Sain eilen kuulla, että läheinen ystäväni tekee kuolemaa ja menin katsomaan häntä sairaalaan. Hänet oli onneksi nukutettu, koska hänellä olisi muuten ollut käsittämättömiä tuskia. Kyseessä on 19 vuotias tyttö ja hänen äitinsä ja siskonsa olivat paikalla. Mitään en voinut sanoa enkä tehdä kuin luhistua siihen paikkaan, mikään sana ei helpota oloa eikä mikään olisi voinut lohduttaa hänen läheisiään. Pistin vielä herätyksen nyt aamuksi kun kuvittelin meneväni töihin että pystyisin ajattelemaan muuta. Onneksi tajusin olla lähtemättä, mutta tuli tosi kylmä olo kun soitin pomolle vaikkei hänen työaikansa ollut alkanut ja kun selitin tilanteen ja sanoin etten ole työkunnossa niin hän löi luurin korvaan. Kuuluuko maailman olla tällainen, että jos vähän vieraampi henkilö ilmoittaa surevansa niin ei voida edes parilla sanalla sanoa olevansa pahoillaan vaikkei toisen murheet itselle kuuluisikaan. Voin ylettömän pahoin muutenkin, mutta toi tuntuu tällä hetkellä jäävuoren huipulta.
Ahdistaa
mjärtin88tku
141314
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
isäni kuoli viime viikolla - istuin viimeiset seitsemän tuntia sairaalassa pitelemässä häntä kädestä ja odottamassa, että hän "nukkuu" pois. Itse en voinut ajatellakaan, että jäisin töistä pois. Ehkä en halua antaa surulle valtaa. Mutta paha olo on mullakin. Kurkkua kuristaa ja henkeä ahdistaa. Siitä huolimatta elämä jatkuu...
otan osaa.minun pikkuveluni kuoli yllättäin sairauskohtaukseen.mieheni on rekkakuski.ja sai sairaslomaa töistä muutaman päivän.työn antaja ei ymmärtänyt piti lähtä liki 200km ajaan ja viemään työnantajalle sairaslomalappu ja mieheni vei pomo otti sen todistuksen ei lukenut sitä eikä mitään vaan repi ja nakkas seinälle.työntekijä ei merkannut mitään työnantajalle kun ensimmäisen kerran eläissään sai muutamanpäivän sairaslomaa.olis vastuutonta työnantajalta päästää shokissa olevaa työntekijää rekan rattiin.mutta raha on työnantajille joillekkin tärkeämpää kuin työntekijän vointi..kuolemakaan ei anna näköjään pysähtyä ihmisen hetkeksikään.jos on tuommonen työnantaja.onneksi mieheni sai toisen työpaikan missä työntekijälläkin on joku arvo.hyvää jatkoa ja voimi sinulle ja kaikille muille jotka ovat menettäneet rakkaan ja tärkeän ihmisen...
kuolema tekee meidät jokaisen hiljaiseksi. joillain on vain enemmän eväitä kohdata kuolema.
voimia sinulle ystäväsi tukemiseen ja tulevaan surutyöhön... ole hänen vierellään vielä niin kauan kuin voit.. maksaisin mitä vaan, että olisin saanut hyvästellä ystäväni...vaikka hän olisi kärsinyt niin kaikesta huolimatta olisin halunnut olla hänen lähellään. ystäväni kuoli ihan odottamattomasti. hän oli ystävääsi 2 vuotta nuorempi, eli 17. voimia sinulle vielä kerran.
Hyvän pomon kuuluu tukea ja auttaa työntekijöitä, ei lannistaa ja lisätä ahdistusta. Valitettavasti kai ajatellaan, että jos ihan oman perheen jäsen on vakavasti sairas tai kuolee niin voi olla pois töistä, muuten ei. Joskus ystävä vaan on läheisempi kuin vaikka lähisukulainen. Pitäisi luottaa jokaisen omaan arvioon työkyvystä.
Hyvä neuvo voisi olla se, että kannattaa mennä lääkäriin. Jos on lääkärintodistus niin useimmat pomot eivät voi sitä vastaan pullikoida. Sitäpaitsi lääkäri voi kirjoittaa pelkän koodin, esimiehelle ei ole pakko edes kertoa poissaolon syytä jos on lääkärintodistus.
Voimia sinulle.
lähdin töihin kuin robotti mutta käännyin matkalla takaisin,ilmoitin että en tule ,kuului närkästynyt ääni,otin lopputilin seuraavana päivänä ja ilmoitin elä koskaan kysy minua töihin.On ihmisiä jotka eivät ymmärrä asiaa ennenkuin sattuu omalle kohdalle.
Jollakin on selkärankaa haistattaa paskat, kun siihen on täysi oikeutus.
Hienoa!
Surua ei lueta sairaudeksi ja pomoakin ymmärtää, jos jokainen työntekijä toimisi näin, ei siellä työssä montaa olisi, jos kaverinkin tai tuttavan kuolema tekisi aivan toimettomaksi.
Isäni ja äitini kuolivat päivän välein, kuukauden päästä veli ja hänen vaimonsa. Kaikkien hautajaiset järjestin, eikä voinut ajatellakaan, että olisin pois työstä. Jouduin yksin hoitamaan jopa tarjoilun kun varoja ei ollut.
Kyllä sitä voi yksin ja äänettömästikin surra eikä se sureminen heti lopukaan.KUolema kuitenkin on normaalia ja kuuluu elämään.
Vaimon tai oman lapsen kuolema ainakin minulle on aivan eri asia kuin isä,äiti tai muu läheinen.
Niin niin, mutta kenenkään puolesta ei voi sanoa miten tuntee. Vaikka kyseessä ei olisikaan oma lapsi. Ihminen itse tietää jaksaako mennä töihin vai ei.
Ehkä sinulle eri asia, mutta joillekkin se läheisin ja tärkein on äiti, isä tai joku muu läheinen, jos ei ole esim. puolisoa tai lasta, tai jos menettää lapsena tai nuorena vanhempansa.
Todella loukkaavasti sanottu!
voi olla noin ajattelemattomia..olen kuullut pari tapausta, että ei olla ymmärretty, kun ollaan jääty sairaslomalle läheisen menettämisen takia. Ollaan aika ilkeitä surevaa kohtaan. Minä olen itse sitä tyyppiä, että suren raskaasti itkemällä lähes koko ajan, joten töistä ei tulis mitään. Ilmeisesti töihin pitäisi kuitenkin änkeytyä hysteerisesti itkevänäkin..eikä sitä voi tietää, itkeekö sitä muutaman päivän tai kuukauden... lääkärithän kirjottaa yleensä viikon sairaslomaa. Tosin asiantuntijat sanoo, että jos suru on väkevää, surevalle tekee myöhemmin hyvää käydä päivä töissä muissa maailmoissa ja surra sitten kotona, pointti on se, että sureva antaa itselleen armahduksen ja levon hetkeksi raskaalta suremiselta. Mutta entäs jos itkettää vielä kuukauden jälkeenkin töissä...
Satuin lukemaan tätä ketjua vasta tänään ja juuri ajattelen samoin kuin edellinen. Minulta on kuollut äiti, isä ja veli. Se ei ollut ollenkaan sama asia kuin poikani kuolema. Siinä ei ole minulle mitään luonnollista. Toivon, että henkilön, joka kertoo minulle, että oman lapsen kuolema on luonnollista, ei koskaan tarvitse itse haudata lastaan. En synnyttänyt lastani,haudatakseni hänet. Hänen piti haudata minut.
Ennen vanhaan Itäsuomessa oli itkijänaiset, jotka avoimesti valittivat vainajaa. Myös omaisille, ystäville ja naapureille annettiin oikeus julkisesti surra. Vielä muutama vuosikymmen sitten käytettiin läheisen kuoleman jälkeen mustia vaatteita, sukkineen ja suruharsohattuineen. Miehet käyttivät surunappia-tai hihanauhaa. Nykyisin kuolema on kätketty sairaalan seinien sisälle ja julkinen sureminen ei ole muodissa, vaan toipumisen pitäisi tapahtua hillitysti ja nopeasti.
Suru, jota ei ole saanut rauhassa työstää, voi aiheuttaa esim. paniikkihäiriön. Mikään työ ei voi olla niin tärkeää, ettei ihmishenki ole sen rinnalla minkään arvoinen.
Kiitos siitä, että kävit vielä katsomassa kultaista enkeliämme, kiitos siitä, että annoit hänelle jotakin sellaista mitä me muut emme voineet antaa.Kiitos siitä, että kuljit hetken hänen rinnallaan ja toit hänen elämäänsä lämpöä ja rakkautta. Ikävä on suunnaton ja tuska repii sydäntä, mutta nyt tiedämme, että kultainen enkeli kulkee joka hetki vierellämme ohjaten ja suojellen meitä. Kevään ensi perhonen on hän!