Ukrainahan on todistetusti jäänyt kiinni Eurooppaan kulkevan kaasun varastamisesta, eikä ole edes ensimmäinen kerta. Kummallisia rikollisten paapojia täälläkin, kun Venäjää moititaan. Venäjä on sitäpaitsi katsonut osittain läpi sormienkin Ukrainan kaasuvarkauksia, mutta täyttyyhän se mitta kenellä vaan jatkuvasta rosvouksesta ja maksujen laiminlyönneistä.
Venäjä ei muistaakseni ole edes rakentanut kaasuputkia Ukrainan läpi, vaan ne taidettiin rakentaa Neuvostoliiton aikana? No, joka tapauksessa yhteistuumin rakennettu putkisto ei tietenkään ole mikään ympäristörikos, toisin kuin jotkut kuvittelevat. Maisemiakaan sellaiset eivät pilaa sen enempää kuin vaikkapa sähkölinjat, joita Suomestakin löytyy, tai metsäautotiet.
Rosvoja on ollut tapana rangaista eristämällä heidät muusta yhteiskunnasta. Niin pitäisi menetellä Ukrainankin kohdalla. Kaasuputket poikki vaan, purkakoot ukrainalaiset "maisemiensa pilaajat" ja putkisto uutta reittiä Eurooppaan vaikkapa just Itämeren pohjaan haudattuna. Keksikööt ukrainalaiset itse tarvitsemansa energialähteet.
Ei sovintoehdotuksia Ukrainalle
5
164
Vastaukset
- Iiromielinen
Voiko asian selvemmin sanoa. Varkaitten kanssa ei pitäisi edes neuvotella. Panssarit, maavoimat ja hävittäjät liikeelle, niin Ukrainalle käy aivan kuten kravatinpurijan pelkurisoltuille.
Ei noita putkia niin "valtavia määriä" näyttäis Ukrainan kautta kulkevan: http://www.heritage.org/Research/Europe/images/b2083-Map2-lg.gif
- harkitsee vahingon-
korvausvaatimuksia Ukrainalta.
- muuta mitään
Ei Neuvostoliiton rikokset poistu nimeä muutamalla. Sama kuin Valjakalan teko pois....
- Late Lapista
Joopa joo! sanoivat rengit päissää, ja aamulla taivastelivat jotta kaikkea sitä tulee humalassa höpistyä!
Venäjä tarvitsee nyt pakkasilla itse kaasuaan enemmän kuin normaalisti, jospa sitä liikeneekin ulkomaille meneviin putkistoihin juuri se määrä jonka Ukraina käyttää itse, joten kaasua ei enään riitäkään Ukrainan jälkeen putkiin!
Näin väittää Ukraina, Venäjä taasen väittää jotta Ukraina varastaa kaasun, tuossahan on vain sana sanaa vastaan, onko Kairaketulla asiasta varmaa sisäpiirin tietoa? jota meillä muilla ei ole !
Minulla ainakin on varma tieto jotta Venäläiset ovat vähintäänkin, yhtä suuria VARKAITA kuin Ukrainalaisetkin! (= Salla, Petsamo ja Karjala esimerkkeinä) Venäjän laki ei edes tunne pykälää jolla ulkomailta varastettu omaisuus, palautetaan sen oikealle omistajalle takaisin!
Ja samaa sakkiahan nuo ovat molemmat, samoin kuin kaikki itäblogin maat!
Mutta rosvoillahan onkin aina olleet omat lait, joita rehellinen ihminen ei voi käsittää !
Täällä Raine Tiesmies! Uhtuan Vittutieteellinen yliopisto!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2512294- 1921694
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471349Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501045- 41846
- 14820
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31810Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23778Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25776Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647