Ei naamiokieltoa! Mielenosoitus 20.11.2003 klo 16 Kiasman edestä
Parlamentaariseen demokratiaan kuuluu oikeus esittää mielipiteitään, myös anonyymisti, salanimellä, jopa suljetulla lippuäänestyksellä. Siihen kuuluu myös oikeus osoittaa mieltään ilman pelkoa rekisteröinnistä, vainosta, työpaikkansa tai ihmissuhteidensa menettämisestä.
Eduskunnassa valmisteilla oleva laki, joka kieltäisi naamioituneena olemisen mielenosoitustilanteessa, on uusi esimerkki siitä, että nämä demokratian periaatteet eivät toteudu käytännössä. Oikeutta poliittisen
mielipiteen esittämiseen anonyymin mielenosoituksen muodossa ollaan rajoittamassa tai poistamassa kokonaan.
Poliisiviranomaiset sen sijaan saavat tällä hetkellä, ja saisivat myös tulevan lain alla, esiintyä esimerkiksi mielenosoitustilanteissa
naamioituneina ja ilman edes tunnistusnumeroita. Heitä on siis lähes mahdotonta saada edesvastuuseen toimistaan, mikä on viranomaisen
ollessa kysessä äärimmäisen huolestuttavaa.
Protestina tätä kehitystä vastaan Sosiaalikeskus Siperia kutsuu mielenosoitukseen mielenosoitusoikeuden puolesta!
Värikästä ja symbolista naamiointia toivotaan osanottajilta.
Mielenosoitus tulee kulkemaan eduskuntatalolle, jossa puhujat tulevat esittämään eri erityisryhmien tarpeita ja oikeuksia naamioitumiseen mielenosoituksissa.
Eri järjestöt, ryhmät ja tahot ovat tervetulleita allekirjoittamaan mielenosoituskutsun, levittämään sitä järjestöstään ja sopimaan
osallistumisesta ryhmänä mielenosoitukseen.
Kiitokset, Sosiaalikeskus Siperian väki
http://www.squat.net/valtaus

Vastaukset 5
Vanhimmat
Sama paikka ja aika.
Ja poliiseille oikeus käyttää vesitykkejä ja entistä pitempiä ja kovempia pamppuja! Myös kolminkertainen palkka poliiseille niistä työtunneista jotka menevät kaikenmaailman anarkisteja paimentaessa hukkaan. Lisäksi hillujille ainakin kunnon sakot!
Vain tuhoamaan pyrkivillä rikollisilla on tarve naamioitua.
Sen ovat lukuisat mielenosoituksiksi kutsutut mellakat osoittaneet. Naamiokielto, heti!
kummalla sinun mielestäsi pystyy vaikkuttamaan paremmin:
a) mielenosoituksella jossa naamiotuneena kerrotaan mielipiteitä asiasta
vai
b) mielenosoituksessa jossa ei naamiotuneena kerrotaan mielipiteitä asiasta
omasta mielestäni kohta b) on parempi, koska silloin löytyy ihmisiä jotka uskovat asiaan ja uskaltavat seisoa sen takana. kohtasta a) tulee taas mieleen "ei me nyt oikeasti haluta olla julkisesti tätä mieltä, mut anonyyminä mä oon nyt tätä mieltä ja jos tää tulevaisuudessa osotauttuu huonox ideax niin kukaan ei tiedä että mä oon joskus ollut tätä mieltä"
ei oikeilla mielenosoittajilla ole tarvetta naamioda, vain riehujilla on siihen tarvetta
kai nykysin tämä mielenosoitukset on vain jotain trenditapahtumia..
Saunan taa ja silleen!