Nukuin huonosti viime yön. Niskoja särki ja ajatuksissa pyöri sitkeästi eräs ihminen. Tuo ihminen oli lähestynyt minua erikoisella, räväkällä tavalla. Uskon, että hän on sielultaan tulta ja tappuraa. Minusta kivoja ominaisuuksia, mutta rajansa tietysti kaikella, tulen kanssa pitää aina olla varovainen.
Niin, tuo ihminen hymyillen sanoi sanat, jotka koin aika pilkkaavina. Mutta koska hymy oli niin voimakas, niin ajattelin, että ei hän halua pilkata minua...paremminkin koetella vain.
Ja kyllä koettelikin. En vastannut mitään, vaan katsoin häntä hämmästyneellä ilmeellä, en saanut aluksi sanoja suusta. Myöhemmin niitä tulvi mieleeni, mutta aluksi olin vain niin hämmästynyt sanojen ja ilmeen ristiriidasta. En tiennyt, kummalle panisin enemmän painoarvoa. Sanat kuitenkin veivät aluksi voiton, tällä kertaa.
Vaikka naisessa kieltämättä oli jotakin vetoavaa, niin nuo piikittelevän oloiset sanat saivat kuitenkin sappeni kiehumaan. Mietin mielessäni, miten sivaltaisin takaisin, en satuttaakseni, vaan opettaakseni. Välillä mietin, olisiko noissa kärkeviksi kokemissani sanoissa myös totuuden poikanen.
Mieleni harhaili edes takaisin. Välillä halusin lyödä häntä henkisesti, välillä olisin halunnut rakastella häntä, lempeän rajusti.
Kuinka paljon sanat vaikuttivatkaan, kun mietin mielessäni, millainen ihminen on noiden sanojen takana. Tulin siihen tulokseen, että tuo nainen halusi osakseen miehistä rakkautta ja hän oli valmis antamaan itsensä, jos tuosta miehestä huokuisi arvostus hänen naiseutta kohtaan. Mies, joka talttuttaisi tuon villin tamman rakkaudella ja tuo tamma olis kaunis katsella, koska se olisi niin viehättävällä tavalla voimakas ja kuitenkin halukas yhteistoimintaan, jos vain saisi osakseen aitoa rakkautta.
Mitä enemmän rakkautta tuo kaunotar saisi, sen paremmin hän juoksisi ja hyvin ohjastettuna oikeaan suuntaan. Tamman ohjastaminen ei olisi vaikeaa, jos hän luottaisi ohjastajaansa, miten vain saada tuo luottamus?
Rakkaudella, sen tiedän, mutta miten minun pitäisi häntä rakastaa? Siihen tarvitsee apua, jota elämä antaa, pitää vaan pitää silmät ja korvat auki, nähdä ja kuunnella...mutta se taito on niin vaikea oppia...mutta elämä opettaa, joskus rajusti, joskus hellemmin...
Tuo tamma on vaimoni, jota olen yrittänyt taltuttaa 23 vuotta. Tuo tamma juoksee nyt kauniisti, ehkä kauniimmin kuin koskaan, joskus ajattelen, että hän tuntee minut läpikotaisin ja pienikin vinkki saa hänet säntäämään oikeaan suuntaan
...luulen, että oiva harppaus tapahtui silloin, kun jätin piiskan naulaan ja sain rakkaudella voitettua hänen luottamuksensa ja olen hieman ylpeä itsestäni, kun isäntä luotti minuun ja opetti koiran ratsastamaan.
Terv. Murre
ps. Piiskaa en juurikaan käyttänyt, mutta uhkailin sillä luvattoman usein.
Niin, tuo ihminen hymyillen sanoi sanat, jotka koin aika pilkkaavina. Mutta koska hymy oli niin voimakas, niin ajattelin, että ei hän halua pilkata minua...paremminkin koetella vain.
Ja kyllä koettelikin. En vastannut mitään, vaan katsoin häntä hämmästyneellä ilmeellä, en saanut aluksi sanoja suusta. Myöhemmin niitä tulvi mieleeni, mutta aluksi olin vain niin hämmästynyt sanojen ja ilmeen ristiriidasta. En tiennyt, kummalle panisin enemmän painoarvoa. Sanat kuitenkin veivät aluksi voiton, tällä kertaa.
Vaikka naisessa kieltämättä oli jotakin vetoavaa, niin nuo piikittelevän oloiset sanat saivat kuitenkin sappeni kiehumaan. Mietin mielessäni, miten sivaltaisin takaisin, en satuttaakseni, vaan opettaakseni. Välillä mietin, olisiko noissa kärkeviksi kokemissani sanoissa myös totuuden poikanen.
Mieleni harhaili edes takaisin. Välillä halusin lyödä häntä henkisesti, välillä olisin halunnut rakastella häntä, lempeän rajusti.
Kuinka paljon sanat vaikuttivatkaan, kun mietin mielessäni, millainen ihminen on noiden sanojen takana. Tulin siihen tulokseen, että tuo nainen halusi osakseen miehistä rakkautta ja hän oli valmis antamaan itsensä, jos tuosta miehestä huokuisi arvostus hänen naiseutta kohtaan. Mies, joka talttuttaisi tuon villin tamman rakkaudella ja tuo tamma olis kaunis katsella, koska se olisi niin viehättävällä tavalla voimakas ja kuitenkin halukas yhteistoimintaan, jos vain saisi osakseen aitoa rakkautta.
Mitä enemmän rakkautta tuo kaunotar saisi, sen paremmin hän juoksisi ja hyvin ohjastettuna oikeaan suuntaan. Tamman ohjastaminen ei olisi vaikeaa, jos hän luottaisi ohjastajaansa, miten vain saada tuo luottamus?
Rakkaudella, sen tiedän, mutta miten minun pitäisi häntä rakastaa? Siihen tarvitsee apua, jota elämä antaa, pitää vaan pitää silmät ja korvat auki, nähdä ja kuunnella...mutta se taito on niin vaikea oppia...mutta elämä opettaa, joskus rajusti, joskus hellemmin...
Tuo tamma on vaimoni, jota olen yrittänyt taltuttaa 23 vuotta. Tuo tamma juoksee nyt kauniisti, ehkä kauniimmin kuin koskaan, joskus ajattelen, että hän tuntee minut läpikotaisin ja pienikin vinkki saa hänet säntäämään oikeaan suuntaan
...luulen, että oiva harppaus tapahtui silloin, kun jätin piiskan naulaan ja sain rakkaudella voitettua hänen luottamuksensa ja olen hieman ylpeä itsestäni, kun isäntä luotti minuun ja opetti koiran ratsastamaan.
Terv. Murre
ps. Piiskaa en juurikaan käyttänyt, mutta uhkailin sillä luvattoman usein.
Vastaukset 5
Vanhimmat
...oi miten kauniita, väkeviä sanoja.
Toivottavasti elämä suo että saat pitää "tammasi" mahdollisimman kauan!
Liha etsii rakkautta,henki totuutta,lihan eikä hengen määreitä ei pidä sekoittaa toisiinsa eikä keskenään.
Onnea lihassa,mutta enne muuta voimaa etsiä totuutta.Äläkä anna lihan viedä totuuden etsinnästäsi terää,vaikka liha edustaisi sinulle rakkainta,eli vaimoasi.
kauniita..elä näin kuin puhut.maailmas on liian vähä tosi rakkautta,ihan tuli kyynel silmään
Mun on vaikea rakastaa käskystä ;), KIVA, ETTÄ KOSKETTI.
suuntaan kun ratsastelet "hevosellasi",et varmasti haluaisi nähdä "hevosesi" ilmettä kun tämähuomaa että ohjastat teitä rotkoon.
Siispä ohjasta viisaasti toduuden tiellä vaikka se joskus olisikin vaikeaa ja tuskaista.
Tällä en tarkoita tornia kohti vaan sieltä poispäin!