Alinopeus on vastaavan suuruusluokan asia kuin esimerkiksi liian lyhyen turvavälin jättäminen edellä ajavaan. Jälkimmäinen on merkitty lakiin ja siitä voi saada sakon. Alinopeus pitäisi mielestäni olla rike samalla tavoin.
Alinopeus rikkeeksi!!
Kiukkuinen
321423
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Oliko se iltalehti vai iltasanomat jossa oli juttua eilen alinopeudesta.
Meikän mielestä alinopeudella ajaminen on ihan täyttä pelkäämistä... ajetaan suoralla 80:n tiellä 60-70 km/h, ettei tule löysät housuun. Ja samalla tukitaan liikenne, kun pelätään.
Meikä autoilijana olen ehdottomasti "jonojen" purkaja, eli ajan yleeensä 10-20 km/h ylinopeutta, jotta kukaan ei olisi meikän perässä... ja toistaiseksi ei ole tullut sakkoja siitä.
Mutta jotkut pelkää ajamista... pakko ajaa hitaasti, kun kuivalla kelillä voi vesiliirto yllättää =)
..olen itsekin sitä mieltä että jos ei kykene ajamaan rajoitusten mukaan, voisi siirtyä julkisiin.. paranis liikenneturvallisuus enemmän kuin moni uskookaan.. ehkäpä jopa v****maiset ammattiautoilijatkin parantaisivat sitten tapansa.
Valtio saisi siten huomattavasti enemmän lisätuloja kuin ylinopeudesta. Ajatelkaa turvakamerat laitetaisiin kaikille teille ja kaduille ja mitä suurempi alinopeus sitä isommat sakot. Kyllä olisi ruuhkaaikanakin kilinää kassassa esim. Helsingissä aina ja Lahti-Heinola välillä viikonloppuisin, ja kun vielä joutuu pysähtymään voi voi. Samalla voitaisiin määrätä pyöräilijöille ja jalankulkijoille samanlainen sakko jos ajaa liian hitaasti tai kävelee liian hitaasti sakkoa vaan oppipahan kävelemään reippaasti ja kunto kasvaa. Hiihtoladuille ja........
HERÄTKÄÄ PELLET!!!!
vaaratilanteita, kuin lievä ylinopeus.
Kaikki paljon ajavat ovat varmasti joutuneet tekemisiin näiden "teiden ritareiden" kanssa.
Rikesakko olisi paikallaan. Ruuhka-ajat on tietysti erijuttu.
Alinopeutta valvottaisiin aivan samalla tavalla, kun puskurissa roikkumista.
Kolmesta rikesakosta viranomaisten järjestämään inssiajoon.
Miten puskurissa roikkujia muka valvotaan? Ei mitenkään!
Miten ylinopeuksia valvotaan ja missä? Näkis vaan!
Helsingin kehäteillä ajetaan aivan villisti ja vapaasti: Liian hiljaa ja liian kovaa. Asiaan ei puututa.
-Seuraavaksi vuorossa: Liian vanhaksi elämisen kielto...
Joku on tuota tyrvavälisääntöä verrannut siihen, että nuoret hyväkuntoiset pakotettaisiin liikkumaan huonokuntoisimman nopeudella.
Samoin voitaisiin velvoittaa tehotyöntekijä raatamaan loivaliikeisimmän vauhdilla.
Kyllä asia on niin, että tuollaiset horiskot on karsittava liikenteestä, joiden resulssit ei riitä pysyä muiden mukana, näinhän se on työelämässäkin.
Tuollainen liikenteen tulppa aiheuttaa runsaasti ohitustilanteita ja on näin vaaraksi itselleen ja muille.
Kyllä alinopeudesta voitaisiin määrätä pikku sakko ja ajokieltoa, sillä eräs ikääntynyt tuttavani sai sakot liikenteen estämisestä, kun ei suostunut ajamaan vialla olleita punaisia liikennevaloja vasten ja taakse kertyi kilometrin jono. Tällaista tapahtui Torniossa joskus 10 vuotta sitten.
Kyllähän tiellä, varsinkin pitkillä taipaleilla, pitää saada körötellä kaikessa rauhassa ja katsella maisemia.
Eihän sitä lomamatkailussakaan olisi muuten mitään mieltä.
Joskus olisi mukavaa ajella niinkin hiljaa, että kyydissä olijat voisivat kävellä auton vierellä ja oikoa puutuneita jäseniään.
Luen itseni vielä nuoreksi, mutta kiire ei silti ole päässyt yllättämään.
Olen sitä mieltä, että jos alkaa tuntua siltä, että on "kiire", niin silloin pitää ottaa hieman rauhallisemmin. Ja vaikka puuhastella välillä jotain mukavaa pikkuhiljaa.
Jaa, että olisi mukava kävellä auton vieressä nauttien maisemista. Miksei samantien maalattaisi hyppyruutuja ja pesiskentän rajat lapsille. Hiljaiseen aikaan manteitä voisi aivan hyvin käyttää hyödyksi???
Maantiet, valtatiet, päätiet, moottoritiet jne ei tosiaan ole sitä varten, että sinä saisit nauttia luonnosta!!!
Jaa, että olisi mukava kävellä auton vieressä nauttien maisemista. Miksei samantien maalattaisi hyppyruutuja ja pesiskentän rajat lapsille. Hiljaiseen aikaan manteitä voisi aivan hyvin käyttää hyödyksi???
Maantiet, valtatiet, päätiet, moottoritiet jne ei tosiaan ole sitä varten, että sinä saisit nauttia luonnosta!!!
Jaa, että olisi mukava kävellä auton vieressä nauttien maisemista. Miksei samantien maalattaisi hyppyruutuja ja pesiskentän rajat lapsille. Hiljaiseen aikaan manteitä voisi aivan hyvin käyttää hyödyksi???
Maantiet, valtatiet, päätiet, moottoritiet jne ei tosiaan ole sitä varten, että sinä saisit nauttia luonnosta!!!
(3 kerta kun "lähetän" tämän viestin)
Jaa, että olisi mukava kävellä auton vieressä nauttien maisemista. Miksei samantien maalattaisi hyppyruutuja ja pesiskentän rajat lapsille. Hiljaiseen aikaan manteitä voisi aivan hyvin käyttää hyödyksi???
Maantiet, valtatiet, päätiet, moottoritiet jne ei tosiaan ole sitä varten, että sinä saisit nauttia luonnosta!!!
(4 kerta kun "lähetän" tämän viestin)
Jaa, että olisi mukava kävellä auton vieressä nauttien maisemista. Miksei samantien maalattaisi hyppyruutuja ja pesiskentän rajat lapsille. Hiljaiseen aikaan manteitä voisi aivan hyvin käyttää hyödyksi???
Maantiet, valtatiet, päätiet, moottoritiet jne ei tosiaan ole sitä varten, että sinä saisit nauttia luonnosta!!!
(5 kerta kun "lähetän" tämän viestin)
Jaa, että olisi mukava kävellä auton vieressä nauttien maisemista. Miksei samantien maalattaisi hyppyruutuja ja pesiskentän rajat lapsille. Hiljaiseen aikaan manteitä voisi aivan hyvin käyttää hyödyksi?
Maantiet, valtatiet, päätiet, moottoritiet jne ei tosiaan ole sitä varten, että sinä saisit nauttia luonnosta!
(7 kerta kun "lähetän" tämän viestin)
... olihan? :)
Itsekin harrastan enempi mopolla tuota cruisaamista. Jos taakse tulee nautiskelun aikana ajoneuvo päästän sen ohi kiltisti. Luulen että Hra Salovaara ja monet muutkin täällä tarkoittavat sellaisten henkilöiden sakottamisen mahdollistamista, jotka esimerkiksi hyvän sään aikana keräävät taakseen kilometrisen jonon ajamalla enemmän kuin 10 - 20 km/h alle nopeusrajoituksen (todellista nopeutta). Yleensä näiden tulppaajien ajotyyliin kuulu se ettei tilaa ohittamiselle anneta vaikka takanaolevat selvästi kyttäävät kokoajan puskurissa.
Toive olisi että nämä ruuhkaisilla teillä "nautiskelevat" tajuaisivat oikoa niitä koipiaan vaikka jokaisella bussipysäkillä. Näin jono purkaantuisi... Ehkäpä viranomaisen näpäyttämä rikesakko auttaa kovapäisempiä joustavampaan asenteeseen. :)
Tyhjien teiden taivaltajien sakottaminen tuskin on kenenkään etujen / tavoitteiden mukaista.
Missä on viestisi numero 6?
Olet taas hieman hosunut, etkö jo muista, että maltti on valttia.
Ajatella, jos olet yhtä huolimaton liikenteessä, niin varmaan unohdat painaa jarruakin tarvittaessa. Sinulle, jos kelle, sopisi hyvin sinne takalasiin sellainen kuudenkympin lätkä.
Et sinä näköjään kiukkuinen ole, tyhmä sinä olet.
Yleensähän nämä "keskustelut" ovat tyhjää löpinää, mutta sinähän voisit vaikka tarjota kunnollisen vastuksen. Perustelisitko kiitos.
Ehkei alinopeudesta saada rankaistavaa tekoa. Joskus voi johtua auton kunnosta että juuri sillä hetkellä sillä ei voi turvallisesti ajaa kovempaa. Mutta siitä ettei ota huomioon takanatulijoita ja muuta liikennettä joka kulkee "normaaliin" tahtiin, saa kyllä mun mielestä sakottaa. Kun ei anneta ohittajille tietä vaan heilutaan keskiviivan molemmin puolin, tai kiihdytetään suorilla niin ettei ohi pääse.
Hitaita kulkijoita vois kyllä vähän kontrolloida, jos matelu johtuu siitä ettei ajaja näe / kuule / älyä mitä ympärillä tapahtuu ja siksi ajaa viittäkymppiä maantiellä niin vois ehkä tosiaan harkita ajokortin vaihtamista bussikorttiin...
Jos auto on siinä kunnossa ettei sillä pysy muun liikenteen mukana niin kuinka se voi olla vielä rekisterissä?
Pääkaupunkiseudulla näitä hidastelijoita ei varmaan näekään, siellä mennään sellaista vauhtia että epävarmimmat ovat luopuneet autostaan jo aikaa sitten. Ongelma korostuukin haja-asutusalueilla joilla jonoja syntyy lähinnä aamu-ja iltapäivisin ihmisten matkatessa töihin tai kotiin.
Lööpeissä kyllä kerrotaan usein kaahareista, mutta tien päällä olen nähnyt niitä todella harvoin.
Ja tiedoksi kaikille: Ellet näe sitä, se ei tarkoita ettei sitä ole olemassa.
Alinopeutta ajavan väistämisvelvollisuus sellaisessa tapauksessa, kun ohittaminen ei ole mahdollista.
Käytännön raja: 10min yli 5 auton jonoa perässään vetävälle sama sakko kuin liian lyhyen turvavälin tai keltaisen viivan ylittäjälle.
...käytännössä tarkoittaa sitä että poliisit eivät viitsi vaivautua.
Ne kun eivät ilmeisesti vaaranna liikennettä, mutta ylinopeus vaarantaa.
ylinopeuttahan ei saa ajaa! Kohta ei myöskään alinopeutta :D ?
Juu ehdottomasti tää pitää saada lakiin:DDDD
Tulis sekin maksamaan kun pitäis sitten hankkia vakionopeuden säädin ja kaliproituttaa se vielä poliisilla tai katsastus asemalla.. että voi ajaa juuri tasan suurinta sallittua joka on myös on pienin sallittu.
Miten määritellään sitten kiihdytys johonkin määrättyyn nopeuteen? Saako se kestää esimerkiksi tunnin?
Äh....... Opetelkaa nyt edes käyttämään suuntavilkkua ennen kuin aletaan säätämään uusia lakeja taas! Ei tuo nyt kaikkia toki koske.
Jos ajat hiljaa pidä silloin huoli että toiset pääsevät sinusta ohi ja et kerää perääsi jonoa.
Jos tuon kaikki ottaisi huomioon ei mitään laki muutoksia edes tarvittaisi.
Ei sinne lakiin mitään "alinopeutta" voi laittaa. Se pitää laittaa jotenkin siihen muotoon, että: joka poikkeavalla ajotavalla häiritsee muuta liikennettä...
nämä 10-20 km/h ylinopeutta ajavat ajaisivat nopeusrajoitusten mukaan vähenisi ohitustarve huomattavasti.
1. Laissa kielletään häiritsevä ajotyyli. Mutta siihen puututaan yhtä herkästi kuin liian lähellä roikkumiseen, eli ei juuri ollenkaan.
2. Vaikka ylinopeutta ajavat alkaisivatkin noudattaa rajoituksia, he saisivat silti kiinni nämä kuutta-seisemääkymppiä satasen alueella syyttä köröttelevät.
Monesti varsinkin aamuliikenteessä, kun on yhtenäinen jono, joka liikkuu esim. 100 km/h, on joukossa joku, joka ajaa 95 km/h. Silloin joutuvat kaikki ohittamaan tämän yhden. Useimmiten sen perässä joutuu vielä roikkumaan kilometrikaupalla, kun vasen kaista on täynnä. Mikä ihme, kun ei satanen kelpaa sille yhdelle? Viidenkymmenen kilometrin matkalla se aiheuttaa aika monta ohitusta.
on tiukka aikataulu,jos TÄYTYY ohittaa.Ajansäästö on kyllä olematon.
Pitääkö tuhannen autolijan ajaa 95 vain sen takia että yksi autoilija ei esim. krapulan takia uskalla ajaa satasta?
Periaatteessa aivan samaa mieltä ja kannatan vahvasti ajatusta. Mutta......
Nopeusmittari saa luvallisesti heittää 20% ???(arvioni) alaspäin. Eli 80 ajavalla voi taulussa olla ihan täydet 100.
Kuinka paljon hiljempää sallittaisiin ajaa, eli mikä rikesakkorajaksi Olisko 15 km/h alitus sallittu.
Tuolla autolla tulee voida ajaa mittarinopeutta 85 laillisesti, jolloin todellinen nopeus olisi alle 70.....
Ei tuollaisella lailla voitaisi käytönnössä ratkaista yhtään mitään. Ongelma on että sadan rajoituksella valtaosa haluaa ajaa 90-110 km/h nopeudella, ja niistä nuo ohitustarpeet tulee.
Ei tuosta haarukasta oikein voisi kumpaakaan rankaista, ei edes sitä ylittäjää, vaikka rikkuri lainkirjaimen mukaan onkin.
Se ei vaan toimi.
Nopeusmittarin näyttämä ei saa poiketa todellisesta nopeudesta alaspäin ja saa olla enintään 10 prosenttia lisättynä 4km/h todellista nopeutta suurempi.
Tällöin esim. mittarin näyttämää 80 km/h vastaavan todellisen nopeuden ollessa 69 km/h - 80 km/h mittari täyttää em. vaatimuksen.
Niinpä 69 km/h 80-alueella ei vielä ole alinopeutta vaan ihan virallisesti lainsäätäjän sallima nopeus.
..Alinopeus ainakaan täällä päin suomea. Näistä teidentukoista mennään ohi..