivästä informaatiosta pelaa suoraan Hamasin ja muiden jihadistien pussiin. Propagandasodassa eivät vahvat valtiot pärjää. Se on nähty tässäkin konfliktissa, jossa Hamas ja "Palestiinan kansa" (jonka PLO-johtaja on jo kolmekymmentä vuotta sitten myöntänyt propagandamielessä keksityksi käsitteeksi) saavat kaiken ymmärryksen, vaikka Hamasin ideologia (peruskirjan voi lukea kuka tahansa) on hyvin perustein rinnastettavissa natsismiin.

    Juutalaisten toiminta tuolla alueella(koko 60 vuoden ajan) on verrattavissa natsismiin!

    Äänestä

  • Koiranpää kirjoitti:

    pikkusen järeämpää tarua valtion perustamiseksi tarvitaan kun jumalanne lupaukset valheella ostetun maan tiimoilla. Huvittavia satuja.

    Äänestä

  • Koiranpää kirjoitti:

    Juutalaisten toiminta tuolla alueella(koko 60 vuoden ajan) on verrattavissa natsismiin!

    Tuo väite on propagandaa.

    Sen sijaan kun rinnastan Hamasin ideologian natsismiin se on äärimmäisen hyvin perusteltu vertaus. Lue Hamasin peruskirja. Lue Hamasin peruskirja. Lue Hamasin peruskirja. Lue Hamasin peruskirja. Jokainen joka sen tekee, tulee näkemään, että minä en ole se, joka valehtelee. Kyseinen peruskirja myös asettaa tämän juutalaisten rinnastamisen natseihin aivan uuteen valoon, koska sehän on Hamasin normaalia propagandaa sekin.

    Äänestä

kun sionistit uhoavat että alue kuuluu heille Jumalanmukaan.

Unohtuikos että palestiinalaiset myös Abramin jälkeläistä??? Hahhaha? Hernekeitto maksuna Israelista, ahhaha!

Äänestä

Vuonna 1977 PLO-siiven johtaja Zahir Muhsein lausui näin: "Palestiinan kansaa ei ole olemassa. Palestiinan valtion luominen on vain keino jatkaa Israelin vastaista taistelua arabien yhtenäisyyden puolesta. Todellisuudessa ei ole olemassa eroa jordanialaisten, palestiinalaisten, syyrialaisten ja libanonilaisten välillä. Vain poliittisten ja taktisten syiden vuoksi puhumme tänään Palestiinan kansasta, koska arabien kansalliset intressit edellyttävät, että asetamme 'Palestiinan kansan' sionismia vastaan. Tämä on myös 'käsitteellinen' sota 'palestiinalainen'-termistä, joka on (nyttemmin) siirtynyt arabeille siinä missä ennen vuotta 1967 'Palestiina' on aina ollut synonyymi Israelin maalle (Eretz Israel)."

Maukas ironia tuossa PLO-nimessä.

Äänestä

Neuvostoliitto vei palan Suomea kun ei kokonaan saanut, kuten baltian maat ja monia muita.

Tämä hyväksyttiin kansainvälisillä sopimuksilla, joista tietenkin hyvin monella oli oma mielipiteensä, mutta niin silloin vain meneteltiin ja piste.

Pitäisikö meidän ampua Pietariin kymmenen tuhatta ohjusta ja vaatia karjala takaisin?

Äänestä
  • http://fi.wikipedia.org/wiki/Palestiinan_brittiläinen_mandaatti

    Tämä olisi taatusti ollut paras hallinto ja se olisi pitänyt säilyttää.

    Lähi-idässä ei taida olla montakaan kansaa joka osaisi elää sotimatta?

    Oikeilla vaaleilla valitut hallitukset eivät hyökkää kenenkään kimppuun ellei jotain miehitetä tai hyökätä suoraan kimppuun.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ja vain tosiasiat kirjoitti:

Ensinnäkin Abrahamin jälkeläisiä joille luvattu maa OVAT myös palestiinalaiset!

Toiseksi palestiinalaiset olivat alueella ennen israel haaraa JO 200 v ENNEN ja Davidin piti ensin valloittaa HEILTÄ se maa.

Eli jo historian valossa palestiinankin valtiolla on vähintäänkin yhtäläinen oikeus olla..

Ja sitten satu johon Israelin etuoikeus perustuu: Tämä Jakob osti esikois Eesaulta muka papukeitolla esikoisoikeuden täräytti valheella pukeutua Eesauksi sokean isän edessä ja vot maa oli hänen!

Onpa se oikein pätevä syy omistaakin maata? Minäkin tappelisin jos tuolla tarinalla vieltäisiin minulta yhtään mitään.

Ja sitten : 48 perustettiin pelkkä Israel . Palestiina ei allekirjottanut paperia koska heille ei ollut takuuta myös omasta valtiosta. > siitä tämä nyky revohka lähti.

Ja sitten nyt Israel on laittomasti asuttanut MYÖS palestiinan Länsirantaa, vienyt heidän verorahat, laajentanut LAITTOMASTI asutukset niin että muurit ja pelit vieneet Palestiinalaisten tärkeimmät vesivarat ja hedelmä-alueet?

Eikä siinä kaikki. Israel haluaa liittää "jumalan lupaamat maat" mutta siinä on yksi este: kas kun he sitten jäisivät siinain , golanin, länsirannan ja Gazan jälkeen itse vÄHEMMISTÖKSI on ongelma suuri:)

Pulmaan on yksi ratkaisu: provotaan ristiriitaa niin saadaan harventaa palestiinaa pikkuhiljaa ja vallata maata. Tämä joko tappaminen tai ajaminen on pakko tehdä jos aiotaan saada Jumalan luvatut maat.

Minä sanon tätä touhua sairaaksi. Umpisairaaksi. kansainväliset lait ovat tuominneet Israelin sotarikolliseksi, mutta he elävät YK n aj KV lain ulkopuolella ja yläpuolella koska on ydinasetta ja muuta.

Minä nimitän tätä terrorismiksi.

Palestiinalaiset ollaan ryöstetty niin tiukkaan että työttömyys 30 % ja puolet köyhyysrajan alla elää.

Heitä on yhteensä n 10 miljoonaa pakolaisina omasta maastaan suurin osa. Juutalaisia 7 milj.

Ja sitten tämä oikeutus maahan: 1800 l oli juutalaisia harvassa, kunnes 10 000 annettiin muuttaa sisään muualta. Holokaustn jälkeen juutalaisia meni LAITTOMASTi 70 000 Palestiinaan ja siitä alkoi varustelu.

Israel ei noudata ja tunnusta mitään lakeja vaan varustaa seilla itseään.

Se kerjää samaa mitä tekee itse: harvennusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu