onko auto hyvä

kaverit kerto että niiden hinnat on kovassa nousussa.
15490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kannattaa sijoittaa nyt johonkin kalliiseen bensakoneiseen maasturiin.

Äänestä

mitä sijoitukselta haetaan. Jos etsit rahallista tuottoa, laita fyffet johonkin muuhun kuin autoon. Jos taas sijoitat autoon siksi että pääset sillä hakemaan tilin töistä eikä tämä muutoin olisi mahdollista, silloin se on järkevää.
Tietysti hieman riippuu myös autosta. Vanha (harvinainen) entisöity peli kasvaa korkoa vanhetessaan lisää ja pysyessään priimakunnossa. Mutta käyttöautoon sijoitus ei kannata, rahallisesti. Jobbaushommat on sitten erikseen.

Äänestä

Nyt kun ostat uuden 30000:n auton, saat siitä vuodenpäästä myydessäsi max. 15000.

Äänestä
  • Ne hakevat muuten meiltä kaikki vuoden ikäiset itselleen jos puoleen hintaan saavat.

    Äänestä

  • saksalaisille. kirjoitti:

    Ne hakevat muuten meiltä kaikki vuoden ikäiset itselleen jos puoleen hintaan saavat.

    Käy niinkuin 1990 luvun laman aikoihin, jolloin uuden karheat muskeliveneet myytiin pilkkahintaan ulkomaille.

    Uuden auton hinnan puoliintuminen vuoden aikana vaatisi kyllä autoveron poistoa. Mikä on kyllä mahdollista.

    Äänestä

mutta riippuu autosta - osta vanha Bugatti -arvo ei laske !

Äänestä

Hourulan keskusauto nostaa hintoja vasta sitten kun olet lyönyt kaupat lukkoon, ei ennen.
Voit siis huoleti mennä heille katsomaan halpoja autoja -vähän niinku sisäänheitto hinnoilla. Oikean hinnan/tarjouksen saat sitten, kun olet lyönyt varausmaksun käteen.

Hyrylän keskusauto, siellä ne hintavat autot on........ei oikeen rimmannut, mutta kokeilin silti:)

Äänestä
  • Teitkö paperit, maksoitko käsirahan ja löitkö kättä päälle kaupan merkiksi. ET ET JA ET. Eli olit vain tyypillinen tyhjänkyselija joka lupaa tulla seuraavana päivänä uudelleen mutta ei tule koskaan. Tai on "pitää miettiä"-tyyppi joka tarkoittaa ettei hänestä ole ostajaksi. Nämä molemmat tyypit kyllä nykyaikana tunnetaan. Viime vuosina on tullut vielä lisäksi ostaja joka tekee kaupan ja lyödään kättä päälle, mutta soittaa tai lähettää tekstiviestin myyjälle ettei hän autoa otakaan. OLETTE KAIKKI KOLME IHMISTYYPPIÄ HAMEKANKAANNE ANSAINNEET. Ei ennen ollut tällaista.

    Äänestä

  • lukkoon? kirjoitti:

    Teitkö paperit, maksoitko käsirahan ja löitkö kättä päälle kaupan merkiksi. ET ET JA ET. Eli olit vain tyypillinen tyhjänkyselija joka lupaa tulla seuraavana päivänä uudelleen mutta ei tule koskaan. Tai on "pitää miettiä"-tyyppi joka tarkoittaa ettei hänestä ole ostajaksi. Nämä molemmat tyypit kyllä nykyaikana tunnetaan. Viime vuosina on tullut vielä lisäksi ostaja joka tekee kaupan ja lyödään kättä päälle, mutta soittaa tai lähettää tekstiviestin myyjälle ettei hän autoa otakaan. OLETTE KAIKKI KOLME IHMISTYYPPIÄ HAMEKANKAANNE ANSAINNEET. Ei ennen ollut tällaista.

    itket?Liike on myöntänyt kaupat sovituksi.Mies menee hakemaan autoaan sovitusti.Hinta ei pysy sovittuna.Kenelle se hame sopii?

    Äänestä

  • hyvää joulumyyntiä.
    Saitteko asiakkaan tyytyväiseksi kenties pienellä anteeksipyynnöllä vai oliko asiakas itse väärässä?

    Äänestä

Sun kaverit on oikeessa. Osta mahdollisimman suurella koneella vanha, paljon kuluttava maasturi. Saat varmaan rahas takas... Oikee pikavoitto tulossa... P.S. Ootko sä tähtisilmä vai lääkitys jäänyt väliin?

Äänestä
  • - Obligaatioihin

    - Joukkovelkakirjoihin

    - Osakkeisiin

    JNE. JNE.

    Unohtakaa reppanat tuo iänkikuinen "auto on huono sijoitus" Te ette käsitä mitään mistään!

    Ai niin, sijoita ylänurkkaan!

    Äänestä

  • Kertokaahan ressukat kirjoitti:

    - Obligaatioihin

    - Joukkovelkakirjoihin

    - Osakkeisiin

    JNE. JNE.

    Unohtakaa reppanat tuo iänkikuinen "auto on huono sijoitus" Te ette käsitä mitään mistään!

    Ai niin, sijoita ylänurkkaan!

    Asuntojen hinnat nousee tapahtui mitä tahansa, samanlainen automaatti kuin pontikan hinta, mikään ei vaikuta.

    Äänestä

kun valitsee merkin tarkasti, IL:n vertailussa 2:n vuoden ajalta Fiat Punto:n hinta oli noussut 130 euroa, olikohan vm joku 04, kalleissa merkeissä isolla bensakoneella voi hävitä kymppitonneja, mutta sehän ei persaukisia koske.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sijotuskohde kirjoitti:

kaverit kerto että niiden hinnat on kovassa nousussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu