Uusi-Ukki Tietoiskuni 28.1 Aamu.

Pikku Maurin kertomaa tänä aamuna TV-3sella. Suomen Valtio rahoittaa Suomen pankkijärjestelmää, siksi, että Pankit pystyvät rahoittamaan Ulkomaisia yrityksiä, että ne näin pystyisivät ostamaan Suomalaisten teollisuuslaitosten tuotteita. Siten Suomen tehtaat pystyisivät työllistämään useampia ihmisiä.

Muistanko oikein oikaiskaa tarkemmin kuulleet, jos olen väärässä, minulla kun on varaa antaa periksikin. Kovin vaan työlistetään Suomalaista Tuunaria monen mutkan kautta. Epäilen pikkuisen, että nämä työllistämisrahat jäävät sinne Kuala-Lumpuriin, tai muualle maailman ääriin.

Toinen pikku Maurin toteamus, joka särähti korvaani, oli Jos tämä Lama nyt on meitä saavuttanut, tai siihen tapaan. Muistammehan miten tämä Hallitus on viestittänyt koko ajan. Suomea ei mikään lama edes uhkaa, tai jos uhkaakin, se menee meidän ohitse vain vähän reunoja hipoen, kuten myöskin palstakirjoittaja Oiva on monet monet kerrat todennut.

Herääkin kysymys, nukkuuko tämä Hallitus edelleen Ruususen unta, (enkä tarkoita nyt Matin entistä Ruusunen morsmaikkua). Kun minä katselen ja kuuntelen tuon Ministeri Maurin esiintymistä, tulee väkisinkin mieleeni, se Vatsastapuhuja, en nyt muista hänen nimeään, mutta kysymys on siitä Suomen parhaasta Vatsastapuhujasta, joka jopa elättääkin itsensä sillä. Siis Mauri on juuri kuin tämän vatsatapuhujan nukke, eikö vain.
Että tällainen tietoisku tälläkertaa, oikokaa jos annan väärää tietoa.
14551
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Veli Uusi-Ukki on tehnyt teräviä havaintoja. Keskustavetoinen porvarihallitus ei ole ymmärtänyt tilanteen vakavuutta tai sitten se on yksin teoin ja harkiten halunnut sumuttaa kansaa.

Hiukankin kansantaloutta ymmärtävä näki jo varhain alkusyksystä, että maailman talouden veturi USA:n kriisi iskee myös Suomeen. Suomen kansantaloushan on täysin riippuvainen viennistä ja tähän vaikuttaa finanssialan kriisi.

Keskustalle on iso kriisi, että se on jälleen kerran porvarihallituksen pääministerinä vienyt Suomen syvään lamaan. Se on sitä kuuluisaa keskustalaista talousosaamista. Mauri Pekkarinen ja Matti Vanhanen yrittävät edelleen selittää mustan valkoiseksi. Valheet eivät vain kansaan uppoa.

Äänestä

Tuo Kuala-Lampurin esimerkki on ihan hyvä mutta pelkistetään se tänne Suomeen.
Kysehän on tästä: Ukki haluaa ostaa suuren suuren talu-TV:n mutta juuri sillä hetkellä ei rahaa kertaoston suoritukseen kun se sähkölaskukin on maksettava. Kauppias sanoo, että meillä on sinulle rahoitustarjous edullisella korolla, jolloin voit maksaa sen osissa. Mikäli päätät tarttua tarjoukseen, niin päätätkö samalla ettei sinulla ole aikomustakaan maksaa syntynyttä velkaa?

Äänestä

Siirry takaisin punikkipalstalle, keskity kultaisen mulkkusi kiillotukseen, välillä voit puraista halpaa Tokmannin kinkkua.
Ja jos aika käy pitkäksi, osta veljeltäsi raakalautaa (vajaa kanttinenkin käy) ja ala höylätä arkkulautojasi...

Äänestä
  • on ostettava.

    Velipojalla on jo pari metriä multaa harteilla.

    Äänestä

Mitä sitä suotta tehtaalle tilauksia hankkimaan. Siinähän joutuu tuunarit syyttä suotta töihin. Ei semmonen peli vetele. Onhan sitä työmiehellä parempaakin tekemistä kuin tehtaan työt.

Äänestä
  • Porvarin pöydässä, mennyt siitä yli missä aita on matalin.
    Nyt kiukuttelee kun uoleman edessä huomaa elämänsä arvottomuuden ja tyhjyyden.
    Toivotaan reppanalle pitkää ja kivuliasta loppuelämää...;)

    Äänestä

  • loisinut ja syönyt kirjoitti:

    Porvarin pöydässä, mennyt siitä yli missä aita on matalin.

    Mateen kutu on alkamassa!

    Äänestä

  • loisinut ja syönyt kirjoitti:

    Porvarin pöydässä, mennyt siitä yli missä aita on matalin.
    Nyt kiukuttelee kun uoleman edessä huomaa elämänsä arvottomuuden ja tyhjyyden.
    Toivotaan reppanalle pitkää ja kivuliasta loppuelämää...;)

    Minähän vain tietoiskussani toin esille aivan yksinkertaisia asioita, miksi et yritäkään väittää tietojani ja selvitystäni vääriksi. Alat vaan Kepulimaiseen tapaasi puhua täyttä palturia.

    Kyllä minä olen täyden päivätyön Tehtaantuunarina palvellut, 30-ntä vuotta tehtaassa, ja vielä sen jälkeen 15-ta vuotta pienyrittäjänä. Jos sinä pystyt saman työrupeaman elämässäsi suorittamaan, kuten minä, niin nostan kyllä taatusti sinulle hattua.

    Mitä taas tulee tuohon Pekkarisen esittelyyn, niin kyllähän kaikki jotka vähänkin seuraavat politiikkaa ovat tulleet tietämään, mikä Kotiinpäin vetävä nilkki on tämä sinun kunnioittamasi Pikku-Mauri. Minusta ei kannattaisi näitten poliittisten "Nilkkien" takia Hihojaan polttaa kuulukoon he mihin poliittiseen ryhmään tahansa.

    Keskustalaiset Ministerit ovat aina olleet sutkiudessaaN VERTAANSA VAILLA, se on sinunkin tunnustettava. Äläkä sinä huolehdi minun elämäni tyhjyydellä, koska sinun tietosi minun "elinkaarestani", on sinulle aivan tuntematon.

    Voin sinulle kertoa, että minä elän vielä 78-vuotiaana täyttä elämää, ja miksi en eläisi, koska 5-dellä lapsellani kaikilla pyyhkii tosi hyvin, jopa paremmin kuin isällään aikoinaan, ja Isälläänkään ei ihan huonosti koskaan mennyt.

    Myskin Lasten, lasten, lasten, elämän alkutaipaleita on minulla tosi hauskaa ja myöskin antoisaa seurata. Joten älä taas yritä soluttaa sitä katkeruuden kruunua Uusi-Ukin harteille, koska minä en ala sitä kruunua kantamaan.

    Sanon vain sinulle, koeta sopia vaimosi kanssa, ja kyllä ne sinun lapsesikin voivat sieltä turhuuden markkinoilta, selvitä vieläpä ihmisten ilmoille. Miltäs nyt tuntuu,? varsinkin jos arviointini ei osu oikeaan kohteeseen, kuten sinun arviointisi minun tapauksessani.?

    Minä taas toivotan sinulle oikein auvoista ja onnellista loppuelämää, sellaista elämää viettäneenä, voin sinulle kertoa, että minä ainakin nautin elämästäni.?

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    Kolkyt vuotta hitsattuaan tehtaan ruostumattomasta teräksestä pihagrillejä ja saunan kiukaita "kavereille" oli yrittäjän ura selviö. Näihän se menee mutta työmiehellähän kuuluu olla oikeus varastaa kohtuudella porvarin teräksiä. Ei pidä tietysti liioitella.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    Minähän vain tietoiskussani toin esille aivan yksinkertaisia asioita, miksi et yritäkään väittää tietojani ja selvitystäni vääriksi. Alat vaan Kepulimaiseen tapaasi puhua täyttä palturia.

    Kyllä minä olen täyden päivätyön Tehtaantuunarina palvellut, 30-ntä vuotta tehtaassa, ja vielä sen jälkeen 15-ta vuotta pienyrittäjänä. Jos sinä pystyt saman työrupeaman elämässäsi suorittamaan, kuten minä, niin nostan kyllä taatusti sinulle hattua.

    Mitä taas tulee tuohon Pekkarisen esittelyyn, niin kyllähän kaikki jotka vähänkin seuraavat politiikkaa ovat tulleet tietämään, mikä Kotiinpäin vetävä nilkki on tämä sinun kunnioittamasi Pikku-Mauri. Minusta ei kannattaisi näitten poliittisten "Nilkkien" takia Hihojaan polttaa kuulukoon he mihin poliittiseen ryhmään tahansa.

    Keskustalaiset Ministerit ovat aina olleet sutkiudessaaN VERTAANSA VAILLA, se on sinunkin tunnustettava. Äläkä sinä huolehdi minun elämäni tyhjyydellä, koska sinun tietosi minun "elinkaarestani", on sinulle aivan tuntematon.

    Voin sinulle kertoa, että minä elän vielä 78-vuotiaana täyttä elämää, ja miksi en eläisi, koska 5-dellä lapsellani kaikilla pyyhkii tosi hyvin, jopa paremmin kuin isällään aikoinaan, ja Isälläänkään ei ihan huonosti koskaan mennyt.

    Myskin Lasten, lasten, lasten, elämän alkutaipaleita on minulla tosi hauskaa ja myöskin antoisaa seurata. Joten älä taas yritä soluttaa sitä katkeruuden kruunua Uusi-Ukin harteille, koska minä en ala sitä kruunua kantamaan.

    Sanon vain sinulle, koeta sopia vaimosi kanssa, ja kyllä ne sinun lapsesikin voivat sieltä turhuuden markkinoilta, selvitä vieläpä ihmisten ilmoille. Miltäs nyt tuntuu,? varsinkin jos arviointini ei osu oikeaan kohteeseen, kuten sinun arviointisi minun tapauksessani.?

    Minä taas toivotan sinulle oikein auvoista ja onnellista loppuelämää, sellaista elämää viettäneenä, voin sinulle kertoa, että minä ainakin nautin elämästäni.?

    Ei löydy vertaa ukin uralle,
    on punikki vain mennyt kuralle.

    Ei oottele kait ukki enää junaa,
    vain killotelee omaa kulta munaa.

    Hän punikkina elämästä nauttii, rintaan lyö,
    ja yötäpäivää hamstraamaansa kinkua hän syö...

    Äänestä

  • Nautti työttömyys korvauta jo useamman kuukauden.
    Sitten naapurin isäntä tarvitsi rakennusmiestä ja kysyi mainittua duunaria töihin,duunari sanoi,että en kyllä jouda muutamaan viikkoon,kun on niin paljon kerääntynyt näitä hommia.
    TARINA ON TOSI.

    Äänestä

Islannissa hallitus erosi ja siellä lähdetään maan asioita korjaamaan nyt demareiden johdolla. Niin kuin muistamme, demarit yhdessä kolmikantayhteistyön kanssa nostivat Suomen edellisestä lamasta, jota Esko Aho ja Iiro Viinanen politiikallaan vain syvensi. Suomessa ei mokkulapäistä koottu hallitus eroa, teki se mitä tahansa ja onhan se tehnytkin mitä tahansa, ei hyvää ainakaan tavallisen ihmisen kantilta tutkailtuna. Tämä mokkulapäistä koottu hallitus velkaannuttaa Suomen ja ei yhtään tarvitse kehuskella, että Suomessa asiat olisivat paremalla tolalla, kuin Islannissa.

Äänestä

..kautta rahaa kierrätetä.

Tuossa on siitä kysymys, jos siellä kuola lumpurissa joku yritys on ostamassa suomalaisia koneita niin tässä järjästelyssä tämä Suomalainen yritys voi rahoittaa nämä koneet.

Aikanaan sitten tämä kuala lumpurin yritys maksaa ne koneet ,silloin tietysti korkojen kera, ja ne rahat tulee Suomeen. Työllisyys säilyy Suomessa ja korkorahat tulevat perässä, eikös Ukki meillä ole viisas ja hyvä hallitus. Et turhaa kepua kunnallisvaalissa äänestänyt.

Hallitus on tehnyt oikeita toimenpiteitä laman turjumiseksi jo silloin kun ei vielä itsekkään tiennyt sitä tulevan. Näin tapahtui kun veronalennukset siirrettiin tälle vuodelle. Nyt näyttää kuluttajat suunittelevankin hankinja, ja tämäkin on positiivinen asia. Eikös Ukki meillä olekkin hyvä hallitus?

Meillä ukki on hyvin asiat, aikoinaan meidän eisisät lähtivät Vapaussotaan, niitä vastaan jotka lähtivät Kansalaissotaan veljeään vastaan tekemään Suomesta sosialistista maata.

Mutta vielä yksi kiitos kuuluu SDP:lle. He ovat olleet etuvartiossa Suomea vietäessä EU:hun ja euroon. Jos ei näitä kauaskantoisia päätöksiä olisi aikoinaan tehty Suomen tilanne olisi tukala. Osa Keskustaa harasi kovasti EU:ta vastaan, mutta hallituksesta käsin Keskusta pystyi kuitenkin asian hallitsemaan. Siitä kiitos Aholle ja kumppaneille.

Mitä Kokoomukseen tulee, se on kannattanut kaikin voimin näitä hyviä päätöksiä, niin EU:ta kuin euroakin. Lisäksi Kokoomuslaiset valtiovarainministerit ovat aina painottaneet velan maksun tärkeyttä, silloinkin kun se on vähän muilta unohtunut.

Äänestä
  • Niin olet tosi mestari.
    Todella hyvä ja asiallinen kirjoitus.Nyt ukki sinulla on tilaisuus saada m,inusta arkunkantaja hautajaisiisi, kun allekirjoita avaajan viisaat sanat.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Uusi-Ukki kirjoitti:

Pikku Maurin kertomaa tänä aamuna TV-3sella. Suomen Valtio rahoittaa Suomen pankkijärjestelmää, siksi, että Pankit pystyvät rahoittamaan Ulkomaisia yrityksiä, että ne näin pystyisivät ostamaan Suomalaisten teollisuuslaitosten tuotteita. Siten Suomen tehtaat pystyisivät työllistämään useampia ihmisiä.

Muistanko oikein oikaiskaa tarkemmin kuulleet, jos olen väärässä, minulla kun on varaa antaa periksikin. Kovin vaan työlistetään Suomalaista Tuunaria monen mutkan kautta. Epäilen pikkuisen, että nämä työllistämisrahat jäävät sinne Kuala-Lumpuriin, tai muualle maailman ääriin.

Toinen pikku Maurin toteamus, joka särähti korvaani, oli Jos tämä Lama nyt on meitä saavuttanut, tai siihen tapaan. Muistammehan miten tämä Hallitus on viestittänyt koko ajan. Suomea ei mikään lama edes uhkaa, tai jos uhkaakin, se menee meidän ohitse vain vähän reunoja hipoen, kuten myöskin palstakirjoittaja Oiva on monet monet kerrat todennut.

Herääkin kysymys, nukkuuko tämä Hallitus edelleen Ruususen unta, (enkä tarkoita nyt Matin entistä Ruusunen morsmaikkua). Kun minä katselen ja kuuntelen tuon Ministeri Maurin esiintymistä, tulee väkisinkin mieleeni, se Vatsastapuhuja, en nyt muista hänen nimeään, mutta kysymys on siitä Suomen parhaasta Vatsastapuhujasta, joka jopa elättääkin itsensä sillä. Siis Mauri on juuri kuin tämän vatsatapuhujan nukke, eikö vain.
Että tällainen tietoisku tälläkertaa, oikokaa jos annan väärää tietoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu