Saako EU:ssa kertoa

Ruotsalainen Dagens Nyheter -lehti kertoi, että Ranskan viranomaiset olivat yrittäneet estää Ruotsin viranomaisia kertomasta salmonellan saastuttamista ranskalaisista elintarvikkeista.

Ranskalaiset olivat harjoittaneet tällaista painostusta mm. tapauksessa, jossa joukko ruotsalaisia suurkeittiöitä, sairaaloita ja muita laitoksia, oli ostanut erän savustettua kalkkunaa, joka osoittautui salmonellan saastuttamaksi. Noin 30 ruotsalaista sairastui ja heistä kaksi kuoli.

Dagens Nyheter -lehti oli haastatellut Ruotsin elintarvikeviraston johtavaa juristia Åsa Bredingiä, joka kertoi, että Ranskan viranomaisten mukaan tällaiset asiat pitäisi hoitaa eri maiden viranomaisten kesken ilman, että niitä annettaisiin yleiseen tietoon. Ranskan viranomaiset olivat tässä yhteydessä vedonneet EU:n salassapitosäännöksiin.

Ranskan yritys vaientaa Ruotsin viranomaiset epäonnistui ja salmonellaepidemian lähde ilmoitettiin tiedotusvälineille.

Tämä tapaus ei ollut ainoa laatuaan, vaan useissa muissakin yhteyksissä on Ruotsin viranomaisia yritetty estää kertomasta salmonellan saastuttamista ranskalaisista elintarvikkeista.

Myös muiden EU-maiden kuin Ranskan viranomaiset ovat olleet yhteydessä Ruotsin elintarvikevirastoon ja valittaneet "epäkohdasta", joka aiheutuu ruotsalaisesta julkisuusperiaatteesta.

Ruotsin elintarvikeviraston ohella myös Ruotsin kemikaalien tarkastuslaitos, ympäristönsuojeluhallitus ja maataloushallitus ovat joutuneet muiden EU-maiden lähetystöjen painostuksen kohteeksi, kun noille maille kiusallisia asiakirjoja on tullut julkisuuteen. Noiden asiakirjojen julkaiseminen on tapahtunut Ruotsin lain julkisuusperiaatteen mukaisesti, mutta se on ollut ristiriidassa EU:n salassapitosäännösten kanssa.

Ruotsissa kuten Suomessakin ovat kaikki viranomaisten asiakirjat periaatteessa julkisia, ellei niitä ole julistettu salaisiksi. Mutta EU:ssa tilanne on suurin piirtein päinvastainen: enin osa asiakirjoista ei ole julkisia.

Nähtäväksi jää, jaksavatko Ruotsi ja Suomi EU-oloissa pitää kiinni pohjoismaisesta asiakirjojen julkisuusperiaatteesta, vai korvautuuko se yhä enemmän EU-sääntöjen mukaisella salailulla.

Useimmat Dagens Nyheter -lehden haastattelemat ruotsalaiset viranomaiset väittivät aikovansa jatkossakin soveltaa Ruotsin lakia asiakirjojen julkisuudesta. Mutta toisaalta useat viranomaiset vastasivat samalla, että he aikovat kaikesta huolimatta ottaa huomioon myös EU:n salassapitosäännökset.

Arvoitus on, miten molempia voi noudattaa silloin, kun ne ovat ristiriidassa keskenään.

http://www.vapaansuomenliitto.fi/
051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

salmonellasta? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu