Ristinvoitolle tunnustus

Ristinvoitto-lehti palkittiin vuoden 2008 kristillisellä mediateko-tunnustuksella.

Ristinvoittoa kehutaan esim seuraavista asioista.
-Ekumenian nostaminen näkyväksi
-Nostanut esille eri näkökulmia.
-Lähi-idän tapahtumien uutisointi.

http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/AB2FB9A56798D6DBC225754B002B1AC0?OpenDocument&lang=FI

Näkökulmista ja Lähi-idästä etsin itse Ristinvoitosta yhden esimerkin jossa nuori, mutta silti laajasti tunnettu helluntaipastori Matti Kankaanniemi kertoo että nykyisellä Israelin valtiolla ole mitään teologisesti perusteltua erityisasemaa suhteessa muihin kansallisvaltioihin.

Se vähä mitä itse olen Ristinvoittoa lukenut on antanut mulle kuvan että näkökulmien avutuminen ja avoimuus on vielä mitätöntä siihen mitä se kuuluisi olla ollakseen "vapaa" lehti.

Käsittääkseni Ristinvoitto on pedofiilitapausten ja Lähi-idän ongelmatkin ottanut esille "kyynisesti" pakon edessä jotta julkinen kuva ei saisi vielä pahempia vammoja.

Ristinvoitto on edelleenkin myös ilmoittanut erään "salaseuran" itsenäisten yhdistysten ylimpää päätäntävaltaa käyttämään ja siinä olisi kyllä lehdellä syytä tulla ulos kuorestaan.

14

384

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • issaki

      tekee syntiä toisia ihmisiä tai valtiota vastaan,on se rohkeasti nähtävä synniksi,eikä uskovien pidä syntiä lähteä puolustamaan.Tämä ainakin on raamatullinen totuus.Syntiä ei saa puolustaa.

    • kysymys?

      Miksi et tee tästä "salaseurasta" tutkimuspyyntöä poliisille? Onko siihen jokin erityinen syy?

      • ääri-kyyninen kysymys.

        Kyynisyyttähän juuri Klaus Korhonen valitteli suureksi tappioksi helluntaiherätyksessä (edellinen avaukseni).

        Käräjöintikö siis on ainoa keskustelutapa.
        Yksityishenkilön on käytännössä mahdotondoton lähteä moiseen touhuun jos ei ole osapuolena?


      • tehdään?
        Pe.ku kirjoitti:

        ääri-kyyninen kysymys.

        Kyynisyyttähän juuri Klaus Korhonen valitteli suureksi tappioksi helluntaiherätyksessä (edellinen avaukseni).

        Käräjöintikö siis on ainoa keskustelutapa.
        Yksityishenkilön on käytännössä mahdotondoton lähteä moiseen touhuun jos ei ole osapuolena?

        Sanoit "salaseuran" olevan Suomen lain vastainen.
        Tutkimuspyynnön voi tehdä vaikka ei olisikaan osapuolena, tai kehoittaa toista osapuolta tekemään asiasta rikosilmoituksen.
        Asian ei luulisi tuolla lailla vaivaavan sinua, jos et ole "salaseuran" toinen osapuoli. Mistä siis on kyse?


      • tehdään? kirjoitti:

        Sanoit "salaseuran" olevan Suomen lain vastainen.
        Tutkimuspyynnön voi tehdä vaikka ei olisikaan osapuolena, tai kehoittaa toista osapuolta tekemään asiasta rikosilmoituksen.
        Asian ei luulisi tuolla lailla vaivaavan sinua, jos et ole "salaseuran" toinen osapuoli. Mistä siis on kyse?

        koskaan noin että salaseura olisi lainvastainen ja kysymykseesi jo vastasinkin.


      • valehtele.
        Pe.ku kirjoitti:

        koskaan noin että salaseura olisi lainvastainen ja kysymykseesi jo vastasinkin.

        Olet sanonut (aiemmin) helluntaiseurakunnan "salaseuran" olevan lain vastainen.
        Älä valehtele, se on rumaa.


      • lainvastainen?
        Pe.ku kirjoitti:

        koskaan noin että salaseura olisi lainvastainen ja kysymykseesi jo vastasinkin.

        Eli siis salaseura on
        Kirjoittanut: Pe.ku 23.11.2008 klo 00.17

           Ja tuo salaseura rikkoo Suomem lakia.

        Vaikka ei olisikaan salaseura niin siltikään sillä ei olisi minkäänlaista päätäntävaltaa seurakuntien toiminnassa.

        Myös kyseinen seurakunta rikkoo lakia kun antaa päätöksenteon ulkopuolisille.


      • lainvastainen? kirjoitti:

        Eli siis salaseura on
        Kirjoittanut: Pe.ku 23.11.2008 klo 00.17

           Ja tuo salaseura rikkoo Suomem lakia.

        Vaikka ei olisikaan salaseura niin siltikään sillä ei olisi minkäänlaista päätäntävaltaa seurakuntien toiminnassa.

        Myös kyseinen seurakunta rikkoo lakia kun antaa päätöksenteon ulkopuolisille.

        kuka tahansa ihminenkin voi rikkoa lakia mutta yksikään ihminen ei ole silti lainvastainen.

        Kannatta katsoa mitä toinen on sanonut ennen kuin kirjoittaa.


      • salainen olisi
        Pe.ku kirjoitti:

        kuka tahansa ihminenkin voi rikkoa lakia mutta yksikään ihminen ei ole silti lainvastainen.

        Kannatta katsoa mitä toinen on sanonut ennen kuin kirjoittaa.

        Eikö "salaseuran" rikoksista kuitenkin tule tehdä tutkintapyyntö, kun tiedät lakia rikotun?
        Älä viilaa pilkkua, vaan mene rohkeasti poliisin pakeille.


    • razia

      Ristin Voittoa, joten ei ole tällä hetkellä paljoa mielipidettä.
      Olisihan se hyvä, että vähän tietäisi, mitä omassa herätysliikkeessä noin yleisesti puhutaan.

      Täytyisi kai harkita tilaamista, mutta tällä hetkellä pari muuta kristillistä lehteä on mennyt edelle.

      • nykyisin Kotimaalehden-sivuilla artikkeleita paljonkin mutta ei varmaan samaa määrää kuin lehdessä.


    • oma?
      * "Ristinvoitto on edelleenkin myös ilmoittanut erään "salaseuran" itsenäisten yhdistysten ylimpää päätäntävaltaa käyttämään ja siinä olisi kyllä lehdellä syytä tulla ulos kuorestaan."

    • todé

      on alkanut avartua jo monta, monta vuotta sitten. Kuinkahan pitkä aika siitä onkaan, kun lähetin päätoimittajalle kiitokset tähän päivään siirtymisestä.
      Talon toimittajakunta on melkoisen nuorta väkeä, ja sekin on osaltaan tuonut uusia näkökulmia katsella omaa herätysliikettä ja maailmaa siinä ympärillä.

      RV on, kuten palkintoraatikin sanoi, "kristillisen lehdistön eturivissä".

      • asia kun edistystä on tapahtunut vaikka paljon on vielä parannettavaa.
        Viittaan Kotimaalehdessä olleeseen Klaus Korhosen kirjoitukseen josta olen "kyynisyyden" osalta ihan samaa mieltä Korhosen kanssa vaikkakin Korhonen kertoi koko helluntaiherätyksestä.

        Mohikaanille sanoisin että hänen lainaamansa kohta on osa minun mielipiteestä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      240
      1898
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      186
      1601
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1230
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      952
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      769
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      760
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      751
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      740
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      23
      712
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      627
    Aihe