Olen huomannut, että täällä käy hirvittävät määrät ihmisiä, jotka kannattavat isoveli valvoo yhteiskuntaa. He ovat valmiit luovuttamaan autonsa yhteiskunnalle, lisäämään vessoihinsa kameravalvontaa, jolla voidaan tarkkailla kirjallisuutta, jota he lukevat, ja sitä ettei se vaan ole ylinopeutta kannattavaa.He kunnioittavat lakeja, joista osa on säädetty kiusallaan, he suuttuvat, jos heidät ohiteen kun he ovat mamman kanssa tienpäällä katselemassa maisemia, heistä helsinkiläinen virkamies tietää kaiken, jopa sen että pakettiauto on vaarallisempi kuin sama auto rekisteröitynä henkilöautoksi(jolloin tällä saa ajaa 40km/h kobempaa)!
He ovat laumaeläimiä! Heistä on ihanaa kun meillä on Sauli ja Tanja. Tanjan mielipide käntää heidänkin mielipiteen heti!
Mutta miksi?
Ainoa syy minkä minä olen keksinyt on, että he ovat avustusten varassa eläviä sosiaali pummeja. Selityksen pohjaan mielusti eläimiin. Eläimethän tunnetusti rakastuvat siihen , joka heitä ruokkii vaikkakin tämä tekee sen vain siksi, että saa eläimen lihavaksi ja teurastamaan. Jostain kumman syystä silti eläin rakastuu tähän ruokkijaan. Näin on myös tämän palstan sosiaalisten laumaeläinpummien laita. Heitä ei vain ruoki maatilanisäntä vaan ME. Me ahkerat työssä käyvät ihmiset, jotka elättävät näitä tyhmiä väliinputoajia, jotka sitten purkavat vihaansa täällä!

Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuohan voisi olla minun kirjoittamaani tekstiä!
analfabeetti?
sinäkin tätä pummien palstaa luet ja jopa kirjoittelet tänne,koska olet samanlainen luuseri.Taidat vain olla kateellinen meille jotka teemme mitä haluamme,toisin kuin sinä.joka teet vain sitä mitä osaat.Eli marmatat joutavia.
Olen tossa vähän herkistellyt poikia kun pojilla on niin kova tarve ajaa lujaa ja morkata yhteisiä sääntöjämme esim. nopeusrajoituksia.
Kun se ajaminen on noin iso asia ja omaa ajotaitoa pitää noin massiivisesti todistella ei voi muuta todeta kuin että ajo- ja asenneopetukselle olisi suuri tarve Suomessa.
Hyväosaisena pelkään, että olen maksajana poikien maantieseikkailuissa. Pidän osaltani yllä suurta määrää sairaalapaikkoja poikien virheiden korjaamiseksi.
Uskon myös, että olen myös maksajana, että pojilla on mahdollista leikkiä autojen kanssa. Normaalia elämää elävät tuttavani eivät kukaan ole noin kiihkoja autojen suhteen kuin täällä kirjoittelevat näyttävät olevan. Onkohan joku vienyt lapsena puuauton väkisin käsistä ?
Vaikka saatkin hyvät tuet ja etuudet, et kuule taida maksaa yhtään mitään. Kuten eivät myöskään vuokratalo tuttavasi!
Et sinulta ei maksajan mielipidettä pyydetä!
KÄVIN TÄNÄÄN NOSTAA 1500 EUROO ENKÄ OO TEHNY TÖITÄ 16 VUOTEEN ENKÄ TULE TEKEE!