sellaista itsensä kiusaajaa vielä tällä tekniikan 2000 luvulla että olisi ostanut sellaisen uuden auton että tarvis olla kepissä kiinni joka vaihteen välissä kun on keksitty automaatti loota.Jos on niin he ovat todennäköisesti tilanneet autonsa myös ilman sähköstarttia ja veivikäynnistyksellä koska tahtovat veivaamista.
Onkohan
Kukaan nähnyt
131094
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Miten tämä liittyy dieseleihin? No kuitenkin, aloittajan kannattaisi kerrata peruskoulun oppimäärä.
Uusavuttomat motoriikkahaasteelliset tarvitsevat välttämättä auton jonka kulutus on noin litran/100km korkeampi kuin käsivaihteellisen, ja jonka suorituskykykin on kaupan päälle hieman heikompi...
Ja dieselien kanssahan tällä ei missään tapauksesa ollut mitään tekemistä.
Jos tosiaan osaa ajaa autoa, niin vaihteiden ja kytkimen hoitaminen tulee täysin ydinjatkoksesta.
Jos nyt sitten on niin että ainoa toimiva osa päässä on tuo ydinjatkos, niin voihan se sitten käsivaihteiston kanssa hieman ylikuormittua :)
Pystyt kuitenkin itse kävelemään pahemmin kaatuilematta?
jos on 20km ryömitystä ruuhkassa kuluu tavallisen auton kytkin loppuun kahdessa vuodessa, siellä oltava automaatit!
ihmettelen vaan
auton ihan perinteisillä manuaalivaihteilla.
Vedän autolla kärryä, joka painaa max. 2250 kg.
En tarvitse automaattia.
aina asia paranee kun on automaatti,ei henkilöauton manuaalivaihteiston 1. ja pakki välitys ole rakennettu lainkaan kärryn vetoon mutta automaatilla lähdöt onnistyy hienosti ja ei tule kytkimestä"soosin käry".
Täydellisesti toimivaa automaattivaihteistoa?
Minä olen ajanut satoja tuhansia kilometrejä henkilö-, paketti-, kuorma-, ja linja-autoilla. Joka ajoneuvoluokassa kymmenillä yksilöillä ja vaihteistoilla. Yhteensä siis varmaankin reippaasti yli miljoona kilometriä joista suurimman osan henkilöautoista poikkeavalla vaihteistolla (5-portainen manuaali).
Henkilöautossa automaatti vielä toimii jotenkuten koska kevyissä autoissa automaatin tyhmyys ei kovin paljon kärjisty kunhan on varaa maksaa sen tomaatin tuhlaama polttoaine.
Robottivaihteisto on jo vähän järkevämpi tapa ratkaista vaihdekepin käytön suunnaton tuska. Mutta robottivaihteistokin alkaa vaihtaa pienemmälle vasta ylämäen alkaessa. Perusautomaatti vaihtaa vasta kierrosten laskiessa eli jossain mäen puolivälissä tai jotain.
Moottorijarrutuksesta sekä automaatti- että robottivaihteistot eivät yleensä ymmärrä hevon kukkua. Robotti saattaa edes yrittää mutta yleensä aivan liian myöhään tai väärällä vaihteella. Linja-autojen automaattilaatikoissa on yleensä edes ns. hidastin joka on käytännössä yhtä tyhjän kanssa manuaalivaihteiston moottorijarrutukseen verrattuna.
Robottivaihteissa on se hyvä puoli että kuljettaja voi käskeä sitä vaihtamaan jonkun tietyn vaihteen. Kätevää esimerkiksi jakeluajossa kuorma-autolla.
Manuaalilla ei tarvitse kikkailla. Oikea vaihde on aina sinusta itsestäsi kiinni ja "sport" asetus löytyy korviesi välistä ilman nappien painelua. Samoin turvallinen ennakoiva ajo moottorijarrutuksineen on täysin hallittavissasi eikä jonkun arvontakoneen päätettävissä.
Amerikkalaiset eivät ole kovin fiksua kansaa ja siellä ajokortti koskee vain automaattivaihteisia autoja. Manuaalivaihteet ovat vain fiksuille ihmisille.
Minä olen mieltänyt automaatit invalidien, vanhusten tai muuten liikuntarajoitteisten apuvälineeksi. Toisaalta automaatti on hyvä myös postiautossa, joilla ajetaan parin sadan metrin siirtymiä apukuskin paikalta.
Mutta osa työkykyisistäkin on niin huonoja ajamaan autoa että he tarvitsevat automaatin valitsemaan oikean vaihteen. Usein tämä oikea vaihde on kuitenkin aivan väärä koska automaatit eivät ole täydellisiä eivätkä pysty ennakoimaan tapahtumia liikenteessä eivätkä mäkiä ym.
Tässä ketjussa parikin keppimiestä manaa, ettei automaattivaihteisto ennakoi ylämäkiä. No, ennakoiko manuaalivaihteisto tulevat ylämäet?
Kyllä se on millä hyvänsä vaihteistolla varustetussa autossa se kuljettaja -niminen hemmo, joka ennakoi ylämäet. Vai miksi luulet, että automaattilaatikkoon on tehty kick-down systeemi ja uudemmissa autoissa geartronic.
Ainakin omassa ranskanpullassa laatikko vaihtaa pykälää pienemmälle samalla kun kepukan siirtää sivusuunnassa D:ltä geartronicille. Siitä voi sitten kepukkaa hämmentämällä vaihdella vaihdetta ja vaihteen numerokin näkyy mittaristossa. Kätevää isommissa mäissä. Toki myös kick-down löytyy ja sitäkin tulee käytettyä.
Automaatti on kyllä mukava. Varsinkin jos se toimii. Käytetyissä vehkeissä se saattaa olla melkoinen "pommi" ja rahaa palaa. Jouduin valitsemaan nelivedon ja automaatin välillä ja neliveto vei voiton. Seuraavassa autossa on sitten molemmat.
ja pakko vielä jatkaa...
ja melko monen automaattia haukkuvan ja manuaalilla ajavan kannattaisi ehkä harkita noita automaatteja ihan jo sen takia että siitä ajamisesta tulisi miellyttävämpää ja helpompaa niin itse kuskille kuin kyydissä olijoillekin. Valitettaa sanoa, mutta monelle naiselle automaatti sopisi, kuten myös vanhuksille.
Lähtee muuten tuollainen automaatti liukkaillakin liikenteeseen paljon paremmin kuin manuaali. Liikkeelle lähtö tapahtuu ryömien nätisti yhtään sutimatta.
manuaaliin on se vaan tyhmää ajella keppi vaihteisella.