Hei, onko kenelläkään noin 50 vuotiaalla tällä palstalla kokemuksia kasvojenkohotuksesta? Hyvä kirurgi, hinta jne?
50 v Kasvojen kohotus
96
26193
Vastaukset
- aiemmin
Asiasta on keskusteltu moneen otteeseen aiemmilla sivuilla. Laita hakusanaksi "kasvojenkohotus" tai "facelift", niin löydät ko. keskustelut. Itselleni on tehty facelift, mutten viitsi kerrata samoja asioita enää uudelleen tällä palstalla.
- täti moonika
Minulle on tehty kasvojen kohotus pari kuukautta sitten Suomessa. Olen tyytyväinen tulokseen. Vielä on tunnottomuutta ja kiristävää tunnetta poskissa. Leikkauksen teki Lilius, ja hinta alle 5 tuhatta. Kokemukseni tehdystä leikkauksesta hyvät, vaikka leikkaus oli vaativa ihostani johtuen.
- leikkauksesta
Minulle tehtiin keskikasvojenkohotus ja tässä kokemuksia. Leikkaus itsessään meni ihan hyvin, olin
taju pois. Siitä alkoi toipuminen, joka ei ole ollut helppo. Kasvot olivat todella järkyttävät, turvotus oli todella paha, pää oli ainakin tuplaten isompi kuin ennen leikkausta. Naama oli mustelmilla, ympäri kasvoja pahoja mustelmia, jopa kaulalla asti. Turvotus jatkui pahana 10 päivää, varsinkin toisen puolen poski oli muodoton. Kävin kahdesti lääkärilla, joka poisti nestettä kasvoistani kahdesti.
Kuukauden piti piilotella kokonaan, ja turvotus jatkuu vielä, mutta lievempänä. Tunto on poissa molemmilta puolilta.
Luin jostain esitteestä, että parissa viikossa voi palautua ja jatkaa eteenpäin, ehkä jollain on hyvä palautumiskyky, mutta minulla oli mustelmia vielä neljä viikkoa leikkauksen jälkeen ja turvotusta vielä näkyvästi jäljellä, siis neljä viikkoa piilossa, ei todellakaan ole herkkua. En ollut varautunut näin pitkään oleskeluun ja odotteluun. Olen yllättynyt näikin pitkästä ajasta turvotuksen ja mustelmien katoamisen suhteen.
En tiedä menikö leikkauksessa kaikki niin kuin piti, sitähän ei minulle kerrota. Kokemukseni jatkuu vielä, enkä tiedä lopullista tulosta....Kysykää pisin palautusaika leikkauksesta, tai ainakin keskiarvo.
Lukisin mielellään muiden leikkauksesta ja palautumisesta. Itselläni ensimmäinen kokemus, tämä tietysti voi olla sieltä hankalimmasta päästä.... - FRIEND
leikkauksesta kirjoitti:
Minulle tehtiin keskikasvojenkohotus ja tässä kokemuksia. Leikkaus itsessään meni ihan hyvin, olin
taju pois. Siitä alkoi toipuminen, joka ei ole ollut helppo. Kasvot olivat todella järkyttävät, turvotus oli todella paha, pää oli ainakin tuplaten isompi kuin ennen leikkausta. Naama oli mustelmilla, ympäri kasvoja pahoja mustelmia, jopa kaulalla asti. Turvotus jatkui pahana 10 päivää, varsinkin toisen puolen poski oli muodoton. Kävin kahdesti lääkärilla, joka poisti nestettä kasvoistani kahdesti.
Kuukauden piti piilotella kokonaan, ja turvotus jatkuu vielä, mutta lievempänä. Tunto on poissa molemmilta puolilta.
Luin jostain esitteestä, että parissa viikossa voi palautua ja jatkaa eteenpäin, ehkä jollain on hyvä palautumiskyky, mutta minulla oli mustelmia vielä neljä viikkoa leikkauksen jälkeen ja turvotusta vielä näkyvästi jäljellä, siis neljä viikkoa piilossa, ei todellakaan ole herkkua. En ollut varautunut näin pitkään oleskeluun ja odotteluun. Olen yllättynyt näikin pitkästä ajasta turvotuksen ja mustelmien katoamisen suhteen.
En tiedä menikö leikkauksessa kaikki niin kuin piti, sitähän ei minulle kerrota. Kokemukseni jatkuu vielä, enkä tiedä lopullista tulosta....Kysykää pisin palautusaika leikkauksesta, tai ainakin keskiarvo.
Lukisin mielellään muiden leikkauksesta ja palautumisesta. Itselläni ensimmäinen kokemus, tämä tietysti voi olla sieltä hankalimmasta päästä....Missä operaatio suoritettiin?
Kaikki mainostavat omaa klinikkaansa ja on vaikea etukäteen tietää, mihin kannattaisi mennä ja mihin ei, jos on päättänyt esim. korjauttaa silmäluomensa tms.
Siis, missä sinun kasvojenkohotuksesi tehtiin? Ja kuka oli kirurgi?
Kiitos vastauksesta. - anonyymi
FRIEND kirjoitti:
Missä operaatio suoritettiin?
Kaikki mainostavat omaa klinikkaansa ja on vaikea etukäteen tietää, mihin kannattaisi mennä ja mihin ei, jos on päättänyt esim. korjauttaa silmäluomensa tms.
Siis, missä sinun kasvojenkohotuksesi tehtiin? Ja kuka oli kirurgi?
Kiitos vastauksesta.on tehty pelkästään silmäluomileikkaus ja se pelkästään nuorensi 10 vuotta muuten käyn kasvohoidoissa kosmetologilla
- luomileikkaus
anonyymi kirjoitti:
on tehty pelkästään silmäluomileikkaus ja se pelkästään nuorensi 10 vuotta muuten käyn kasvohoidoissa kosmetologilla
hyvin ? Ovatko arvet näkyvät ja kauanko tarvitsit sairaslomaa. ? Kertoisitko kenellä kävit ?
Oletko kokeillut kosmetologilla mitään "erityishoitoja", velasmoothia tai muuta laitehoitoa ? Itse ole rupsahtava 49 v ja piristystä kaipaisin kasvoihin. - 50 v
Hei, ja kiitos vastauksista. En ole mikään tekninen henkilö ja olen hieman vaikeuksissa kun olen yrittänyt selvittää hintoja netissä. Voisitko täsmentää tarkoittaako sinulle tehty kasvojenkohotus sitä että kasvot on käyty kokonaisuudessaan läpi; alaosa (leuka), keskiosa (myös ala- ja yläluomet) ja yläosa (otsa) eli kasvot kokonaisuudessaan. On hankalaa selvitellä hintoja kun en saa oikein selvää mitä maksaa koko kasvojenkohotus... Voiko se tosiaankin maksaa noin 5.000 euroa? Luulin että hinta on jossain 15.000 euron paikkeilla...
- täti moonika
50 v kirjoitti:

Kasvojen kohotukseni oli vain alaosa kasvoista, ei silmäluomia eikä otsaa. "Poistettiin" lähinnä ns. hamsteripusseja, ja helttaa leuan alta. Sellaisen leikkauksen saa alle 5000.
- pelottaa...
leikkauksesta kirjoitti:
Minulle tehtiin keskikasvojenkohotus ja tässä kokemuksia. Leikkaus itsessään meni ihan hyvin, olin
taju pois. Siitä alkoi toipuminen, joka ei ole ollut helppo. Kasvot olivat todella järkyttävät, turvotus oli todella paha, pää oli ainakin tuplaten isompi kuin ennen leikkausta. Naama oli mustelmilla, ympäri kasvoja pahoja mustelmia, jopa kaulalla asti. Turvotus jatkui pahana 10 päivää, varsinkin toisen puolen poski oli muodoton. Kävin kahdesti lääkärilla, joka poisti nestettä kasvoistani kahdesti.
Kuukauden piti piilotella kokonaan, ja turvotus jatkuu vielä, mutta lievempänä. Tunto on poissa molemmilta puolilta.
Luin jostain esitteestä, että parissa viikossa voi palautua ja jatkaa eteenpäin, ehkä jollain on hyvä palautumiskyky, mutta minulla oli mustelmia vielä neljä viikkoa leikkauksen jälkeen ja turvotusta vielä näkyvästi jäljellä, siis neljä viikkoa piilossa, ei todellakaan ole herkkua. En ollut varautunut näin pitkään oleskeluun ja odotteluun. Olen yllättynyt näikin pitkästä ajasta turvotuksen ja mustelmien katoamisen suhteen.
En tiedä menikö leikkauksessa kaikki niin kuin piti, sitähän ei minulle kerrota. Kokemukseni jatkuu vielä, enkä tiedä lopullista tulosta....Kysykää pisin palautusaika leikkauksesta, tai ainakin keskiarvo.
Lukisin mielellään muiden leikkauksesta ja palautumisesta. Itselläni ensimmäinen kokemus, tämä tietysti voi olla sieltä hankalimmasta päästä....Juuri tällaiset kokemukset pelottavat. Kesälomaa on vain 4 viikkoa ja jos toipuminen kestää noin kauan ja turvotus, mustelmien näkyminen jatkuvat loman yli, niin miten sitä voi töihin mennä?? Pääsitkö muuten töihin miten pian operaaation jälkeen, missä kävit ja kenen luona... en haluaisi samaan rumbaan, vaikka saattaahan se olla, että sinun kokemuksesi oli siitä pahimmasta päästä. Tosi hankala löytää hyvien kirurgien nimiä: ilmeisesti Lilius ja Peltoniemi ovat ok.
- anonyymi
luomileikkaus kirjoitti:
hyvin ? Ovatko arvet näkyvät ja kauanko tarvitsit sairaslomaa. ? Kertoisitko kenellä kävit ?
Oletko kokeillut kosmetologilla mitään "erityishoitoja", velasmoothia tai muuta laitehoitoa ? Itse ole rupsahtava 49 v ja piristystä kaipaisin kasvoihin.2 viikoa sain lomaa ja minut leikasi Jussi Rintamäki Jyväskylä ja kosmetologini sanoo,että on todella hyvin leikattu ja vaikka kuinka läheltä katsoo niin arpia ei huomaa ja luomiin ei tehoa mitkään erityishoidot kun minulla oli sukuvikana raskaat luomet
semppiä - taapukka50
täti moonika kirjoitti:
Kasvojen kohotukseni oli vain alaosa kasvoista, ei silmäluomia eikä otsaa. "Poistettiin" lähinnä ns. hamsteripusseja, ja helttaa leuan alta. Sellaisen leikkauksen saa alle 5000.
miettii ja miettii mennäkö vai eikö mennä ja jos mennä niin minne mennä.
Harkitsen alakasvojen kohotusta, kuuluuko face lift operaatioon myös kaulan ihon kiristys? Hamsterinpussit haluan ilman muuta pois ja muutenkin siloitusta valahtaneeseen alakasvojen ilmeeseen. Olen käsittänyt että face lift on kaikki nenästä alaspäin. Tietääkö joku tarkemmin minne kannattaisi kohtuuhinnalla n. 5000 € mennä ja paljonko halvemmalla olet kenties saanut hyvän lopputuloksen Tallinnassa ja missä?
Nyt hyvät kanssasisaret, vastatkaa rehellisesti, oliko vaivan väärtti, nuoreniko ilme, mieluummin myös te joiden leikkauksesta näkee jo lopputuloksen. - sangria62
Hei. Olen enemmän kuin utelias kuulemaan kuinka voit nyt, puolitoista kuukautta leikkauksen jälkeen? Itselläni on aika Hukille viikon kuluttua ja olen lievästi sanottuna HERMONA!!! Jotenkin karseeta, jos vaikka muutun muovinukeksi, mitä kukaan ei operaation jälkeen tunne. Huh huh....
- Nimetön
leikkauksesta kirjoitti:
Minulle tehtiin keskikasvojenkohotus ja tässä kokemuksia. Leikkaus itsessään meni ihan hyvin, olin
taju pois. Siitä alkoi toipuminen, joka ei ole ollut helppo. Kasvot olivat todella järkyttävät, turvotus oli todella paha, pää oli ainakin tuplaten isompi kuin ennen leikkausta. Naama oli mustelmilla, ympäri kasvoja pahoja mustelmia, jopa kaulalla asti. Turvotus jatkui pahana 10 päivää, varsinkin toisen puolen poski oli muodoton. Kävin kahdesti lääkärilla, joka poisti nestettä kasvoistani kahdesti.
Kuukauden piti piilotella kokonaan, ja turvotus jatkuu vielä, mutta lievempänä. Tunto on poissa molemmilta puolilta.
Luin jostain esitteestä, että parissa viikossa voi palautua ja jatkaa eteenpäin, ehkä jollain on hyvä palautumiskyky, mutta minulla oli mustelmia vielä neljä viikkoa leikkauksen jälkeen ja turvotusta vielä näkyvästi jäljellä, siis neljä viikkoa piilossa, ei todellakaan ole herkkua. En ollut varautunut näin pitkään oleskeluun ja odotteluun. Olen yllättynyt näikin pitkästä ajasta turvotuksen ja mustelmien katoamisen suhteen.
En tiedä menikö leikkauksessa kaikki niin kuin piti, sitähän ei minulle kerrota. Kokemukseni jatkuu vielä, enkä tiedä lopullista tulosta....Kysykää pisin palautusaika leikkauksesta, tai ainakin keskiarvo.
Lukisin mielellään muiden leikkauksesta ja palautumisesta. Itselläni ensimmäinen kokemus, tämä tietysti voi olla sieltä hankalimmasta päästä....Leikkauksesta on kohta 6 kk, ja vieläkin on leukaperissä tunnottomuutta ja ajoittain kipujakin korvien takana.
Minunkin toipumisaikana kesti kauan. Sairaalan infon mukaan potilas on jo kolmen viikon kuluttua ns. sosiaalisessa kunnossa. Minulla oli pahoja haavoja, jotka vuosivat viiden viikon ajan. Jouduin käymään kontrolleissa tiuhaan tahtiin.
Valitettavasti lopputulos ei ole tyydyttävä eikä kipujen ja rahallisen investoinnin arvoinen.
Toivon, että kohdallasi ei käy yhtä huonosti. Kadun syvästi, että ylipäätään hakeuduin leikkaukseen. 5000 euroa olen heittänyt kankkulan kaivoon. Näin voi käydä Suomessakin, "kokeneen" kirurgin potilaana. - Nimetön
taapukka50 kirjoitti:
miettii ja miettii mennäkö vai eikö mennä ja jos mennä niin minne mennä.
Harkitsen alakasvojen kohotusta, kuuluuko face lift operaatioon myös kaulan ihon kiristys? Hamsterinpussit haluan ilman muuta pois ja muutenkin siloitusta valahtaneeseen alakasvojen ilmeeseen. Olen käsittänyt että face lift on kaikki nenästä alaspäin. Tietääkö joku tarkemmin minne kannattaisi kohtuuhinnalla n. 5000 € mennä ja paljonko halvemmalla olet kenties saanut hyvän lopputuloksen Tallinnassa ja missä?
Nyt hyvät kanssasisaret, vastatkaa rehellisesti, oliko vaivan väärtti, nuoreniko ilme, mieluummin myös te joiden leikkauksesta näkee jo lopputuloksen.kohta alakasvojen kohotusleikkauksesta. Leikkaus epäonnistui täysin. En itse eikä kukaan muukaan huomaa mitään eroa aiempaan; päin vastoin olen jopa hieman kurjemman näköinen, kasvoni ovat entistä kapeammat, vaikka en ole laihtunut lainkaan.
Halusin nimenomaan eroon hamsterinpusseista, ja lääkärini kertoi, että toimenpide olisi kohdallani helppo, kun kasvoissani ei ole paljoakaan rasvaa. Hän väitti, että kaulaakin kiristetään aina faceliftin yhteydessä. Siinäpä sitten viilleltiin ihan turhaa korvien takaa ja hiusrajaa pitkin. Rypyt ovat entisellään.
Olen 60 -vuotias, ja perusterveydentilani on erinomainen.
Kannattaa siis tarkoin harkita, pahan mielen saa kyllä ilmaiseksikin. Itse maksoin tästä lystistä 5000 e enkä varmaan saa mitään takaisin. - 50 v
Nimetön kirjoitti:
kohta alakasvojen kohotusleikkauksesta. Leikkaus epäonnistui täysin. En itse eikä kukaan muukaan huomaa mitään eroa aiempaan; päin vastoin olen jopa hieman kurjemman näköinen, kasvoni ovat entistä kapeammat, vaikka en ole laihtunut lainkaan.
Halusin nimenomaan eroon hamsterinpusseista, ja lääkärini kertoi, että toimenpide olisi kohdallani helppo, kun kasvoissani ei ole paljoakaan rasvaa. Hän väitti, että kaulaakin kiristetään aina faceliftin yhteydessä. Siinäpä sitten viilleltiin ihan turhaa korvien takaa ja hiusrajaa pitkin. Rypyt ovat entisellään.
Olen 60 -vuotias, ja perusterveydentilani on erinomainen.
Kannattaa siis tarkoin harkita, pahan mielen saa kyllä ilmaiseksikin. Itse maksoin tästä lystistä 5000 e enkä varmaan saa mitään takaisin.Tuo ei kuullosta kovin rohkaisevalta. Olisin ikionnellinen ja helpottunut jos kertoisit missä kävit ja kuka lääkäri operoi?
- Nimetön
50 v kirjoitti:
Tuo ei kuullosta kovin rohkaisevalta. Olisin ikionnellinen ja helpottunut jos kertoisit missä kävit ja kuka lääkäri operoi?
...e-meiliosoitteesi. Vastaisin mielelläni suoraan enkä tällä palstalla, varmuuden vuoksi.
- Pitkään miettinyt
sangria62 kirjoitti:
Hei. Olen enemmän kuin utelias kuulemaan kuinka voit nyt, puolitoista kuukautta leikkauksen jälkeen? Itselläni on aika Hukille viikon kuluttua ja olen lievästi sanottuna HERMONA!!! Jotenkin karseeta, jos vaikka muutun muovinukeksi, mitä kukaan ei operaation jälkeen tunne. Huh huh....
Hei,miten onnistui Hukin tekemä leikkaus? Miten toipuminen? Olen itsekkin menossa kyseiselle kirurgille ja ihan romuna pelosta. Kerro oma kokemuksesi. Oliko kannattava homma
- katuakko
Nimetön kirjoitti:
kohta alakasvojen kohotusleikkauksesta. Leikkaus epäonnistui täysin. En itse eikä kukaan muukaan huomaa mitään eroa aiempaan; päin vastoin olen jopa hieman kurjemman näköinen, kasvoni ovat entistä kapeammat, vaikka en ole laihtunut lainkaan.
Halusin nimenomaan eroon hamsterinpusseista, ja lääkärini kertoi, että toimenpide olisi kohdallani helppo, kun kasvoissani ei ole paljoakaan rasvaa. Hän väitti, että kaulaakin kiristetään aina faceliftin yhteydessä. Siinäpä sitten viilleltiin ihan turhaa korvien takaa ja hiusrajaa pitkin. Rypyt ovat entisellään.
Olen 60 -vuotias, ja perusterveydentilani on erinomainen.
Kannattaa siis tarkoin harkita, pahan mielen saa kyllä ilmaiseksikin. Itse maksoin tästä lystistä 5000 e enkä varmaan saa mitään takaisin.nimimerkille nimetön.Mitä nyt kuuluu runsaan vuoden jälkeen.Voiko sinuun saada yhteyttä sähköposti tai muun kautta? Ilmeisesti ollaan kohtalotovereita joten haluaisin vaihtaa kuulumisia.
- 50 v. leikattu
luomileikkaus kirjoitti:
hyvin ? Ovatko arvet näkyvät ja kauanko tarvitsit sairaslomaa. ? Kertoisitko kenellä kävit ?
Oletko kokeillut kosmetologilla mitään "erityishoitoja", velasmoothia tai muuta laitehoitoa ? Itse ole rupsahtava 49 v ja piristystä kaipaisin kasvoihin.Silmäluomileikkaus on vähän ylimalkainen, yleensä naisia vaivaa ensin yläluomet, jotka voivat olla raskaat perintötekijöistä tms. johtuen. Kun yläluomet painavat ripsiä, niistä saa Kelan korvauksen ja "laillisen sairausloman". Silmälääkäritkin leikkaavat.
Molemmat luomet voidaan leikata samalla, jos ne alhaalla pussittavat.
Kelan korvauskäytännön tietää yleensä leikkaava lääkäri. Minulla paranivat yläluomet kahdessa viikossa täysin, kukaan ei huomannut mitään, ellei sormella osoittanut. Jos veren juoksevuus on sopiva, mustelmat paranevat siinä ajassa. Jos on runsaasti mustelmataipumusta, kannattaa selvittää asia verikokein jo hyvissä ajoin ennen leikkausta. Minulta otettiin verikokeet vain viikkoa ennen leikkausta. Olisi ollut ikävää joutua peruuttamaan niin lyhyellä varoitusajalla. Toki muutakin äkillistä voi sattua. - Hilikkaneiti
50 v kirjoitti:
Hei, ja kiitos vastauksista. En ole mikään tekninen henkilö ja olen hieman vaikeuksissa kun olen yrittänyt selvittää hintoja netissä. Voisitko täsmentää tarkoittaako sinulle tehty kasvojenkohotus sitä että kasvot on käyty kokonaisuudessaan läpi; alaosa (leuka), keskiosa (myös ala- ja yläluomet) ja yläosa (otsa) eli kasvot kokonaisuudessaan. On hankalaa selvitellä hintoja kun en saa oikein selvää mitä maksaa koko kasvojenkohotus... Voiko se tosiaankin maksaa noin 5.000 euroa? Luulin että hinta on jossain 15.000 euron paikkeilla...
Ainoa este operaatiolleni on toipumisajan puute.Lomaa ei ole riittävästi
- Luomurouva
Turhuutta! Terveelliset elämäntavat riittävät pitämään ulkonäön kunnossa
- Koekaniini
sangria62 kirjoitti:
Hei. Olen enemmän kuin utelias kuulemaan kuinka voit nyt, puolitoista kuukautta leikkauksen jälkeen? Itselläni on aika Hukille viikon kuluttua ja olen lievästi sanottuna HERMONA!!! Jotenkin karseeta, jos vaikka muutun muovinukeksi, mitä kukaan ei operaation jälkeen tunne. Huh huh....
Jos sinulla on yksi HELTTA leuan alla: tulet leikkauksesta kahden
HELTAN kanssa ja kolmen kuukauden päässtä pärstäsi on kuin petolinnun
perse. - vielä kestää
pelottaa... kirjoitti:
Juuri tällaiset kokemukset pelottavat. Kesälomaa on vain 4 viikkoa ja jos toipuminen kestää noin kauan ja turvotus, mustelmien näkyminen jatkuvat loman yli, niin miten sitä voi töihin mennä?? Pääsitkö muuten töihin miten pian operaaation jälkeen, missä kävit ja kenen luona... en haluaisi samaan rumbaan, vaikka saattaahan se olla, että sinun kokemuksesi oli siitä pahimmasta päästä. Tosi hankala löytää hyvien kirurgien nimiä: ilmeisesti Lilius ja Peltoniemi ovat ok.
Suurin este leikkaukselle on raha. En millään saa tarpeeksi kasaan, koska tienaan niin huonosti
- Hoh_Hoh
leikkauksesta kirjoitti:
Minulle tehtiin keskikasvojenkohotus ja tässä kokemuksia. Leikkaus itsessään meni ihan hyvin, olin
taju pois. Siitä alkoi toipuminen, joka ei ole ollut helppo. Kasvot olivat todella järkyttävät, turvotus oli todella paha, pää oli ainakin tuplaten isompi kuin ennen leikkausta. Naama oli mustelmilla, ympäri kasvoja pahoja mustelmia, jopa kaulalla asti. Turvotus jatkui pahana 10 päivää, varsinkin toisen puolen poski oli muodoton. Kävin kahdesti lääkärilla, joka poisti nestettä kasvoistani kahdesti.
Kuukauden piti piilotella kokonaan, ja turvotus jatkuu vielä, mutta lievempänä. Tunto on poissa molemmilta puolilta.
Luin jostain esitteestä, että parissa viikossa voi palautua ja jatkaa eteenpäin, ehkä jollain on hyvä palautumiskyky, mutta minulla oli mustelmia vielä neljä viikkoa leikkauksen jälkeen ja turvotusta vielä näkyvästi jäljellä, siis neljä viikkoa piilossa, ei todellakaan ole herkkua. En ollut varautunut näin pitkään oleskeluun ja odotteluun. Olen yllättynyt näikin pitkästä ajasta turvotuksen ja mustelmien katoamisen suhteen.
En tiedä menikö leikkauksessa kaikki niin kuin piti, sitähän ei minulle kerrota. Kokemukseni jatkuu vielä, enkä tiedä lopullista tulosta....Kysykää pisin palautusaika leikkauksesta, tai ainakin keskiarvo.
Lukisin mielellään muiden leikkauksesta ja palautumisesta. Itselläni ensimmäinen kokemus, tämä tietysti voi olla sieltä hankalimmasta päästä....Jotenkin vaikuttaa siltä, että sinulla ei ole jostain syystä ollut etukäteen mitään tietoa ja/tai ymmärrystä, että mistä operaatiossa on ylipäänsä kyse?!
72 v. Mummo
Olin pari vuotta sitten yläluomi leikkauksessa, hyvin onnistui. (1400e)
Nyt kiinnostaisi keski kasvojen korjaus, onko kellään kokemuksi, kirjoita.- Piankaunis
Ystäväni kävi thaimaassa kasvojen koko kohotuksessa. Nuoreni 10 vuotta. 4000 euroa
- Anonyymi
Piankaunis kirjoitti:
Ystäväni kävi thaimaassa kasvojen koko kohotuksessa. Nuoreni 10 vuotta. 4000 euroa
Voitko kertoa missä, vaikka yksityisesti: [email protected]
- Anonyymi
pelottaa... kirjoitti:
Juuri tällaiset kokemukset pelottavat. Kesälomaa on vain 4 viikkoa ja jos toipuminen kestää noin kauan ja turvotus, mustelmien näkyminen jatkuvat loman yli, niin miten sitä voi töihin mennä?? Pääsitkö muuten töihin miten pian operaaation jälkeen, missä kävit ja kenen luona... en haluaisi samaan rumbaan, vaikka saattaahan se olla, että sinun kokemuksesi oli siitä pahimmasta päästä. Tosi hankala löytää hyvien kirurgien nimiä: ilmeisesti Lilius ja Peltoniemi ovat ok.
tässä yuotubissa https://www.youtube.com/watch?v=dxprsCpzTy0&t=183s
- Anonyymi
Luomurouva kirjoitti:
Turhuutta! Terveelliset elämäntavat riittävät pitämään ulkonäön kunnossa
Oliko tämä aihe, miksi pitää hakeutua ketjuun kommentoimaan kuinka turhuutta nämä jutut ovat
Kommettisi oli täyttä turhuutta
- saako?
Saako näistä sairauslomaa jos toipumisaika on neljäkin viikkoa? Joku kirjoitti ettei saa koska kysymyksessä ei ole terveyteen liittyvä operaatio. Mutta jos toipuminen kestää noin kauan niin miten sitten toimitaan?
- täti moonika
Ei leikkauksesta saa sairauslomaa, jos kerran leikkausta ei tehdä terveydellisistä syistä. Minäkin pidin vuosiloman neljä viikkoa leikkauksen jälkeen, Suunnitelin ja varasin ajan niin että se onnistui, jätin kesällä vuosilomaa pitämättä osan ja pidin sen taviloman jatkeena.
- taapukka50

Kysyisin lisäksi onko kukaan tehnyt kattavaa hintavertailua missä halvin ja luotettavin suomessa entäpä tallinnassa ja kuka lääkäri?
Voit laittaa minulle vastauksia ja kokemuksia myös yksityisviestinä.
Ps. laitoin epähuomiossa edellisen kysymysryppääni vähän liian ylös tähän samaiseen ketjuun. - Rypytön kohta
taapukka50 kirjoitti:
Kysyisin lisäksi onko kukaan tehnyt kattavaa hintavertailua missä halvin ja luotettavin suomessa entäpä tallinnassa ja kuka lääkäri?
Voit laittaa minulle vastauksia ja kokemuksia myös yksityisviestinä.
Ps. laitoin epähuomiossa edellisen kysymysryppääni vähän liian ylös tähän samaiseen ketjuun.Olen menossa alakasvojen ja kaulankiristykseen parin viikon päästä. Varsinaista kasvojenkohotusta en tarvi mutta kaula on todella ryppyinen. Leikkauksen tekee Peter Lilius ja hinta n. 5000 ekee. Hän kertoi että parempi tulos tulee kun myös alakasvoja hieman nostetaan niin ei jää mitään poimuja ym. Arvet tulee kuulemma korvan eteen ja taakse sekä keuan alle kun liikaa nahkaa otetaan pois. Yksi yö sairaalassa (Botnia) jossa juuri seurataan ettei tule verenvuotoja (mustelmia) liikaa. Voivat kuulemma heti puuttua asiaan jos vuotoa ilmaantuu. Rasvaa ei minulla kaulassa ole joten mitään rasvan poistoa en tarvitse. Odotan innolla leikkausta ja ensi kesää jotta voisin pitää avokaulaisia puseroita vaivaantumatta. Minulla kaula on niin ryppyinen että muut ovat siitä hyvin usein huomautelleet. Toivottavasti leikkaus nyt onnistuu. En kuitenkaan pelkää sitä sillä eihän mikään toimenpide onnistu 100%. jopa hampaan paikkaaminen epäonnistuu joskus. Tämä lääkäri kyllä selosti tosi tarkkaan ja kiirehtimättä miten leikkaus sujuu ja mitä tehdään. Tehdään muuten paikallispuudutuksella. Mutta valmiudet nukutukseen kuulemman on heti saatavilla jos haluan sen. Näytti vielä peilin edessä mistä otetaan ja millainen lopputulos olisi. Siis veti nahkaa taaksepäin että näin millaisen kaulan saan. Haluaisin myös vatsan pienennykseen ja reisien selluliitista eroon, mutta kun tuota fyrkkaa on niin vähän ja kaula kuitenkin koko ajan näkyvillä niin päädyin siihen. Hyvät on kyllä maksuehdot jos ei ole rahaa kerralla maksaa ja haluaa/pystyy maksamaan osossa summan pois. Kerron sitten millaiset tuntemuksen ja ajatuksen on leikkausen jälkeen. Aika on 27.10
- Myös ryppykaula
Rypytön kohta kirjoitti:
Olen menossa alakasvojen ja kaulankiristykseen parin viikon päästä. Varsinaista kasvojenkohotusta en tarvi mutta kaula on todella ryppyinen. Leikkauksen tekee Peter Lilius ja hinta n. 5000 ekee. Hän kertoi että parempi tulos tulee kun myös alakasvoja hieman nostetaan niin ei jää mitään poimuja ym. Arvet tulee kuulemma korvan eteen ja taakse sekä keuan alle kun liikaa nahkaa otetaan pois. Yksi yö sairaalassa (Botnia) jossa juuri seurataan ettei tule verenvuotoja (mustelmia) liikaa. Voivat kuulemma heti puuttua asiaan jos vuotoa ilmaantuu. Rasvaa ei minulla kaulassa ole joten mitään rasvan poistoa en tarvitse. Odotan innolla leikkausta ja ensi kesää jotta voisin pitää avokaulaisia puseroita vaivaantumatta. Minulla kaula on niin ryppyinen että muut ovat siitä hyvin usein huomautelleet. Toivottavasti leikkaus nyt onnistuu. En kuitenkaan pelkää sitä sillä eihän mikään toimenpide onnistu 100%. jopa hampaan paikkaaminen epäonnistuu joskus. Tämä lääkäri kyllä selosti tosi tarkkaan ja kiirehtimättä miten leikkaus sujuu ja mitä tehdään. Tehdään muuten paikallispuudutuksella. Mutta valmiudet nukutukseen kuulemman on heti saatavilla jos haluan sen. Näytti vielä peilin edessä mistä otetaan ja millainen lopputulos olisi. Siis veti nahkaa taaksepäin että näin millaisen kaulan saan. Haluaisin myös vatsan pienennykseen ja reisien selluliitista eroon, mutta kun tuota fyrkkaa on niin vähän ja kaula kuitenkin koko ajan näkyvillä niin päädyin siihen. Hyvät on kyllä maksuehdot jos ei ole rahaa kerralla maksaa ja haluaa/pystyy maksamaan osossa summan pois. Kerron sitten millaiset tuntemuksen ja ajatuksen on leikkausen jälkeen. Aika on 27.10
Itsellä samanlainen operaatio tulee mitä todennäköisimmin eteen muutaman vuoden sisällä. Kaulani
on eriparia kasvojen kanssa. Niinpä olen erityisen kiinnostunut kuulemaan, miten sinulla kaikki sujuu.
Oikein paljon onnea matkaan! - asdfsg
Myös ryppykaula kirjoitti:
Itsellä samanlainen operaatio tulee mitä todennäköisimmin eteen muutaman vuoden sisällä. Kaulani
on eriparia kasvojen kanssa. Niinpä olen erityisen kiinnostunut kuulemaan, miten sinulla kaikki sujuu.
Oikein paljon onnea matkaan!teillä joille on tehty kasvojenkohotus ja leikkausviillot laitettu korvien ympärille ja ohimoiden läheisyyteen esiintynyt hiuslähtöä kyseisillä alueilla? Olen lukenut, että joskus hiustupet reagoivat leikkaushaavojen kireyteen ja hiustenlähtö lisääntyy niillä alueilla.
- OnnetonOlen
asdfsg kirjoitti:
teillä joille on tehty kasvojenkohotus ja leikkausviillot laitettu korvien ympärille ja ohimoiden läheisyyteen esiintynyt hiuslähtöä kyseisillä alueilla? Olen lukenut, että joskus hiustupet reagoivat leikkaushaavojen kireyteen ja hiustenlähtö lisääntyy niillä alueilla.
hei vaan minulle tehtiin viime vuonna alakasvojenkohotus ja ei ole mitään hiustenlähtöä ja arvet parani hyvin, mutta turvotus on edelleen vaikka leikattu 4kk sitten ja en ole kovin tyytyväinen tulokseen olen jopa rumempi kuin ennen.Poskissa joka aamu järkyttävä turvotus. Menen nyt toiselle lekurille käymään jos joku hoito auttaa ilman leikkausta.Lymfat ainakin ihan sekasin vaikka niissäkin käyn...
- valahtanut n
Rypytön kohta kirjoitti:
Olen menossa alakasvojen ja kaulankiristykseen parin viikon päästä. Varsinaista kasvojenkohotusta en tarvi mutta kaula on todella ryppyinen. Leikkauksen tekee Peter Lilius ja hinta n. 5000 ekee. Hän kertoi että parempi tulos tulee kun myös alakasvoja hieman nostetaan niin ei jää mitään poimuja ym. Arvet tulee kuulemma korvan eteen ja taakse sekä keuan alle kun liikaa nahkaa otetaan pois. Yksi yö sairaalassa (Botnia) jossa juuri seurataan ettei tule verenvuotoja (mustelmia) liikaa. Voivat kuulemma heti puuttua asiaan jos vuotoa ilmaantuu. Rasvaa ei minulla kaulassa ole joten mitään rasvan poistoa en tarvitse. Odotan innolla leikkausta ja ensi kesää jotta voisin pitää avokaulaisia puseroita vaivaantumatta. Minulla kaula on niin ryppyinen että muut ovat siitä hyvin usein huomautelleet. Toivottavasti leikkaus nyt onnistuu. En kuitenkaan pelkää sitä sillä eihän mikään toimenpide onnistu 100%. jopa hampaan paikkaaminen epäonnistuu joskus. Tämä lääkäri kyllä selosti tosi tarkkaan ja kiirehtimättä miten leikkaus sujuu ja mitä tehdään. Tehdään muuten paikallispuudutuksella. Mutta valmiudet nukutukseen kuulemman on heti saatavilla jos haluan sen. Näytti vielä peilin edessä mistä otetaan ja millainen lopputulos olisi. Siis veti nahkaa taaksepäin että näin millaisen kaulan saan. Haluaisin myös vatsan pienennykseen ja reisien selluliitista eroon, mutta kun tuota fyrkkaa on niin vähän ja kaula kuitenkin koko ajan näkyvillä niin päädyin siihen. Hyvät on kyllä maksuehdot jos ei ole rahaa kerralla maksaa ja haluaa/pystyy maksamaan osossa summan pois. Kerron sitten millaiset tuntemuksen ja ajatuksen on leikkausen jälkeen. Aika on 27.10
5tonnia ei oloe kovin iso hinta jos naama nuorenee niin paljon. Leikkaus vaan pelottaa ja toipuminen. Mutta kai tuo naama valahtaa kohta sellaiseksi ettei peloilla ole väliä.
- 13+9=22
27.10.10 Rypytön kohta Haluaisin kuulla kuulumisesi? Minulle tehtiin k- kohotus ja alaluomileik. 15.12.10. Turvotus, mustelmat. toipuminen alkoi, mutta ei koskaan loppunut. joulukuussa vuotta myöhemmin alkoivat oireet samanlaisina ilman mustelmia ja turvotusta, kuin olisi leikattu ja sen jälkeen taas toipumista. Olen kysynyt leikkaavalta lääkäriltä mikä mättää. Hän ei ymmärrä kun kellään hänen potilaallaan ei ole olllut samanlaista kuin minulla? Olen käynyt neurologilla ulträäni kuvassa ei mitään löytynyt mikä selittäisi nämä oireet, kuin leikkaus. En aijo antaa periksi selvitän tämän ihan itseni ajatellen ja myös muita ketkä lannistuu lääkärin vähättelyn takia.
- malli -55
13 9=22. Millasia oireita sulla on nyt? Oletko käynyt vielä jossain tutkimuksissa? Mientin menemistä magneettikuvaukseen, mutta sinä sanoit, että ultralla tutkittiin? Kiitos vastauksestasi.
- Rypytön vieläkin
Hei 13 9=22 Minulla ei tullut mustelmia juuri ollenkaan. Jotain tosi vaalean keltaisia, mutta niitä ei edes tarvinnut meikillä peittää. Kaupassa kävin jo vaikka tikit oli ottamatta. Turvotusta ei juuri ollenkaan. Ainakaan kukaan ei huomautellut mitään. Tunnottomuutta poskissa ja niskassa, missä oli leikkausarpi, oli aika pitkään. Se nyt hiipuu hiljalleen, mutta arvelisin että kesti vuoden verran. Olen tosi tyytyväinen tulokseen. Edelleen saan kuulla kuinka nuorekkaan näköinen olen, eikä uskoisi että olen jo 57vee. Onpa harmi kun Sinulla on huonot kokemukset ky. leikkauksesta.
- malli -55
Heivaan kanssasisaret. Minulle tehtiin 2008 kasvojenkokohotus. Nyt kuitenkin pistelyä ja tunnottomuutta korvien ja leuan alla. Nauraessa kuin naamari, joka tuntuu paksulta. Olen poltellut tupakka silloin tällöin, kun kirurgi sanoi ettei saisi polttaa. Ajattelenkin nyt, et jos mulla on syöpä. Joskus vuosia sitten tuli tunne, että joskus kun kuolen, niin tukehdun. Nyt tuntuu, että se taitaa käydä nyt toteen, kun tällanen kauluri on jo olemassa. Onko teillä kenelläkään viisi vuotta leikkauksesta tällasia tuntemuksia kasvoissa. Olen kiitollinen, jos jaatte kokemustanne.
- Kenellex
Hei "Rypytön vieläkin" kenellä kävit leikkauksessa?
Olisi hyvä tietää vaikka edes etu- ja sukunimen alkukirjaimet.
Toivottavasti 13 9=22 on jo paremmassa kunnossa!- Edelleen rypytön
Kävin Oulussa ja lääkäri oli Peter Lilius. Edelleen olen hyvin tyytyväinen tulokseen. minulle ei tullut juurikaan mustelmia, jotain hieman kellertavaa poskiin ja sitäkin oli niin vähän etten edes meikillä peittänyt. kipuja ei ollut, mutta tunnottomuutta poskissa ja niskassa oli aika pitkään. Ehkä vuoden verran. pikku hiljaa se hävisi ja sitten vaan yks päivä huomasin että se oli hävinnyt kokonaan. Edelleen saan kuulla että miten olen niin nuoren näköinen. viimeksi minua luultiin 43vee vaikka olen nyt 58vee nyt. IHANAA:) Paraneminen on varmaan aika yksilöllistä mutta minulla toipuminen kävi todella hyvin. Kaupassa kävin vaikka tikkejä ei oltu vielä poistettu.
- Nuoret
Onko palstalaisissa joku nuori kohotuksessa kävijä? Kuka olis nuorin? Kaverini kävi jo 35 vuotiaana, mutta hänellä olikin melkoiset hamsterit aikaisemmasta ylipainosta johtuen...niin ja geeneistä
- potuttaa1
moi! minulla kasvot ihan kierossa keskikasvojenkohotu leikkauksen jälkeen 4 kk päästä leikataan uudelleen, koskaan eivät kasvoni tule enään ennalleen. sanon vai ettei muutaman rypyn takia kannata hermeoilla,minun loppuelämä on pilalla.
- Tyytymätön
potuttaa1 kirjoitti:
moi! minulla kasvot ihan kierossa keskikasvojenkohotu leikkauksen jälkeen 4 kk päästä leikataan uudelleen, koskaan eivät kasvoni tule enään ennalleen. sanon vai ettei muutaman rypyn takia kannata hermeoilla,minun loppuelämä on pilalla.
Mulle tehtiin viisi kk sitten keskikasvojen kohotus. Silmänaluset on ihan muhkuraiset. Toinen silmänalus roikkuu. On rumempi kuin alkujaan. Jälkitarkastus ensi kuussa. Operaatio tehtiin Mehiläisessä.
- mrs55
Olen kuullut todella monelta taholta negatiivisia kokemuksia Mehiläisestä.
- justjoojuurinäin
Aivan tarpeettomia, tyhjänpäiväisiä kommentteja taas.
Mehiläisellä on nopeasti katsottuna 24 plastiikkakirurgia.
Siis kuka heistä, tai edes toimipiste, kaupunki, olisi tarpeen tietää, ennenkuin kannattaa tehdä johtopäätöksiä. - nuorennus
justjoojuurinäin kirjoitti:
Aivan tarpeettomia, tyhjänpäiväisiä kommentteja taas.
Mehiläisellä on nopeasti katsottuna 24 plastiikkakirurgia.
Siis kuka heistä, tai edes toimipiste, kaupunki, olisi tarpeen tietää, ennenkuin kannattaa tehdä johtopäätöksiä.Ja varmaan on hyvin yksilöllistä kuinka paranee, tuleeko mustelmia, kerääkö nestettä
tuskin tosiaan klinikasta tai lääkäristä kiinni.
itse olen kuullut hyvää palautetta Artia klinikasta Viimsissä ja sinne itsekin menossa - terveydenhoit
nuorennus kirjoitti:
Ja varmaan on hyvin yksilöllistä kuinka paranee, tuleeko mustelmia, kerääkö nestettä
tuskin tosiaan klinikasta tai lääkäristä kiinni.
itse olen kuullut hyvää palautetta Artia klinikasta Viimsissä ja sinne itsekin menossaSuomeen ehdottomasti!!!
- johannannan
Artia Clinic hyvä. Leikkauksesta 8kk. Onko kokemuksia, onko homma 8kk "valmis" vai vieläkö tulee paranemista/parannusta?? On sanottu, että paraneminen kestää puolesta vuodesta vuoteen. Millaisia kokmuksia...meneekö vuosi.
- Harmittaa -62
Olin Virossa keskikasvojen kohotuksessa tasan 2 viikkoa sitten ja laitettiin itsestään liukenevät tikit, ovat vielä paikoillaan. En ole alkuunkaan tyytyväinen tulokseen. Alusta asti on vasen puoli kasvoja ns roikkunut, oikeaan puoleen olen tyytyväinen, vasemmalla kun koitan niin on ihan selvä hamsteripussi. nyt vasen silmänikin on pienempi ja luomi roikkuu ja kulmakarvat ovat ihan eri tasossa, kaiken lisäksi kukaan ei edes huomaa että kasvani olisi kohotettu. En usko että on vaan turvotusta. Onko kellään kokemukksia kahden viikon jälkeen? olisin tiedoista erittäin kiitollinen. Harmittaa kun menin koko leikkaukseen.
- Anonyymi
En suosittele Artiaklinikkaa ikääntyneille ihmisille. Itselleni tehtiin leikkaussuunnitelma vain valokuvien perusteella. Rasnsiirtoa ehdotettiin, mutta ei kerrottu, että yksi kerta ei riitä.
Loppujen lopuksi anestesialääkäriä alkoi pelottamaan leikkaamiseni, kun on ikää ilmeisesti liikaa. Toiveesta tuli pettymys. Nyt ajatellen, on aika rankkaa yhden yön jälkeen lähteä takaisin kotiin ison leikkauksen jälkeen. Kuka hoitaa, jos tulee komplikaatioita.
- leikattu
On kokemusta. Hyvänen aika, 2 viikkoa ei ole mitään. Tulosta kannnattaa arvostella puolen vuoden kuluttua aikaisintaan.
- Kerranhantäälläollaan
Minulle tehtiin täydellinen kasvojenkohotus (ala- yläkasvot) ja samalla yläluomet, kun olin 46-vuotias. Menin töihin kolmen viikon kuluttua leikkauksesta, jolloin joutui vielä hieman meikkaamaan mustelmien jäämiä, mutta muutoin kasvot olivat melko ok. Turvotusta oli aluksi, se laski parissa viikossa, lymfahieronta ja liikunta auttaa. Aluksi kannattaa vaikka vaihtaa kampausta, jotta ihmiset eivät tajua, mitä sinulle on tehty :) ja myös siksi, että tukalla on helppo peittää korvien edessä ja takana olevat arvet, jos niistä vielä näkyy jotain. Arvet ovat erittäin arat auringolle, joten leikkaus kannattaisi ajoittaa syksyyn tai talveen, mikäli mahdollista. Olin ja olen vieläkin erittäin tyytyväinen lopputulokseen, minut leikkasi S. Dietz.
- Ninnu43
ArtiaClinic on varmaankin yksi Viron tunnetuimmista/parhaista. Itsekin tehnyt siellä jo muutamia toimenpiteitä ja en voi muuta kuin ylistää http://www.artiaclinic.ee/fi/toimenpiteet/kasvojenkohotusleikkaus-rhytidectomia/
- 50-90
Ikä ei ole este eikä suositus kasvojen kohotusleikkaukseen. Jos olet terve ja tupakoimaton, niin estettä siihen ei ole. Kasvojen ikääntymismuutokset, kudosten löystyminen, poskipäiden madaltuminen ja ihonalainen rasvakato alkavat yleensä näkyä jo alle 40-vuotiaalla. Aluksi niitä voidaan korjata pienemmillä, lähinnä pehmytkudoksen täyttö- ja tukitoimenpiteillä sekä kiinteyttävillä radiofrekvenssi tai laser- infrapunahoidoilla.
Se hetki milloin on järkevämpää jo siirtyä kohotusleikkauksiin riippuu muutosten asteesta. Sen parhaiten ja vastuullisimmin määrittää esteettiseen kirurgiaan erikoistunut suomalainen plastiikkakirurgi. Hän myös arvioi puolestasi leikkauksen riskit ja hyödyt. Tunnen monia yli 80-vuotiaita, joille kasvojenkohotus on ollut onnistunut ratkaisu.
Kasvojen kohotusleikkaus ei ole yksi tyyppitoimenpide, vaan se tulee suunnitella vastaamaan potilaan tilanteeseen, jokaisen kohdalla yksilöllisesti. Sitä ei voi konsultti, tai toinen faceliftpotilas suunnitella , vaan hyvään tulokseen tarvitaan plastiikkakirurgi joka tuntee kaikki hoitomahdollisuudet. Katso Suomen esteettisen plastiikkakirurgian sivuilta lähin itsellesi sopiva plastiikakirurgi. - AnnaKaisav77
40vuotiaana leikkauksessa olleita? Suostuttiinko tekemään? Minun käskettiin odottamaan vielä 10 vuotta.
- refixt
45vuotiaana tehtiin.
- Nainen1960
Olen todella tyytyväinen. Minut leikattiin puoli vuotta sitten. Toipuminen oli nopeaa, pitkä tukka peitti posket ja aurinkolasit loput. Kävin kaupassa jo parin päivän jälkeen. Tunto on palanut miltei kokonaan. Arpia ei enää näy lainkaan. Arvet haalenivat todella nopeasti. Niitä kannattaa hoitaa apteekista saatavalla silikonivoiteella. Sen päälle voi myös laittaa meikkiä. Olin ihan edustuskelpoinen kahdessa viikossa. Välillä vielä poskia pistelee, satunnaisesti, ainoa asia, mistä muistan koko leikkauksen. Niin ja peilistä tietenkin!
- nectarine
Nainen 1960: Oliko turvotusta pitkään? siitä on puhuttu ja en osaa kuvitella mitä se voisi pahimmillaan olla. Tehtiinkö sinulle koko kasvojen kohotus ja Suomessa?
- Anonyymi
Hei , olen myös 1960 ja nyt harkitsemassa leikkausta. Tähän asti pärjännyt hyvin ilman sitä mutta nyt alkaa tuo veltto leusnalus häiritä ja muutenkin alkaa jo vähän roikkua. Ois todella kiva jos kertoisit missä ja kuka sinut leikkasi , kiitos !!!!!
- kauhistus
On kokemus ja se tapahtui väärään suuntaan. Nyt nenäkin roikkuu jo lähellä leuan kärkeä.
- MYT
Tekee rasvat itse niin ei tarvitse ryppyrasvoja.
- turvallinen.kauneus
Olen katsonut videoita ja ennen/jälkeen-kuvia liittyen kasvojen kohotuksiin. Minusta niissä leikkauksissa ei ole juuri koskaan tullut näkyvää tai merkittävää muutosta aikaiseksi.
Riippuu tietenkin mikä on lähtötilanteesi ja mitä haluat kasvoissasi muuttuvan. Jos sinulla on leuan tai poskien alla roikkuvaa ihoa, niin niihin todennäköisesti saa muutosta. Mutta muissa tapauksissa en lähtisi leikkauttamaan, koska ulkopuoliset eivät ainakaan huomaa mitään eroa jos ohimoitasi vähän vedetään korviin päin.- oma.kokemus
Turvallinen.kauneus on oikeassa. Suurin osa videoita ja ennen/jälkeen-kuvia liittyen kasvojen kohotuksiin ei ole tullut positiivista muutosta aikaiseksi.
Suomessa kuitenkin tekijöitä, joiden tulokset puhuvat puolestaan, sillä olen nähnyt lähipiirissä.
Kokonaisvaltaisia hyviä tuloksia ei välttämättä saada vain pelkästään kohottamalla leukapusseja (alakavojen kohotus tai minilift), sillä eihän se tee henkilöstä välttämättä nuorekkaampaa, jos ei oteta huomioon muita kasvojen alueita kuin pelkkiä leukapusseja.
Levännyt ja raikas ilme vaatii samalla mm. kaulan, silmien ja suun alueen huomioon ottamista.
Jos harkitsee leikkausta, kannattaa hakea referenssiä, pyytää mahdollisesti nähdä kirurgin kädenjälkeä ja käydä eri myös eri plastiikkakirurgin konsultaatioissa.
Julkaistut ennen ja jälkeen valokuvat ovat usein huonolaatuisia ja eri valotuksella tai vinkkelistä otettuja kuvia. - Anonyymi
oma.kokemus kirjoitti:
Turvallinen.kauneus on oikeassa. Suurin osa videoita ja ennen/jälkeen-kuvia liittyen kasvojen kohotuksiin ei ole tullut positiivista muutosta aikaiseksi.
Suomessa kuitenkin tekijöitä, joiden tulokset puhuvat puolestaan, sillä olen nähnyt lähipiirissä.
Kokonaisvaltaisia hyviä tuloksia ei välttämättä saada vain pelkästään kohottamalla leukapusseja (alakavojen kohotus tai minilift), sillä eihän se tee henkilöstä välttämättä nuorekkaampaa, jos ei oteta huomioon muita kasvojen alueita kuin pelkkiä leukapusseja.
Levännyt ja raikas ilme vaatii samalla mm. kaulan, silmien ja suun alueen huomioon ottamista.
Jos harkitsee leikkausta, kannattaa hakea referenssiä, pyytää mahdollisesti nähdä kirurgin kädenjälkeä ja käydä eri myös eri plastiikkakirurgin konsultaatioissa.
Julkaistut ennen ja jälkeen valokuvat ovat usein huonolaatuisia ja eri valotuksella tai vinkkelistä otettuja kuvia."kasvot ja kaula kuntoon 55v"
Olin hamsteripussien ja roikkuvan kaulan ihon vuoksi faceliftissä Tallinnassa 19.12.2019. Kokemus oli oikeinhyvä ja olen nyt ainakin erittäin tyytyväinen tulokseen. Mustelmia ja turvotusta on paljon vähemmän kuin mitä odotin. Samalla leuan alle tehtiin myös rasvaimu. 28.12 kävin Hesassa ompleiden poistossa. Tämä oli niin hyvä kokemus, että suosittelen jos olet asiasta kovin kiinnostunut. Leikkava lääkäri oli Jyri Kullamaa:). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"kasvot ja kaula kuntoon 55v"
Olin hamsteripussien ja roikkuvan kaulan ihon vuoksi faceliftissä Tallinnassa 19.12.2019. Kokemus oli oikeinhyvä ja olen nyt ainakin erittäin tyytyväinen tulokseen. Mustelmia ja turvotusta on paljon vähemmän kuin mitä odotin. Samalla leuan alle tehtiin myös rasvaimu. 28.12 kävin Hesassa ompleiden poistossa. Tämä oli niin hyvä kokemus, että suosittelen jos olet asiasta kovin kiinnostunut. Leikkava lääkäri oli Jyri Kullamaa:).Kovasti kiinnostaisi tietää mitä facelift maksoi? Tehtiinkö nukutuksessa? Olen jo vuosia harkinnut (ikä 55) ja kävin jo eräällä lääkärillä konsultaatiossa. Tallinna houkuttaisi halvempien hintojen vuoksi, mutta mietityttää riskit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kovasti kiinnostaisi tietää mitä facelift maksoi? Tehtiinkö nukutuksessa? Olen jo vuosia harkinnut (ikä 55) ja kävin jo eräällä lääkärillä konsultaatiossa. Tallinna houkuttaisi halvempien hintojen vuoksi, mutta mietityttää riskit.
Hei,
Minulle tehtiin 6 kk sitten otsan ja kulmien kohotus. Lähtötilanteessa kulmat roikkuivat silmien päällä ja jouduin nostamaan kulmia voimakkaasti ja tämä aiheutti syvät vaakarypyt otsalle. Häpesin otsaani. Olen todella tyytyväinen tulokseen, sillä lopputulos on luonnollinen ja raikas. Toivoin nopeasti leikkauksesta. Leikkausarvet ovat hiusrajassa ja nyt jo täysin huomaamattomat. Leikkaajana T T.
- Anonyymi
Olen 26v nainen ja minulle tehtiin facelift. Mietin, vedettiinkö iho liian kireäksi, sillä hymyni näyttää niin epäluonnolliselle ja silmäni kissamaisen.
Ennen omasin kauniin leveän hymyn, nyt en vain pysty hymyilemään kunnolla.
Leikkauksesta 1,5 viikkoa.
Kertokaa joku pliis että iho vielä korjaantuu/tulee kimmoisammaksi ja saan hymyni takaisin :/- Anonyymi
Minkä takia 26 vuotias menee kasvojen kohotukseen?? Eihän noin nuorella pitäisi olla mitään korjattavaa??
- Anonyymi
moi kehtaisiko joku jolle on kohotus tehty laittaa kuvia arvista korvan ympäriltä
ja aikoja niihin kuviin
kiitos- Anonyymi
Kasvojenkohotus tehtiin tammikuussa 2020. Minulla ei ole laittaa kuvia arvista. Itse asiassa omalla kohdallani leikkausjälkiä ei ole nähtävissä enää lainkaan. Haavoja hoidettiin paranemista edistävällä salvalla noin kuukauden ajan. Punoitus korvien takaa hävisi täysin parissa kuukaudessa.
Tässä oli operaation positiivisin puoli. JA SITTEN VAROITUKSEKSI KANSSASISARILLENI:
Etenkin toisessa poskessa lähes sietämätö kipu on jatkunut leikkauksesta lähtien JOKAINEN päivä. Erilaisia hoitokeinoja on kokeiltu, mutta toistaiseksi tuloksetta.
Nyt olen menossa neurologisiin tutkimuksiin, jossa tutkitaan kasvojen hermoradat. Varsinaista kolmoishermovauriota ei kuitenkaan pitäisi olla, eikä siis kasvohalvausta.
Voimat alkavat olla lopussa. Ja kadun suunnattomasti turhamaisuuttani. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kasvojenkohotus tehtiin tammikuussa 2020. Minulla ei ole laittaa kuvia arvista. Itse asiassa omalla kohdallani leikkausjälkiä ei ole nähtävissä enää lainkaan. Haavoja hoidettiin paranemista edistävällä salvalla noin kuukauden ajan. Punoitus korvien takaa hävisi täysin parissa kuukaudessa.
Tässä oli operaation positiivisin puoli. JA SITTEN VAROITUKSEKSI KANSSASISARILLENI:
Etenkin toisessa poskessa lähes sietämätö kipu on jatkunut leikkauksesta lähtien JOKAINEN päivä. Erilaisia hoitokeinoja on kokeiltu, mutta toistaiseksi tuloksetta.
Nyt olen menossa neurologisiin tutkimuksiin, jossa tutkitaan kasvojen hermoradat. Varsinaista kolmoishermovauriota ei kuitenkaan pitäisi olla, eikä siis kasvohalvausta.
Voimat alkavat olla lopussa. Ja kadun suunnattomasti turhamaisuuttani.Kenellä kävit?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kasvojenkohotus tehtiin tammikuussa 2020. Minulla ei ole laittaa kuvia arvista. Itse asiassa omalla kohdallani leikkausjälkiä ei ole nähtävissä enää lainkaan. Haavoja hoidettiin paranemista edistävällä salvalla noin kuukauden ajan. Punoitus korvien takaa hävisi täysin parissa kuukaudessa.
Tässä oli operaation positiivisin puoli. JA SITTEN VAROITUKSEKSI KANSSASISARILLENI:
Etenkin toisessa poskessa lähes sietämätö kipu on jatkunut leikkauksesta lähtien JOKAINEN päivä. Erilaisia hoitokeinoja on kokeiltu, mutta toistaiseksi tuloksetta.
Nyt olen menossa neurologisiin tutkimuksiin, jossa tutkitaan kasvojen hermoradat. Varsinaista kolmoishermovauriota ei kuitenkaan pitäisi olla, eikä siis kasvohalvausta.
Voimat alkavat olla lopussa. Ja kadun suunnattomasti turhamaisuuttani.Tosi harmillista ja ikävä juttu kaikin puolin. Sattuiko leikkauksessa jotain? Itsellä on 3 vkoa leikkauksesta ja kaikki meni hyvin. Mustelmia tuli todella vähän ja olen pystynyt liikkumaan ihmisten ilmoilla heti kiitos koronamaskien. Sillä saa ne peitettyä. Turvotusta vähän ja riippuen yön jälkeen on aamulla enemmän tai vähemmän. Alaleuan alue on vielä tunnoton ja suu ei aukea ihan kunnolla isoksi. Siinäkin huomaa parannusta joka aamu. Arvet on todella siistit ja niistä tulee huomaamattomat. Todella rauhassa olen ollut ja lepäillyt. Toivottavasti sinulla ajan saatossa kivut lähtee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenellä kävit?
Erittäin hyvämaineisella kirurgilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosi harmillista ja ikävä juttu kaikin puolin. Sattuiko leikkauksessa jotain? Itsellä on 3 vkoa leikkauksesta ja kaikki meni hyvin. Mustelmia tuli todella vähän ja olen pystynyt liikkumaan ihmisten ilmoilla heti kiitos koronamaskien. Sillä saa ne peitettyä. Turvotusta vähän ja riippuen yön jälkeen on aamulla enemmän tai vähemmän. Alaleuan alue on vielä tunnoton ja suu ei aukea ihan kunnolla isoksi. Siinäkin huomaa parannusta joka aamu. Arvet on todella siistit ja niistä tulee huomaamattomat. Todella rauhassa olen ollut ja lepäillyt. Toivottavasti sinulla ajan saatossa kivut lähtee.
Leikkaus sujui ihan "sääntöjenmukaisesti". Esteettiseltä / sosiaaliselta näkökannalta kaikki näytti - ja näyttää edelleenkin - varsin hyvältä hyvin pian leikkauksen jälkeen; ei suuremmin turvotusta tai mustelmia.
Mutta selitys jatkuviin kipuihin puuttuu. Sitä nyt pyritään selvittämään.
Saamieni tietojen pohjalta jopa yli 30 prosenttia kasvojenkohotus"potilaista" kärsii erilaisista kiputiloista vielä yli vuoden operaatiosta.
Juuri tätä haluan painottaa leikkausta punnitseville. Vaikka voisitkin esiintyä *ihmisten ilmoilla" jo kuukauden kuluttua leikkauksesta, kivut saattavat jatkua vielä kuukausia. Mahdollisista pitkäaikaisista kivuista pitää olla tietoinen, ja valitettavasti tätä puolta ei valitettavasti tarpeeksi korosteta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Leikkaus sujui ihan "sääntöjenmukaisesti". Esteettiseltä / sosiaaliselta näkökannalta kaikki näytti - ja näyttää edelleenkin - varsin hyvältä hyvin pian leikkauksen jälkeen; ei suuremmin turvotusta tai mustelmia.
Mutta selitys jatkuviin kipuihin puuttuu. Sitä nyt pyritään selvittämään.
Saamieni tietojen pohjalta jopa yli 30 prosenttia kasvojenkohotus"potilaista" kärsii erilaisista kiputiloista vielä yli vuoden operaatiosta.
Juuri tätä haluan painottaa leikkausta punnitseville. Vaikka voisitkin esiintyä *ihmisten ilmoilla" jo kuukauden kuluttua leikkauksesta, kivut saattavat jatkua vielä kuukausia. Mahdollisista pitkäaikaisista kivuista pitää olla tietoinen, ja valitettavasti tätä puolta ei valitettavasti tarpeeksi korosteta.Heippa itse kävin alakasvojenkohotuksessa 2 viikkoa sitten ja toinen puoli kasvoista on parantunut hyvin vaikkakin turvotusta on vielä, mutta toisen korvan edessä on kova iso muhkura jota särkee aina syödessä muuten ei ole kipua Nyt siis pelkään että onko jokin lihasvaurio tai jokin hermovaurio saattanut tapahtua vai onko muhkura vain turvotusta mikä laskee ajallaan. Muutenkin heti leikkauksen jälkeen oli juuri tämän muhkura puoleinen osa naamasta huomattavasti enempi turvonnut. Onko muilla kokemuksia oudoista kovista muhkuroista naamassa leikkauksen jälkeen? Pelottaa hulluna ettei tää oo joku ikuinen vamma.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heippa itse kävin alakasvojenkohotuksessa 2 viikkoa sitten ja toinen puoli kasvoista on parantunut hyvin vaikkakin turvotusta on vielä, mutta toisen korvan edessä on kova iso muhkura jota särkee aina syödessä muuten ei ole kipua Nyt siis pelkään että onko jokin lihasvaurio tai jokin hermovaurio saattanut tapahtua vai onko muhkura vain turvotusta mikä laskee ajallaan. Muutenkin heti leikkauksen jälkeen oli juuri tämän muhkura puoleinen osa naamasta huomattavasti enempi turvonnut. Onko muilla kokemuksia oudoista kovista muhkuroista naamassa leikkauksen jälkeen? Pelottaa hulluna ettei tää oo joku ikuinen vamma.
2 viikkoa on vähän. On ihan normaalia et muhkuraa on ja turvotusta. Myös puolierot on normaalia. Sama ollut itsellä ja leikkauksesta 3 vkoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2 viikkoa on vähän. On ihan normaalia et muhkuraa on ja turvotusta. Myös puolierot on normaalia. Sama ollut itsellä ja leikkauksesta 3 vkoa.
Kiitos vastauksesta, tää huojensi oloa 😊🙏 ehkä on vaan niin malttamaton tän paranemisen suhteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos vastauksesta, tää huojensi oloa 😊🙏 ehkä on vaan niin malttamaton tän paranemisen suhteen.
Kyllä itsekin on malttamaton. Olin jo siitä onnellinen kun pystyi syömään kunnolla ja peseen hampaat 😄. Varasinkin toipumista kuukauden enkä uskonut mihinkään kahden viikon suositukseen. Ei varmaan silloinkaan tunnottomuus ole lähtenyt korvien edestä tai leuan alta pois. Onneksi pahin turvotus on lähtenyt ja mustelmat on aika huomaamattomat. Tsemppiä toipumiseen!

Joo toi hampaitten pesu oli mulla kans tosi hankalaa ja oikeestaan vasta nyt tän 2vko jälkeen pystyy taas syödä kunnolla 👍aika samoilla toipumislinjoilla siis mennään. Kiitos ja samoin sinne hyviä toipumisia😊👍 mulla vielä kans leuan alus ja korvan edustat tunnottomat, mutta mustelmat myös kadonneet. Eiköhän näistä meijän naamoista vielä hyvät tuu 😁🙈
- Anonyymi
Kävin faceliftissä 31.3.2021. Tehtiin keskikasvojen- ja alakasvojen kohotus ja lisäksi yläluomista leikattiin ylimääräinen iho pois. Olen 58-vuotias ja miettinyt monta vuotta milloin uskaltautuisin veitsen alle . Hirvitti ja pelotti ennen leikkausta ja eniten ehkä se, että en olisi enää itseni näköinen. Nyt olen todella tyytyväinen että uskalsin, todella hyvä ja luonnollinen lopputulos. Mustelmia ei tullut oikeastaan ollenkaan. 4. ja 5. päivä olivat ehkä ne pahimmat turvotuksen kannalta, mutta sen jälkeen lähti helpottamaan tosi nopeasti. Kahden viikon jälkeen jo kävin työpaikalla eikä kukaan huomannut muuta kuin että olen ihmeen levänneen näköinen.
Tällä hetkellä, 5 viikkoa leikkauksesta, korvat osin tunnottomat, korvien edustoilla ei ole tuntoa ja korvien alla kaulalla turvotusta. Haavat parantuneet tosi hyvin, tosin kyljelläni en pysty vielä nukkumaan, koska korvat ovat niin arat. Mutta kokonaisuudessaan voin antaa täyden kympin ja onnittelen itseäni rohkeasta päätöksestä. Tsemppiä kaikille leikkaukseen menijöille. Ohjeena, valitkaa tarkkaan kirurgi.- Anonyymi
Piti vielä edelliseen lisätä, että ekat päivät piti olla liemiruualla kun suu ei auennut kunnolla😊
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Piti vielä edelliseen lisätä, että ekat päivät piti olla liemiruualla kun suu ei auennut kunnolla😊
Tuliko keskikasvojenkohotuksessa arvet alaluomivakoon?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuliko keskikasvojenkohotuksessa arvet alaluomivakoon?
Ei tule. Arvet ovat ohimoilla hiusten alla.
- Anonyymi
Kuka kirurgi ja missä sinut leikkasi? Kiitos vastauksestasi!
- Anonyymi
Hei, voitko kertoa kirurgin joka sinut leikkasi?
- Anonyymi
Kuka teki leikkauksen ja missä? Kiva kuulla, että sinulla meni hyvin!
- Anonyymi
voitko kertoa missä kävit?
- Anonyymi
Kävin 49-vuotiaana ulkomailla kasvojenkohotuksessa. Toivuin yllättävän nopeasti. Kahden viikon päästä olin töissä asiakaspalvelussa. Tunnottomuutta korvien seudulla oli vielä kolmen kuukauden päästä muttei se haitannut yhtään.
Olen todella tyytyväinen tulokseen edelleen. Nyt ikää 51.
Tein kotiläksyt tarkasti eli tutustuin tekijöihin hyvin ennen kirurgin valintaa. Pari vuotta pyörittelin asiaa mielessä ennen kuin lopulta menin.
Kunhan taas rupsahdan ja jos elinvuosia riittää, menen uudelleen.- Anonyymi
Olen käynyt aikaisemmin n.15 vuotta sitten kasvojenkohotuksessa ja aion nyt mennä uudestaan. Silloin kirurgin nimi oli Juri Kullanmaa ja kaikki meni hyvin. Onko joku lähiaikoina käynyt hänellä ja haluatteko kertoa kokemuksistanne?
- Anonyymi
Olen 53 v, nyt 2.5viikkoa faceliftistä.
Rankka reissu Tallinnassa, mutta kun katsoo peiliin niin kyllä kannatti.. Olen tyytyväinen tulokseen, raikas luonnollinen... Pahin turvotus ja mustelmat noin 4-5 pvä leikkauksesta. 2 viikon jälkeen kävin kaupassa ja harrastin kevyttä liikuntaa. Tunnottomuutta korvien edessä, muutoin olo jo tosi hyvä..- Anonyymi
Hei, kuka sulla oli kirurgia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei, kuka sulla oli kirurgia?
Tiia Tamme leikkasi minut, suosittelen kyllä..
- Anonyymi
Olen 64v nainen kävin vuosi sitten alakasvojen - ja kaulan kohotuksessa ja samalla tehtiin rasvan siirto kasvoihin,kaikki meni hyvin ja Olin tyytyväinen lopputulokseen,...nyt on vuosi mennyt ja kaikki siirretty rasva on sulanut pois,iho näyttää väsyneeltä ja veltolta,Ei olisi kannattanut -12500 maksoin täysin turhaan!!leikkaus tehtiin Helsingin keskustassa olevalla klinikalla. on todella pettynyt olo,
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569