Joulupukista

Luulen, että olen ollut TODELLA tuhma, koska pukki ei tuo minulle lahjoja.

Olen aina joulut töissä, siksi pukki on minuun pettynyt...:-(

kun joku tarjosi "joulupukille" kossua, naamarissa ei ollut suu-aukkoa, joten sitä piti nostaa, naamarin alta paljastui isä. Shokki ei tainut olla suuren suuri, koska meillä kakaroilla oli tärkeämpää saada lahjapaperit revittyä, kuin ihmetellä joulupukin henkilöllisyyttä.

Taisin olla aika nuori, kun en muista.
Joulupukki toi aina kivoja juttuja, joten häneen on aika vaikea uskoa. Jeesus on jotenkin niin sairas kusipää, ettei häneen voi olla uskomatta.

Mutsi ja faija selittää, että olin kolme tai jotain kun tunnistin naapurin Riston. En muista itse. Oma tytär taisi tänä jouluna lopulta luopua siitä taiasta. Oli se vähän haikeaa, kun toinen kasvaa ja illuusiot karisee. Oli hauskaa kun tytär pyysi, että minä olisin joulupukkina ja hän tonttu. Meille on aina tullut tilattu pukki ja ollaan käyty koko pakanallinen rituaali läpi, koska meistä se on ihan hirveän hauskaa. Nyt mun tyttö on sitten jo iso... Nyyh :o(

muistan radiosta erään isän kertoman jutun. Hän kertoi pitkittäneensä lasten joulupukki uskoa kaverinsa avulla. Hän oli palkannut kaverinsa paljastamaan ja heittämään ulos kyseisen isän valepukkina, niin että kaveri vaikuttaisi oikealta...teppu tuntui onnistuneen.

Nyt ei ole kyse vain joulupukista toki, mutta ikää taisi olla jotain 7-8 kun lopullisesti lakkasin uskomasta satuolentoihin, mielikuvituskavereihin ja auktoriteetteihin...

Hyvin olen pärjännyt ilmankin.

naamarin takaa noin 3-vuotiaana.

Isä kävi pihalta hakemassa pukin "jättämät" lahjat. En siis varsinaisesti uskonutkaan pukkiin oikeana olentona vaan lähinnä mystisenä käsitteenä ja se usko hiipui ihan huomaamatta aika aikaisessa vaiheessa. En tiedä siksikö vai siitä huolimatta olen aina tuntenut vastenmielisyyttä kaikkia mukamas-olentoja kohtaan - joulupukkeja, groteskeja liian isoja Disney-hahmoja, valkoisiksi maalattuja pantomiinitaiteilijoita jotka esittävät patsasta...