Suomalainen KEPU-maito kilpailukyvytöntä!

Maalaisliitto/Keskustan johtaman maatalouspolitiikan tehottomuus on tunnettu tosiasia. Nyt on käynyt mitä ilmeisemmäksi, että suomalaiset lypsytilat ovat täysin kilpailukyvyttömiä, jonka johdosta Suomeen tulvii ruotsalaista maitoa:

http://ts.fi/talous/?ts=1,3:1004:0:0,4:4:0:1:2009-01-28,104:4:590053,1:0:0:0:0:0:

Valio on lähtenyt vääristelemään tilannetta käyttämällä nykyisestä hintatasosta ”pilkkahinta”, joka muka houkuttelee
tuomaan maitoa Ruotsista. Happamia pihlajanmarjojako?
Maito on Ruotsissa nopeasti halventunut paikallisen maitosodan ja devalvaation vaikutuksesta, niin että hintaero suomalaiseen on noussut yli 30 prosenttiin. Tämä houkuttelee tuomaan maitoa jalostettavaksi Suomen meijereihin.
Tanskalais-ruotsalaisen maitojätin tytäryhtiö Arla Ingman aloitti tuonnin jo viime syksynä vedoten kotimaiseen maitopulaan. Yhtiö kertoi käyttävänsä ruotsalaista maitoa jugurttiensa raaka-aineeksi ja poistaneensa tämän takia purkeista kotimaisuudesta kertovan Joutsenlippu-merkin.
Turun Sanomien tietojen mukaan myös Arla Ingmanin kumppani Hämeenlinnan osuusmeijeri on saanut jalostettavakseen ruotsalaista maitoa.
Suomalaisten maidontuottajien omistamalle Valiolle tilanne on vaikea. Sen kilpailukykyä pudottavat kotimarkkinoilla halpa tuontimaito ja viennissä pääkohteen eli Venäjän ruplan arvon heikkeneminen neljänneksellä euroon nähden.
3145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tuet, kannattais maatalous lopettaa, ja maksaa rahat työttömyyskorvauksina. Maataloushyödykkeitä saa maailmanmarkkinoilta todella edullisesti.

Äänestä

heillä menee. Turhat tuet eivät rasita kannattavia aloja ja niidenkin tuotteet menee maailmalla kaupaksi. Tshunilla on paljon oppimista, mutta meillä jarruna on kepu/mtk, jotka ruotsista puuttuu. Voi tätä pysähtyneisyyden kekkosaikaa.

Äänestä

Ei missään !

Pienistä, erittäin pienistä marginaalieristä on kyse.

Hintasota kurittaa nyt ruotsalaisia maidontuottajia, tanskalaisten hallitsema Arla yrittää valloittaa lisää markkinoita.

Myös kruunun kurssilla on vaikutuksensa.

Kovaa työtä tekevät lypsäjät ovat palkkansa ansainneet.

Jos joku heitä kadehtii, sitä voidaan pitää kateuden huippuna.

Maito on ravintoarvoonsa nähden huokeinta juotavaa mitä kaupasta löytyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AitoKaura-aho kirjoitti:

Maalaisliitto/Keskustan johtaman maatalouspolitiikan tehottomuus on tunnettu tosiasia. Nyt on käynyt mitä ilmeisemmäksi, että suomalaiset lypsytilat ovat täysin kilpailukyvyttömiä, jonka johdosta Suomeen tulvii ruotsalaista maitoa:

http://ts.fi/talous/?ts=1,3:1004:0:0,4:4:0:1:2009-01-28,104:4:590053,1:0:0:0:0:0:

Valio on lähtenyt vääristelemään tilannetta käyttämällä nykyisestä hintatasosta ”pilkkahinta”, joka muka houkuttelee
tuomaan maitoa Ruotsista. Happamia pihlajanmarjojako?
Maito on Ruotsissa nopeasti halventunut paikallisen maitosodan ja devalvaation vaikutuksesta, niin että hintaero suomalaiseen on noussut yli 30 prosenttiin. Tämä houkuttelee tuomaan maitoa jalostettavaksi Suomen meijereihin.
Tanskalais-ruotsalaisen maitojätin tytäryhtiö Arla Ingman aloitti tuonnin jo viime syksynä vedoten kotimaiseen maitopulaan. Yhtiö kertoi käyttävänsä ruotsalaista maitoa jugurttiensa raaka-aineeksi ja poistaneensa tämän takia purkeista kotimaisuudesta kertovan Joutsenlippu-merkin.
Turun Sanomien tietojen mukaan myös Arla Ingmanin kumppani Hämeenlinnan osuusmeijeri on saanut jalostettavakseen ruotsalaista maitoa.
Suomalaisten maidontuottajien omistamalle Valiolle tilanne on vaikea. Sen kilpailukykyä pudottavat kotimarkkinoilla halpa tuontimaito ja viennissä pääkohteen eli Venäjän ruplan arvon heikkeneminen neljänneksellä euroon nähden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu