Sietämättömät pelkotilat..

Kannettu vesi ei kaivossa pysy. Tällä epäkohteliaalla murjaisulla viittaan siihen, että asut väärässä ympäristössä.
Että näin sinulla on saattanut olla syntymästäsi lähtien.

Sanot pelkotilojasi sietämättömiksi. Olet hakenut kestämättömään tilanteeseesi myös
asiantuntija apua.

Uskon, että netissäkin olisi 'superpelkääjien' vertaisryhmiä, koska pelkohan on hyvin yleistä.
Oikeasti itse olen elänyt hyvin pelkojen varjostaman elämän. Se on rapauttanut,
lähes invalidisoinut elämäni.

Jonkun TV-dokkarin mukaan on olemassa erikoisen hermoherkkiä ihmisiä, sukupuolesta riippumatta.

Kun aikanaan jännitin sosiaalisia tilanteita, ostin apteekista Valrian nimistä lääkettä.
Kerran tälläisen illan jälkeen heräsin aamulla kasvot aivat tunnottomina.

Koska olen erakoitunut, keinot etenkin - merkkisen itsetunnon kohentamiseksi piti hankkia
kotikutoisiksi.

Poistin Joogalla pahaa oloani. Sitten aloin harrastaa omaehtoista mielikuvienohjausta.
Netistä löysin Unio Mystica sivuilta kirjaesittelyn. Lena Johanssonin
Reiki Parantava Energia. Tilasin kirjan.
Sen avulla pääsin polulle, jota olen kulkenut
nyt kolmatta vuotta.

Oli hirmuinen kynnys mennä Reikikurssille. Myöhemmin jatkokurssille
Reikimeditaatiossa, kuten näissä vastaavissa, psyykeä ja persoonallisuutta syväluotaavissa
järjestelmissä joutuu omassa yksinäisyydessä
kohtaamaan omat pelkonsa, oman pienuutensa.

Olet nuori vielä. Sinulla on työsi. Uskon, ettei sinun tarvi raapia tietäsi ylös
ulkomaailmaan "napajäätikön" alta. Itsetunnon kehittäminen on se salainen, välttämätön ase, jolla maailma kohdataan tasavertaisena.

Tiukinta on kohdata kuoleman majesteetin läheisyys. Kun sen pelkoa aikansa siedättää,
ihmisten ja elämänpelko tuntuu vähäiseltä.

Voimia sinulle taistelussasi mielentyyneyden saavuttamisen kivisellä tiellä.

turvaa ei maailmassa ole kuin rakastava JUMALA,rukoile Häntä parantamaan sinut ja anna elämäsi Hänelle.Olen kokenut Hänen rakastavan läsnäolonsa ja parannuin paniikkitilasta.Elämä JEESUKSEN suojassa on taivaallista jo nyt........

mulla on vähän sama ongelma. olen huomannu että pelkään melkeen kaikkee. pelkään autolla ajamista, lentokoneeseen menemistä ja yli päänsä matkustelua koska vieraassa ympäristössä voi aina sattua mitä vaan, pelkään sosiaalisia tilanteita, uusia ihmisiä, elämän muutoksia, ehkä eniten pelkään että läheisille sattuu jotain, se on jo melkeen sairaalloista. varottelen koko aika kaikkia kaikesta. olen pian muuttamassa kotoa pois toiselle paikkakunnalle ja sitä olen pelännyt viimeisen vuoden. ja pohtinut jo että jos en muuttaiskaan vaan jäisin kotiin, mutta toisaalta ei tunnu kovin järkevältä jäädä vanhempien luokse sen takia että ei uskalla itsenäistyä, kun pakko se on kuitenkin jossain vaiheessa tehdä. mutta tosiaan ihan kaikkee tässä pelätään..

Mitään ei tulisi niin paljon pelätä kun pelkoa itse! Se on niin tuhoava tunne.
Ja mikään ei ole niin varmaa kun epävarma!

Apua on saatavisssa tuollaisiin pelkotiloihin, oletko tutkinut kilpirauhasesi toiminnan ? sekin voi aiheuttaa paniikin tunteita. Sinä olet aika nuori, tarvitset apua nyt sillä jos et hae apua niin on riski että et pääse koskaan vaivastasi,

Ite pelkään nykyään aikalailla kaikkee. Sosiaalisia tilanteita, autolla matkustamista onnettomuuksien takia, paniikkikohtauksia (ja sen takia esimerkiks junalla/lentokoneella matkustamista), tulevaisuutta, unohdetuks/hylätyks tulemista, yksin olemista, pyörtymistä, tukehtumista, jne. Ja lisäks pimeys rupee välillä ahdistaan tosi paljon, ja myös sellaset tilanteet mistä en pääse nopeesti pois. Ainii ja pelkään kuolemaa ihan äärettömän paljon. Ei tääkää oikein kivaa oo, ku ei voi kaupassakaan käydä ahdistumatta. :/

Jäi mieleen tuosta kohta, kun kerroit elokuvista johtuvista peloista. Minullakin joskus käy niin, että katson jonkun elokuvan ja siitä jää erityisesti mieleen joku kohtaus tai hahmo, joka sitten jää vaivaamaan.

Ymmärrän hyvin, itsekkin olen jonkin sortin pelkuri ja itsellänikin on lieviä pakko-oireita ja helpotusta niihin sain paljon kun aloin ajattelemaan "mitä sitten" mitä sitten jos ajattelen näin, se on vain ajatus. Kaikilla ihmisillä on ajatuksia, mutta meidän kaltaisemme vaan ottavat ajatukset kiinni ja jäävät pohtimaan niitä, sinun tapauksessasi siis olet jäännyt pohtimaan pelkojasi, vaikka se ei kai se pakko-oire sinulla ollut, mutta samaa juttua voisi soveltaa.

Yritä jonain iltana nukkumaan mennessäsi vaikka vain kerran, ajatella mitä sitten, mitä sitten jos murhaaja on vaatekaapissani. Tiedän että sinulla on varmasti jo suunnitelma valmiina miten toimia, näin yleensä me pakko-oireiset toimimme, me olemme aina valmistautuneet pahempaan. Mutta sinulla ei ole mitään hätää, sinun pitää vaan alkaa uskoa että sinä olet vahva ihminen ja jos murhaaja tulee kaapistasi (en tosin usko siihen:D) sinä olet jo kumauttanut häneltä tajun ennenkuin hän tietää edes mikä häneen iski, koska olet koko ajan sitä pelännyt, mutta mitä jos sitä murhaajaa ei tule? Mitä jos olet kuukausia odottanut sitä ja se ei ole vieläkään tullut, eikö pistä vihaksi!

Ymmärrän niin hyvin miltä sinusta tuntuu, mutta toivon että sinä uskoisit enemmän itseesi ja siihen että olet oikeasti aika vahva ihminen ja pystyt ihan mihin vaan, vaikka voittamaan pelkosi:)

ps. koitappa tohon oven tarkistukseen se että kun olet laittanut oven lukkoon ota kännykällä kuva siitä että nyt on ovi lukossa ja sitten voit tarkistella myöhemmin kännykästäsi että tänään otin ovesta kuvan eli ovi on lukossa, tai sitten ajattele mitä sitten jos ovi on auki:) onnea matkaan!

Pysy kaukana joogasta,piste.

Pelot on kamalia asioita.Ne rajoittaa elämää niin paljon ja vie joskus yöunetkin.
Kaikki asiat kuitenkin tapahtuu jos on tapahtuakseen, pelätään tai ei.
Siksi se on turhaa.Mutta eihän tälläiset pelot ja arkuus ole aina järjellä selitettäviä juttuja.Sitä vaan pelkää tiettyjä asioita, eikä sille mahda mitään vaikka haluaisikin.
Ahdistavaa se vaan on.Kuin kulkisi pimeässä, ilman minkäänlaista valoa.
Sitten usein menettää kaikki ystävätkin, kun ei niiden kanssa uskalla lähteä mihinkään eikä tehdä mitään.Ihmiset kyllästyy pelkureihin.Turhautuvat rohkaisemaan heitä, kun se on usein turhaa.

Kuullostaa paranoidialta.

Mulla on kaikkia pelkoja.... Pelkään pimeetä,pelkään olla yksin, Melkään kuolemaa, eniten pelkään että mulla on tai tulee syöpä.... Se on kauhea sanoakkin se sana.... Mulla on kauheesti kaikkia kipuja.... yhtäkkiä voi vaikka sattua vatsaan ihan hirveästi jonnekkin sisälle tai rintaan tai selkään olen aina silloin hädässä että nyt sinne kasvaa jotain tai siellä on jotain :'( En voi nauttia ollenkaan elämästäni.... Pelkään rokotuksia ja yleensäkkin piikkejä ja en todellakaa pidä kivusta olen varmaan saanutr traumat pienenä kun otettiin niin paljon verta sormenpäästä nytkin pelkään sitä... Vaikak se hemoglobiinin otto on niin pieni juttu mutta pelkään kuitenkin!!!! Mutta sitten taas haluaisin että se otetaan että koska kun huomattaisiin silloin onko alhainen verenpaine tai ne veriarvot ja en todellakaaaaan uskalla otttaa sitä rokotetta mikä annetaan 6-9 luokkalaisille vaikka se onkin pahinta pelkoani suojaavaa stressaan ihan kaikesta.... pelkään kesällä mennä minnekkään koska pelkään punkkeja viime kesänä alkoi se pelko koska sain tietää että ne voi halvaannuttaa viime kesä oli ihan kauhea.... itkinkin ja paljon kaiken ttakia ja vieläkin kyllä.... kyllä minulla on myös todettu touretten syndrooma.... Minulla on onneksi jonkin verran ystäviä ja kavereita mutta en voi nauttia elämästäni läheskään samalla tavalla kuin "normaaliterveetihmiset" masentaa kun jos ihmiset valittaa elämästään ja haukkuu sitä ja itseään.... he eivät vain tiedä kuinka vaikeaa ja hankalaa joidenkin elämä voi OIKEASTI OLLA! Kumpa voisin olla joku toinen.... Kumpa....

Olen pelännyt lapsesta asti. Se vaan istuu minussa syvään. Olen jo 40.v. ja olen tullut tieni päähän. Muutokselle olis tilausta vaikka ei niin helppoa käytännössä toteuttaa. Lapsena ihmettelin, että miksi on niin outo olo, kun yleensä ihmisten ilmoilla sain kumman kohtauksen, jonka nyt käsitän olleen paniikkihäiriön. Nyt ymmärrän taustallani olevan paljon merkitystä. Turvallisuus ja rakastavat vanhemmat, niitä olisin tarvinnut. Ikävää että peloista ja pakko-oireista saa vieläkin kärsiä. Jos elän toiset 40.v., en haluaisi elämän olevan kärsimystä, yksinäistä laahustamista ja pelkäämistä päivästä toiseen. Aika tyhjää ja ahdistavaa. Lasten edessä tunnen olevani pelkkä kuori ja se ottaa sydämeen. Vaikka haluaisin olla heille muuta. En halua olla pelkkä ihmisraunio :(.

Miksi pitää pelätä niin kamalasti koko ajan, että ei kykene olemaan läsnä omana itsenään tilanteissa. Ei pysty nauttimaan ihmisten seurasta, eivätkä hekään varmaan tunne oloaan kotoisaksi minun kanssa, kun pelkään ja jännitän koko ajan. En uskalla olla oma itseni. Koko ajan pelkään jotain olematonta. Pelkään vastoinkäymisiä ja ihmisten torjuntaa. Olen saanut liikaa takkiin elämässä ja pelkään niitä tulevan jatkossakin. Niinhän sitä sanotaan, että pelko on itseään toteuttava ennuste, mutta en osaa olla rennosti ja nauttia elämästä. Olen ihan loppu.

Tuntuu liiankin tutulta. Pelkään ihmisiä eläimiä tunteita, ihan kaikkea mikä liittyy todellisuuteen. Paitsi koti on ainut turvapaikka mulle. Siellä jos pelkään pelkään itseäni, koska välillä tuntuu että olen riivattu/kirottu. Pelköän jokaikistä asiaa minkä tunnen vähänkään negatiiviseksi. Lähinnä pelottavin asia on ihmismieli koska se ohjaa ihmistä. Pelkään pelkään pelkään. Pienestä pitäen pelännyt. Milloin tämä pelkääminen loppuu...

Mä usein pelkään niin paljon että mua alkaa huimaamaan ja oksentamaan.
Mä pelkään vanhoja lasten ohjelmia ja niitten tunnisteita ja joskus jopa sairaalaa ja verta.
Joskus jopa sairaus ja murhaajat ja myrkylliset tavarat ja eläimet.

Tarkoitan tunnusmusiikkeja!!

Olen kokenut tuon kaiken

Olisiko apua vinkeistä artikkeleista os. tenni.kapsi.fi

Minulla on niin hullusti, että kun jännitän ja pelkään jotain asiaa ja se sitten ratkeaakin hyvin, niin tunnen hetken helpotusta, kunnes omassa päässäni keksin vielä siitä asiasta pelonaiheita. Ei siis milloinkaan voi olla rennoin mielin.

Jatkuva ainainen pelko on minulle liiankin tuttua. Sinussa itsessäsi ei varmaankaan ole mitään vikaa, mutta joudut elämään tuon käsittämättömän pelkohelvetin kanssa. Minä, jos kuka tietää mitä se todellisuudessa on. Lapsuus yhtä helvettiä, pelon oireilun vuoksi, vaikka kuinka yritti kätkeä totuutta. Ei uskaltanut nukahtaa ennen, kuin väkisin ennen aamuyötä. Sitten koulutaipaleelle yksin ja pimeään. Koulussa pärjäsin hyvin kaikesta huolimatta, vaikka opettajat huomasivatkin väsymykseni ja kehottivat menemään aikaisemmin nukkumaan, koska nukahtelin kesken oppituntien turvallisessa ympäristössä vahingossa. Omat ongelmani taatusti juontuvat ihan vauvvaiästä. Onnenkantamoisena, kun olin kaiketi kuolemaisillani keuhkokuumeeseen, niin pääsin isän keuhkotuberguloosin seurannan vuoksi koko perheen röntgenkuvauksiin. Sieltä hyvin ankarasti käskettiin toimittamaan meikävauva viipymättä keskussairaalaan. Vettä keuhkoissa ja keuhkokuume. Muutaman kuukauden ikäisenä paiskattiin senaikaiseen sairaalahoitoon, jossa vanhemmat eivät olisi edes saaneet tavata lastaan ja omani eivät tietysti pitkään matkaan olisi päässetkään. Välillä kotiutettiin vähäksi aikaa ja sama toistui kuukausia. Nämä selittämättömät pelkotilat ovat tietenkin lähtöisin vuvvaiän hylkäämiskokemuksesta. Ongelmia on ollut aina yli 30/nen ikävuoden. järkyttävän pahojakin silloin. Kummallista on, että psygologit, eivätkä edes psykiatrit tiedä? ja halua tietää ongelman alkusyytä. Tuputetaan lääkkeitä ja kehotetaan harrastuksiin. Itse lopulta kieltäydyin kaikista lääkkeistä ja olen selvinnyt oikein hyvin lopulta. Taidan olla psygologeja tasapainoisempi nykyisin. En pelkää enää joutavia ja nukun yöni hyvin. Lenkkeilen ihan metsissäkin ja en pelkää aiheetta olemattomia, vaan nautin luonnon rauhasta. Olisi hirmuisen tärkeää, että esim. traumaattisista hylkäyksen kokemisista kerrottaisiin pelkotilojen aiheuttajana. On paljon helpompi alkaa suvaitsemaan ja ymmärtämään omia ongelmiaan, kun tajuaa, että ei todellakaan ole niitä itse aiheuttanut. Ikä, jossa tapahtuneita pahoja asioita ei kykene muistamaan on hirmuisen vaikea, koska ei sellaisia traumoja kykene järjellä analysoimaan. Ne jäävät alitajuntaan kauhuna ja pahana olona ilman sanoja. Toivottavasti tunnistat hylkäämiskokemuksen, sekä sen, että ei pelkotilasi ole oma syysi. Siitä voi selviytyä, mutta ei pillereillä. Tuskin psykologeillakaan. Itse on etsittävä ja etsivä löytää.

sellanen hyvä kotiruoka ja tunti pari ulkona tekis varmaan kaikille hyvää..
miksei jopa 5tuntia jos jaksaa, raitis ilma tekee hyvää aina"
ihmiset jotka kyttää palstaa aina kun haukka merellä niin
se ei tee pitemmän päälle hyvää. jossain venäjllä oli yks kuollu kun liikaa pelaillu putkee.

Siis mulla on iha sama juttu, mutta pelkään aivan kaikkea vasta silloin kun kihlattuni ei ole vieressäni. hänen kanssaan vaan on nii turvallinen olo, ja nyttenkin kun ei nähdä kuin viikonloppuisin, ni en nuku melkein ollenkan, itken ja tärisen jatkuvasti, mikään asia ei innosta tai tunnu mukavalta, yksinkertaisesti sanottuna, teen ”pelkokuolemaa” joka arkipäivä..

Sama täällä. Suurin rajoittava tekijä elämässäni on kauas kotoa lähtemisen pelko, koti kun on turvapaikka. Lyhyitä matkoja kykenen ajamaan yksin. En siedä olla muiden kyydissä. Traumaattisten tapahtumien johdosta aloin saamaan paniikkikohtauksia, pelkään yhä valtateille ja outoihin paikkoihin menemistä. Olisi mukava tavata läheisiä, mutta pelot rajoittavat liikaa.

Stressaan ja pelkään jatkuvasti myös asioita, joille en voi yhtään mitään. Mitä jos, mitä jos.. Sitten panikoin ja yritän taas rauhoittua. Huonon itsetuntoni ja liian kiltteyteni takia pelkään sosiaalista kanssakäymistä tai ihmisiä, toisinaan taas yksinoloa. Agorafobia, klaustrofobia, emetofobia, fobofobia.. Mitä vielä. Lapsuusaikana tuli katsottua kauhuelokuvia ja muuta vastaavaa, nykyään jättäisin moisen roskan pois kokonaan. En pelkää sentään sellaista enää, nykyään tiedostaa niiden olevan niin epätodellisia. Onko teillä traumaatisoivia kokemuksia liittyen asioihin, joita pelkäätte? Tai onko teillä esim. yksinäisyyttä pelkäävillä tapahtunut jotain, kun olette olleet yksin?

Itse olen sairastanut burnoutin aiempina vuosina hyvin nuorena kovan työstressin ja henkilökohtaisen elämän haasteiden seurauksena. Sympatikotonia on jäänyt päälle loppuunpalamisesta, sairaslomatkin jätin tuolloin pitämättä. Ennen pystyin rauhoittumaan aj palautumaan, tätä nykyään mieli on liian vilkas ja käy ylikierroksilla, edes lomalla ei kykyne rauhoittumaan. Paljon on nähty ja liikaa koettu, työelämässä kiinni kuitenkin edelleen. Yrittää vain jaksa päivä kerrallaan ja yrittää pitää huolen omasta hyvinnoinnistaan, elämän perusasiat kunnossa.

Tsemppiä kaikille pelkääjille, älkää ainakaan ajako itseänne loppuun.