Miksi sitä ei voi myöntää, että sitä mitä ei tunne, voi olla olemassa? Eikö tosiasioiden myöntäminen ole merkki siitä, että on realisti?
Eri asia on myöntää ettei tiedä, kuin kieltää se väittämällä, ettei sitä ole.
Eikö tämä ole se dilemma, jonka kanssa jokainen älykäs ateisti joutuu joka päivä pohtimaan ja painimaan?
Vai ovatko kaikki esim. tämän palstan ateistit sellaisia, ettei heille ole kertaakaan tullut epäuskon hetkiä ateismin väittämien ja "kokonaispaketin" suhteen?
Epäilen sitä kovasti, jos joku väittää, ettei ole hetkeäkään joutunut kokemaan epäilystä, tai pelkoa ja tosiasioiden kieltämistä, kun on asettanut ateistista aatettaan vastatusten realititeettien kanssa. Merkityksetön sattuma, lisääntyminen, ja kamppailu luonnonlain puolesta.
Samaan aikaan kun miljoonat ihmiset ympäri maapallon kertovat Jeesuksesta ja siitä, että Hänellä on tarjottavana jotain sellaista, joka antaa tässä levottomassa maailmassa levon ja rauhan.Tien totuuteen ja elämään!
Itse tunsin ja tunnen vieläkin joitain entisten itäblokin maiden entisiä ateisteja. Joista osa on korvannut elämänsä selityksen esim. erilaisilla henkiuskonnoilla tms. Mutta heidän kouluopetuksessa saamansa ateistisen filosofian synnyttämät ajatukset ja päätelmät ateismin filosofiasta ja sen sovellutuksista ovat olleet mielestäni huomattavan älyllisiä ja eroavat ns. uusateismista tässä suhteessa edukseen.
Heille dialogi oli luonnollista ja väittämät esim. raamattua vastaan olivat osaksi tuttuja.
Niitä myös pystyttiin siteeraamaan siten, että osaksi ne olivatkin oikein.
Ateismissa, ei siis pelkästään siinä yhteiskuntajärjestelmän muodossa jossa ateismi oli pystyttiin näkemään mm. epäkohtia. Ja mikä tärkeintä nämä ihmiset pystyivät myöntämään kaikki sen, että ateismi on yhtenä aatteena siinä kentässä, jota kutsutaan uskonnoiksi. Tosin vasta itäblokin "romahtamisen" jälkeen.
Siinä mielessä onkin viimeaikoina tullut ateismiin aivan uusi vimma ja kiihko, aivan kun sen aika olisi rajattu ja siksi sen olisi lisättävä kierroksia, että sen olemassa olo huomattaisiin. Tosin kyllä sen meno on aina ollut tempoilevaa ja aika "kiireistä". Jokaisen sukupolven vain on aina löydettävä samat asiat aina uudelleen.
Ja mitä sitten tulee näihin entisten ateististen maiden entisiin virallisiin ateisteihin, suuri osa heistä sanoo kokeilleensa jotain uskoa, mutta pettyneensä ihmisiin, jotka uskonnollisessa toiminnassa ovat epäluotettavia. Johtuen kai siitä, että ajatuksena siitä, mitä ihmisten kesken muualla voitiin odottaa ovat olleet liian korkeita?
Eri asia on myöntää ettei tiedä, kuin kieltää se väittämällä, ettei sitä ole.
Eikö tämä ole se dilemma, jonka kanssa jokainen älykäs ateisti joutuu joka päivä pohtimaan ja painimaan?
Vai ovatko kaikki esim. tämän palstan ateistit sellaisia, ettei heille ole kertaakaan tullut epäuskon hetkiä ateismin väittämien ja "kokonaispaketin" suhteen?
Epäilen sitä kovasti, jos joku väittää, ettei ole hetkeäkään joutunut kokemaan epäilystä, tai pelkoa ja tosiasioiden kieltämistä, kun on asettanut ateistista aatettaan vastatusten realititeettien kanssa. Merkityksetön sattuma, lisääntyminen, ja kamppailu luonnonlain puolesta.
Samaan aikaan kun miljoonat ihmiset ympäri maapallon kertovat Jeesuksesta ja siitä, että Hänellä on tarjottavana jotain sellaista, joka antaa tässä levottomassa maailmassa levon ja rauhan.Tien totuuteen ja elämään!
Itse tunsin ja tunnen vieläkin joitain entisten itäblokin maiden entisiä ateisteja. Joista osa on korvannut elämänsä selityksen esim. erilaisilla henkiuskonnoilla tms. Mutta heidän kouluopetuksessa saamansa ateistisen filosofian synnyttämät ajatukset ja päätelmät ateismin filosofiasta ja sen sovellutuksista ovat olleet mielestäni huomattavan älyllisiä ja eroavat ns. uusateismista tässä suhteessa edukseen.
Heille dialogi oli luonnollista ja väittämät esim. raamattua vastaan olivat osaksi tuttuja.
Niitä myös pystyttiin siteeraamaan siten, että osaksi ne olivatkin oikein.
Ateismissa, ei siis pelkästään siinä yhteiskuntajärjestelmän muodossa jossa ateismi oli pystyttiin näkemään mm. epäkohtia. Ja mikä tärkeintä nämä ihmiset pystyivät myöntämään kaikki sen, että ateismi on yhtenä aatteena siinä kentässä, jota kutsutaan uskonnoiksi. Tosin vasta itäblokin "romahtamisen" jälkeen.
Siinä mielessä onkin viimeaikoina tullut ateismiin aivan uusi vimma ja kiihko, aivan kun sen aika olisi rajattu ja siksi sen olisi lisättävä kierroksia, että sen olemassa olo huomattaisiin. Tosin kyllä sen meno on aina ollut tempoilevaa ja aika "kiireistä". Jokaisen sukupolven vain on aina löydettävä samat asiat aina uudelleen.
Ja mitä sitten tulee näihin entisten ateististen maiden entisiin virallisiin ateisteihin, suuri osa heistä sanoo kokeilleensa jotain uskoa, mutta pettyneensä ihmisiin, jotka uskonnollisessa toiminnassa ovat epäluotettavia. Johtuen kai siitä, että ajatuksena siitä, mitä ihmisten kesken muualla voitiin odottaa ovat olleet liian korkeita?
Vastaukset 10
Vanhimmat
ns. uusateismilla?
Uusateismi on käsitteenä sellainen, että se esiintyy entisien ns. länsimaiden ja "kristittyjen" asukkaiden keskuudessa, mm. darwinismin ja muun lähinnä 1800 luvun mekanistisen ajattelun opetukseen jälkensä jättämän Jumalan kieltämiseen tähtäävän materiaalin pohjalta. Koska asioita voidaan tutkia ilman, että niissä otetaan kantaa Jumalan olemassaoloon.
Tästä pyritään esitettämään lopputuloksena se, että koska yhtälöiden kannalta on sama "kerrotaanko ne Jumalalla" vai ei niin kysymys Jumalan olemassa olosta olisi tällä ratkaistu.
Uusateismi on siis lähinnä kouluista saadun ateistisen informaation ja vähäisen kristillisen kasvatuksen johdosta tai ansioista ateistiseen ajatteluun (ennakolta)sitoutuneita henkilöitä, joille on olemassa omaa aatettaan tukevaa "tieteellistä" kirjallisuutta.
Uusateismiin sidotaan myös monia tunteenomaisia ratkaisuja ja ajatuksia monimuotoisesta ja kauniista universumista jne.
Alansa edustajina mm Richard Dawkins jne.
Jotain tällaista se varmaan tarkoittaa.
Hyvää yötä!
Kuulostaa aika kummalliselta. Hassua että ateismista - siitä ettei uskota jumalaan/jumaliin - onkin saatu noin sekava vyyhti. Onko tuo virallinen määritelmä? Tunnetko ketään uusateistia?
koet epäuskoa Allahin suhteen, mutta kyllä nyt vain kannattaisi ottaa Allah sydämeesi ja lopettaa sovinnolla kaikki harhauskomuksesi ja -opit.
enemmän kuin yksi sana, senkin valehteleva mikkiläinen.
vapaasti suomentaen: "Kaikkihan me olemme ateisteja, jotkut meistä vain menevät yhtä jumalaa pidemmälle."
Jumalaa ja realistista maailmankuvaa, realismi pesi jumalan. Äitini kyllä opetti iltarukouksen ym. mutta myöhemmin selvisi se ettei hänkään usko;);) kertoi tarinoita jottei tule hankaluuksia koulussa.
Mitä enemmän ikää on kertynyt, sitä varmempi olen päätöksestäni.
Miten joku voi uskoa täyttä huuhaata? eivätkö he kasva aikuisiksi?
Aivan käsittämätöntä mielikuvitusta koko uskonto ja jumalat.
"Miksi sitä ei voi myöntää, että sitä mitä ei tunne, voi olla olemassa? Eikö tosiasioiden myöntäminen ole merkki siitä, että on realisti?"
Myönnän että uskonto on olemassa ja myönnän että joku saattaa uskoa uskonnon väittämiin. Olen siis realisti.
"Eri asia on myöntää ettei tiedä, kuin kieltää se väittämällä, ettei sitä ole. "
Kuten sanoin aiemmin, myönnän että taikauskontoja on olemassa.
"Eikö tämä ole se dilemma, jonka kanssa jokainen älykäs ateisti joutuu joka päivä pohtimaan ja painimaan? "
Niin mikä dilemma?
"Vai ovatko kaikki esim. tämän palstan ateistit sellaisia, ettei heille ole kertaakaan tullut epäuskon hetkiä ateismin väittämien ja "kokonaispaketin" suhteen? "
Mitä sää nyt sekoot??? Miten niin kokonaispaketti??? Eikö sulle riitäkkään se että ateisti myöntää sen että joku saattaa uskoa taikauskontoihin jotka ovat olemassa???
"Epäilen sitä kovasti, jos joku väittää, ettei ole hetkeäkään joutunut kokemaan epäilystä, tai pelkoa ja tosiasioiden kieltämistä, kun on asettanut ateistista aatettaan vastatusten realititeettien kanssa. "
Kieltämättä, minulle on tullut joskus sellaisia "fiiliksiä" että voiko kukaan uskoa taikauskontojen esittämän jumalan olevan olemassa, sillä onhan ne niin järjettömiä väittämiä!
"Samaan aikaan kun miljoonat ihmiset ympäri maapallon kertovat Jeesuksesta ja siitä, että Hänellä on tarjottavana jotain sellaista, joka antaa tässä levottomassa maailmassa levon ja rauhan.Tien totuuteen ja elämään! "
Se lähetyskäsky. SE LÄHETYSKÄSKY...tottakai kertoilee!
"Itse tunsin ja tunnen vieläkin joitain entisten itäblokin maiden entisiä ateisteja."
Ei sulla oikeesti mitään sanottavaa olis? Tarkoituksesi on vaan saada aikaan paljon kirjoitusta.
En tunne uskoa mutta myönnän että uskoa ilmeisestikin on olemassa. Olen realisti.
Myönnän etten tiedä miten on mahdollista uskoa ristiriitaisiin, epäjohdonmukaisiin ja epäuskottaviin asioihin.
Olen ateisti ja luullakseni älykäs. Pohdin kyllä usein sitä miten joku voi uskoa Jumalaan mutta en nyt sentään painiskele asian kanssa.
Sen jälkeen kun tajusin etten usko jumaliin ei minulle ole tullut epäuskon hetkiä epäuskossani. En tiedä mikä on ateismin "kokonaispaketti", en vain usko jumaliin ja siinä kaikki.
Koen jatkuvasti epäilystä, pelkoa ja tosiasioiden kieltämistä - koen niitä tällä palstalla kirjoittavien uskovaisten kirjoituksissa kun he asettavat aatettaan vastatusten realiteettien kanssa.
Elämäni täällä voi olla sattuma mutta se ei ole merkityksetön ainakaan lähimmilleni. Lisääntynyt en ole enkä kamppaillut, luonnonlait pitävät oikein hyvin itse huolen itsestään.
Miljoonat ihmiset ympäri maapallon kertovat tuhansista uskonnoista jotka poikkeavat toisistaan mikä mitenkin. Minä koen lepoa ja rauhaa elämällä levollisesti ja rauhallisesti ilman uskontoa.
Päätellen sinun äskeisestä kuvauksestasi melkein mikä tahansa varmaan poikkeaa uusateismista edukseen. En taida tuntea ketään uusateistia joten ei tästä sen enempää.
Olen lukenut Raamattua, tuossa tuo on pöydällä nytkin, ja osaan kyllä siteerata sitä - olen jopa opetellut sitä ulkoa ihan huvikseni kilpaa isäni kanssa, vain ulkomuistia koetellaksemme.
En näe epäkohtia ateismissa enkä pidä sitä uskontona. En ennen enkä jälkeen itäblokin romahtamisen.
Ainakin tällä palstalla vimmaa ja kiihkoa on selvästi eniten uskovaisten kirjoituksissa. Vimmaa ja kiihkoa tällä hetkellä löytyy myös esim. Gazasta, jossa eivät suinkaan kiihkoile ateistit.
En ymmärrä miten sen "meno" voisi olla tempoilevaa ja kiireistä ettei usko jumaliin. Kerro miten ateismin "meno" on kiireistä? Eikös kiirehtijät täälläkin ole juuri uskovaiset jotka kiirehtivät ateisteja ja uhkailevat tulivuorilla, meteoriiteilla, helvetillä ja kadotuksella?
Tottakai jokaisen ihmisen on löydettävä asiat uudelleen. Jokainenhan alkaa elämänsä alusta vailla entisten sukupolvien kokemuksia.
Jos entisen itäblokin maiden ateistit ovat pettyneitä uskovaisten ihmisten käyttäytymiseen niin en voi sanoa muuta kuin että ymmärrän hyvin.
Vaikka viestistä tulee pitkä, parempi kai sittenkin liittää mukaan kysymykset selvyyden vuoksi. Anteeksi, otetaan siis uudelleen.
"Miksi sitä ei voi myöntää, että sitä mitä ei tunne, voi olla olemassa? Eikö tosiasioiden myöntäminen ole merkki siitä, että on realisti?"
En tunne uskoa mutta myönnän että uskoa ilmeisestikin on olemassa. Olen realisti.
"Eri asia on myöntää ettei tiedä, kuin kieltää se väittämällä, ettei sitä ole."
Myönnän etten tiedä miten on mahdollista uskoa ristiriitaisiin, epäjohdonmukaisiin ja epäuskottaviin asioihin.
"Eikö tämä ole se dilemma, jonka kanssa jokainen älykäs ateisti joutuu joka päivä pohtimaan ja painimaan?"
Olen ateisti ja luullakseni älykäs. Pohdin kyllä usein sitä miten joku voi uskoa Jumalaan mutta en nyt sentään päivittäin enkä painiskele asian kanssa.
"Vai ovatko kaikki esim. tämän palstan ateistit sellaisia, ettei heille ole kertaakaan tullut epäuskon hetkiä ateismin väittämien ja "kokonaispaketin" suhteen?"
Sen jälkeen kun tajusin etten usko jumaliin ei minulle ole tullut "epäuskon hetkiä" epäuskossani. En tiedä mikä on ateismin "kokonaispaketti", en vain usko jumaliin ja siinä kaikki.
"Epäilen sitä kovasti, jos joku väittää, ettei ole hetkeäkään joutunut kokemaan epäilystä, tai pelkoa ja tosiasioiden kieltämistä, kun on asettanut ateistista aatettaan vastatusten realititeettien kanssa. Merkityksetön sattuma, lisääntyminen, ja kamppailu luonnonlain puolesta."
Koen jatkuvasti epäilystä, pelkoa ja tosiasioiden kieltämistä - luen niitä tällä palstalla kirjoittavien uskovaisten kirjoituksissa kun he asettavat aatettaan vastatusten realiteettien kanssa. Itse en epäile enkä pelkää enkä kiellä toisasioita - päinvastoin olen totuudesta kiinnostunut.
Elämäni täällä voi olla sattuma mutta se ei ole merkityksetön ainakaan itselleni eikä lähimmilleni. Lisääntynyt en ole enkä kamppaillut, luonnonlait taas pitävät oikein hyvin itse huolen itsestään.
"Samaan aikaan kun miljoonat ihmiset ympäri maapallon kertovat Jeesuksesta ja siitä, että Hänellä on tarjottavana jotain sellaista, joka antaa tässä levottomassa maailmassa levon ja rauhan.Tien totuuteen ja elämään!"
Miljoonat ihmiset ympäri maapallon kertovat tuhansista uskonnoista jotka poikkeavat toisistaan mikä mitenkin. Minä koen lepoa ja rauhaa elämällä levollisesti ja rauhallisesti ilman uskontoa.
"Itse tunsin ja tunnen vieläkin joitain entisten itäblokin maiden entisiä ateisteja. Joista osa on korvannut elämänsä selityksen esim. erilaisilla henkiuskonnoilla tms. Mutta heidän kouluopetuksessa saamansa ateistisen filosofian synnyttämät ajatukset ja päätelmät ateismin filosofiasta ja sen sovellutuksista ovat olleet mielestäni huomattavan älyllisiä ja eroavat ns. uusateismista tässä suhteessa edukseen."
Päätellen sinun äskeisestä kuvauksestasi melkein mikä tahansa varmaan poikkeaa "uusateismista" edukseen. En taida tuntea ketään entisen itäblokin ateistia enkä uusateistia joten ei tästä sen enempää.
"Heille dialogi oli luonnollista ja väittämät esim. raamattua vastaan olivat osaksi tuttuja.
Niitä myös pystyttiin siteeraamaan siten, että osaksi ne olivatkin oikein."
Olen lukenut Raamattua, tuossahan tuo on pöydällä nytkin, ja osaan kyllä siteerata sitä - olen jopa opetellut sitä ulkoa ihan huvikseni kilpaa isäni kanssa, vain ulkomuistia koetellaksemme.
"Ateismissa, ei siis pelkästään siinä yhteiskuntajärjestelmän muodossa jossa ateismi oli pystyttiin näkemään mm. epäkohtia. Ja mikä tärkeintä nämä ihmiset pystyivät myöntämään kaikki sen, että ateismi on yhtenä aatteena siinä kentässä, jota kutsutaan uskonnoiksi. Tosin vasta itäblokin "romahtamisen" jälkeen."
En näe epäkohtia ateismissa enkä pidä sitä uskontona. En ennen enkä jälkeen itäblokin romahtamisen.
"Siinä mielessä onkin viimeaikoina tullut ateismiin aivan uusi vimma ja kiihko, aivan kun sen aika olisi rajattu ja siksi sen olisi lisättävä kierroksia, että sen olemassa olo huomattaisiin. Tosin kyllä sen meno on aina ollut tempoilevaa ja aika "kiireistä". Jokaisen sukupolven vain on aina löydettävä samat asiat aina uudelleen."
Ainakin tällä palstalla vimmaa ja kiihkoa on selvästi eniten uskovaisten kirjoituksissa. Vimmaa ja kiihkoa tällä hetkellä löytyy myös esim. Gazasta, jossa eivät suinkaan kiihkoile ateistit.
En ymmärrä miten sen "meno" voisi olla tempoilevaa ja kiireistä ettei usko jumaliin. Kerro miten ateismin "meno" on kiireistä? Eikös kiirehtijät täälläkin ole juuri uskovaiset jotka kiirehtivät ateisteja parannukseen ja uhkailevat tulivuorilla, meteoriiteilla, helvetillä ja kadotuksella?
Tottakai jokaisen ihmisen on löydettävä asiat uudelleen. Jokainenhan alkaa elämänsä alusta vailla entisten sukupolvien kokemuksia.
"Ja mitä sitten tulee näihin entisten ateististen maiden entisiin virallisiin ateisteihin, suuri osa heistä sanoo kokeilleensa jotain uskoa, mutta pettyneensä ihmisiin, jotka uskonnollisessa toiminnassa ovat epäluotettavia. Johtuen kai siitä, että ajatuksena siitä, mitä ihmisten kesken muualla voitiin odottaa ovat olleet liian korkeita?"
Jos entisen itäblokin maiden ateistit ovat pettyneitä uskovaisten ihmisten käyttäytymiseen niin en voi sanoa muuta kuin että ymmärrän hyvin.