implantti

Te joille laitettu hammasimplantti niin miten homma on mennyt? oliko kivulias operaatio?kuinka kauan kesti? saiko sairaslomaa? ja pystykö syömään heti vai vasta viikkojen päästä! asillisia vastauksia kiitos! niin ja paljonko maksoi?
41284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minulle laitettiin alas implantti viitosen paikalle vuosi sitten. Olisin kaivannut asiallista tietoa operaation kulusta, jotta en olisi hermoillut turhaan. Minulta ei ole poistettu viisaudenhampaita, mutta sanoisin silti että jos sellaisesta (helpostakin) olet selvinnyt, on implantin laitto vielä helpompi homma. Operaatio kesti yhteensä muistaakseni reilut puoli tuntia, josta suurin osa ajasta taisi kulua puudutukseen ja valmisteluihin. Puudutus hoidettiin vastaanottohuoneessa josta kävelin leikkaussaliin. Salissa purskuttelin desinfioivaa ainetta ja asetuin paikalleni, päälleni levitettiin kangas. Sen jälkeen vielä kesti kun hoitajat arpoivat lääkärille mielimusiikkia soitettavaksi ja jotain työkaluja vielä ihmeteltiin. Itse poraaminen ei tuntunut yhtään miltään, ainoa ikävä tunne tuli siitä kun vettä pyöri suussa aika paljon ja piti kuitenkin olla liikkumatta että lääkäri saa hommansa tehtyä. Onneksi hän piti taukoja että sain veden pois suusta. Operaatio oli tosi nopeasti ohi ja jäin odotushuoneeseen joksikin aikaa istumaan jääpussi poskella turvotuksen estämiseksi.

Minulle määrättiin penisilliinikuuri ja 3x600mg/päivä Buranaa muutamaksi päiväksi. Mitään kipua tai särkyä ei tuntunut missään vaiheessa ja koin syöväni Buranaa aivan turhaan. Poski ei turvonnut näkyvästi juuri lainkaan. Joskus syödessä saatoin puraista niin, että tuntui että jotain on suussa tehty, mutta kipua ei kyllä ollut. Sairaslomaa en edes pyytänyt. Syöminen onnistui kyllä heti. Tässä vaiheessa ikenen päällä siis näkyi vasta nasta kun itse juuri oli vasta paikallaan.

Muistaakseni olin nastan kanssa n. 6 viikkoa jonka jälkeen kruunu laitettiin paikoilleen. Hampaista otettiin jäljennökset ja seuraavana päivänä sain kruunun. Sen laitto kesti pari minuuttia. Se tuntuu joskus hiukan omaa hammasta kovemmalta purtaessa, mutta muuten sitä ei edes huomaa. Missään vaiheessa se ei ole sattunut. Hintaa hommalle tuli n. 2000 euroa. Soittelin ennen hommaan ryhtymistä monelle hammaslääkäriasemalle ja kaikilta sain saman hinta-arvion, 2000e ja hyvin piti tuolla missä homma hoidettiin, loppusumma muistaakseni jotain välillä 1900-2000e.

Etukäteen stressasin operaatiota kamalasti mutta jos olisin tiennyt kuinka helppo ja nopea homma se oikeasti oli, olisin ollut todella rauhallisin mielin.

Äänestä
  • Aika pitkälti oli minulla samanlainen prosessi,
    20 minuuttia kesti kaiken kaikkiaan implantin asentaminen leukaluuhun. Tosin operaatiota ei tehty leikkaussalissa vaan ihan tavallisessa hammaslääkärin huoneessa. Mitään kipuja ei myöskään ollut ja oikeasti se keinojuuren laittaminen oli miellyttävämpää kuin viisurin poisto. Itse asiassa implantin paikalla olleen hampaan poistaminen teki minulle paljon häijympää kuin tuo keinojuuren laittaminen.

    Antibiootti-kuuri ja Buranaa minullekin määrättiin. Tuo Burana muuten auttaa siihen mahdolliseen turvotukseen, tai siis estää sitä ja sen takia sitä määrätään myös.
    Saikkua ei tarvitse, seuraavana päivänä olin töissä ihan normisti.
    Minulla meni koko homma vakuutuksen piikkiin, mutta etukäteen lääkäri arvioi hinnaksi tuon samaisen 2000 euroa. Loppusumma en itse edes tiedä kun hammaslääkäri hoitin laskupuolen suoraan vakuutusyhtiön kanssa.

    Äänestä

  • Helppoa oli kirjoitti:

    Aika pitkälti oli minulla samanlainen prosessi,

    Ja missä tilanteessa?

    Mulla on yks hammas pois pelistä ja toinen saattaa poistua huomenna. Miten sais vakuutukset korvaamaan implantit?

    Äänestä

  • uuden hampaan kirjoitti:

    Ja missä tilanteessa?

    Mulla on yks hammas pois pelistä ja toinen saattaa poistua huomenna. Miten sais vakuutukset korvaamaan implantit?

    kyse oli liikennevakuutuksesta.
    Mursin auto-onnettomuudessa leukani monesta kohtaa ja samalla meni hampaita.
    En osaa sanoa korvaako muut vakuutukset implantteja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hampaat kirjoitti:

Te joille laitettu hammasimplantti niin miten homma on mennyt? oliko kivulias operaatio?kuinka kauan kesti? saiko sairaslomaa? ja pystykö syömään heti vai vasta viikkojen päästä! asillisia vastauksia kiitos! niin ja paljonko maksoi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu