Syksyinen myrsky riepottelee metsän puita piiskaten niitä kylmällä sateellaan - antamatta hetken rauhaa. Puut kumartavat syvään vihlovan tuulen voimasta. Nöyrästi ne huojuvat siellä hiljaa kärsien.
Päivien päästä paksu valkoinen huntu peittää maan. Pakkanen pitää jäätävää otettaan aamusta iltaan – illasta aamuun. Puut paukahtelevat kylmyyttään muuten niin hiljaisessa metsässä. Vain pieni valon kajo heijastuu sinertävän hangen pinnalta..
Väistämättä pakkanen perääntyy ja maan valkoinen peitto alkaa rakoilla. Puut kasvattavat juuriaan sammuttaakseen pysähtyneen kasvun janon kylmän valkoisen peiton muuttuessa elämän vedeksi. Niiden pitkä kärsivällinen odotus lähenee loppuaan.
Vihdoin leuto tuuli hyväilee metsän puita. Päivien heleä kirkkaus saa ne unohtamaan menneet kärsimykset kasvaen entistä vahvemmiksi. Kuinka ne antavatkaan turvan sitä tarvitseville, valittamatta ja omaa aikaansa säästämättä. Siellä ne ovat – metsässä rinta rinnan – sulassa sovussa.
Toivoisinpa olevani yksi noista puista – joka niin tyynesti tuiskut kestää - taipuen muttei taittuen.
Oppisinpa kuulemaan noiden puiden viisaat kuiskaukset.
Oppisinpa näkemään pienenkin kajon edessäni.
Oppisinpa olemaan tyyni tietäen että jokainen myrsky menee ohi antaen minulle lisää voimia.
Oppisinpa tyytymään siihen mitä minulla on.
Pelkkä siemen minä vielä.
Päivien päästä paksu valkoinen huntu peittää maan. Pakkanen pitää jäätävää otettaan aamusta iltaan – illasta aamuun. Puut paukahtelevat kylmyyttään muuten niin hiljaisessa metsässä. Vain pieni valon kajo heijastuu sinertävän hangen pinnalta..
Väistämättä pakkanen perääntyy ja maan valkoinen peitto alkaa rakoilla. Puut kasvattavat juuriaan sammuttaakseen pysähtyneen kasvun janon kylmän valkoisen peiton muuttuessa elämän vedeksi. Niiden pitkä kärsivällinen odotus lähenee loppuaan.
Vihdoin leuto tuuli hyväilee metsän puita. Päivien heleä kirkkaus saa ne unohtamaan menneet kärsimykset kasvaen entistä vahvemmiksi. Kuinka ne antavatkaan turvan sitä tarvitseville, valittamatta ja omaa aikaansa säästämättä. Siellä ne ovat – metsässä rinta rinnan – sulassa sovussa.
Toivoisinpa olevani yksi noista puista – joka niin tyynesti tuiskut kestää - taipuen muttei taittuen.
Oppisinpa kuulemaan noiden puiden viisaat kuiskaukset.
Oppisinpa näkemään pienenkin kajon edessäni.
Oppisinpa olemaan tyyni tietäen että jokainen myrsky menee ohi antaen minulle lisää voimia.
Oppisinpa tyytymään siihen mitä minulla on.
Pelkkä siemen minä vielä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Oikein kaunista.
Älä vaivu itsesääliin.Nauti kaikesta näkemästäsi.Silmät sinulla ovatkin jo auki, seuraavaksi avaat korvat, sieraimet, koskettelet käsilläsi ympäristöäsi.Käytä aistejasi ja ajattele vähemmän.
Hyvää jatkos!
Tähtisilmä