e pillerit

Sain tänään reseptin e-pillereille, merkki on se yasminelle. Ajattelin kysyä, onko teillä tullut mitään ns. oireita pillereistä? Lääkäri sanoi että voi tulla pahoinvointia tai jotain?
5306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kannattaa lukea se pilleriliuskojen mukana tullut pakkausseloste. Siellä kerrotaan niistä mahdollisista haittavaikutuksista ja hyvin monesta muustakin oleellisesta pillerien käyttöön liittyvästä asiasta.

Äänestä

Saattaa tulla pieni ällötyksen tunne mahassa sen jälkeen kun pillerin on ottanut, mutta sen kestää helposti. En halua pelotella, sillä ihmisten kehot reagoi eri tavalla. Mulle ei Yasminelle sopinut ja tiesin, että siitä kohoaa veritulppariski hieman, ennen kuin otin koko pillerin. Halusin heti alun alkaenkin minipillerin, mutta terkka sanoi, että hän antaa kaikille alotuspillereiksi Yasminellea. Käytin kaksi kk Yasminellea ja sain hieman lyhyitä rintakipuja. Viimeisin kipu oli aika kova ja säikähdin sitä tarpeeksi ja päätin vaihtaa toiseen merkkiin..Olin ulkomailla silloin ja hankin sieltä toisen merkin, kipuilu ja verenpaine hävisi sen jälkeen. Nyt Suomesta sain minipillerireseptin mutten vielä ole aloittanut, toivottavasti ne sopisivat minulle eikä olisi esim. jatkuvaa vuotoa, mutta olen valmis sitäkin sietämään jos se lopulta vain loppuisi kun keho tottuu.. Kaverillani taitaa tosin olla Yasminelle eikä se oo mitään tietääkseni valitellut. Veritulppariski on vaan ikävä riski..

Äänestä
  • meillä melkein kaikilla kavereilla on yasminelle, ja ei ole mitään vaivoja ollut, paitsi verenpaine ehkä hieman kohonnut ja hikoilu lisääntynyt. Mutta itselläni on muutenkin kamalan matala verenpaine niin sen vähäisestä nousemistesta tuskin olisi haittaa : >
    pelottaa vaan se pahoinvointi kun muutenkin olen herkkä vatsainen ja kammoan oksentelua ja huonoa vointia ja heikotusta. heikotusta tosin poden päivittäin syystä jota en tiedä :s

    Äänestä

  • sasass kirjoitti:

    meillä melkein kaikilla kavereilla on yasminelle, ja ei ole mitään vaivoja ollut, paitsi verenpaine ehkä hieman kohonnut ja hikoilu lisääntynyt. Mutta itselläni on muutenkin kamalan matala verenpaine niin sen vähäisestä nousemistesta tuskin olisi haittaa : >
    pelottaa vaan se pahoinvointi kun muutenkin olen herkkä vatsainen ja kammoan oksentelua ja huonoa vointia ja heikotusta. heikotusta tosin poden päivittäin syystä jota en tiedä :s

    ... saattaa tulla enemmän pahoinvointia kuin e-pilleristä. :)

    Äänestä

  • sasass kirjoitti:

    meillä melkein kaikilla kavereilla on yasminelle, ja ei ole mitään vaivoja ollut, paitsi verenpaine ehkä hieman kohonnut ja hikoilu lisääntynyt. Mutta itselläni on muutenkin kamalan matala verenpaine niin sen vähäisestä nousemistesta tuskin olisi haittaa : >
    pelottaa vaan se pahoinvointi kun muutenkin olen herkkä vatsainen ja kammoan oksentelua ja huonoa vointia ja heikotusta. heikotusta tosin poden päivittäin syystä jota en tiedä :s

    Kun nyt puhe on Yasminelleista. Niin mitenköhän tuo kävis mulle (tosin eihän sitä osaa sanoa, mutta nää jutut jne) ku verenpaineeni on yleensä jotain 108/63- luokkaa. Alipainoinen ja itsekin kammoan oksentelua, varsinkin kun kyse on e-pillereistä.
    Verisuonisairauksia ei ole. Olen liikunnallinen, en tupakoi, ja kaukana 35. ikävuodesta.

    Meinasin hankkia kyseisen merkin, mutta kertomanne perusteella epäröin :/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sasasasas kirjoitti:

Sain tänään reseptin e-pillereille, merkki on se yasminelle. Ajattelin kysyä, onko teillä tullut mitään ns. oireita pillereistä? Lääkäri sanoi että voi tulla pahoinvointia tai jotain?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu