Nykyhallituksen mukaan, kun rikasta tahdotaan kannustaa, hänelle annetaan porkkanoita, mikä näkyi selvästi taannoisessa metsäverotusjutussa, jossa myönnettiin metsänmyynnistä verohelpotusta. Toinenkin tie olisi ollut käytettävissä: Olisi lätkäisty lisävero, jos ei myy. No, tuo juttu on nyt jo menneen talven lumia, mutta kuvastaa hyvin päättäjien ajatusmaailmaa.
Sen sijaan kun köyhiä kannustetaan, se tarkoittaa tukien heikentämistä ja lisärangaistusten luomista, minkä työttömät ovat karvaasti saaneet tuta.
Vaan miten tuon kannustamisen laita oikein on. Tästä on väitöskirjakin.
Helsinkiläinen Kirkko ja kaupunki -lehti käsittelee Liisa Björklundin väitöskirjaa Kannustaminen ja moraali. Seuraavassa otteita lehden jutusta:
Kannustavuus syrjäytti oikeudenmukaisuuden Suomen hallituksen arvojärjestyksessä 1990-luvulla.
Kannustamisesta tuli muotisana, vaikka harva tietää,mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan.
(Minun kommenttini: Virkamiehenä opin sen, että kun päättäjät alkavat puhua kannustamisesta, se tarkoittaa oikeasti sitä, että sosiaaliturvaa ja köyhien asemaa heikennetään.)
Björklund esittää väitöskirjassaan, että oikeudenmukaisuuden periaatteet murenevat yhteiskunnassa, jossa taloudellinen etu saa jatkuvasti syrjäyttää ihmisten sosiaaliset oikeudet.
Kannustamisesta on tullut monessa suhteessa paradoksaalinen esimerkki orwellilaisen uuskielen yleistymisestä. Puhutaan kannustamisesta, vaikka tosiasiassa kyse on enemmän lannistamisesta, pakottamisesta tai välinpitämättömyydestä.
Vielä 1990-luvun alun hallitusohjelmissa kansalaisia kannustettiin tasa-arvoon. Vuosikymmennen puolivälissä ei enää kannustettu oikeudenmukaisuuteen vaan tuottavuuteen.
Kun päämääristä jäi pois oikeudenmukaisuus, eriarvoisuus on lisääntynyt enemmän kuin missään toisessa OECD-maassa.
Ketään ei voi kannustaa, ellei palkkiolla ole riittävää yhteyttä henkilön itsensä katsomaan hyvään.
On helppo määkiä, että ensin on leivottava kakku, jotta sitä voi jakaa. Ydinongelma on kuitenkin, että yhteiskunnassa, jossa oikeudenmukaisuus ei ole tärkeä arvo, tätä kakkua ei osata jakaa.
Yhteiskunta, joka ehkäisee syrjäytymistä ja huolehtii heikommistaan, voisi pitkällä aikavälillä osoittautua parhaiten tuottavaksi, mutta samalla oikeudenmukaiseksi ja uudistumiskykyiseksi yhteiskunnaksi.
http://www.kirkkojakaupunki.fi/?newsid=10365&deptid=127 &languageid=3&NEWS=1
Sen sijaan kun köyhiä kannustetaan, se tarkoittaa tukien heikentämistä ja lisärangaistusten luomista, minkä työttömät ovat karvaasti saaneet tuta.
Vaan miten tuon kannustamisen laita oikein on. Tästä on väitöskirjakin.
Helsinkiläinen Kirkko ja kaupunki -lehti käsittelee Liisa Björklundin väitöskirjaa Kannustaminen ja moraali. Seuraavassa otteita lehden jutusta:
Kannustavuus syrjäytti oikeudenmukaisuuden Suomen hallituksen arvojärjestyksessä 1990-luvulla.
Kannustamisesta tuli muotisana, vaikka harva tietää,mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan.
(Minun kommenttini: Virkamiehenä opin sen, että kun päättäjät alkavat puhua kannustamisesta, se tarkoittaa oikeasti sitä, että sosiaaliturvaa ja köyhien asemaa heikennetään.)
Björklund esittää väitöskirjassaan, että oikeudenmukaisuuden periaatteet murenevat yhteiskunnassa, jossa taloudellinen etu saa jatkuvasti syrjäyttää ihmisten sosiaaliset oikeudet.
Kannustamisesta on tullut monessa suhteessa paradoksaalinen esimerkki orwellilaisen uuskielen yleistymisestä. Puhutaan kannustamisesta, vaikka tosiasiassa kyse on enemmän lannistamisesta, pakottamisesta tai välinpitämättömyydestä.
Vielä 1990-luvun alun hallitusohjelmissa kansalaisia kannustettiin tasa-arvoon. Vuosikymmennen puolivälissä ei enää kannustettu oikeudenmukaisuuteen vaan tuottavuuteen.
Kun päämääristä jäi pois oikeudenmukaisuus, eriarvoisuus on lisääntynyt enemmän kuin missään toisessa OECD-maassa.
Ketään ei voi kannustaa, ellei palkkiolla ole riittävää yhteyttä henkilön itsensä katsomaan hyvään.
On helppo määkiä, että ensin on leivottava kakku, jotta sitä voi jakaa. Ydinongelma on kuitenkin, että yhteiskunnassa, jossa oikeudenmukaisuus ei ole tärkeä arvo, tätä kakkua ei osata jakaa.
Yhteiskunta, joka ehkäisee syrjäytymistä ja huolehtii heikommistaan, voisi pitkällä aikavälillä osoittautua parhaiten tuottavaksi, mutta samalla oikeudenmukaiseksi ja uudistumiskykyiseksi yhteiskunnaksi.
http://www.kirkkojakaupunki.fi/?newsid=10365&deptid=127 &languageid=3&NEWS=1
Vastaukset 3
Vanhimmat
Totta helvetissä se heikentää tavarantuotannosta syrjytetyksi tulleen mahdollisuuksia ponnistaa tavarantuotantoon mukaan jos hänen taloudellista tilannettaan heikennetään entisestään. Varsinkin kun samalla tuetaan ja vahvistetaan tavarantuotannossa jo asemissa olevien asemaa entisestään, ja heille vielä valtion varoilla tuettuja bisneksiä ihan järjestetään(kuten kepun bioenergiabisnekset ja kaavaillut infraprojektit mm. maanrakennus ja rakennussaneerausfirmoille).
Jo työpaikoillakin firmoissa on paljon henkilökuntaakin, joka jatukuvasti puhuu mahdollisimman halveksivia juttuja työttömistä(kokemusta on pitkältä ajalta). Ei tällaisiin firmoihin ole työttömällä mitään mahdollisuutta ainakaan mihinkään kunnollisiin töihin päästä vaikka niille kuinka perkeleesti valtio rahaa, velkarahhaa talikoisi. Sitä röyhkeämmäksi vaan käyvät mitä enemmän heille rahaa talikoi.
on yhtäältä kokonaan työttömänä ja toisaalta toisarvoisissa huonosti, jos aina ollenkaaan, tuottavissa tehtävissä väkeä joka pystyisi ainakin sen verran parempaan, että he tässä perustavaran tuotannossa(jota tavaraa he välttämättä itsekkin tarvitsevat) hyvin mukana pystyisivät olemaan.
"On helppo määkiä, että ensin on leivottava kakku, jotta sitä voi jakaa. Ydinongelma on kuitenkin, että yhteiskunnassa, jossa oikeudenmukaisuus ei ole tärkeä arvo, tätä kakkua ei osata jakaa."
Eihän se nyt saatana ole mikään pelkkä häiriö jaakeluissa.
Minutkin on saneerattu pysyvästi työelämästä pihalle sen ikäisenä että vielä 15 vuotta olisi ollut parasta työikää jäljellä ja osaaminen silloin paremmalla tasolla kuin koskaan aikaisemmin elämässäni. Mutta millä helvetillä nouset syrjäytetyn asemasta tavarantuotantoon tilanteessa jossa se yhtäältä edes periaatteessa vain oman firman kautta enää on mahdollista, kun toisaalta vastassa on nämä monopolistiset rakenteet tavarantuotannossa ja politikot jotka vielä verotuksen ja inflaation keinoin koko ajan vetävät mattoa alta. Nyt sitten vielä ihan talikoimalla rahaa on tarkoitus alkaa levittää näille jotaka ovat monopolistisissa asemissa tavarantuotannossa.
On sellainen käsite kuin nonverbaalinen ilmaisu.
Katso televisioruudussa tätä miestä joka veronmaksajien keskusliiton edustajana puhuu(en nyt muista nimeä). On niin jäänyt mieleen kun hän puheessan käyttää sellaisia termejä kuin 'työssä ahertavat' joiden edustajana hän sitten esiintyy.
Kun katson tätä miestä joka ihan aidosti näyttää kuin hän olisi rasvattu sika, niin en mitenkään voi tällaista miestä oikeasti millään tavoin vaativissa aktiviteeteissa ahertajana pitää.
Itsensä kaltaisten edunvalvojanako tämä mies esiintyy. Ainakin hän selkeästi antaa ymmärtää että hän näin esiintyy, ja että hänen kaltaistensa pitää lisää fyrkkaa aherruksistaan saada.
Vasta syksyllä sain oppia uuden sanan "sopeuttaminen" = lomautus/irtisanominen.
Meitä hitaita kannustetaan ja sopeutetaan lopulliseen nöyrtymiseen, täyteen köyhyyteen.