Jos uudestikastajien oppi olisi oikein, niin silloin olisi noiden viiden perheen kasteen kohdalla kerrottu, että perheen uskovaiset vain kastettiin, mutta niitä perheenjäseniä, jotka eivät uskoneet, heitä ei kastettu ja perheen lapset (alle 12v.) jätettiin kokonaan kastamatta.
Jokainen käsittää, että mitään tuollaiseen viittaavaakaan Raamattu ei puhu.
Raamatun periaate perheiden kastamisen yhteydessä on ihan selvä: KAIKKI PERHEKUNTAAN KUULUVAT KASTETTIIN VÄLITTÖMÄSTI.
Jokainen käsittää, että mitään tuollaiseen viittaavaakaan Raamattu ei puhu.
Raamatun periaate perheiden kastamisen yhteydessä on ihan selvä: KAIKKI PERHEKUNTAAN KUULUVAT KASTETTIIN VÄLITTÖMÄSTI.
Vastaukset 19
Vanhimmat
mainintaa vauvoista.
Esim Ap 18:8
"Mutta synagoogan esimies, Krispus, ja koko hänen perhekuntansa USKOIVAT, je heidät kastettiin."
Tuossakaan ei ollut vauvoja!!!!!!
Ei tarvitse olettaa, että siihen olisi kuulunut
vauvoja, kun asia on sanottu niin selvästi!
Kastettuja perheitä oli tuhansia, kun alkuseurakuntia muodostettiin. Vaikea uskoa, että ne perheenpäät oli kaikki niitä etiopialaisia eunukkeja?
Ei minun Raamatussani lue, että Krispuksen perheeseen EI OLISI kuulunut lapsia. Mikä ettei, jos Krispus oli oikea mies?
Esim Ap 18:8
"Mutta synagoogan ESIMIES, Krispus, ja koko hänen perhekuntansa uskoivat, je heidät kastettiin."
Jeesushan nimenomaa todistaa, että vauvat ja eri ikäiset lapset uskovat häneen. (brephos, paidos, mikros)
"Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, JOTKA USKOVAT MINUUN, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen."
mainitaan lukuisia perhekuntakasteita, eikä yhdessä-
kään ollut vauvoja.
Kuten esim Ap 8:12
"Mutta kun he nyt USKOIVST Filippusta, joka julis-
ti evankeliumia, niin he ottivat kasteen, sekä
miehet että naiset."
Tuossakin oli lukuisia perhekuntia, mutta vain
uskovat kastettiin!!!!
Sinulla on liian voimaksa mielikuvitus!
Mitään ehkäisyä ei käytetty silloin. Toisin kuin nykyiset lahkolaiset tekevät.
Kaikissa kastetuissa perheissä oli paljon eri ikäisiä lapsia.
Uskotaan vain, ninkuin on kirjoitettu!
Siteerasit Jeesuksen puhetta:
"Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, JOTKA USKOVAT MINUUN, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen."
Jeesuskaan EI KASTANUT NOITA pieniä!!!!!
Älä lisää omiasi Raamattuun!
kun sinulla tuo mielikuvitus laukkaa noin hyvin?
Kaikki palstan lukijat tietävät kristillisen kasteen lapsille kuuluvan uuteen liittoon. Jeesuksen kuoleman jälkeiseen aikaan.
Hepr. 9:17
sillä vasta kuoleman jälkeen testamentti on pitävä, koska se ei milloinkaan ole voimassa tekijänsä eläessä."
noissa perhekuntakasteissakin!
Paavali oli kastanut myös Stefanaan perhekunnan,
ja heistä sanottiin,
1. Kor 16:15
"He olivat antautuneet pyhien palvelukseen."
Joten, ei tuohonkaan perhekuntaan kuulunut vauvoja!
Kehto heilui ahkeraan vanginvartijankin perheessä. Vanginvartija oli Jumalan siunaama mies. Lapset oli erityinen Jumalan siunaus. Jumala pelastaa perhekunnittain.
"Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti."
"nimensä tähden" viittaa lapsien kastamiseen
1. Joh. 2:12
Minä kirjoitan teille, lapsukaiset, sillä synnit ovat teille anteeksi annetut hänen nimensä tähden.
1. Joh. 2:13
Minä kirjoitan teille, isät, sillä te olette oppineet tuntemaan hänet, joka alusta on ollut. Minä kirjoitan teille, nuorukaiset, sillä te olette voittaneet sen, joka on paha. Minä olen kirjoittanut teille, lapsukaiset, sillä te olette oppineet tuntemaan Isän.
kirjeitä luettiin kastetuille seurakuntalaisille. vain harva osasi lukea. joten sinun ei tarvitse seuraavaksi tänne kirjoittaa, mutta eihän ne lapset osanneet lukea!
Andersenin saduille!
Lisäät vielä kummit ja kummikynttilät, niin saat
enemmän tunnetta tuohon satuiluun!
eivät perustu Raamattuun.
Ei kukaan täysjärkinen kirjoittele vauvoille!
>>>Kaikki palstan lukijat tietävät kristillisen kasteen lapsille kuuluvan uuteen liittoon.
Kyllä kastetut lapset kuului seurakuntaan, joille luettiin Jeesuksen sanoja ääneen. Vauvan kuulo on kehittynyt valmiiksi jo kohdussa ollessa ja vauva oikein halajaa kuulla Jeesuksen sanoja.
Lue sinäkin vauvallesi Raamattua ääneen:
1. Piet. 2:2
ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen
oikeaan uskoon, niin käsittäisit sen uudestikasteen hengen olevan demonisen hengen, joka laitetaan kun ihminen menee lahkoon uudestikasteelle
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
mutta Raamattu sanoo, että kaltaisiasi paatuneita ei enää voi uudistaa, kun he ovat hyljänneet lapsena saamansa pyhän kasteen
Voisit mennä synnytyslaitokselle kertomaan vau-
voille noita satujasi!
Varmaan ne hylkäävät sen perusteella maalliset himot
ja lihan teot!
eihän ne vauvat osaa ajaa autolla eikä moottoripyörällä, joten ei perheisiin kuulu vauvoja ollenkaan; on sinulla logiikka!
Ja suulasi tunnustat uskosi, niin sinut voidaan kastaa. Filippus ei olisi kastanut hoviherraa.
ellei olisi suullaan tunnustanut: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika" Apt. 8: