yllätysmenkat?

en nyt oikeastaan edes tiedä mihin osastoon tämä viesti kuuluu, mutta vaivaa päätä ja ei googlekaan tälläkertaa osaa auttaa.

eli juttu on niin että perjantaina olin baarikierroksella kavereiden kanssa ja sen verran tuli juotua että aamulla iski lievä kuvotus.

päivällä sitten menin jossain vaiheessa vessaan ja huomasin että vuodan verta vaikka menkat on tulossa vasta kahden viikon päästä. vuoto loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin.

asia huolestuttaa kun erosin viikkositten poikaystävästäni jonka kanssa olin ollut vakituisessa suhteessa pitkän aikaa ja olimme turvautuneet keskeytettyyn yhdyntään tosi monesti.

että johtuukohan nuo salaperäiset pikamenkat siitä että olen surrut tuota eroa enkä ole syönyt ja nukkunut säännöllisesti ja näinollen hormoonit menneet sekaisin, vai krapulasta?

enkai minä nyt raskaana voi olla?

vastatkaa ihmiset kunnolla koska voin sanoa jo nyt että ei voisi vähempää kiinnostaa valitus siitä kuinka vastuuton ehkäisymenetelmä keskeytetty yhdyntä on.

kiitos jo etukäteen kaikille.
2264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

esim., mutta totta kai raskauskin on mahdollinen jos ehkäisy ei ole ollut kunnossa ja teillähän se ei ole ollut kunnossa.
Krapula ei aiheuta mitään vuotoja.

Äänestä

Tuollainen vuoto ei kyllä varmaan ole ihan normaalia. Saatta johtua stressistä, mitä sulla ilmeisesti on ollut erosta johtuen. Suosittelisin kuitenkin tekemään raskaustestin. Muista että raskaustesti näyttää mahdollisen raskauden vasta parin kolme viikon päästä yhdynnästä..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suomalainen85 kirjoitti:

en nyt oikeastaan edes tiedä mihin osastoon tämä viesti kuuluu, mutta vaivaa päätä ja ei googlekaan tälläkertaa osaa auttaa.

eli juttu on niin että perjantaina olin baarikierroksella kavereiden kanssa ja sen verran tuli juotua että aamulla iski lievä kuvotus.

päivällä sitten menin jossain vaiheessa vessaan ja huomasin että vuodan verta vaikka menkat on tulossa vasta kahden viikon päästä. vuoto loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin.

asia huolestuttaa kun erosin viikkositten poikaystävästäni jonka kanssa olin ollut vakituisessa suhteessa pitkän aikaa ja olimme turvautuneet keskeytettyyn yhdyntään tosi monesti.

että johtuukohan nuo salaperäiset pikamenkat siitä että olen surrut tuota eroa enkä ole syönyt ja nukkunut säännöllisesti ja näinollen hormoonit menneet sekaisin, vai krapulasta?

enkai minä nyt raskaana voi olla?

vastatkaa ihmiset kunnolla koska voin sanoa jo nyt että ei voisi vähempää kiinnostaa valitus siitä kuinka vastuuton ehkäisymenetelmä keskeytetty yhdyntä on.

kiitos jo etukäteen kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu