Itselleni vapaus merkitsee mielen vapautta. Siitä, että siirtyy ulkoaohjautuvuudesta sisältäpäin ohjautuvaksi. Toisaalta äärettömän yksinkertaista, toisaalta myös uskomattoman vaikeaa. Ei kuitenkaan mahdotonta ... se vaatii vain oman mielen (psyyken) hallintaa ja luopumista elämästä, joka pyrkii omien välittömien tarpeiden tyydyttämiseen mm.
Miten määrittelisitte vapauden?
persona-non-grata
24463
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Vapauden hyvä määritelmä on kuvattuna Joh. 8:31-36.
Että teot ratkaisevat, eivät ajatukset.
kokea se muutos sisäisesti, ennenkuin kykenet siirtymään ajatuksista tekoihin.
Ymmärrän ja koen vapauden ilmentymisen siten, että ihmisellä on rohkeus ja voima olla omaitsensä.Ihminenhän ajattelee mielessään monia asioita, mutta hänellä ei ole voimaa monasti tuoda niitä toisten ihmisten tietoisuuteen,- jos hän esim. ajattelee jostain asiasta erilailla.
Vapautena koen, miten saan elää vapaasti uskonelämääni ja vapasti pohtia Raamatun ilmoituksia tai yhdistää vapaasti ne ihmisen käyttäytymiseen,- vaikka toiset ymmärtäisivät asiat erilailla.
Mutta, tämä vapaus/itseluottamus tulee ihmiseen Jeesuksen sovitustyön kautta eli ihminen vapautuu menneisyyden kahleista/synnistä.Samoin Jumalan aivoitukset ja niihin uskominen ja eläminen ohjaa ihmistä, että hänen vaputensa on pitkäkestoista.
Ihminenhän erittäin helposti, menettää vapautensa sokeutensa/ymmärtämättömyyden tähden.Siis lihallisen ihmisen saadessa vallan, uskovainenkin ihminen mahdollistuu menettämään tämän vapuden.
Lyhyesti määritellen. "Mutta, kaikille, jotka ottivat hänet vastaan hän antoi voiman tulla Jumalna lapsiksi, niillle jotka uskovat hänen nimeensä".
Juuri tuo oleminen Jumalan lapsena ja siihen kuuluva voima mahdollistaa ihmiselle hyvän itseluottamuksen/vapuden.
ihminen voisi vapautua menneisyydenkahleistaan tai "synneistään" uskoon tulemisen kautta. Se tuntuu myös tavattoman "mukavalta" ja helpolta ratkaisulta, jolloin vapaudut samalla myös omasta vastuustasi. Niinhän asia ei ole. Perimmäiset ongelmat vain lakaistaan maton alle ja ne ovat silti kaikesta huolimatta olemassa.
Uskoon tuleminen sinällään ei ole mielestäni huono juttu. Päinvastoin.
Niin, pohdin asiaa liian lyhyesti.Kun ihminen tulee aidosti uskoon eli uudestisyntyy, niin hän ensikertaa elämässään mahdollistuu käymään menneisyytensä läpi erittäin syvältä ja erikoisesti laajentaen ymmärryskykyään.
Jos ymmärrät patoutuneen vihantunteen vaikutuksen ihmisen mieleen/mielikuviin, niin tämän ongelman poistuminen muuttaa ihmistä todella paljon.Ihmisen viha on toisen asian kompensoimista.Siis ongelma opn muuttanut muotoaan ja näkyvä tekijä on patoutunut viha ihmisessä.Patoutunut vihahan ilmentyy ihmisen reagoimisessa ja mielikuvissa ja tämä tekijä taas aktivoi ihmisen synnintekemiseen ja taas tämä synti ongelmoittaa ihmisen.
Kun ihminen ymmärtää ja uskoo, miten saa syntinsä anteeeksi, niin tämä tekijä avaa hänen alitajuntansa tiedostamaan asiat,- joita hän alkaa käsittelemään ja kasvamaan niistä pois.
Niin, ei uskoon tuleminen ole ongelmioen päättymistä, vaan pikemminkin asioiden käymistä läpi ja kasvamista ja tämä prosessi on pitkäkestoinen;
"Vanhurskaan polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydän päivään saakka".
Periaatteessa uskoontuleminen ja uskossa eläminen opn aivan samanlainen tila kuin terapia.Terapiassakin pyritään potilasta ohjaamaan näkemään asiat oikeassa valossa/ymmärryksessä ja hyvä niin, jos se onnistuu ilman Jumalan aivoituksia.
Mutta, tämä uskovaisen ihmisen elämän terapia eroaa siinä, että se on laaja-alaista ja käsittelee asioita syvältä ja Pyhä Henki opettaen antaa ennalta ehkäisevää ymmärystä arjessa.
"Yli kaiken varottavan, varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee".
Ymmärtänet, miten suuri vaikutus ihmisen käyttäytyumiseen/mielikuviin opn sillä mitä asioita hän sisäistää ja mitä torjuu.
tavoitekin on antaa vain ihmiselle välineitä omiin oivalluksiin. Asiakas/potilashan siinä varsinaisen työn tekee.
Mistään elämän vaikeista traumoista ei silti selviä uskoontulemisen kautta. Olisi aika itseriittoisaakin kuvitella niin.
"Kun Poika tekee vapaaksi, hän on todella vapaa."
* UUdestisyntymisessä tunto vapautetaan kaiesta syyllisyydestä Jumalan ja ihmisten edessä, mitään ei jää tunnolle.
* Lahja vanhurskaus on syyttömäksi julistus, siinä on velat maksettu täysin!
* Murhamieskin saa anteeksi, hänenkin omatunto vapautetaan syyllisyydestä Jumalan edessä, se ei kuitenkaan pelasta maan lakien langettamasta rangaistuksesta, mutta sydän ja tunto on vapaa, vaikka ulkonaisesti olisi vankina!
miten toisia kohtelee ja mitä tekee,kunhan vaan on uskossa tai ainakin sen jälkeen tulee uskoon.Uskotko ihan snadisti siihen,mitä kirjoitat?
Vaikka tuo "murhamiehesi" olisikin joltisestikin sisäisesti vapaa, vankilassa ollessaan häneltä puuttuu ulkoinen vapaus.
miten toisia kohtelee ja mitä tekee,kunhan vaan on uskossa tai ainakin sen jälkeen tulee uskoon.
----
Teitpä tärkeän havainnon.Usko ja uskossa oleminen ilmentyy juuri tällä alueella mitä pohdit edellä.
Kun ihminen uudestisyntyy, niin hänen asenteensa lähimmäiseen muuttuu.Siis vanhan mielenlaadun ja mielikuvien tilalle tulee empaattisuus,- jonka pohjalta hän katselee lähimmäistään.
Usko/usko Jeesukseen kulminoituu tähän jakeeseen,- jota Jeesus kutsu ahtaaksi portiksi, jota se todella on arjen ihmissuhteissa.
" Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; SILLÄ TÄMÄ ON LAKI JA PROFEETAT".
PS.
Ethän kysy, miksi monet kirjoittajat täällä haluaisivat että heitä nälvittäisiin tms, koska he tekevät sitä muille.
Vapaushan on sitä kun ihminen saa päättää itse elämätapansa kenenkään pakottamatta mihinkään. Suomessa sai joskus elää vapaasti, mutta nykyisin tätä maata hallitsevat monikulttuurinatsit, jotka koettavat määrätä kaiken. George Bushin hallintokausi teki Suomessakin todella rumaa jälkeä lainsäädäntöön.
Ongelmaksi saattaa vain muodostua se,että tietyt elämäntavat eivät kosketakaan enää pelkästään itseä, vaan saattavat koskettaa myös muita ehkä myös tehden toisten elämän hankalaksi.
Jeesukseen uskova tulee vapaaksi. Aivan väkisinkin:).
Rakkaus karkottaa pelon ja tekee ihmisestä täysin rohkean Jumalan Sanan levittäjän.
Kun Jumala kasvattaa omansa kasvattaa Hän tämän rakastavaksi ja näin hylkäämään kaikki ihmisopit ja siinä särkyy rytisten jumalankuvat ja ihminen vapautuu rakastamaan yli raja-aitojen.
Jumalan kasvattama uskaltaa sanoa synnin synniksi, mutta hänellä ei oli ikinä tarvetta ketään syytää, tai haukkua, vaan hänellä on tarve luottaa eksyneinkin Jumalan huomaan.
Jeesuksen omista on aivan mahdottoman kiva levittää totuutta ja rakkautta täydellisessä vapaudessa.
Synti totisesti sitoo ihmisen orjuuteen ja jos jää Jumalan käskyjä rikkovaksi, ei koskaan ole sisäisesti vapaa. Sisäinen vapaus näkyy ulkoisessa elämässä ja sydämen uskovaisen luokse on helppo tulla keskustelemaan syntisten ja vajavaisten ja millä kasteella tahansa täällä kastetun:).
äärettömän vaikea saavutettavuus.
Esimerkiksi 'pylväspyhimys' tai muu 'joogi' olettaa olevansa mieleltään vapaa eikä tarvitse ulkoapäin tulevaa ohjautumista, mutta tälläinen ihminen saattaa hakea sosiaalista arvonantoa.
Epäitsekäs ihminen, joka psyykkaa itsensä palvelemaan muita ja kieltää omat tarpeensa, hakee sosiaalista hyväksyntää loppujen lopuksi muilta ihmisiltä. Jos em kaltainen ihminen on uskossa, hän olettaa olevansa vapaa elämästä, mutta hänen meielnsä on ohjeistettu palvelemaan Jumalaa, joka sekin on näennäistä vapautta.
Eli summarum, ei ihminen pysty olemaan vapaa mistään eikä koskaan, kaikki oletettu epäolennainen on loppujen lopuksi olennaista.
omat tarpeensa syrjään, päinvastoin. Ne tulevat tyydytetyiksi kyllä ... niitä ei vain tarvitse tyydyttää oman välittömän mielihyvän ohjaamana.
jos ei käsitellä konkreettisira asioista.
tarpeita. Jos ei omaa psyykkisiä itsesäätelykeinoja, on tavallaan avuton niiden edessä.
ja niiden ratkaiseminen. Ovatko opittuja, opetettuja vai oivalletuja?
Henkinen mielihyvä? ----> "sinut" itsensä kanssa?
Ne voivat olla opittuja, opetettuja, sekä myös itse oivallettuja ... ihminen itse muokkaa jatkuvasti itseään kyetäkseen hallitsemaan itseään paremmin.
Henkiset pyrkimykset tarkoittavat oikeastaan sitä, että olen kohdannut syvemmällä tasolla itseni. Se ei vielä tarkoita sitä, jotta olisin sinut itseni kanssa.
Riippuu myös siitä, millaiset henkiset pyrkimykset sitten itse kullakin on. Mikä on sitten hyvää ja huonoa? Siinäkin tulee lopulta arvofilosofiset kysymykset vastaan. Henkisetkään pyrkimykset eivät voi olla koskaan erillään mistään isommasta viitekehyksestä.
"ihminen itse muokkaa jatkuvasti itseään kyetäkseen hallitsemaan itseään paremmin. "
---> suhteessa ympäröivän maailman ja ihmisten vaikutuksesta--> muokautuu ihminen melko samanlaiseksi kuin muutkin ihmiset ovat. Suuret arvomaailman eroavaisuudet erottavat ihmiset toisistaan. Pintaerot voi unohtaa.
Jep, henkiset pyrkimykset tarvitsevat aina isomman viitekehyksen/-ryhmän, jotta ihminen kehittyisi. Yksin ei kuule kuin oman sydämen sykkeen:), siitä saatta saada herzslaagin.
Pitäisi varmaan kohtapuoliin mennä tutumaan:)... alkaa jo väsyttämään.
vuorovaikutelkaamme joskus toisten.
Hyvää Yötä.
.......