Me elämme kristillisessä kulttuurissa. Emme voi välttyä sen vaikutukselta ja siten emme myöskään kristinuskossa olevien ihmisten seuralta.
Jokaisessa uskonryhmittymässä ja ei-uskonnollisessa on henkilöitä, jotka ovat siinä mielessä jälkeenjääneitä, että heidän ajatteluaan tukahduttaa oman ryhmän ehdoton oikeassaolo ja muiden väärässäolo. Ei anneta mitään tilaa muille uskomuksille, ei edes selville tieteen todistuksille.
Suvaitsemattomuus, joka on kristinopin tunnuspiirre, on ihmiskunnan viheliäistä myrkkyä.
Sikäli kuin ihmiset pakotetaan valitsemaan vain yhden ainoan opin ja hylkäämään kaiken muun, vaikutukset ovat tuhoisat. Henkisen väkivallan määrää ei näinä päivinäkään voi ymmärtää, niin suunnatonta se on. Lapsia ei opeteta ajattelemaan omilla aivoillaan vaan tukemaan vanhempiensa mielipiteitä ja uskomuksia, mikä myöhemmin lapsen varttuessa näkyy omantunnontuskina, kun yliminä vaatii pitämään vanhempien toimintamallia oikeana, vaikka järki, joka useimmilla sentään kehittyy edes kohtalaiseksi, huutaa sen puolesta, että vanhempien uskomukset ovat vääriä.
Niin on kehittyneen nuoren ihmisen laita, kun hän lukee, kokee ja tutkii asioita mahdollisimman monelta näkökulmalta. Kristinopin hirvittävyyden paljastuessa - se on nimenomaan sen vaihtoehdottomuudessa ja epäloogisuudessa - ihmisen täytyy luoda kokonaan oma maailmankatsomus. Tätä sitten moititaan. Kristityt hyökkäävät säälin, vihan, kaunan ja kaikenlaisten alhaisten keinojen ja vikojen avulla sellaisen ihmisen kimppuun, joka on alkanut muovata omaa maailmankatsomustaan.
Sekä järki että kokemus ovat kristillisestä näkökulmasta perkeleen työvälineitä. Siihen olen omakohtaisesti törmännyt tälläkin palstalla. Puhutaan väheksyen markettiuskonnollisuudesta, jossa jokainen ihminen valitsee sieltä ja täältä itselleen sopivia aineksia, vaikka se on henkisen kehittyneisyyden merkki, uteliaan ja sivistyneen ihmisen luonnollinen menetelmä asioiden punnitsimiseksi.
Hirvittävä vaihtoehdottomuus helvetin ja taivaan välillä on koko kristillisen sanoman viheliäisin puoli - ja se on myös olennainen osa kristinoppia. Usein jopa ei-kristityt ovat sitä mieltä, että Jeesus oli poikkeuksellisen rakastava ihminen. Kuitenkin Jeesuksenkin opetuksissa, sikäli kuin niitä uhkauslauseita helvetistä voidaan varmasti sanoa olevan Jeesuksen suusta tulleita, on mukana järkyttävä ehdottomuus. Hän teki suuren virheen, kun opetti sellaista oppia, jossa valitaan kahden välillä. Seuraukset ovat historiassa olleet hirvittävät, kun ihmiset ovat käyttäneet hänen opetuksiaan käynännössä henkisen ja ruumiillisen väkivallan muotona. En ole siltä väkivallalta säästynyt itsekään. Kristityt tietenkin sanovat, että niinhän se on, onkin tarkoitettu, että vain osa pelastuu ja muut menehtyvät helvetin tulessa, joka varattu Perkeleelle ja hänen enkeleilleen. Ja tässähän onkin se syy, miksi kristityt tekevät niin hankalaksi hyväksyä sen opin, jota he kannattavat. Joko - tai, vaihtoehtoja ei ole. Rohkea ja samalla herkkä ihminen kääntyy vaistomaisesti pois tuollaisesta suuntauksesta.
Se, että kristityt puolustelevat omaa suvaitsemattomuuttaan sillä, että Raamatussa lukee niin, on pelkkää hölynpölyä. Ahdasmielinen menee sellaiseen kelkkaan, jossa hänelle annetaan oikeaa kyytiä; hän saa tukea omalle ahdasmielisyydelleen Raamatusta. On nimittäin kristittyjä, joita kutsutaan universalisteiksi. Heidän mukaansa kaikki pelastuvat lopulta. Se on jo psykologista (arastavaa henkistä kypsyyttä tarkoittavaa) edistystä, mutta voitaneenko heitä enää sanoa oikeiksi kristityiksi, koska Raamatussa ei sellaiselle opille ole tukea. Raamattu onkin hirvittävä opus, kahden vaihtoehdon opus, loogisen mahdottomuuden ja suvaitsemattomuuden käsikirja. Se löytää lukijansa niiden keskuudesta, joita ei kiinnosta filosofia, luonnontieteet, runous eikä mikään kaunis. Raamattu on ruma kirja. Se on yhtä ruma kuin suvaitsemattomuus, jos sille voitaisiin maalata kasvot. Ja yhä vain näemme niiden kasvojen häijyn ja tekopyhän tuijotuksen minne kristilliseen kokoukseen milloin menemmekin. Siksi on pysyttävä kaukana kaikesta kristillisestä vaikutuksesta. Antakaa meille tilaa, te suvaitsemattomat, antakaa meille tilaa!
Sillä on asia, jota ei sentään voi suvaita. Se on suvaitsemattomuus itse. Siksi kristittyjen ei tule ihmetellä, kun ihminen pitää lujasti puoliaan heitä vastaan.
Lopuksi lainaan Szczesnya.
"Nimenomaan kristittyjen täytyisi tajuta ja ymmärtää, että ihmisen, jolle jumala ei suo uskon kykyä, on siitä huolimatta selvittävä jotenkin olemassaolostaan, siis muodostettava maailmasta katsomus, joka on hänen 'valaisemattoman' oivalluksensa mukainen. Kirkot ja monet niiden kannattajista ovat vain harvoin valmiit tämän myöntämään ja ymmärtämään, ja tämä onkin yksi kristinuskon monia epäjohdonmukaisuuksia, uskonnon, jonka perustaja oli rakastavan ymmärtämisen nero."
Jokaisessa uskonryhmittymässä ja ei-uskonnollisessa on henkilöitä, jotka ovat siinä mielessä jälkeenjääneitä, että heidän ajatteluaan tukahduttaa oman ryhmän ehdoton oikeassaolo ja muiden väärässäolo. Ei anneta mitään tilaa muille uskomuksille, ei edes selville tieteen todistuksille.
Suvaitsemattomuus, joka on kristinopin tunnuspiirre, on ihmiskunnan viheliäistä myrkkyä.
Sikäli kuin ihmiset pakotetaan valitsemaan vain yhden ainoan opin ja hylkäämään kaiken muun, vaikutukset ovat tuhoisat. Henkisen väkivallan määrää ei näinä päivinäkään voi ymmärtää, niin suunnatonta se on. Lapsia ei opeteta ajattelemaan omilla aivoillaan vaan tukemaan vanhempiensa mielipiteitä ja uskomuksia, mikä myöhemmin lapsen varttuessa näkyy omantunnontuskina, kun yliminä vaatii pitämään vanhempien toimintamallia oikeana, vaikka järki, joka useimmilla sentään kehittyy edes kohtalaiseksi, huutaa sen puolesta, että vanhempien uskomukset ovat vääriä.
Niin on kehittyneen nuoren ihmisen laita, kun hän lukee, kokee ja tutkii asioita mahdollisimman monelta näkökulmalta. Kristinopin hirvittävyyden paljastuessa - se on nimenomaan sen vaihtoehdottomuudessa ja epäloogisuudessa - ihmisen täytyy luoda kokonaan oma maailmankatsomus. Tätä sitten moititaan. Kristityt hyökkäävät säälin, vihan, kaunan ja kaikenlaisten alhaisten keinojen ja vikojen avulla sellaisen ihmisen kimppuun, joka on alkanut muovata omaa maailmankatsomustaan.
Sekä järki että kokemus ovat kristillisestä näkökulmasta perkeleen työvälineitä. Siihen olen omakohtaisesti törmännyt tälläkin palstalla. Puhutaan väheksyen markettiuskonnollisuudesta, jossa jokainen ihminen valitsee sieltä ja täältä itselleen sopivia aineksia, vaikka se on henkisen kehittyneisyyden merkki, uteliaan ja sivistyneen ihmisen luonnollinen menetelmä asioiden punnitsimiseksi.
Hirvittävä vaihtoehdottomuus helvetin ja taivaan välillä on koko kristillisen sanoman viheliäisin puoli - ja se on myös olennainen osa kristinoppia. Usein jopa ei-kristityt ovat sitä mieltä, että Jeesus oli poikkeuksellisen rakastava ihminen. Kuitenkin Jeesuksenkin opetuksissa, sikäli kuin niitä uhkauslauseita helvetistä voidaan varmasti sanoa olevan Jeesuksen suusta tulleita, on mukana järkyttävä ehdottomuus. Hän teki suuren virheen, kun opetti sellaista oppia, jossa valitaan kahden välillä. Seuraukset ovat historiassa olleet hirvittävät, kun ihmiset ovat käyttäneet hänen opetuksiaan käynännössä henkisen ja ruumiillisen väkivallan muotona. En ole siltä väkivallalta säästynyt itsekään. Kristityt tietenkin sanovat, että niinhän se on, onkin tarkoitettu, että vain osa pelastuu ja muut menehtyvät helvetin tulessa, joka varattu Perkeleelle ja hänen enkeleilleen. Ja tässähän onkin se syy, miksi kristityt tekevät niin hankalaksi hyväksyä sen opin, jota he kannattavat. Joko - tai, vaihtoehtoja ei ole. Rohkea ja samalla herkkä ihminen kääntyy vaistomaisesti pois tuollaisesta suuntauksesta.
Se, että kristityt puolustelevat omaa suvaitsemattomuuttaan sillä, että Raamatussa lukee niin, on pelkkää hölynpölyä. Ahdasmielinen menee sellaiseen kelkkaan, jossa hänelle annetaan oikeaa kyytiä; hän saa tukea omalle ahdasmielisyydelleen Raamatusta. On nimittäin kristittyjä, joita kutsutaan universalisteiksi. Heidän mukaansa kaikki pelastuvat lopulta. Se on jo psykologista (arastavaa henkistä kypsyyttä tarkoittavaa) edistystä, mutta voitaneenko heitä enää sanoa oikeiksi kristityiksi, koska Raamatussa ei sellaiselle opille ole tukea. Raamattu onkin hirvittävä opus, kahden vaihtoehdon opus, loogisen mahdottomuuden ja suvaitsemattomuuden käsikirja. Se löytää lukijansa niiden keskuudesta, joita ei kiinnosta filosofia, luonnontieteet, runous eikä mikään kaunis. Raamattu on ruma kirja. Se on yhtä ruma kuin suvaitsemattomuus, jos sille voitaisiin maalata kasvot. Ja yhä vain näemme niiden kasvojen häijyn ja tekopyhän tuijotuksen minne kristilliseen kokoukseen milloin menemmekin. Siksi on pysyttävä kaukana kaikesta kristillisestä vaikutuksesta. Antakaa meille tilaa, te suvaitsemattomat, antakaa meille tilaa!
Sillä on asia, jota ei sentään voi suvaita. Se on suvaitsemattomuus itse. Siksi kristittyjen ei tule ihmetellä, kun ihminen pitää lujasti puoliaan heitä vastaan.
Lopuksi lainaan Szczesnya.
"Nimenomaan kristittyjen täytyisi tajuta ja ymmärtää, että ihmisen, jolle jumala ei suo uskon kykyä, on siitä huolimatta selvittävä jotenkin olemassaolostaan, siis muodostettava maailmasta katsomus, joka on hänen 'valaisemattoman' oivalluksensa mukainen. Kirkot ja monet niiden kannattajista ovat vain harvoin valmiit tämän myöntämään ja ymmärtämään, ja tämä onkin yksi kristinuskon monia epäjohdonmukaisuuksia, uskonnon, jonka perustaja oli rakastavan ymmärtämisen nero."
Vastaukset 15
Vanhimmat
Muuta en voi sanoa tuohon.
Kiitos tästä tekstistä. Hienosti puit meidän monien ajatukset selkeiksi sanoiksi. Mutta osa ihmisistä on vielä sillä tasolla, ettei hyvyyttä ja rakkautta löydä omasta itsestään, vaan se tarvitsee voimakkaan ulkopuolisen auktoriteetin. Ihan niinkuin lapset tarvitsevat turvalliset rajat omilta vanhemmiltaan kokeakseen itsensä ehjäksi ja olonsa turvalliseksi, tarvitsevat lapsisielut nuo rajat. Yhdelle se on raamattu, toiselle koraani. Kolmannelle ehkä lakikirja, eli mitään rikettä ei tehdä siksi, että sitä ei saa tehdä koska se on johonkin kirjoitettu, ei siksi, että omatunto niin sanoisi.
Uskonnot ovat olemassa niinkauan, kuin lapset kasvavat aikuisiksi ja löytävät Jumalan itsestään, toisinsanoen itsenäistyvät. Kävisi aika onnettomasti, jos nyt kaikki uskonnot poistettaisiin kertaheitolla. Sitä tarvitsevilta ihmisiltä vietäisiin syy hyvyyteen ja rakkauteen. He eivät ole vielä valmiita seisomaan omilla jaloillaan, ottamaan itse vastuuta omasta itsestään, tunteistaan, teoistaan. He häiriintyisivät, kuten rajattomat, rakkautta vaille jääneet lapsetkin.
Mutta kaikki aikanaan.
pitäisi sanoa aamen. :-)
Niinkuin joku nyt sanoisi että jankutan kun sanon että olemme juuri siinä missä meidän on oltavakin juuri nyt.
Se ei tietenkään estä keskusteluja näistä asioista. :-)
Minutkin kasvatettiin lapsuuteni tavallisessa ev.lut.perheessä, siis noin näennäisesti, eli käytiin ne pakolliset kirkossakäynnit, kasteet ja muut. Äiti tykkäsi laulaa virsiä. Siinäpä se, siis noin päällisin puolin. Mutta joskus täällä aiemminkin olen kertonut, että äitini suvussa ja äidilläni oli selvännäkijä lahjoja. Se asia oli kulkenut jo usean sukupolven ajan mukana. Eli sittenkään ei ollut ihan tavallisesta luterilaisesta perheestä kyse. Mutta siitä asiastahan ei juurikaan puhuttu. Äiti pelkäsi ihmisten leimaavan hulluksi, joten harvoille ja valituille uskalsi mainita niistä jutuista.
Kun sitten kasvoin isoksi, minulla tuli suuri tarve etsiä vastauksia sisälläni myllääviin kysymyksiin, selvästikään tämä tavallinen raamatun tarina ei riittänyt tyydyttämään tiedonnälkääni ja halua kasvaa henkisesti. En voinut mitenkään kumota itsessäni niitä jo lapsuudessa ilmenneitä asioita, joita äitikin kantoi mukanaan. Olin vaan työntänyt ne taka-alalle koko pienen elämäni. Onneksi löysin miehen, joka ymmärsi. Hänellä oli helluntailaistausta ja koki sen hirveän ahdistavana, sen painostuksen elämään tietyllä tavalla ja sen helvetin vilauttelun joka käänteessä, jos ei toimi heidän mukaan. Hänestä se oli tuntunut aivopesulta, mikä oli kohdistunut myös mieheni vanhempiin, koska eivät kyenneet alistumaan siihen.
Niinpä mieheni on pikemminkin ollut suuresti kiitollinen että löyti oman etsimiseni tuloksena myös hän elämäänsä valon, ja helvetinpelko jäi pois. Sisimmässämme olimme aina uskoneet juuri samalla tavalla ja nyt kun se tuli esiin tai tuotiin, niin meillä on tosi kevyt askel kulkea kohti vanhuutta ja niin sanottua kuolemaa,joka on vain fyysisen kehomme kuolema. Ajatella, että silloin alttarilla lausuimme sormusvalan toisillemme, jossa sanoimme "kunnes kuolema meidät erottaa". Silloin ja vieläkin se tuntui kauhealta, että kaikki loppuisi siihen, kaikki se suuri rakkaus ja yhteenkuuluvuus jota toisiamme kohtaan tunnemme. Nyt tiedämme pelon turhaksi, näin me uskomme. Ei kuolemakaan meitä voi saada eroon toisistamme, etsiydymme kyllä toistemme seuraan vielä sittenkin. Meidän ei tarvitse etsiä enää muuta totuutta, koska sisäinen hyvä olomme viestittää, että olemme oikeassa. Olemme onnellisia.
Taas niputetaan kristityt somasti samaan nippuun.
Kysäisenpä sinulta: oletko itse suvaitsevainen?
kyllä kaikki maailman uskonnot ja katsantokannat, niin täällä kuin muualla elämässäni. Suvaitsen ulkomaalaiset ja vammaiset ja muut erityisryhmät. Tänne mahtuu niin monenlaisia elämään ja silti elämä voi olla arvokasta. Siksi en voi ymmärtää jos joku uskovaiseksi itseään tituleeraava ei voi suvaita meitä toisin uskovia, sielunvaellukseen tai muuhun uskovia. Toki saavathan he olla omaa mieltä niinkuin itsekin olen, mutta tuomita ei silloin saisi. En itse koskaan kenenkään voi sanoa menevän helvettiin tai pelotella ketään kadotuksella, koska se ei ole suvaitsevaisuutta. Suvaitsevaisuus uskontojen suhteen on sitä, että ajattelee tosiaan suuren vuoren, josta virtaa alas puroja, eri uskontoja.
"Taas niputetaan kristityt somasti samaan nippuun."
Kyllä. Raamattu antaa opin helvetistä ja taivaasta. Jokainen kirja on tietenkin tulkinnanvarainen, mutta Raamatun oppi helvetistä on mielestäni harvinaisen selvä. Kristinuskon perusopetus on se, että kaikki eivät pelastu, mikä johdonmukaisesti tarkoittaa sitä, että kristinopin kannattajilla on suunnattomia vaikeuksia sietää muita uskomuksia rinnallaan. Kristityt tietenkin omasta mielestään tarkoittavat hyvää, kun he tekevät lähetystyötä ja koettavat käännyttää ihmisiä omaan uskoonsa. Toisin uskovat saattavat kuitenkin kokea käännytyksen väkivaltaisena, mutta kristityt pitävät sitä valaisemattomana vastustuksena.
Sivistynyt ihminen antaa tilaa muille uskomuksille ja osaa arvostaa niitä. Kristinusko, islam ja juutalaisuus painottavat omaa merkittävyyttään. Mikä niistä uskaltaa myöntää ensin, että kaikki ovat samalla viivalla eikä yksikään ole toista parempi? Jännite on olemassa niin kauan, kun pidetään taivasta vain jonkin uskonnon parissa puuhailevien ihmisten loppupaikkana. On fiksua myöntää itselleen se, että aina on olemassa eriuskoisia ihmisiä ja että heidän kanssaan on tultava tavalla tai toisella toimeen - mieluiten sillä suvaitsevaisella tavalla.
"Kysäisenpä sinulta: oletko itse suvaitsevainen?"
Pyrin siihen. En ole täydellinen, mutta esimerkiksi uskontojen kysymyksessä tutkin jokaista uskontoa ja yritän ymmärtää niitä. Kritiikkiä ei tule sekoittaa suvaitsemattomuuteen.
sisäistä vihaasi ja ennakkoluulojasi vuodatettua palstoille. Eipä mitään uutta auringon alla. Jeesuskin ennusti opetuslapsilleen että teitä tullaan vihaamaan minun nimeni tähden.
Kerranhan se selviää, ketkä olivat oikeassa: kristittyjä alinomaa pilkkaavat vaiko kristityt.
Vai on suvaitsemattomuus kristinopin tunnuspiirre. No, tunnuspiirteeksi saa ihan mitä tahansa kun vääristelee kristinoppia, jota sinäkin teet. Oletko ajatellut että suvaitsemattomuus saattaisikin olla sinussa, kun et suostu näkemään kristinoppia oikein?
>>Lapsia ei opeteta ajattelemaan omilla aivoillaan vaan tukemaan vanhempiensa mielipiteitä ja uskomuksia, mikä myöhemmin lapsen varttuessa näkyy omantunnontuskina, kun yliminä vaatii pitämään vanhempien toimintamallia oikeana, vaikka järki, joka useimmilla sentään kehittyy edes kohtalaiseksi, huutaa sen puolesta, että vanhempien uskomukset ovat vääriä.>Kristityt hyökkäävät säälin, vihan, kaunan ja kaikenlaisten alhaisten keinojen ja vikojen avulla sellaisen ihmisen kimppuun, joka on alkanut muovata omaa maailmankatsomustaan.>Sekä järki että kokemus ovat kristillisestä näkökulmasta perkeleen työvälineitä.>Hirvittävä vaihtoehdottomuus helvetin ja taivaan välillä on koko kristillisen sanoman viheliäisin puoli - ja se on myös olennainen osa kristinoppia.>Se, että kristityt puolustelevat omaa suvaitsemattomuuttaan sillä, että Raamatussa lukee niin, on pelkkää hölynpölyä.>Se löytää lukijansa niiden keskuudesta, joita ei kiinnosta filosofia, luonnontieteet, runous eikä mikään kaunis.>Antakaa meille tilaa, te suvaitsemattomat, antakaa meille tilaa!>tämä onkin yksi kristinuskon monia epäjohdonmukaisuuksia,>>
Ei suinkaan, Szczesny nyt laukoo kummallisia. Kristinuskon perustajan mukaista on kertoa muille evankeliumi eli ilosanoma. "Menkää kaikkeen maailmaan, myös suomi24:n palstoille, kertomaan..."
"sisäistä vihaasi ja ennakkoluulojasi vuodatettua palstoille. Eipä mitään uutta auringon alla. Jeesuskin ennusti opetuslapsilleen että teitä tullaan vihaamaan minun nimeni tähden."
Ennakkoluuloja minulla ei ole. Vain huonoja kokemuksia. Kristinuskon ymmärtämisyritys on yksi elämäni tehtäviä. Taas tuota marttyyriasennetta, kun tulee kritiikkiä :)
"Kerranhan se selviää, ketkä olivat oikeassa: kristittyjä alinomaa pilkkaavat vaiko kristityt."
Pilkasta ei ole kysymys vaan kritiikistä. Itse en arvosta hatespeechiä, jota esmes ateismi-palstalla viljellään. Ei tarvitse odottaa kuolemaansa asti saadakseen selville, mikä odottaa kuoleman jälkeen. Sitä varten on oikeita harjoituksia.
"Vai on suvaitsemattomuus kristinopin tunnuspiirre. No, tunnuspiirteeksi saa ihan mitä tahansa kun vääristelee kristinoppia, jota sinäkin teet. Oletko ajatellut että suvaitsemattomuus saattaisikin olla sinussa, kun et suostu näkemään kristinoppia oikein?"
Kuinka helvetti-taivas -asettelu voi johtaa muuhun kuin suvaitsemattomuuteen? Tarkistin jo viestiä kirjoittaessani projisoinko. Tulin siihen johtopäätökseen, että en. En muuten olisi kirjoittanutkaan. Ymmärrän kristinopin oikein.
"Köksänpyskologiaa tuo. Yleistät aivan kuin siis kaikki uskovat käyttäytyisivät noin. Tuohan on ihan normaalia ihmisen käytöstä: totta kait vanhempien arvomaailma heitetään romukoppaan, ollaanpa sitten uskovasta tai muunlaisesta kodista. Ja yleinen väitteesi ettei lapsia opeteta ajattelemaan omilla aivoilla, heh heh heh, minua aina rupeaa naurattamaan tuo kliseinen ja harhainen käsitys ettei uskova käytä omia aivojaan, ei paljoa kommentointia ansaitse."
Myönnän, että tuossa on jonkin verran yleistämistä, mutta olen nähnyt tarpeeksi lestadiolaiselämää tehdäkseni siitä omat johtopäätökseni. Hyvä huomio! Sorruin induktiiviseen päättelyyn, samaan kuin kristityt uskonkokemuksilla rehvastellessaan: koska minulle sopii tämä usko, se sopii kaikille muillekin.
"Nyt kyllä menee suvaitsemattoman hölmöyden puolelle! Jos sinun vanhempasi käyttäytyivät noin, älä sekoita yksilön kokemusta yleiseksi normiksi!"
Olen kokenut ja nähnyt tätä tälläkin palstalla. Tässä en ole erehtynyt.
"Pelkkää panettelua. Järki on Jumalan antama ja sitä Hän myös odottaa meidän käyttävän."
Ja hylkäämään mm. tieteen saavutuksia. On tehtävä asia selväksi, että minä en usko Jumalaan, koska en ole kokenut sellaista. Pidän ajatusta Jumalasta tarpeettomana ja häiritsevänä.
"Tehän itse kieltäydytte käyttämästä järkeä, kun ette suostu ymmärtämään että kaikki kokemukset eivät ole ihmisen henkisyyttä rakentavia!"
Kukas nyt yleistää? Minä en ole tuota mieltä.
"Sinusta siis on 'henkisen kehittyneisyyden merkki, uteliaan ja sivistyneen ihmisen luonnollinen menetelmä asioiden punnitsemiseksi' kun ihminen uskoo kaiken kritiikittömästi? Minusta se on järjettömyyttä, sivistyneisyydestä nyt kannata mitään samaan lauseeseen edes tunkea."
Asioiden tutkiminen ei ole asioiden myöntämistä. Aina on hyväuskoisia ihmisiä, mutta punnitseminen tarkoittaa tässä nimenomaan tutkimista, tarkkailua. Sivistynyt ihminen tutustuu moniin asioihin, häntä ajaa eteenpäin uteliaisuus. Olen huomannut, että kristittyjä ei usein kiinnosta tutustua muiden uskontojen pyhiin kirjoihin. Montako olet itse lukenut?
"Jeesus sen sanoman meille toi. Ihmistähän se nyrppii, mutta minkäs teet. Ota tai jätä. Ei opin halveeraaminen sen totuusarvoa heilauta mihinkään. Sinäkö pieni ihminen olet sanomaan Jeesuksen opetuksen olleen suuri virhe? Entäpä jos Hän sanoo sinun uskomuksista että ne on suurta virhettä?"
Jätän. En voisi uskoa sellaiseen oppiin, jossa on ikuinen kadotus ja ikuinen pelastus. Menen mieluummin vapaa-ajattelijoiden kanssa kuin uskovaisten kanssa. En ole keskustellut Jeesuksen kanssa. Ukko saa ottaa minuun yhteyttä, jos kiinnostaa ;) Cut the speculation. Ei ole todisteita siitä, että helvetti ja taivas ovat olemassa. Ne ovat pelkkiä uskomuksia.
"Ei sitten Jeesuksen itsensä opilla ole mitään osuutta asiaan, vai?"
Myönnän, että on. Hänen seuraajiaanhan te olette. En ota kantaa siihen, tulkitsetteko te Jeesusta oikein. Sillä ei ole minulle merkitystä. Jeesus opetti kuitenkin helvettioppia, joka on kuvottava.
Jeesuksen jumalaisuudesta ei ole takuuta. En usko häneen sanomaansa; muutenhan olisin kristitty.
"Onkos se sitten enämpi "omaa ajattelua" kun ottaa marketin hyllyltä erilaisista toisilleen vastakkaisista uskomuksista aatemaailmansa tueksi oman mixauksensa. Eikös tämä osoita ihan päinvastaista kuin oman järjen käyttöä?"
Kokemus ratkaisee. Oma kokemukseni painottaa idän uskontojen olevan oikeammassa. Ihmisiä on erilaisia. Asioiden tutkiminen on se juttu.
"evankeliumi eli ilosanoma."
Ilosanoma ikuisesta helvetistä ja ikuisesta taivaasta, joiden välillä on valittava yhden elämän aikana. Fair game. Noh, hyvin se on löytänyt seuraajansa :)
""Menkää kaikkeen maailmaan, myös suomi24:n palstoille, kertomaan..."
*Puistatus*
Hyvä näkökulma asiaan. Itse näkisin että suvaitsevaisuudesta on helppo puhua, mutta käytäntö voi olla hieman vaikeampaa.
Aristotelesta mukaillen voisi ehkä sanoa, että mikä on hyvää yhdelle, ei ole sitä välttämättä toiselle. Ja tietenkin päin vastoin.
Tästä syntyy erilaisia ristiriitoja maailmassamme. Näitä kutsutaan yleisemmin moraalisiksi ongelmiksi tai jännitteiksi.
Se, mitä yksityinen kristitty mahdollisesti näkee tärkeäksi ja tavoiteltavaksi, voi olla esimerkiksi ateistille yhdentekevää ja jopa tuomittavaa. Sama pätee kärjistettynä päin vastoin, mitä ei ole vaikea nähdä näillä keskustelupalstoilla.
Tietenkin roimasti yksinkertaistaen. Kristittyjä ja ateisteja ja agnostikkoja puhumattakaan muslimeista ja juutalaisista, kun on niin monenlaista. Mutta toisten ymmärtäminen vaatii usein empatiakykyä ja toisen ymmärrykseen pyrkivää otetta, usein myös rohkeutta. Minusta se on elämänpituinen tehtävä, jonka voin aloittaa tässä ja nyt. :)
"Aristotelesta mukaillen voisi ehkä sanoa, että mikä on hyvää yhdelle, ei ole sitä välttämättä toiselle. Ja tietenkin päin vastoin."
Näinhän se on. Me elämme varsin kirjavassa maailmassa; tätä onkin melko turha toistaa, mutta ihmisiä on moneen junaan ja moni jää asemalle. Suvaitsemattomuus on jokaisessa ihmisessä, mutta sitä voi kitkeä vähitellen pois. Suvaitsemattomuudelleen voi saada tukea ideologiasta tai uskonnosta, mikä kollektiivivoimana on melkoisen tuhoisaa! On tärkeää kasvaa kypsäksi yksilöksi.
Minun negatiivinen suhtautumiseni kristinoppiin selittyy osin taustastani, mutta olen oikeasti sitä mieltä, että se on pohjimmiltaan suvaitsematon oppi, vaikka kristityt (yleensä) tarkoittavat hyvää yrittäessään vakuuttaa muut oppinsa oikeudesta. Argumentit ovat tietenkin heikkoja, mutta eihän uskonto ole argumentteja vaan nöyryyttä ja rukousta. Kaikille nöyryys ja rukous ei kuitenkaan riitä. Olisiko se sitten rankaistava teko iankaikkisella kadotuksella?
kristinopista on se, että itse Jahve-Jumala on suvaitsematon, koska häneltähän kristittyjen mukaan Raamattu on peräisin. Jahve ei ole antanut ihmisille muita kasvuvaihtoehtoja ja on siten melkoisen pedanttinen jumala. Kuka opettaisi Jahvelle etiikkaa?
Kristinusko lähtee siitä, että kristinusko on totuus. Mitä sillä on väliä, jos se suvaitsematon, kun se kerran on totuus? Mitä sillä on väliä, jos uskosta osattomat joutuvat elämään uskosta osattomina, kun se kerran on totuus? Mitä sillä on väliä, jos Raamattu on ruma kirja, kun se kerran on totuus? Totuus on totuus meistä riippumatta. Jos totuus on se, että maailman on perseestä, silloin maailma on perseestä. Jos totuus on se, että kaikki on hirveän kauheaa, silloin kaikki on hirveän kauheaa. Tällaiset arvostelmat eivät liity totuuteen mitenkään.
Kristillinen maailmankuva on aika kauhea. Mutta se on totuus. Minkäs sille voi? Emme ole osaamme valinneet. Meidät on vain heitetty maailmaan ja tässä sitä nyt ollaan.
"Kristinusko lähtee siitä, että kristinusko on totuus. Mitä sillä on väliä, jos se suvaitsematon, kun se kerran on totuus?"
Hetkinen. Onko tässä jotain logiikkaa? Kristinuskoa on aika hankala todistaa totuudeksi.
Se on ihan totta, että olemme jonkin suunnattoman suuren psykopaatin armoilla, jos kristinusko on totta. Mutta se on pelkkää spekulointia eikä muuta.
Eräs ystäväni käy aiemmin mainostamassani Tuomasmessussa. Hän on havaintoni mukaan kristillinen mystikko, joka on onnistunut rakentamaan lähimmäisen maailmankatsomusta kunnoittavan asenteen. Tai Jumala hänessä, niin kuin hän asian ilmaisee. Hiljaisuuden retriitit ja hiljentyminen muutenkin on hänelle tuttua. Minusta tuntuu että kun mennään kristillisyydessä riittävän syvälle kokemuksen kautta niin ei ole enää varaa tuputtaa tai voimakkaasti arvostella. Ei enää pystytä siihen.
Suvaitsemattomuutta on turha yrittää kitkemällä kitkeä pois. Päinvastoin, kun jollekin annetaan tilaa ja annetaan sen olla sellaisenaan, kunhan tilanottaja toimii lain puitteissa, niin se rauhoittuu jos on rauhoittuakseen. Kullakin on aikansa ja ihmiset ovat erilaisissa elämäntilanteissa ja kehitysvaiheissa.
Kaikkien ihmisten elämäntilanteet ovat yhtä arvokkaita. Ja todellisuudessa, näyttää siltä että uskonnoissa yleensäkin ja aatteellisessa ryhmissä on opin kirjainta ja perinteitä painottavan siiven vastapainoksi liberaali siipi. "Alkuperäisen opin kirjainta" painottava siipi pitää huolen siitä, että oppi säilyy niin alkuperäisenä kuin mahdollista jälkipolville. Uskontojen pyhät kirjat ovat säilyneet suurelta osin sen ansiosta, että on olemassa pakolliset kirjaimen säilyttäjät. Mystikot eivät ehkä jaksa kiinnostua "ehdottoman aidoista alkuperäisistä opeista" ja niiden säilyttämisestä kirjallisessa muodossa, he painottavat henkistä harjoitusta tai kokemusta.
Jaoin aatteenharjoittajat kärjistetysti suvaitsevampiin mystikkoihin ja toisaalta fundamentalistisempiin opin kirjaimen säilyttäjiin. Se kuvastaa minusta sitä, että kummallakin ominaisuudella on ansionsa, ne täydentävät toisiansa.