Tuli eräässä aikaisemmassa keskustelussa esille seuraavaa...
Kun sanon etten usko jumaliin vaan elän elämää jonka vuosikausien pohdiskelun ja asioiden tutkimisen jälkeen uskon(!) johtavan sopuun ja tyytyväisyyteen (tahallaan nyt yksinkertaistin) niin tyypillinen uskovaisen reaktio on tarttua tuohon "usko" -sanaan ja alkaa tivata että miten voin varmasti tietää kaiken maailmasta ja jos en tiedä niin minä se vasta uskovainen olenkin.
Minusta se on vähän kuin allerginen reaktio - käytän "usko"-sanaa viattomasti tavanomaisessa merkityksessä ("uskon että ystäväni pitää tästä lahjasta") ja uskovainen saa voimakkaan reaktion - silmät kiiluvat, kuolaa valuu ja raamatunlauseita alkaa sinkoilla. Voisiko olla että uskovaiset ovat todellakin herkistyneet tuolle usko-atrapille niin että sen vilahduskin käynnistää täysillä koko piruntorjuntakoneiston? Siis ihan fyysisenä reaktiona, täällähän aiemmin puhuttiin siitä silmien kiilumisesta.
Minä pystyn vaivatta erottamaan milloin usko-sanaa käytetään tavanomaisessa merkityksessä ja milloin jumaluskoa tarkoittavana, mutta voinhan syödä pähkinöitäkin vaikka kourallisen kerrallaan.
Pähkinäallergikko haukkoo henkeään jo pähkinän pölystä....
Kun sanon etten usko jumaliin vaan elän elämää jonka vuosikausien pohdiskelun ja asioiden tutkimisen jälkeen uskon(!) johtavan sopuun ja tyytyväisyyteen (tahallaan nyt yksinkertaistin) niin tyypillinen uskovaisen reaktio on tarttua tuohon "usko" -sanaan ja alkaa tivata että miten voin varmasti tietää kaiken maailmasta ja jos en tiedä niin minä se vasta uskovainen olenkin.
Minusta se on vähän kuin allerginen reaktio - käytän "usko"-sanaa viattomasti tavanomaisessa merkityksessä ("uskon että ystäväni pitää tästä lahjasta") ja uskovainen saa voimakkaan reaktion - silmät kiiluvat, kuolaa valuu ja raamatunlauseita alkaa sinkoilla. Voisiko olla että uskovaiset ovat todellakin herkistyneet tuolle usko-atrapille niin että sen vilahduskin käynnistää täysillä koko piruntorjuntakoneiston? Siis ihan fyysisenä reaktiona, täällähän aiemmin puhuttiin siitä silmien kiilumisesta.
Minä pystyn vaivatta erottamaan milloin usko-sanaa käytetään tavanomaisessa merkityksessä ja milloin jumaluskoa tarkoittavana, mutta voinhan syödä pähkinöitäkin vaikka kourallisen kerrallaan.
Pähkinäallergikko haukkoo henkeään jo pähkinän pölystä....
Vastaukset 12
Vanhimmat
vaan niiden on raahattava ateistit samaan paattiin, vaikka ei muuta näyttöä ole, kuin yksi suomenkielen sana.
Minua on ihan tosissaan jo kauan ärsyttänyt tuo jänkkääminen tuosta usko-sanasta.
Kaikkein rasittavinta on se, kun uskovaiset rinnastavat tieteeseen uskomisen uskonnolliseen uskomiseen.
Heille ei näytä mahtuvan järkeen muutama peruskäsite ml. uskon oikeutus sekä ateismi.
yllättävän lähellä toisiaan:
Molempien perusajatus on, että jos minulla on kurjaa, niin sitten pitää olla kurjaa kaikilla muillakin:)
Tällä palstalla en ole kauaa hillunut, mutta huomasin saman aika äkkiä. "Usko" on näköjään yksi niistä sanoista, joiden käyttämistä pitää välttää, ettei hihhuli pillastu.
Joillakin palstoilla pitää oikein vahtia sanojaan ja valita ne tarkkaan koska tiettyihin sananparsiin tai yksittäisiin sanoihin tartutaan satavarmasti, ja koko muu viesti jää unholaan hyvin äkkiä.
Ihmisillä on joillakin IRL aivan sama tapa. On rasittavaa puhua sellaisen ihmisen kanssa joka kuulee sanat yksittäin ja odottaa tilaisuutta vetää yksi niistä ulos kontekstistaan ja merkityksestään, omaan merkitykseensä :D vai voiko sitä nyt keskusteluksi sanoakaan. Se fiilis kun näin käy, se hölmistys ja hetken kelaaminen, "mistä sä oikein puhut" kun toinen suu vaahdossa yhden trigger-sanan kuultuaan alkaa vetää siitä johtopäätöksiään.
***
...minusta tosi mielenkiintoista. Jos magneettikuvattaisiin ateistin ja uskovaisen ihmisen aivoja kun he kuulevat sanan "usko" niin varmaan näkyisi merkittäviä eroja....
Kun ensimmäisen kerran törmäsin tähän niin ällistyin juuri niin kuin kuvailit kun en ensin tajunnut yhtään mistä oli kysymys.
Jos jätät tuo "uskoa"-sanan pois niin heti tulee kommenttia tyyliin "taas ateisti luulee tietävänsä kaiken 100% varmasti." Jos taas käytät tuota sanaa, niin se rinnastetaan johonkin epämääräiseen jumaluskoon.
Voisivat uskovaisetkin viimeinkin opetella miten tuon sanan merkitys riippuu kontekstista. Harjoitellaampa. Kuvaile sanan "uskoa" merkitys seuraavissa lauseissa.
"Uskon mitanneeni heilurin heilahdusajan oikein, koska mittaustulos vastaa aiemmin mittaamiani arvoja ja mm. tämän heilahdusajan avulla sain määritettyä putoamiskiihtyvyydeksi noin 9,8 m/s^2"
"Uskon, että Zeus oli minulle tänään armollinen, koska hän ohjasi pudottamani leivän voipuolen sijasta leipäpuoli edellä lattialle."
Usko kyllä on aika hankala sana. Se, mitä jälkimmäisen esimerkin hihu ei voi tehdä, on todistaa uskonsa oikeaksi.
Tavallaan kai uskovaisen usko on enemmän substantiivi, joka kuvaa jumaluskoa ja yleiskielen uskoa on verbi, joka kuvaa luottamusta johonkin ja voidaan korvata luottaa-verbillä kaikissa tapauksissa.
Itseasiassa luottaa on minusta parempi sana ei-uskonnolliseen yhteyteen. Se kuvaa harkitumpaa vakaumusta. Toisaalta ajatelkaapa, miltä kuulostaa, jos uskovainen sanoisi "Luotan, että jumalani ymmärtää" Se on jo niin syvälle mennyttä harhaa, että ei paljon järkipuhe enää auta...
Luottaminen on kyllä hyvä sana tuohon kohtaan. Uskovaiselle sana "usko" viittaa yleensä siihen, että uskotaan johonkin kolmanteen persoonaan, eli yleensä jumalaan. Sanalla "luottaa" voidaan kohdistaa luottamus, eli myös usko, johonkin konkreettiseen henkilöön. Esim "Luotan tehneeni kokeen oikein." Tässä luotetaan kokeen tekijään, eikä mihinkään tuntemattomaan voimaan tms, joka on mukamas ollut ohjailemassa koetta.
Yleensähän hihuille todistaminen on hieman eri asia kuin muille. Esimerkiksi tiede rypee jossakin ateistisessa suossa, jossa kaikki asiat perustuvat vain "uskonvaraisille" olettamuksille. Tämän uskotteleminen itselle on helppoa sen jälkeen kun on jo onnistunut vaativammassa jumalan itselle uskottelussa.
...on enemmän kuin uskominen.
Käytän aiempaa esimerkkiä:
"Uskon että ystäväni pitää tästä lahjasta"
"Luotan siihen että ystäväni pitää tästä lahjasta"
Ne eivät ole sama asia.
Kun lähden uimaan luotan siihen että vesi kannattaa minua mutta uskon siihen ettei hauki puraise kun uin kaislikon ohi. Siinä on mielestäni eroa.
Ja siksi uskoa-verbin käyttäminen tekee väitteestä tyhjän todisteluarvoltaan.
"Ui siitä vaan, mä uskon, että se katiska on niin syvällä, ettei munat jää kiinni."
En muuten varmaan uisi ;o)
Kuinka paljon vaikeampi on olla hyväksymättä selitystä, jossa on "luotatko minuun" kuin selitystä, jossa on "uskotko minua"?
Sana "usko" onkin harhaan johtava puhuttaessa hihhulin kanssa tieteestä. Kun haluaa sanoa esim. "uskon evoluutioteoriaan", niin pitäisi jaksaa kirjoittaa pitempi lause kuten "pidän evoluutioteoriaa todenmukaisena" tai sitten kun olkin jo puhetta "luotan evoluutioteoriaan".
Englanninkielessä löytyy selvä ero uskomislaatujen välillä:
Faith: uskonnollinen usko.
Believe: I believe you.
Siten on tämä Trust eli luottaminen mut oon myös kuullu että hihut Trust in God.