Nouseeko Venäjä takaisin supervallaksi?

Geopolitiikka on tieteen ala joka antaa meille mahdollisuuden identifioida tiettyjä käyttäytymismalleja ihmiskunnan historiassa. Yksi näistä malleista on ollut ns. meri- ja maavaltojen välinen konflikti. Tämä konflikti on kestänyt yli tuhat vuotta: Ateena vs. Sparta (Peloponnesoksen sota), Rooma vs. Persia (Rooman-Persian sodat), Englanti-Ranska (Napoleonin sodat), Britannia vs. Venäjä (ns. Great Game) ja Yhdysvallat vs. Neuvostoliitto (kylmä sota).

Kuten Halford Mackinder totesi, on Eurasia selkeästi maailman strategisesti tärkein manner. Venäjä on ja on ollut Euraasian geopolitiikan tärkein osanen. Maantieteellisen asemansa ansiosta Venäjä on pystynyt laajentamaan vaikutusvaltaansa syvälle sekä Eurooppaan että Aasiaan. Mikään toinen valtio ei ole vastaavassa asemassa. Sota-aikana Venäjän joukot ovat edenneet lännessä Berliiniin ja Pariisiin, etelässä Persiaan ja idässä Japaniin asti. Tämä ei kuitenkaan ole tarkoittanut sitä, etteikö Venäjä olisi ollut myös itse altis invaasioille, onhan Venäjä joutunut mongolien, turkkilaisten, ranskalaisten, saksalaisten, ruotsalaisten ja puolalaisten invaasioiden kohteeksi.

Mackinderiä pidetään NATO:n ideologisena isänä, koska hän havaitsi ensimmäisenä että ns. Euraasian sydänmaa on niin laaja ja väkirikas, että sitä voidaan kontrolloida vain läntisen Euroopan ja Pohjois-Amerikan yhteisen liittouman avulla. Kylmän sodan alkuvaiheessa läntisen liittouman geostrategikot tavoittelivat Neuvostoliiton ympäröimistä ns. "Euraasian ulommalla ympyrällä", joka koostui läntisestä Euroopasta, Anatoliasta, Lähi-Idästä ja Kauko-Idästä.

Yhdysvallat oli yhtenä osatekijänä aiheuttamasta Neuvostoliiton hajoamista tukemalla Afganistanin (ns. Mujadieen) ja itäisen Euroopan (ns. Solidaarisuusliike) anti-neuvostoliittolaisia voimia. Lisäksi Neuvostoliiton talous ei voisi kestää Yhdysvaltojen jatkuvasti kasvavaa sotilasvarustelua menemättä konkurssiin.

Kylmän sodan loppu edusti Yhdysvalloille loistavaa mahdollisuutta luoda ns. "Pax Americana". Muodostunut valtatyhjiö Euraasiassa antoi sille mahdollisuuden luoda olosuhteet ns. unipolaarisen maailman synnylle, jossa Yhdysvallat olisi tämän maailman ainoa napa. Tässä geopoliittisessa kontekstissa syntyi ns. Uuden Amerikkalaisen Vuosisadan Projekti (Project for a New American Century), joka heijasteli edesmenneen kirjailijan Henry Lucen toivetta muodostaa Yhdysvalloista maailman ainoa ja haastamaton supervalta.

Saavuttaakseen tämän tavoitteen Yhdysvaltojen poliitikkojen täytyisi ensin hoitaa muutama asia pois päiväjärjestyksestä. Vaikka Neuvostoliitto oli hajonnut viideksitoista itsenäiseksi valtioksi, edusti Venäjä edelleen uhkaa määränpään saavuttamiselle. 1990-luvulla Venäjä oli taloudellisesti luhistunut ja sen poliittinen johto oli liian korruptoitunut ja ammattitaidoton voidakseen tervehdyttää valtakunnan sairastuneen ruumiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteikö Moskova voisi joskus saavuttaa takaisin aseman suurvaltana.

Neuvostoliitolta Venäjä peri ydinasearsenaalin, joka oli kykenevä hävittämään koko maapallon useampaan otteeseen. Venäjällä on kilpailukykyinen sotilasteollisuus, joka pystyy tuottamaan korkealaatuisia tuotteita (pitkänmatkan strategisia hävittäjiä, taisteluhävittäjiä, satelliitteja, tankkeja, sukellusveneitä, pitkänmatkan ohjuksia jne.). Venäjän edelleen valtava maamassa sisältää runsaasti elintärkeitä raaka-aineita (öljy, kaasu, arvometallit, rauta, uraani, bauksiitti, timantit, makea vesi, hiili, metsät jne). Venäjällä on edelleen maailman kolmanneksi suurimmat valuuttavarannot. Myöskään Venäjän "ihmisresursseja" ei sovi aliarvioida, sillä Venäjä tuottaa enemmän yliopistosta valmistuneita kuin yksikään toinen eurooppalainen valtio. Ja viimeisenä mutta ei vähäisimpänä: Venäläisten kestävyys ja sitkeys on aina ollut maalle suuri voimavara, joiden avulla se on selvinnyt katastrofeista (Mongolien, Napoleonin ja Hitlerin invaasiot) joista yksikään toinen kansakunta ei olisi selvinnyt.

Edellämainituista seikoista johtuen länsi ei ole ollut valmis jakamaan yhtään valtaa Venäjän kanssa, vaikka Venäjän eliitti oli yhdessä vaiheessa valmis muodostamaan yhden Pohjoisen yhteisön joka ulottuisi Los Angelesista Vladivostokiin. Lännellä oli muita suunnitelmia Venäjän varalle. Ajatus oli Venäjän asteittainen hajottaminen toimivana ja yhtenäisenä valtiona, jotta se ei koskaan nousisi strategiseksi haastajaksi. Kuten Zbigniew Brzezinski sanoi, tulisi Venäjä "balkanisoida" useammaksi eri valtioksi (eli Venäjä seuraisi Jugoslavian mallia), jotta sen valtavat luonnonresurssit avautuisivat lännelle (erityisesti Uralilla, Kaspian alueella ja Siperiassa, jonne Moskova-Pietari -akselin yhteis täytyisi katkaista). Venäjän talous täytyisi lopullisesti raunioittaa ja hajonneen Venäjän asukkaita tulisi käyttää tykinruokana potentiaalisessa sodassa Kiinaa vastaan, jos Kiina nousisi uhkaamaan länttä.

Kylmän sodan jälkeen Venäjän hallinto uskoi, että länsi olisi valmis integroimaan Venäjän talouden globaaleihin markkinoihin johtuen Venäjän koosta, luonnonvaroista ja kilpailullisista eduista. Kuitenkin lännen investoinnit ja varallisuuden allokointi eivät sijoittuneet Venäjälle, vaan itäisen Euroopan entisiin "kommunistisatelliitteihin". Nämä hyväksyttiin nopeasti mukaan järjestöihin kuten EU ja WTO, ja ne saivat paljon ulkopuolista tukea ja investointeja. Tavoitteena oli "vietellä" nämä maat pois Venäjän vaikutuspiiristä ja kohti Euroopan Unionia. Tehtävä ei ollut vaikea, sillä taloudellisesti romahtaneella Venäjällä ei ollut resursseja pitää näitä maita omassa vaikutuspiirissään. Länsimaiden politiikka ei perustunut niinkään taloudelliseen ajatteluun, sillä sijoitukset Venäjälle olisivat olleet paljon tuottoisampia kuin sijoitukset esimerkiksi Baltian maihin. Lännen politiikan voi ymmärtää vain työkaluna eristää Venäjä ja estää sen talouden elpyminen.

Tämän lisäksi sotilasliitto NATO siirtyi jatkuvasti lähemmäs Venäjän rajoja. Läntinen liittouma nielaisi lähes kaikki entisen Varsovan liiton jäsenet, ja lopulta myös entiset neuvostotasavallat Latvian, Liettuan ja Viron. NATO hyökkäsi myös Serbiaan, joka oli ollut yksi Venäjän vahvimmista liittolaisista vuosisatojen ajan. Venäjä luonnollisesti ilmaisi tyytymättömyytensä näiden tapahtumien vuoksi lännelle, mutta länsi kykeni sivuuttamaan Venäjän kritiikin viimeksimainitun heikkouden vuoksi. Yhdysvaltojen aikomus liittää Ukraina ja Georgia osaksi NATO:a oli kuitenkin viimeinen korsi, joka katkaisi kamelin, tai ehkä paremminkin karhun selän.

Tämä ympärointi- ja eristämistavoite ei ole suinkaan vielä pysähtynyt, sillä presidentti Bush markkinoi ideaa rakentaa ohjusten torjunta-asemat Puolaan ja Tshekkiin, joiden todellinen tarkoitus on saavuttaa kyky torjua Venäjän ballistiset ohjukset. Vielä ei tiedetä, aikooko Obama jatkaa Bushin hallinnon suunnitelmia ohjustorjunta-asemien suhteen, mutta oma veikkaukseni on että suunnitelmia ei tulla muuttamaan.

Sekä Washington että Bryssel kuvittelivat voivansa jatkaa Venäjän "mitätöimistä" myös sen jälkeen, kun Vladimir Putin valittiin Venäjän presidentiksi. Putin kuuluu poliittiseen "klaaniin" nimeltä Siloviki. He ovat enimmäkseen Neuvostoliiton ja Venäjän turvallisuuspalvelun entisiä tai nykyisiä jäseniä, joten yksi heidän päätehtävistään on palauttaa Venäjän Federaation asema yhtenä maailman voimakeskuksista. He ovat yleensä hyvin pragmaattisia ja myös tietoisia siitä, että länsi ei mielellään tai edes vapaaehtoisesti tule sallimaan Venäjän uutta nousua. Boris Jeltsinin presidenttiys oli Venäjälle valtava katastrofi, koska se oli valmis "alamaisuuteen" suhteessa länteen välittämättä Venäjän omista eduista. Siloviki ei ole välttämättä länsi-vihamielinen. Sekä Putin että Medvedev (joka tosin ei kuulu Silovikiin) ovat valmiita neuvottelemaan lännen kanssa sillä ehdolla, että länsi tunnustaa Venäjän edut ja Venäjän aiheelliset geopoliittiset näkemykset ja huolet. He ovat valmiita puolustamaan Venäjän kansallisia etuja silloinkin, kun länsi ei siitä pidä, missä suhteessa nykyinen hallinto poikkeaa Jeltsinin hallinnosta.

Edellämainitusta johtuen Venäjä on "ystävystynyt" joidenkin avoimesti anti-amerikkalaisten valtioiden kanssa (Kuuba, Venezuela, Iran jne.). Ei kuitenkaan ideologisten motiivien vuoksi, vaan käyttääkseen suhteita näihin valtioihin keinona painostaa sekä Eurooppaa että Yhdysvaltoja tekemään kompromisseja omien geopoliittisten tavoitteidensa suhteen.

Vaikka Venäjä haluaisi neuvotella lännen kanssa, on Venäjä myös varustautunut pahimman varalle, mikäli länsi sattuisi joskus valitsemaan avoimen sodan. Venäjän sotilasinsinöörit ovat kehittäneet Topol-M -luokan ballistisia ohjuksia, jotka ovat immuuneja lähes mille tahansa ohjuspuolustusjärjestelmälle. Sukhoi-PAK -hävittäjän neitsytlento toteutunee jo tämän vuoden aikana, joka tulee olemaan ensimmäinen venäläinen viidennen sukupolven hävittäjä. Venäjä on myös pohtinut mahdollisuutta asettaa Iskander -ohjuksia sekä Kaliningradiin että Valko-Venäjälle.

Amerikkalainen geo-strategi George Kennan (joka aikanaan loi Neuvostoliiton ympäröinti -strategian) varoitti siitä, ettei Venäjän intressejä sen lähialueilla voi yksioikoisesti sivuuttaa. Jo vuonna 1998, kun Venäjä oli heikoimmillaan, Kennan totesi, että olemme matkalla kohti uutta Kylmää sotaa, joka johtuu Yhdysvaltojen liian voimakkaasta triumfalismista ja halusta tehdä Venäjästä "impotentti". Kennanin mukaan Moskovan ei tule olemaan loputtomiin heikko ja että Moskovan reaktio tulee olemaan voimakas, mikäli Yhdysvallat jatkaa harkitsematonta politiikkaansa. Nyttemmin Moskovan vastaus on nähty mm. Georgian sodassa sekä Valko-Venäjän ja Kirgisian "värivallankumousten" torpedoimisena, sekä myös koventuneena linjana Ukrainan "oranssihallintoa" kohtaan (vastikäinen kaasukiista).

Venäjän yksi tapa tasapainottaa Euraasian geo-strategista asetelmaa on suhteiden luominen ja kultivointi suhteessa Kiinaan. Mukaan on liittynyt yhteistyö energian, sotilasteollisuuden, kaupan ja ulkomaanpolitiikan sektoreilla. Shanghai Cooperation Organization on muodostunut institutionaaliseksi työkaluksi, joka on ruumiillistanut molempien maiden yritykset yhteisiin tavoitteisiin pääsemiseksi. SCO:sta ei ole vielä tullut NATO:n tai EU:n kaltaista voimakasta liittoumaa, mutta sillä on paljon potentiaalia muodostua "Idän NATO:ksi".

Pelkkä Venäjän ja Kiinan (kahden Euraasian ylivoimaisesti voimakkaimman valtion) sotilaallisen ja taloudellisen liittouman mahdollisuus on Yhdysvaltojen kannalta pelottava, koska siitä muodostuisi huomattava haaste sen omille hegemoniapyrkimyksille. Eräs teoria viime syksyn Georgian sodalle on se, että Yhdysvallat halusi sen avulla erottaa Venäjän ja Kiinan toisistaan. Georgian johtaja Mihail Saakashvili käynnisti massiivisen offensiivin Etelä-Ossetian pääkaupunkiin Tshinvaliin. Yhdysvaltojen sotilaalliset "neuvonantajat" Georgian maaperällä olivat hyvin perillä siitä, että Venäjä tulisi vastaamaan hyökkäykseen, ajamaan Georgian joukot pois Etelä-Ossetiasta ja lopulta asettamaan pysyvät joukot Etelä-Ossetian maaperälle. Todennäköisesti he myös odottivat, että Venäjä tunnustaisi Etelä-Ossetian (ja Abhasian) itsenäisyyden, ja lopulta sulauttaisivat molemmat alueet osaksi Venäjän Federaatiota. Jos Moskova ei olisi puolustanut liittolaisiaan (tai pikemminkin "suojattejaan") Kaukasuksella, olisi Venäjä joutunut kansainvälisen pilkanteon kohteeksi. Washington tiesi tämän etukäteen, kun Saakashvili käynnisti offensiivin.

Voidaan väittää, että Yhdysvaltojen poliitikot ja suunnittelijat ajoivat Georgian hyökkäämään Etelä-Ossetiaan suuremman päämäärän vuoksi, joka on Venäjän ja Kiinan erottaminen. Miksi näin? Moskova on alusta asti tarjonnut Kiinalle poliittisen tukensa vuoden 2008 Tiibetin levottomuuksien hoidossa. Kiina ei kuitenkaan voinut tarjota vastaavaa tukea Venäjälle Georgian sodassa, koska Kiinalla itsellään oli ongelmia omien separatistiensa kanssa sekä Tiibetissä että Uiguuriassa. Tätä taustaa vasten voimme ymmärtää, että Kiina ilmaisi vain "ymmärrystä" mutta ei tukea Venäjän toimille Georgian sodassa. Toisaalta Kiina ei myöskään tuominnut Venäjän toimia, kuten länsimaat tekivät.

Venäjä ei kuitenkaan ollut sodan geopoliittinen häviäjä. Ensinnäkin se saavutti pysyvän jalansijan Kaukasus-vuoriston eteläpuolella, mikä on Moskovalle tärkeä asia mm. energian siirtoon liittyvissä yksityiskohdissa. Tärkeä Baku-Tbilisi-Ceyhan -kaasuputki on vain "tykinkantaman" päässä Venäjän sotilastukikohdista Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa.

Lisäksi ns. "Vanha Eurooppa" ei liittynyt Washingtonin johtamaan anti-venäläiseen allianssiin, johon monet (mutta eivät kaikki) ns. "Uuden Euroopan" maat ottivat halukkaasti osaa. Saksa, Ranska ja Italia pysyivät allianssin ulkopuolella. Nämä kolme valtiota osoittivat geopoliittista tukea Venäjälle sotaa seuranneessa NATO-kokouksessa, missä Georgian ja Ukrainan jäsenyys sotilasliitossa blokattiin näiden maiden toimesta. Tulos oli Washingtonille selvä pettymys. Vanha Eurooppa ei myöskään lähtenyt mukaan Venäjän taloudelliseen eristämiseen, jota Yhdysvallat Condoleezza Ricen johdolla vaati, vaan halusivat säilyttää business-siteensä Moskovaan. Tähän saattoi vaikuttaa sekin, että Venäjä presidentti Medvedevin johdolla antoi lausunnon, että "myös Venäjä osaa asettaa sanktioita".

Vielä yksi merkittävä seikka Georgian sodassa oli Venäjän armeijan suorituskyky, joka oli enemmän kuin riittävä modernilla aseistuksella varustetun Georgian armeijan nopeaan ja vaivattomaan lyömiseen. Yhdysvallat oli varustanut Georgiaa vuosikausia ennen sotaa, mutta sen varustus osoittautui silti heppoiseksi Venäjän 58. armeijakuntaa vastaan. Toki samalla myös Yhdysvallat sai arvokasta tietoa Venäjän armeijan suorituskyvystä konventionaalisessa sodassa.

Georgian sodan viesti oli selvä: Enää ei ole mahdollista, että Venäjän intressit jätetään huomiotta. Yhdysvallat ei voi tehdä mitä haluaa Venäjän lähiympäristössä ilman, että Venäjä puuttuu tilanteeseen. On huomattavaa, että Georgian sota oli ensimmäinen kerta Kylmän sodan päättymisen jälkeen, kun Venäjän armeija operoi omien rajojensa ulkopuolella. 1990-luvulla alkanut "alistuneisuuden" aika oli virallisesti päättynyt.

Seuraava geopoliittinen taistelutanner Venäjän ja USA:n välillä tulee olemaan Ukraina. Venäjä on saattanut päättää, että tavalla tai toisella Ukrainan länsimielinen hallinto saa lähteä. Tulos tai se tapa, jolla tämä saavutetaan, on epäselvä, mutta itse uskon että Moskova tulee tämän tekemään, eikä välttämättä sotilaallisella tavalla. Venäjällä on nimittäin takataskussaan joitakin keinoja toteuttaakseen intressinsä Ukrainassa, joista Ukrainan täydellinen riippuvuus Venäjän kaasusta ei suinkaan ole vähäisin.

Keski-Aasia, josta Britannia ja Venäjä kävivät ns. "Suuren Pelin" jo 1800-luvulla, on edelleen säilyttänyt merkityksensä. Keski-Aasiassa on huomattavat energiareservit, joihin länsi tahtoo päästä käsiksi ilman Venäjän vaikutusvaltaa. Kaksi tärkeintä palasta ovat Kazakstan ja Turkmenistan, joissa Venäjällä on tällä hetkellä etulyöntiasema, mutta Yhdysvallat ja EU ovat tehneet paljon töitä näiden maiden hallitusten pään kääntämiseksi myötämielisiksi lännen ajamille energia- ja putkiprojekteille alueella.

Mihin tämä uusi "Suuri Peli" tulee johtamaan? En usko suoranaiseen sotaan ainakaan lähivuosina, mutta peli ja sitä myöten poliittinen retoriikka tulevat varmasti kovenemaan. Muistan Georgian sodan aikaisen ulkoministeri Stubbin lausunnon, että "Keski-Aasia tulee olemaan se "suuri juttu" tulevaisuudessa". Kannattaa huomata, että Yhdysvaltojen sotilastukikohdat Afganistanissa ovat aivan näiden Keski-Aasian maiden naapurissa. Pidän mahdollisena, että Yhdysvallat saattaisi pyrkiä eskaloimaan Afganistanin sotaa kohti pohjoista ja näin oikeuttamaan oman lisääntyvän sotilaallisen läsnäolonsa Uzbekistanissa, Kirgisiassa ja jopa Turkmenistanissa, mikä auttaisi sitä pureutumaan pitkällä aikavälillä myös näiden maiden energiavaroihin.

Tällä hetkellä Venäjällä on länteen nähden sellainen ikävä etulyöntiasema tuolla alueella, että kaikki olemassaolevat kaasu- ja öljyputket Keski-Aasiasta länteen kulkevat Venäjän kautta. Lännen tavoite on löytää keinot, jolla riippuvuudesta Venäjän putkiverkostoon päästään eroon. Paras mahdollinen tapa olisi toteuttaa alueella uusia "värivallankumouksia", mutta tämä edellyttäisi epästabiliteetin muodostamista alueelle, jotta vallankumous olisi mahdollinen. Venäjän intressi puolestaan on pitää Keski-Aasia mahdollisimman vakaana, jotta status quo säilyy.
391203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat
  • ...vai oletko päässyt pidennetylle viikonloppuvapaalle?

    Äänestä

  • täyshoidossa? kirjoitti:

    ...vai oletko päässyt pidennetylle viikonloppuvapaalle?

    Itse karkasit Sulkavalta mutta pojat toivat takaisin.

    Äänestä

  • Kannattaa muittenkin katsoo toi video :)

    Se hyvä puoli on tavallisissa venäläisissä, et he osaa vielä elää. Venäjällä on sekin hyvä, että kaikki pyritään korjaamaan ja uusiokäyttämään.

    Tunnen itse paljon venäläisiä (työväestöä) ja täytyy sanoo, että ovat suurimmaks osaks tosi hyviä tyyppejä ja huumorintajuisia.

    http://www.youtube.com/watch?v=vZhtuh0W0Lo

    Äänestä

  • täyshoidossa? kirjoitti:

    ...vai oletko päässyt pidennetylle viikonloppuvapaalle?

    Voi että, onko toi oikein itse keksimä vitsisi! Oli niin hauska ja uusi!

    Äänestä

  • aika "paha" :) kirjoitti:

    Kannattaa muittenkin katsoo toi video :)

    Se hyvä puoli on tavallisissa venäläisissä, et he osaa vielä elää. Venäjällä on sekin hyvä, että kaikki pyritään korjaamaan ja uusiokäyttämään.

    Tunnen itse paljon venäläisiä (työväestöä) ja täytyy sanoo, että ovat suurimmaks osaks tosi hyviä tyyppejä ja huumorintajuisia.

    http://www.youtube.com/watch?v=vZhtuh0W0Lo

    Venäjällä on paljon muusikkoja, jotka ovat arvostelleet Neuvostoliiton toimia.

    Sektor gazan nimikin on jo kantaa ottava.

    Äänestä

  • täyshoidossa? kirjoitti:

    ...vai oletko päässyt pidennetylle viikonloppuvapaalle?

    thfhdrt

    Äänestä

En pysty ottamaan kantaa kaikkiin esittämiisi väitteisi ja näkemyksiin, mutta esimerkiksi WTO-neuvotteluja Venäjä on kärttänyt jo yli 15 vuotta ilman minkäänlaista edistystä.

Ainakin Lavrov on julkisuudessa ilmoittanut, että maailman kauppajärjestö WTO on Venäjän ulkopolitiikan tärkeimpiä, jos ei tärkein tavoite tänä vuonna.

Ja mitä sanoo meidän Suuri Idiootti Aleksanteri Stubb: "WTO-neuvottelut Venäjän kanssa tulevat olemaan äärimmäisen vaikeita..." Mitä se paskianen niistä ymmärtää?

WTO:ssa on jäseninä 153 valtiota, lähes kaikki maailman maat, ja meille suomalaisille kaikkein TÄRKEIN VALTIO on sen ulkopuoleella.

Voi v--tun Stupid Stubb! Miten tuota Cheney'n ja ruotsalaisnatsin Carl Bildtin homppelipoikasta halveksinkaan - iljettävää!

Äänestä
  • Rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät, rulpa devalvoituu, rikollisuus lisääntyy, poliittinen valta keskittyy, alkoholin kulutus lisääntyy, ihmiset kuolevat nuorina.... uraa ... venäjä nousuun !!!

    Äänestä

  • "esimerkiksi WTO-neuvotteluja Venäjä on kärttänyt jo yli 15 vuotta ilman minkäänlaista edistystä. "
    - Kyllä, ja Venäjän jättäminen WTO:n ulkopuolelle on ollut tietoisen politiikan tulosta. Saattaa kuitenkin olla, että uudessa taloustilanteessa Venäjä on tyytyväinen ettei ole tullut liittyneeksi WTO:hon. WTO-jäsenyys kun rajoittaisi Venäjän mahdollisuuksia taloutta suojeleviin toimiin.

    Äänestä

Venäjästä tulee samanlainen kúin se oli tsaarien aikaan.Maata hallitsee pieni upporikas eliitti,
Taviskansa saa leipää ja sirkushuveja..

ja historia toistaa itseään.

Äänestä
  • Venäläiset ovat aina tarvinneet diktaattorin johtamaan itseään. Henkilönpalvonta on osa Venäjän kulttuuria.

    Äänestä

Onko tuo lainattu Tiedonantaja-lehdestä vai Moskovan propagandaosastolta?

Ainakaan se ei ole SergeiM.n päästä, vaikka hän toki onkin venäläispropagandaa syöttävä maanpetturi!

Äänestä
  • Se ainakin on varmaa, ettei tuollaista runoa tänne laadita pelkän keskustelun takia.

    Äänestä

Ensinnäkin näkyy, että kirjoittajalla on tietämystä menneistä asioista ja mielenkiintoisia näkökulmia.

Lyhyesti vastaten veikkaanpa, että Venäjällä sen verran alkaa olla jo poliittista bisnestaitoa rikkaan ja laajan maa-alansa kanssa, että he vaurastuvat niin paljon, että Venäjää voidaan lähitulevaisuudessa kutsua jo suurvallaksi sanan perinteisessä näkökulmassa ajateltuna.

Äänestä

suurvaltaa, edes sotimalla. Vaikka Putin mielellään poseeraakin hävittäjän puikoissa. Se kuva muuten jutustasi puuttui... löytyiskö joltain... laitettais tähän loppukevennykseksi.

Äänestä

Kovasti olet vaivaa nähnyt, jos tuo kaikki on omaa tuotostasi...

Ei ole mikään salaisuus USA:n kiinnostuminen Venäjää ympäröiviin öljyä povessaan pitäviin valtioihin. On kuitenkin olemassa Obaman linjaus, missä USA:n riippuvuus ulkomaisesta(lähinnä kai Lähi-Idän)öljystä vähenee radikaalisti. Jos USA etenee tällä rintamalla, olisi luonnollista, että sen kiinnostus ainakin öljymielessä vähenisi Venäjänkin ympäristössä. Tietenkään öljy ei ole ainoa strateginen tuote alueella..

Käsittelet ylipäätään Venäjän vaikutusvaltaa... Kysyt nouseeko Venäjä takaisin supervallaksi. Itse ajattelisin siten, että 'supervalta' -käsitteen alle voi laittaa muutakin, kuin vain taloudellisia asioita. Suurvalta on tietyssä mielessä aina se, missä tapahtuneet asiat vaikuttavat koko maailmassa. Venäjä, jos kuka on tälläinen maa ja kansa.

Jossakin mielessä asettaisin yhtäläisyysmerkit suuruuden ja kansan kesto/sietokyvyn välille(niin kuin viittasitkin). Sanoisin hieman happamasti, että venäläisillä on edelleen potentiaalia suuriin kärsimyksiin. Ja koska niitä on, edellyttää se myös suuria tapahtumia. Tämä on hieman takaperoista, mutta tässä on tietty logiikka. Sanalla 'potentiaalia' tarkoitan sitä, että Venäjällä voi taas olla rooli siinä tilanteessa, jolloin vuorostaan kapitalismi kamppaileen kuolontuskissaan.

Monet ovat sitä mieltä, että se aika voi olla lähelläkin. Itse perustan tulevan tapahtuman ajatukseen siitä, miten monet kapitalismia vaivaavat oireet tulevat yhä uudelleen, voimakkaampina ja nopein sykäyksin. Syvistä lamoista pitäisi nousta rajuihin kasvulukuihin, jotta elintasot ja taloudet pysyisivät toiminnassa.

Venäjä on aina lopulta siinä mielessä hyvässä asemassa, että sillä on kaikkea omasta takaa.
Monasti ollaan vahingoniloisia, jos he eivät kovin tehokkaasti osaa hyödyntää näitä aarteitaan, silti se on tulevaisuus, mikä on edessä. Mitä pidenpään Venäjällä säilyy runsaat raaka-ainevarat, sitä vakavasti otettavampi se on, mutta se edellyttää myös armeijaa, mikä soveltuu maan oloihin (sama, kuin Suomessa).

Luonto rikkauksineen hellii Venäjää, mikä houkuttaa vihollista, toisaalta ankara luonto pitää vihollisen loitolla...

Äänestä
  • suurvallaksi tulemiseen tarvitaan paljon muitakin ominaisuuksia, kuin raaka-aineita omasta takaa. Tässä keskustelussa on useissakin kohdin viitattu niihin, joten en lähde niitä toistelemaan. Ja nämä ominaisuudet Venäjältä puuttuvat.

    Äänestä

Olen myös huolestunut tämän hetkisestä tilanteesta. Jo 80-luvulla on pohdittu kolmannen maailmansodan uhkaa ja sitä, että se todennäköisesti johtuu taistelusta luonnonvaroista.

Tilanne vaan kärjistyy koko ajan, koska USA selkeästi pyrkii piirittämään Venäjää.

Älä silti kirjoita noin vaikeita. Me tavalliset suomalaiset ei ihailla mitään suurvaltoja. Jos kirjoitat tänne Venäjän "mahtavuudesta", niin ihmiset alkavat pelkäämään. Vaikka siihen ei olekaan syytä, en usko Venäjän olevan meistä kiinnostunut.

Äänestä

Kyllä Venäjästäkin voi tulla suurvalta joskus vuonna 2260, mikäli ihmiskunta on enää silloin elossa.

Äänestä
  • sinua ei ota todesta, kuin hihhulit. Siis eletään toivossa. Ei millään pahalla, mutta näin on nähtävä= kuulut höyhensarjaan ;=)

    Äänestä

  • Se on sinun älykkyystasolle helpompaa
    kuin veikkaaminen.

    Siinähän, veikkamisessa nimittäin, pitää
    ajatella.

    Äänestä

  • noin nopean muutoksen Venäjällä ? Minun mielestäni siihen menee 800 vuotta, siis tietenkin varauksella että ihmiskunta on olemassa.

    Äänestä

  • eri-mies kirjoitti:

    sinua ei ota todesta, kuin hihhulit. Siis eletään toivossa. Ei millään pahalla, mutta näin on nähtävä= kuulut höyhensarjaan ;=)

    Luulin, etä tuossa kysyttiin Venäjän tilasta.

    Sinä käsitit, että pitää pohtia minun ominaisuuksiani.

    Kiitos huomiosta, mutta pysytään kuitenkin Venäjän ahdinkotilassa...

    Äänestä

  • aika kuluu kirjoitti:

    noin nopean muutoksen Venäjällä ? Minun mielestäni siihen menee 800 vuotta, siis tietenkin varauksella että ihmiskunta on olemassa.

    Nykytilassa saattaakin mennä nuo 800 vuotta, mutta optimistisena luonteena kuvittelen, että Venäjän muslimit tuovat sinne uutta geeniperimää, joka voi nostaa Venäjän älykkyystasoa, jonka ansiosta menee vain vähän yli 200 vuotta Venäjän uuteen suurvalta-asemaan!

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Luulin, etä tuossa kysyttiin Venäjän tilasta.

    Sinä käsitit, että pitää pohtia minun ominaisuuksiani.

    Kiitos huomiosta, mutta pysytään kuitenkin Venäjän ahdinkotilassa...

    Onks sulla aina tapana "puhua päälle" ja sotkea asiallinen keskustelu typerillä kommenteilla.

    Yleensäkin noissa Venäjä-jutuissa on tärkeämpi miettiä kokonaisuutta ja maailmanpoliittista tilannetta ylipäätään. Eikä sitä, mikä on jonkun "iskumiehen" oma pinttynyt ajatus.

    lienevät osa sinua, vai tulevatko ne ehkä jostakin ulkoavaruudesta. En tarkoittanut fyysistä höyhensarjaa, vaan henkistä.

    Äänestä

  • et ole niin tärkeä! kirjoitti:

    Onks sulla aina tapana "puhua päälle" ja sotkea asiallinen keskustelu typerillä kommenteilla.

    Yleensäkin noissa Venäjä-jutuissa on tärkeämpi miettiä kokonaisuutta ja maailmanpoliittista tilannetta ylipäätään. Eikä sitä, mikä on jonkun "iskumiehen" oma pinttynyt ajatus.

    Otsikossa esitettiin avoin kysymys, johon odotettiin vastauksia.

    Mitään ennakkovaatimuksia ei esitetty vastaajista, joten annoin vilpittömästi oman vastaukseni.

    Miksi sinä alat sitä riepotella?

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Otsikossa esitettiin avoin kysymys, johon odotettiin vastauksia.

    Mitään ennakkovaatimuksia ei esitetty vastaajista, joten annoin vilpittömästi oman vastaukseni.

    Miksi sinä alat sitä riepotella?

    uskontokeskustelusta? En viitsinyt osallistua, koska luotin kykyihisi sillä alueella.

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Nykytilassa saattaakin mennä nuo 800 vuotta, mutta optimistisena luonteena kuvittelen, että Venäjän muslimit tuovat sinne uutta geeniperimää, joka voi nostaa Venäjän älykkyystasoa, jonka ansiosta menee vain vähän yli 200 vuotta Venäjän uuteen suurvalta-asemaan!

    Amerikan tarve on vähentynyt maailmalla huomattavasti. Myös Amerikan rappeutuminen köyhaksi slummikyläksi suuren, mahtavan ja velattoman Venäjän edessä on totta.

    Äänestä

Ja vielä kerran ei!
Väki vähenee huimaa vauhtia kun nuoret miehet juovat itsensä hengiltä.
Muu maailma oppi nyt viimeistään, että on alettava tosissaan hankkimaan energia muualta kuin Venäjältä, joten tulot romahtavat entiisestään ja nekin vähät katoavat oligarkkien valuuttatileille.
Pinta-ala supistuu entisestään kun lisää valloitettuja alueita vaatii vapautta ja Japani ottaa Kuriilit ennemmin tai myöhemmin takaisin.
Sillä on töysi työ selviytyä suututtamistaan muslimeista, joille aika on ikuista, eli anteeksi ei koskaan anneta, eikä koskaan ole liian myöhäistä kostaa.
Kiina naapurissa nitistää sen kuin kärpäsen milloin tahansa.
Moni muukin valtio sen voisi tehdä, mutta siihen ei muilla lie tarvetta.
Ydinaseilla puolustautuminen tietäisi sille itselle varmaa loppua valtiona.

Venäläisten on pakko alkaa uskomaan, että se on vain tavallinen köyhä kehitysmaa, joka tarvitsee ulkomaista apua ruokkiakseen kansansa.
Siihen ei mene kovin kauan.
Kun tämä suurvallan aikana elänyt sukupolvi kuolee, niin jäljellä ovat vain köyhyydessä eläneet, jotka eivät tiedä historiasta mitään, kuten ei meilläkään nuoriso tiedä.

Intiassa on kohta kymmenen kertaa enemmän asukkaita ja heillä on halua kehittyä, toisin kuin Venäjällä.
Siihen verrattuna Venäjää ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa suurvallaksi.
Ainoat mikä siellä on suurta, on uho ja siperia.

Äänestä
  • ja lisätään siihen Venäjän listaan ne atomipommit. Ei ikinä suurvaltaa Venäjästä, ja jos olemme rehellisiä , ei se ole sitä koskaan ollutkaan. Parasta mitä Venäjälle voisi tapahtua olisi sen lopullinen hajoaminen pieniksi lilliputtivaltioksi.

    Äänestä

  • Toisinkuin mainitsemasi rappiovaltiot, joiden velka on pilvissä. Venäjä pystyy aina hoitamaan kaiken omasta maaperästä nousevien malmien, kullan, öljyn ja kaasun ansiosta. Muiden on jopa pakko ostaa niitä säilyääkseen kartalla.

    Äänestä

Milloin Venäjä on ollut ns. supervalta? Neuvostoliitto oli.

Minulla on sellainen käsitys, että Venäjä ei edes halua Supervallaksi, mikäli sillä tarkoitetaan tätä käsitettä: "Supervalta on globaalisti vaikutusvaltainen johtava suurvalta, joka kykenee pakottamaan tahtoonsa voimakkaimmatkin valtiot ja käymään sotaa joka puolella maailmaa."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Supervalta

Onko edes USA supervalta, kun tappio tuli jo Vietnamissa?

Äänestä
  • Samaa mieltä tosta. Venäjä on eri asia kuin NL ja samaa asemaa ei tule saamaan.

    Mielestäni Venäjä ei taida edes pyrkiä suurvalta-asemaan. Enemmänkin pyrkii säilyttämään omat etunsa.

    Äänestä

Jos joku on vielä säilyttänyt Venäjän rahastoja tai sijoituksia, ne ovat laskeneet keskimäärin 70% loppukesän tasosta.

Sopisi sitten alkaa nousta, kun kerran suurta ollaan. Vai onko se taas niin, että aseet kalisevat ja suu pieksää, mutta mummolla ei ole syötävää?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

SergeiM kirjoitti:

Geopolitiikka on tieteen ala joka antaa meille mahdollisuuden identifioida tiettyjä käyttäytymismalleja ihmiskunnan historiassa. Yksi näistä malleista on ollut ns. meri- ja maavaltojen välinen konflikti. Tämä konflikti on kestänyt yli tuhat vuotta: Ateena vs. Sparta (Peloponnesoksen sota), Rooma vs. Persia (Rooman-Persian sodat), Englanti-Ranska (Napoleonin sodat), Britannia vs. Venäjä (ns. Great Game) ja Yhdysvallat vs. Neuvostoliitto (kylmä sota).

Kuten Halford Mackinder totesi, on Eurasia selkeästi maailman strategisesti tärkein manner. Venäjä on ja on ollut Euraasian geopolitiikan tärkein osanen. Maantieteellisen asemansa ansiosta Venäjä on pystynyt laajentamaan vaikutusvaltaansa syvälle sekä Eurooppaan että Aasiaan. Mikään toinen valtio ei ole vastaavassa asemassa. Sota-aikana Venäjän joukot ovat edenneet lännessä Berliiniin ja Pariisiin, etelässä Persiaan ja idässä Japaniin asti. Tämä ei kuitenkaan ole tarkoittanut sitä, etteikö Venäjä olisi ollut myös itse altis invaasioille, onhan Venäjä joutunut mongolien, turkkilaisten, ranskalaisten, saksalaisten, ruotsalaisten ja puolalaisten invaasioiden kohteeksi.

Mackinderiä pidetään NATO:n ideologisena isänä, koska hän havaitsi ensimmäisenä että ns. Euraasian sydänmaa on niin laaja ja väkirikas, että sitä voidaan kontrolloida vain läntisen Euroopan ja Pohjois-Amerikan yhteisen liittouman avulla. Kylmän sodan alkuvaiheessa läntisen liittouman geostrategikot tavoittelivat Neuvostoliiton ympäröimistä ns. "Euraasian ulommalla ympyrällä", joka koostui läntisestä Euroopasta, Anatoliasta, Lähi-Idästä ja Kauko-Idästä.

Yhdysvallat oli yhtenä osatekijänä aiheuttamasta Neuvostoliiton hajoamista tukemalla Afganistanin (ns. Mujadieen) ja itäisen Euroopan (ns. Solidaarisuusliike) anti-neuvostoliittolaisia voimia. Lisäksi Neuvostoliiton talous ei voisi kestää Yhdysvaltojen jatkuvasti kasvavaa sotilasvarustelua menemättä konkurssiin.

Kylmän sodan loppu edusti Yhdysvalloille loistavaa mahdollisuutta luoda ns. "Pax Americana". Muodostunut valtatyhjiö Euraasiassa antoi sille mahdollisuuden luoda olosuhteet ns. unipolaarisen maailman synnylle, jossa Yhdysvallat olisi tämän maailman ainoa napa. Tässä geopoliittisessa kontekstissa syntyi ns. Uuden Amerikkalaisen Vuosisadan Projekti (Project for a New American Century), joka heijasteli edesmenneen kirjailijan Henry Lucen toivetta muodostaa Yhdysvalloista maailman ainoa ja haastamaton supervalta.

Saavuttaakseen tämän tavoitteen Yhdysvaltojen poliitikkojen täytyisi ensin hoitaa muutama asia pois päiväjärjestyksestä. Vaikka Neuvostoliitto oli hajonnut viideksitoista itsenäiseksi valtioksi, edusti Venäjä edelleen uhkaa määränpään saavuttamiselle. 1990-luvulla Venäjä oli taloudellisesti luhistunut ja sen poliittinen johto oli liian korruptoitunut ja ammattitaidoton voidakseen tervehdyttää valtakunnan sairastuneen ruumiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteikö Moskova voisi joskus saavuttaa takaisin aseman suurvaltana.

Neuvostoliitolta Venäjä peri ydinasearsenaalin, joka oli kykenevä hävittämään koko maapallon useampaan otteeseen. Venäjällä on kilpailukykyinen sotilasteollisuus, joka pystyy tuottamaan korkealaatuisia tuotteita (pitkänmatkan strategisia hävittäjiä, taisteluhävittäjiä, satelliitteja, tankkeja, sukellusveneitä, pitkänmatkan ohjuksia jne.). Venäjän edelleen valtava maamassa sisältää runsaasti elintärkeitä raaka-aineita (öljy, kaasu, arvometallit, rauta, uraani, bauksiitti, timantit, makea vesi, hiili, metsät jne). Venäjällä on edelleen maailman kolmanneksi suurimmat valuuttavarannot. Myöskään Venäjän "ihmisresursseja" ei sovi aliarvioida, sillä Venäjä tuottaa enemmän yliopistosta valmistuneita kuin yksikään toinen eurooppalainen valtio. Ja viimeisenä mutta ei vähäisimpänä: Venäläisten kestävyys ja sitkeys on aina ollut maalle suuri voimavara, joiden avulla se on selvinnyt katastrofeista (Mongolien, Napoleonin ja Hitlerin invaasiot) joista yksikään toinen kansakunta ei olisi selvinnyt.

Edellämainituista seikoista johtuen länsi ei ole ollut valmis jakamaan yhtään valtaa Venäjän kanssa, vaikka Venäjän eliitti oli yhdessä vaiheessa valmis muodostamaan yhden Pohjoisen yhteisön joka ulottuisi Los Angelesista Vladivostokiin. Lännellä oli muita suunnitelmia Venäjän varalle. Ajatus oli Venäjän asteittainen hajottaminen toimivana ja yhtenäisenä valtiona, jotta se ei koskaan nousisi strategiseksi haastajaksi. Kuten Zbigniew Brzezinski sanoi, tulisi Venäjä "balkanisoida" useammaksi eri valtioksi (eli Venäjä seuraisi Jugoslavian mallia), jotta sen valtavat luonnonresurssit avautuisivat lännelle (erityisesti Uralilla, Kaspian alueella ja Siperiassa, jonne Moskova-Pietari -akselin yhteis täytyisi katkaista). Venäjän talous täytyisi lopullisesti raunioittaa ja hajonneen Venäjän asukkaita tulisi käyttää tykinruokana potentiaalisessa sodassa Kiinaa vastaan, jos Kiina nousisi uhkaamaan länttä.

Kylmän sodan jälkeen Venäjän hallinto uskoi, että länsi olisi valmis integroimaan Venäjän talouden globaaleihin markkinoihin johtuen Venäjän koosta, luonnonvaroista ja kilpailullisista eduista. Kuitenkin lännen investoinnit ja varallisuuden allokointi eivät sijoittuneet Venäjälle, vaan itäisen Euroopan entisiin "kommunistisatelliitteihin". Nämä hyväksyttiin nopeasti mukaan järjestöihin kuten EU ja WTO, ja ne saivat paljon ulkopuolista tukea ja investointeja. Tavoitteena oli "vietellä" nämä maat pois Venäjän vaikutuspiiristä ja kohti Euroopan Unionia. Tehtävä ei ollut vaikea, sillä taloudellisesti romahtaneella Venäjällä ei ollut resursseja pitää näitä maita omassa vaikutuspiirissään. Länsimaiden politiikka ei perustunut niinkään taloudelliseen ajatteluun, sillä sijoitukset Venäjälle olisivat olleet paljon tuottoisampia kuin sijoitukset esimerkiksi Baltian maihin. Lännen politiikan voi ymmärtää vain työkaluna eristää Venäjä ja estää sen talouden elpyminen.

Tämän lisäksi sotilasliitto NATO siirtyi jatkuvasti lähemmäs Venäjän rajoja. Läntinen liittouma nielaisi lähes kaikki entisen Varsovan liiton jäsenet, ja lopulta myös entiset neuvostotasavallat Latvian, Liettuan ja Viron. NATO hyökkäsi myös Serbiaan, joka oli ollut yksi Venäjän vahvimmista liittolaisista vuosisatojen ajan. Venäjä luonnollisesti ilmaisi tyytymättömyytensä näiden tapahtumien vuoksi lännelle, mutta länsi kykeni sivuuttamaan Venäjän kritiikin viimeksimainitun heikkouden vuoksi. Yhdysvaltojen aikomus liittää Ukraina ja Georgia osaksi NATO:a oli kuitenkin viimeinen korsi, joka katkaisi kamelin, tai ehkä paremminkin karhun selän.

Tämä ympärointi- ja eristämistavoite ei ole suinkaan vielä pysähtynyt, sillä presidentti Bush markkinoi ideaa rakentaa ohjusten torjunta-asemat Puolaan ja Tshekkiin, joiden todellinen tarkoitus on saavuttaa kyky torjua Venäjän ballistiset ohjukset. Vielä ei tiedetä, aikooko Obama jatkaa Bushin hallinnon suunnitelmia ohjustorjunta-asemien suhteen, mutta oma veikkaukseni on että suunnitelmia ei tulla muuttamaan.

Sekä Washington että Bryssel kuvittelivat voivansa jatkaa Venäjän "mitätöimistä" myös sen jälkeen, kun Vladimir Putin valittiin Venäjän presidentiksi. Putin kuuluu poliittiseen "klaaniin" nimeltä Siloviki. He ovat enimmäkseen Neuvostoliiton ja Venäjän turvallisuuspalvelun entisiä tai nykyisiä jäseniä, joten yksi heidän päätehtävistään on palauttaa Venäjän Federaation asema yhtenä maailman voimakeskuksista. He ovat yleensä hyvin pragmaattisia ja myös tietoisia siitä, että länsi ei mielellään tai edes vapaaehtoisesti tule sallimaan Venäjän uutta nousua. Boris Jeltsinin presidenttiys oli Venäjälle valtava katastrofi, koska se oli valmis "alamaisuuteen" suhteessa länteen välittämättä Venäjän omista eduista. Siloviki ei ole välttämättä länsi-vihamielinen. Sekä Putin että Medvedev (joka tosin ei kuulu Silovikiin) ovat valmiita neuvottelemaan lännen kanssa sillä ehdolla, että länsi tunnustaa Venäjän edut ja Venäjän aiheelliset geopoliittiset näkemykset ja huolet. He ovat valmiita puolustamaan Venäjän kansallisia etuja silloinkin, kun länsi ei siitä pidä, missä suhteessa nykyinen hallinto poikkeaa Jeltsinin hallinnosta.

Edellämainitusta johtuen Venäjä on "ystävystynyt" joidenkin avoimesti anti-amerikkalaisten valtioiden kanssa (Kuuba, Venezuela, Iran jne.). Ei kuitenkaan ideologisten motiivien vuoksi, vaan käyttääkseen suhteita näihin valtioihin keinona painostaa sekä Eurooppaa että Yhdysvaltoja tekemään kompromisseja omien geopoliittisten tavoitteidensa suhteen.

Vaikka Venäjä haluaisi neuvotella lännen kanssa, on Venäjä myös varustautunut pahimman varalle, mikäli länsi sattuisi joskus valitsemaan avoimen sodan. Venäjän sotilasinsinöörit ovat kehittäneet Topol-M -luokan ballistisia ohjuksia, jotka ovat immuuneja lähes mille tahansa ohjuspuolustusjärjestelmälle. Sukhoi-PAK -hävittäjän neitsytlento toteutunee jo tämän vuoden aikana, joka tulee olemaan ensimmäinen venäläinen viidennen sukupolven hävittäjä. Venäjä on myös pohtinut mahdollisuutta asettaa Iskander -ohjuksia sekä Kaliningradiin että Valko-Venäjälle.

Amerikkalainen geo-strategi George Kennan (joka aikanaan loi Neuvostoliiton ympäröinti -strategian) varoitti siitä, ettei Venäjän intressejä sen lähialueilla voi yksioikoisesti sivuuttaa. Jo vuonna 1998, kun Venäjä oli heikoimmillaan, Kennan totesi, että olemme matkalla kohti uutta Kylmää sotaa, joka johtuu Yhdysvaltojen liian voimakkaasta triumfalismista ja halusta tehdä Venäjästä "impotentti". Kennanin mukaan Moskovan ei tule olemaan loputtomiin heikko ja että Moskovan reaktio tulee olemaan voimakas, mikäli Yhdysvallat jatkaa harkitsematonta politiikkaansa. Nyttemmin Moskovan vastaus on nähty mm. Georgian sodassa sekä Valko-Venäjän ja Kirgisian "värivallankumousten" torpedoimisena, sekä myös koventuneena linjana Ukrainan "oranssihallintoa" kohtaan (vastikäinen kaasukiista).

Venäjän yksi tapa tasapainottaa Euraasian geo-strategista asetelmaa on suhteiden luominen ja kultivointi suhteessa Kiinaan. Mukaan on liittynyt yhteistyö energian, sotilasteollisuuden, kaupan ja ulkomaanpolitiikan sektoreilla. Shanghai Cooperation Organization on muodostunut institutionaaliseksi työkaluksi, joka on ruumiillistanut molempien maiden yritykset yhteisiin tavoitteisiin pääsemiseksi. SCO:sta ei ole vielä tullut NATO:n tai EU:n kaltaista voimakasta liittoumaa, mutta sillä on paljon potentiaalia muodostua "Idän NATO:ksi".

Pelkkä Venäjän ja Kiinan (kahden Euraasian ylivoimaisesti voimakkaimman valtion) sotilaallisen ja taloudellisen liittouman mahdollisuus on Yhdysvaltojen kannalta pelottava, koska siitä muodostuisi huomattava haaste sen omille hegemoniapyrkimyksille. Eräs teoria viime syksyn Georgian sodalle on se, että Yhdysvallat halusi sen avulla erottaa Venäjän ja Kiinan toisistaan. Georgian johtaja Mihail Saakashvili käynnisti massiivisen offensiivin Etelä-Ossetian pääkaupunkiin Tshinvaliin. Yhdysvaltojen sotilaalliset "neuvonantajat" Georgian maaperällä olivat hyvin perillä siitä, että Venäjä tulisi vastaamaan hyökkäykseen, ajamaan Georgian joukot pois Etelä-Ossetiasta ja lopulta asettamaan pysyvät joukot Etelä-Ossetian maaperälle. Todennäköisesti he myös odottivat, että Venäjä tunnustaisi Etelä-Ossetian (ja Abhasian) itsenäisyyden, ja lopulta sulauttaisivat molemmat alueet osaksi Venäjän Federaatiota. Jos Moskova ei olisi puolustanut liittolaisiaan (tai pikemminkin "suojattejaan") Kaukasuksella, olisi Venäjä joutunut kansainvälisen pilkanteon kohteeksi. Washington tiesi tämän etukäteen, kun Saakashvili käynnisti offensiivin.

Voidaan väittää, että Yhdysvaltojen poliitikot ja suunnittelijat ajoivat Georgian hyökkäämään Etelä-Ossetiaan suuremman päämäärän vuoksi, joka on Venäjän ja Kiinan erottaminen. Miksi näin? Moskova on alusta asti tarjonnut Kiinalle poliittisen tukensa vuoden 2008 Tiibetin levottomuuksien hoidossa. Kiina ei kuitenkaan voinut tarjota vastaavaa tukea Venäjälle Georgian sodassa, koska Kiinalla itsellään oli ongelmia omien separatistiensa kanssa sekä Tiibetissä että Uiguuriassa. Tätä taustaa vasten voimme ymmärtää, että Kiina ilmaisi vain "ymmärrystä" mutta ei tukea Venäjän toimille Georgian sodassa. Toisaalta Kiina ei myöskään tuominnut Venäjän toimia, kuten länsimaat tekivät.

Venäjä ei kuitenkaan ollut sodan geopoliittinen häviäjä. Ensinnäkin se saavutti pysyvän jalansijan Kaukasus-vuoriston eteläpuolella, mikä on Moskovalle tärkeä asia mm. energian siirtoon liittyvissä yksityiskohdissa. Tärkeä Baku-Tbilisi-Ceyhan -kaasuputki on vain "tykinkantaman" päässä Venäjän sotilastukikohdista Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa.

Lisäksi ns. "Vanha Eurooppa" ei liittynyt Washingtonin johtamaan anti-venäläiseen allianssiin, johon monet (mutta eivät kaikki) ns. "Uuden Euroopan" maat ottivat halukkaasti osaa. Saksa, Ranska ja Italia pysyivät allianssin ulkopuolella. Nämä kolme valtiota osoittivat geopoliittista tukea Venäjälle sotaa seuranneessa NATO-kokouksessa, missä Georgian ja Ukrainan jäsenyys sotilasliitossa blokattiin näiden maiden toimesta. Tulos oli Washingtonille selvä pettymys. Vanha Eurooppa ei myöskään lähtenyt mukaan Venäjän taloudelliseen eristämiseen, jota Yhdysvallat Condoleezza Ricen johdolla vaati, vaan halusivat säilyttää business-siteensä Moskovaan. Tähän saattoi vaikuttaa sekin, että Venäjä presidentti Medvedevin johdolla antoi lausunnon, että "myös Venäjä osaa asettaa sanktioita".

Vielä yksi merkittävä seikka Georgian sodassa oli Venäjän armeijan suorituskyky, joka oli enemmän kuin riittävä modernilla aseistuksella varustetun Georgian armeijan nopeaan ja vaivattomaan lyömiseen. Yhdysvallat oli varustanut Georgiaa vuosikausia ennen sotaa, mutta sen varustus osoittautui silti heppoiseksi Venäjän 58. armeijakuntaa vastaan. Toki samalla myös Yhdysvallat sai arvokasta tietoa Venäjän armeijan suorituskyvystä konventionaalisessa sodassa.

Georgian sodan viesti oli selvä: Enää ei ole mahdollista, että Venäjän intressit jätetään huomiotta. Yhdysvallat ei voi tehdä mitä haluaa Venäjän lähiympäristössä ilman, että Venäjä puuttuu tilanteeseen. On huomattavaa, että Georgian sota oli ensimmäinen kerta Kylmän sodan päättymisen jälkeen, kun Venäjän armeija operoi omien rajojensa ulkopuolella. 1990-luvulla alkanut "alistuneisuuden" aika oli virallisesti päättynyt.

Seuraava geopoliittinen taistelutanner Venäjän ja USA:n välillä tulee olemaan Ukraina. Venäjä on saattanut päättää, että tavalla tai toisella Ukrainan länsimielinen hallinto saa lähteä. Tulos tai se tapa, jolla tämä saavutetaan, on epäselvä, mutta itse uskon että Moskova tulee tämän tekemään, eikä välttämättä sotilaallisella tavalla. Venäjällä on nimittäin takataskussaan joitakin keinoja toteuttaakseen intressinsä Ukrainassa, joista Ukrainan täydellinen riippuvuus Venäjän kaasusta ei suinkaan ole vähäisin.

Keski-Aasia, josta Britannia ja Venäjä kävivät ns. "Suuren Pelin" jo 1800-luvulla, on edelleen säilyttänyt merkityksensä. Keski-Aasiassa on huomattavat energiareservit, joihin länsi tahtoo päästä käsiksi ilman Venäjän vaikutusvaltaa. Kaksi tärkeintä palasta ovat Kazakstan ja Turkmenistan, joissa Venäjällä on tällä hetkellä etulyöntiasema, mutta Yhdysvallat ja EU ovat tehneet paljon töitä näiden maiden hallitusten pään kääntämiseksi myötämielisiksi lännen ajamille energia- ja putkiprojekteille alueella.

Mihin tämä uusi "Suuri Peli" tulee johtamaan? En usko suoranaiseen sotaan ainakaan lähivuosina, mutta peli ja sitä myöten poliittinen retoriikka tulevat varmasti kovenemaan. Muistan Georgian sodan aikaisen ulkoministeri Stubbin lausunnon, että "Keski-Aasia tulee olemaan se "suuri juttu" tulevaisuudessa". Kannattaa huomata, että Yhdysvaltojen sotilastukikohdat Afganistanissa ovat aivan näiden Keski-Aasian maiden naapurissa. Pidän mahdollisena, että Yhdysvallat saattaisi pyrkiä eskaloimaan Afganistanin sotaa kohti pohjoista ja näin oikeuttamaan oman lisääntyvän sotilaallisen läsnäolonsa Uzbekistanissa, Kirgisiassa ja jopa Turkmenistanissa, mikä auttaisi sitä pureutumaan pitkällä aikavälillä myös näiden maiden energiavaroihin.

Tällä hetkellä Venäjällä on länteen nähden sellainen ikävä etulyöntiasema tuolla alueella, että kaikki olemassaolevat kaasu- ja öljyputket Keski-Aasiasta länteen kulkevat Venäjän kautta. Lännen tavoite on löytää keinot, jolla riippuvuudesta Venäjän putkiverkostoon päästään eroon. Paras mahdollinen tapa olisi toteuttaa alueella uusia "värivallankumouksia", mutta tämä edellyttäisi epästabiliteetin muodostamista alueelle, jotta vallankumous olisi mahdollinen. Venäjän intressi puolestaan on pitää Keski-Aasia mahdollisimman vakaana, jotta status quo säilyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu