Katainen on varoitellut avoimesta toiminnasta rikkaiden tulonsiirroissa.
Yritykset jakavat palkkabonuksia ja valtio verohelpotuksia.
Vanhojen etujen lisäksi juoksuhaudat syvenevät.
Kataisen tarkoitusta emme tiedä muttaa voi olla että tuloerot tulee poistaa näkyvistä piiloon.
Yritykset jakavat palkkabonuksia ja valtio verohelpotuksia.
Vanhojen etujen lisäksi juoksuhaudat syvenevät.
Kataisen tarkoitusta emme tiedä muttaa voi olla että tuloerot tulee poistaa näkyvistä piiloon.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Isoille yrityksille avustuksia
Kirjoittanut: Kyllä kansa maksaa.. 10.1.2009 klo 23.49
Hei kansalaiset !
Hallituksen selvitysmies Pekkarisen johdolla esittää, että valtion pitäisi maksaa laman tullessa tukea suuryrityksille!
Hei, siis veromaksajat, tavalliset kansalaiset maksumiehiksi!
Miten on suurten yritysten johtajien suurpalkat ja optiot, eikö niihin olisi pitänyt yrityksissä puuttua jo ajat sitten ja eikö olisi pitänyt jotain säästää sukanvarteen pahoja päiviä varten!? Ja lisäksi osakkeenomistajat nostavat osinkoja näistä yrityksistä.
Nyt pitää ottaa tämä asia laajempaan kansalaiskekusteluun ja nopeasti, ettei asiaa noin vain hiljaisuudessa päätetä hallituksessa .
Myöhäistä sitten on ulista, että miten meitä taas näin vedettiin nenästä.
Ennenmmin pienille yrityksille ja pienviljelijöille tukea.
Eli jos veroja korotetaan se tapahtuu nykyisen progression puitteissa.
Välilliset verot taas koskevat vain ja ainoastaan pientä osaa kansalaisista.
Yritysverotus taas rokottaa työpaikkoja.
Turha on pelätä pienipalkkaisten verotuksen kovenevan.
On tosisasia että sieltä ei heru kovin paljon.
veroja on kerättävä mutta vain kulutuskysyntää kasvattamalla.
Kerskakulutus onkin ongelma johon on puututtava.
Verokertymää voidaan lisätä veronmaksajien määrää lisäämällä ja korkeampia palkkoja maksamalla.
Taantuvassa suhdanteessa kaikki kertymät käytetään elvytykseen ja lainaakin otetaan.
Työnteko tulee saattaa työllistämisellä vauhtiin ja keino on työpaikkojen lisäys.
Mikäli on sitten tulossa vaikea vuosi 2009 -2010 on tasaisesti nostettava kaikilla sektoreilla verotusta ja jatkettava elvytystä.
Muita keinoja ei ole viellä.
Musta tulevaisuus pakoittaa sitten radikaalimpaan politiikkaan.
Kuten keksitettyyn tulonsiirtoon ja yhden yrityksen politiikkaan.