uskovat Raamatun ulkopuolisia oppeja, kuten Nikaiassa v. 325 hyväksyttyä kolminaisuusOPPIA.
Jeesus sanoi:
Joh. 14:26
Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän OPETTAA teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
Niinpä niin. Kun minulla on opettaja Isältä, niin Hän opettaa minulle kaiken sen sanan ja totuuden, johon uskomalla saan toivon iankaikkisesta elämästä.
Oman lihansa viisautta korostavat hengettömät uskovat maailman oppeja, koska heiltä puuttuu Jumalan Henki.
Room. 8:5
Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
Vain hengettömät
27
454
Vastaukset
Opettajaa, koska et vielä tiedä, että Jeesus on siinnyt Pyhästä Hegestä, syntynyt neitsyt Mariasta, ja että Jeesus on Jumalsta syntynyt myös lihansa puolesta, ja näollä eväillä Luukas vakuuttaa, että juuri siksi, Jeesus on Jumalan poika, on yhtä kuin Jumala!
* Jos Pyhä Heki olisi siulla Opettajana, tieäisit nämä asiat, muuta nyt et tiedä, vaan vänkäät jotain aivan muuta , ja sitä ei opeta PH:ki!- hirvas
palannut vastaamaan sillä ainoalla vastauksellasi, mitä sinulla on?
Mikä päivä huomenna on Mohikaani, mitä vastaat? hirvas kirjoitti:
palannut vastaamaan sillä ainoalla vastauksellasi, mitä sinulla on?
Mikä päivä huomenna on Mohikaani, mitä vastaat?ei myöskään jumaluuttaan miksikään, kameleontin tavoin jokapäivä.
* Huomenna on jHs, uusi armon päivä, "joka päivä on armo uus."
- ........................
....kuinka uskallat edes niin tehdä???
itsekeskeinen ihminen varmaan olet... vain liha on noin tyhmä että se loukkaa Jeesuksen itse antamaa varoitusta Pyhän Hengen loukkaamisesta... - merim.raimo
1Moos.3:22.. / Ainoa joka on aina ollut, on jumala"kolmiyhteinen"
- kannattaisi
hakea hoitoa? Vai alkaako hirvasta pelottamamaan, että uus sefu antaa bannaria? Mä tulen sitä ainakin suosittelemaan, että häiriköt pois niin loppuu samalla jehovalainen roskan massapostitus!
- hirvas
kannattaisi kirjoitti:
hakea hoitoa? Vai alkaako hirvasta pelottamamaan, että uus sefu antaa bannaria? Mä tulen sitä ainakin suosittelemaan, että häiriköt pois niin loppuu samalla jehovalainen roskan massapostitus!
sefu voi poistaa minut täältä, jos näkee sen tarpeelliseksi. Minä voin lähteä kyllä muutenkin, ilman että minua tarvitsee bannata. Banni on vain erään maallisen säännöstön keino, jolla lihalliset ihmiset käyttävät lihallista valtaansa toisiin ihmisiin.
Muuten, Jeesus sanoi näin:
Joh. 17:14
Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.
Olen todennut, että mestarini oli täysin oikeassa.
- todistajiin!
Kolminaisuusoppi on vain jäljestä lisätty, mutta esimerkiksi Jehovantodistajat eivät lähteneet siihen hullutukseen mukaan, senvuoksi heidät jätettiin kristinuskon ulkopuoliseksi uskonnolliseksi opiksi.
He kuuluvat niin sanotusti puoli kristittyihin juuri kolminaisuus opin hylkäämisen johdosta.
Jehovan todistajat uskovat, että on ISÄ, (kaikkiallinen ja kaikkivaltias JUMALA)Poika,(iankaikkinen JUMALAN POIKA, )ja PYHÄ-HENKI, (joka on kaikkiallista Jumalan VOIMAA ja toimii sekä Isän, että Pojan kautta.)
Jehovan todistajat uskovat pelastukseen ainoastaan Kristuksen uhrin kautta, he tunnustavat Jeesuksen lihaan tulleeksi Jumalan Pojaksi.
Jehovan todistajat eivät uso iankaikkisesti kiduttavaan Jumalaan, vaan että kun ihminen kuolee, niin hän nukkuu siihen saakka kunnes Jeesus Kristus hänet viimeisenä päivänä herättää.
Niile, jotka eivät peri iankaikkista elämää Jumalan uudeksi luomassa maanpäälisessä paratiisissa,(Uudessa, Jumalan suunittelemassa asiain järjestelmässä) on synninpalkkana toinen kuolema, heistä Jumala tekee "rutosti lopun, eikä Hän viivyttele."
Jumalalle ei ole mieleen kidutus, sillä Jumala on Rakkaus.
Jehovan todistajat uskovat että kun Jumala loi ihmisen, niin ihmisestä tuli ELÄVÄ SIELU. Siis IHMISESTÄ tuli elävä sielu, eikä niin, että IHMISEEN. Siis ihminen on joko elävä tai kuollut sielu. Sielu tarkoittaa koko ihmistä, eikä osaa ihmisestä.
Kuolleet eivät raamatun mukaan tiedä enää mitään.- hirvas
uudelleen sinne valtakunnansalille pesettämään aivojasi. Sinua asia kiinnostaa kovasti.
pystyvät tuollaisia oppeja Raamatun elävän sanan pohjalta nostamaan esiin.
Jeesuksen Jumaluus ja oppi kolmiyhteisestä Jumalasta on yksi Raamatun salaisuuksista joka aukeaa Pyhän Hengen avulla.
Nikaiassa se oppi vain vahvistettiin.
Ei sitä siellä luotu.
Sitten on sinun edustamasi areiolaisuus, joka on hengetön ja kuiva oppi ilman Hengen pihaustakaan.
Ilmankos se harhaopiksi julistettiinkin.- hirvas
takana on ihminen, kuten tässäkin. Siis ihmisen päättämä epäraamatullinen oppi.
Athanasius
Athanasius (298-373) toimi alunperin Aleksandriassa diakonina. Ja
myöhemmin piispana. Hän vastusti Areioksen tulkintoja ja niistä
kumpuavia huonoja seuraamuksia.
Athanasiuksen mielestä jumalalliseen elämään kuuluu Jumalan
täydellinen tunteminen. Athanasius piti kiinni Origeneen
perinteen mukaisesta Isän ja Pojan erosta, mutta korosti heidän
välistä yhteyttä tärkeimpänä puolena asiasta.
(Christensen-Göransson, Kirkkohistoria I, sivu 151).
Vuoden 350 tienoilla alkoi esiintyä kysymyksiä myös Pyhän Hengen
alkuperästä ja asemasta. Erilaisia käsityksiä esiintyi ja lopulta
Athanasios tuli siihen tulokseen, että Pyhä Henki on jumalallinen
ja samaa olemusta kuin Isä ja Poika. Niin liitettiin siis Pyhä
Henki kolminaisuusoppiin vuoden 350 tienoilla Athasiuksen toimesta.
(Christensen-Göransson, Kirkkohistoria I, sivu 154). hirvas kirjoitti:

(Christensen-Göransson, Kirkkohistoria I, sivu 154).Jos luet tarkasti Raamattuasi, niin huomaat, että jo apostolit joutuivat taistelemaan harhaoppeja vastaan.
Paavali kirjoitti seurakunnille Jeesuksen Jumaluudesta ja Pyhän hengen persoonan vahvistaa Jeesus, kun Hän käyttää Pyhästä Hengestä puhuessaan yksikön kolmatta persoonaa "Hän" (Jh 16:7-15).
Hän Pyhä Henki ei ole mikään persoonaton voima, joka olisi verrattavissa esim. luonnonvoimaan.
Pyhän Hengen Jumaluus nousee Raamatusta, koska Pyhällä Hengellä on jumalalliset ominaisuudet: Pyhä Henki on kaikkitietävä (1 Kr 2:10), kaikkialla läsnä oleva (Ps 139:7), kaikkivoipa (Jb 33:4; Ps 140:30), iankaikkinen, luomaton (Hb 9:14), Henki (2 Kr 3:17).
Pyhä Henki esim. todistaa, rukoilee, jakaa armolahjoja, päättää, puhuu, opettaa ja muistuttaa. Tekee siis kaikkea sitä mitä Poika ja Isäkin. Pyhän Hengen ja kahden muun persoonan välillä vallitsee täydellinen ykseys. Pyhä Henki on sekä Jumalan, että Kristuksen Henki samoin, kun Jumalan ja Kristuksen lähettämä, KOR 2:10-12. Mutta samalla Ph toimii täysin itsenäisesti. Hän on toinen Puolustaja.
Jeesus sanoi, että Hän antaa toisen(allos) puolustajan. Sana allos tarkoittaa toinen, samanlainen.
Pyhä Henki lähtee liikkeelle Isästä ja Pojasta. Jeesus sanoi: "Minä lähetän hänet Isän luota" (Joh 15:26) ja "Isä minun nimessäni lähettää" (Joh 14:26).
Siinäkin olet väärässä, että päätökset Kolminaisuudesta ja Jeesuksen Jumaluudesta olisi tehty vasta 300 luvulla.
Kuten jo sanoin. Raamatusta löytyy seurakunta kirjeistä opetusta ja puolustusta Jeesuksen Jumaluudesta.
Jo silloin asiasta käytiin keskusteluja ja Jeesuksen Jumaluus oli varmasti kuuma peruna varsinkin Juutalaisuudesta kääntyneille Kristityille.
Sitten on myös Raamatun ulkopuolista aineistoa aiheesta.
Sitä ei tietenkään voi koskaan nostaa Raamatun opetuksen rinnalle saman arvoisena, mutta se kuitenkin todistaa sen tosiasian, että jo Apostolien aikana alkuseurakunnissa tunnustettiin Jeesuksen Jumaluus eikä se ainakaan ollut vieras asia, joka olisi vasta kirkolliskokouksessa tullut esiin.
Ignatius Antiokialainen oli uskovainen, joka vaikutti alkuseurakuntien aikana Antiokiassa(v70-110) ja oli Jonanneksen aikalainen. Hän kirjoitti kirjeitä mm. Efeson seurakunalle, joissa Hän selväsanaisesti kertoo kuka Jeesus on.
”Sillä meidän Jumalamme Jeesus Kristus oli Jumalan pelastussuunnitelman mukaan Marian kohdussa, kun tämä oli raskaana, ja oli Daavidin siementä ja samalla Pyhästä Hengestä".
Tuo lainaus ei siis ole Raamatusta, vaan Raamatun ulkopuolelta, mutta se kumoaa sen väittämän, että oppi Jeesuksen Jumaluudesta ja kolmiyhteisestä Jumalasta olisi muodostunut vasta nikeassa.
Se vain vahvistettiin siellä ja sekin vain sen takia, että löytyy muitakin sinun kaltaisia harhaoppisia, jotka sekoilevat ja aiheuttavat hämmennystä opeillaan.
Muitakin kirjoituksia kuin tuo mainitsemani on säilynyt ja nekin todistavat samoista asioista, että Jeesus oli Jumala jo alkuseurakunnalle.- hirvas
Psalmi50.15 kirjoitti:
Jos luet tarkasti Raamattuasi, niin huomaat, että jo apostolit joutuivat taistelemaan harhaoppeja vastaan.

Muitakin kirjoituksia kuin tuo mainitsemani on säilynyt ja nekin todistavat samoista asioista, että Jeesus oli Jumala jo alkuseurakunnalle.kanssa, sillä minä en tunnista omikseni noita väitteitä.?
Ja päätös kolminaisuusopista on tehty vuonna 325 Nikaian (vielä kerran) kirkolliskokouksesa. Sen todistaa kirkkohistoria. Miksi väännät asian muuksi?
Raamatusta ei löydy sanaa kirkko eikä kolminaisuusoppi. Ne kuuluvat yhteen, koska kirkon oppi perustuu tuohon Nikaian päätöseen, kuten myös hellareittenkin. Siis molempien perusopit ovat paavin ja piispojen keksimä järkeily. Jumalan sanalla ei ole mitää tekemistä sen opin kanssa, se on tehty 300 vuotta jälkeenpäin Jeesuksen kuoleman. hirvas kirjoitti:
kanssa, sillä minä en tunnista omikseni noita väitteitä.?
Ja päätös kolminaisuusopista on tehty vuonna 325 Nikaian (vielä kerran) kirkolliskokouksesa. Sen todistaa kirkkohistoria. Miksi väännät asian muuksi?
Raamatusta ei löydy sanaa kirkko eikä kolminaisuusoppi. Ne kuuluvat yhteen, koska kirkon oppi perustuu tuohon Nikaian päätöseen, kuten myös hellareittenkin. Siis molempien perusopit ovat paavin ja piispojen keksimä järkeily. Jumalan sanalla ei ole mitää tekemistä sen opin kanssa, se on tehty 300 vuotta jälkeenpäin Jeesuksen kuoleman.väitteitä sinä et tunnista omiksesi?
Kiellät kolminaisuuden ja sitä myötä Jeesuksen ja Pyhän Hengen Jumaluuden.
Sitä minä en tiedä kiellätkö sinä myös Pyhän Hengen persoonan niin kuin esim. jehovalaiset jotka käyttävät siitä muotoa "se", eikä hän.
Kirkolliskokouksen päätöstä vastaan en olekkaan, mutta toin vaan esiin sen tosi asian, että päätöstä ei tehty siellä ikäänkuin uutena asiana, vaan siellä vain vahvistettiin ne asiat, jotka jo olivat selviä.
Se käy ilmi esille tuomistani seikoista.- hirvas
Psalmi50.15 kirjoitti:
väitteitä sinä et tunnista omiksesi?
Kiellät kolminaisuuden ja sitä myötä Jeesuksen ja Pyhän Hengen Jumaluuden.
Sitä minä en tiedä kiellätkö sinä myös Pyhän Hengen persoonan niin kuin esim. jehovalaiset jotka käyttävät siitä muotoa "se", eikä hän.
Kirkolliskokouksen päätöstä vastaan en olekkaan, mutta toin vaan esiin sen tosi asian, että päätöstä ei tehty siellä ikäänkuin uutena asiana, vaan siellä vain vahvistettiin ne asiat, jotka jo olivat selviä.
Se käy ilmi esille tuomistani seikoista.kerran vielä. Minä kiellän Nikaiassa hyväkystyn kolminaisuusOPIN ihmisoppina ja järkeilynä, koska se on katolisen kirkon oma oppi ja päätös. Sitä ei tarvitse kukaan pelastuakseen, et sinä enkä minä, eikä kukaan muukaan.
Se mitä Raamattu ilmoittaa, se on Jumalan sanaa. Siis kaksi täysin eri asiaa, ymmärrätkö nyt?
Vaikka kirkolliskokous teki ja päätti mitä päätti, niin ainoa julistus joka tuli Jumalalta, löytyy Raamatusta, ja jonka Jeesus ja apostolit julistivat.
Mitäs merkitystä Jumalan evankeliumilla on, jos kaikki, mikä hyvänsä oopus kelpaa Jumalan sanaksi.
- ...vihollinen
Pyhä Raamattu on täynnä Jumalan kolminaisuutta, sen ensilehdiltä viimeiselle.
1.Moos.1:1-3
"Alussa loi Jumala taivaan ja maan.
2 Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.
3 Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus". Ja valkeus tuli."
Joh.1:1-3,14-17
" Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. 14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
15 Johannes todisti hänestä ja huusi sanoen: "Tämä on se, josta minä sanoin: se, joka minun jälkeeni tulee, on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä."
16 Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle.
17 Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta."
Jeesus, Jumalan Poika oli myös paikalla.
”Hirvaan” kohtalo ei ole kovin kaksinen, jos hän ei tee parannusta vaan jatkaa Jumalan seurakunnan pilkkaamista ja Raamatun sanan tyhjäksi tekemistä.
Ap. t. 13:10
"ja sanoi: "Voi sinua, joka olet kaikkea vilppiä ja kavaluutta täynnä, sinä perkeleen sikiö, kaiken vanhurskauden vihollinen, etkö lakkaa vääristelemästä Herran suoria teitä? "- hirvas
paikalla Jumalan esikoispoikana. Mutta on edelleenkin Jumalan Poika ja Herra.
Muuten, Jeesus itse sanoi näin:
Mark. 12:29
Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa;
Joka sanoo uskovansa Jeesukseen, pitää uskoa Hänen sanansa myös. - Oli jo aikakin,
hirvas kirjoitti:
paikalla Jumalan esikoispoikana. Mutta on edelleenkin Jumalan Poika ja Herra.
Muuten, Jeesus itse sanoi näin:
Mark. 12:29
Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa;
Joka sanoo uskovansa Jeesukseen, pitää uskoa Hänen sanansa myös.nimittäin et ole kovinkaan järkevää saanut pitkään aikaan. Kaveri esittäytyi "puolikristityksi," mikä kuvaa jt:a erittäin hyvin. Ja sinua eritoten.
Puolikristityssä on jumalisuuden ulkokuori, kuten sinullakin, käytät vain kristillisiä fraaseja.
2 Tim 3:5 heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta. - hirvas
Oli jo aikakin, kirjoitti:
nimittäin et ole kovinkaan järkevää saanut pitkään aikaan. Kaveri esittäytyi "puolikristityksi," mikä kuvaa jt:a erittäin hyvin. Ja sinua eritoten.
Puolikristityssä on jumalisuuden ulkokuori, kuten sinullakin, käytät vain kristillisiä fraaseja.
2 Tim 3:5 heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.on erinomainen ja ylivoimainen avustaja kaikessa, Jeesus Kristus, Jumalan ainoa Poika ja Herra.
- Pakanainen
ollut vähän kuin poliittinen rauha, jotta uskonasiat saataisiin yhteiskunnissa järjestykseen.
- hirvas
se oli puhtaasti valtapoliittinen päätös. Mutta siihen sekottui myös kreikkalaisten filosofinen näkemys, ja heillä oli omat jumalakäsitykset. Niiden yhdistelmänä saatiin eräänlainen sekotus alkuseurakunnan opista, kreikkalaisesta filosofiasta ja muinaisista vanhoista idän myyteistä.

kolahdutakkaan, niin kuinkahan paljon uskoon onkin vuosisatojen varrella sekoittunut valtakuntien välisiä sopimuksia ja neuvotteluiden (myös sotien) kautta päädytty nyt siihen tilanteeseen mikä maailmassa vallitsee.
Yhdestä ainoasta kirjasta kun saa niin paljon erilaisia uskon näkemyksiä. - niin tarkoittaako se
Pakanainen kirjoitti:
kolahdutakkaan, niin kuinkahan paljon uskoon onkin vuosisatojen varrella sekoittunut valtakuntien välisiä sopimuksia ja neuvotteluiden (myös sotien) kautta päädytty nyt siihen tilanteeseen mikä maailmassa vallitsee.
Yhdestä ainoasta kirjasta kun saa niin paljon erilaisia uskon näkemyksiä.jotakin uutta taktista siirtoa? Kun palsta saa seriffin, niin aloitatko sinä muut jt:t samaan aikaan täällä uuden opetusvaiheen siitä puolikristillisestä opista, josta kaveri kertoi?
- hirvas
niin tarkoittaako se kirjoitti:
jotakin uutta taktista siirtoa? Kun palsta saa seriffin, niin aloitatko sinä muut jt:t samaan aikaan täällä uuden opetusvaiheen siitä puolikristillisestä opista, josta kaveri kertoi?
sinun mielestäsi minun JT-kaveri? Minulla ei ole ketään sellaista, tiedoksi sinulle.
- tarkoitti:
hirvas kirjoitti:
sinun mielestäsi minun JT-kaveri? Minulla ei ole ketään sellaista, tiedoksi sinulle.
Kolminaisuus perustuu Raamatun Sanaan, siihen uskomattomuus ulkopuolisiin oppeihin, kuten esim.jehovalaisuuteen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.633776Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883159Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin812381Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.141620Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m701388- 921242
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä401172Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11011Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä551005- 47972