itsenmurhaa

voin suoraa sanoa haistakaa paskat. ennen kun päätätte riistää hengen itseltänne ni pilaatte totaalisti lähimmäistenne elämän. mun mamma teki 20 vuotta sitten itsemurhan. se vaikuttaa tänäpäivänäkin koko meijän perheen elämään. äitini on tosi pahasti masentunut, saa nyt itse pelätä meneekö äitinsä jalanjälkiä. muutaman kerran ollu jo lähellä. ja tosiaan yleensä pahin suru koetaan muutaman vuoden aikana kuolemasta, mutta kun aikaa kuluu se saattaa tulla myöhemmin takaisin lähinnä henkisenäsairautena.
101245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Jos äiti tai isä tekee itsemurhan ja lapset jäävät siitä kärsimään, ymmärrän että sitä on vaikea antaa anteeksi ja toki jättää ikuiset jäljet lapsiin.

Muussa tapauksessa on aivan hevonpaskan sama mitä elossa olevat "lähimmäiset" ajattelevat asiasta. Maailma on täynnä yksinäisiä, yksin jätettyjä ihmisiä joita kukaan ei kaipaa, AITOJA ystäviä ei ole, ja sukulaisilla on aina niin kiire etteivät pidä yhteyttä vaikka tietävät että toinen on yksinäinen, kärsii.

Eikö ihmisellä sitten ole enää MITÄÄN sananavaltaa omaan itseensä? Täytyykö täällä vain olla ja kärsiä ettei sukulaisille vaan tulisi paha mieli?? Voivoi ja nyyhnyyh. Niille sukulaisille ja "ystäville" jotka jättivät toisen yksin eivätkä käyneet koskaan kylässä, eivät kutsuneet kylään, eivät lähteneet ulos lenkille/kahvilaan/leffaan ikinä kun pyydettiin. Mikä "oikeus" heillä on sitten tulla uikuttamaan "ikäväänsä" kun toinen on kuollut?

Käykää ihmiset tapaamasssa ELÄVIÄ ihmisiä; vanhuksia, sairaita, yksinäisiä läheisiänne, naapureita. Turha tulla syyllistämään ja ikävää itkemään kun heitä ei enää täällä maan päällä ole.

Ja korostan tässä nyt, että tämä mielenilmaukseni ei koske niitä itsemurhaa hautovia ja tehneitä joilla on lapsia, koska oma kantani on nimenomaan se että LAPSEN vuoksi tehdään kaikki mahdollinen, vaikka ollaan sitten "väkisin" hengissä. En silti syyllistä heitäkään jotka tosin valitsevat, koska jos ei pysty enää edes apua vastaanottamaan niin ei se ole oma syy! Syyttäkää Jumalaa, paholaista, kohtaloa tai mitä tahansa muuta. Ihminen ei siinä vaiheessa enää kykene itse huolehtimaan itsestään.

Äänestä
  • Niinpä... Kun olisi edes 1 todellinen ystävä. Kuvittelin sen olevan oma aviomieheni, mutta hän ei ymmärrä tuskaani. Sanoi että älä minulle kerro jos aijot jotain tehdä. Ahdistuin lisää.... Tahtoisin vain pois täältä. En jaksaisi enää itkeä ja kokea tätä ahdistusta elämästä.

    Äänestä

Äitini isä teki itsemurhan 70-luvulla ja nyt minulla on hermosairaat äiti, täti ja eno.Muuttuivat täysin hermosairaiksi vanhemmalla iällä.Lapsena äiti oli 10 vuotta henkisesti poissa elämästäni, koska yritti vain selvitä isänsä teosta.Se vaikuttaa useisiin sukupolviin.

Äänestä
  • Toiset selviävät, toiset eivät. Lapsen kuolemastakin toiset jatkavat elämäänsä ja jotkut eivät selviä. Kaikki on niin suhteellista. Itse olen 60 kymppinen ja elän ihan vireää elämää, vaikka olen kokenut kyseisen asian myös. Tietysti suren läheistäni, mutta häntä itseään, en hänen päätöstään, koska uskon,että meillä kaikilla on oma kuolintapamme. Syytän läheiseni kuolemasta psykiatrista hoitoamme, joka ei välittänyt. Omaiset kyllä välittivät, mutta toista ei väkisin pidetä hengissä. Olen omasta mielestäni sinut asian kanssa, moneen polveen suvussa tämä asia ei tule vaikuttamaan, koska en anna sen vaikuttaa. Omaisellamme oli oma elämänsä, meillä muilla omamme elettävänä. Huolehtikaa läheisistänne, älkääkä aina surkutelko vain itseänne. Vaikeat asiat voi myös kääntää vahvuudeksi, jos niin haluaa. Toivon, että kaikki saisivat tarvitsemaansa apua, sillä uskon, että ihminen, joka hautoo itsemurhaa on jotenkin sairas ja avun tarpeessa. Monet eri asat vaikuttavat itsetuhoisiin ajatuksiin, yleisin syy on depressio. Auttakaa, ymmärtäkää, älkää tuomitko.

    Äänestä

  • ................. kirjoitti:

    Toiset selviävät, toiset eivät. Lapsen kuolemastakin toiset jatkavat elämäänsä ja jotkut eivät selviä. Kaikki on niin suhteellista. Itse olen 60 kymppinen ja elän ihan vireää elämää, vaikka olen kokenut kyseisen asian myös. Tietysti suren läheistäni, mutta häntä itseään, en hänen päätöstään, koska uskon,että meillä kaikilla on oma kuolintapamme. Syytän läheiseni kuolemasta psykiatrista hoitoamme, joka ei välittänyt. Omaiset kyllä välittivät, mutta toista ei väkisin pidetä hengissä. Olen omasta mielestäni sinut asian kanssa, moneen polveen suvussa tämä asia ei tule vaikuttamaan, koska en anna sen vaikuttaa. Omaisellamme oli oma elämänsä, meillä muilla omamme elettävänä. Huolehtikaa läheisistänne, älkääkä aina surkutelko vain itseänne. Vaikeat asiat voi myös kääntää vahvuudeksi, jos niin haluaa. Toivon, että kaikki saisivat tarvitsemaansa apua, sillä uskon, että ihminen, joka hautoo itsemurhaa on jotenkin sairas ja avun tarpeessa. Monet eri asat vaikuttavat itsetuhoisiin ajatuksiin, yleisin syy on depressio. Auttakaa, ymmärtäkää, älkää tuomitko.

    Huolehtikaa läheisistänne, älkääkä aina surkutelko vain itseänne. Vaikeat asiat voi myös kääntää vahvuudeksi, jos niin haluaa.

    Äänestä

On silloin ollut mahdollista myös olla apuna avun tarvitsijalle? Vai? ite hyvin menestynyt yrittäjä jonka taloudellinen puoli ehkä enemmän kuin kunnossa lamasta huolimatta. Ikuinen raataminen ja siitä ansaittu " kunnioitus " sekä perheen jäseniltä että " ystäviltä " on hienoa. Kaikki luulevat asioiden olevan hyvin ja yrittävät hyötyä minusta. Asiat on nyt järjestetty ja huomattavasti suurempi yllätys tulee kuolemani jälkeen.

Äänestä
  • Kirjoituksestasi päätellen olet täynnä katkeruutta ja kosto mielialaa. Olisiko syytä katsoa peiliin ja katsoa josko sitä vikaa löytyisi myös sieltä.
    Ja on aina hyvä muistaa, että maailma ei ole mustavalkoinen.
    Voimia itsetutkisteluusi. Asioilla on aina kaksipuolta.

    Äänestä

  • läheisensä menettänyt kirjoitti:

    Kirjoituksestasi päätellen olet täynnä katkeruutta ja kosto mielialaa. Olisiko syytä katsoa peiliin ja katsoa josko sitä vikaa löytyisi myös sieltä.
    Ja on aina hyvä muistaa, että maailma ei ole mustavalkoinen.
    Voimia itsetutkisteluusi. Asioilla on aina kaksipuolta.

    Jaa, vai on se vika sitten siinä ihmisessä jolla se katkeruus ja kosto nousee pintaan? Minkähän takia hänestä tuli katkera ja kostonhimoinen? Mitä esim. P. Auvinen joutui kokemaan? Miksi hän halusi kostaa?

    Joskus vaan on niin, että jotain ihmistä kiusataan lapsesta lähtien. Syy on kyllä tällöin ympäristössä, eikä kukaan siitä kiusaamisesta selviydy ilman katkeruuden ja vihan tunteita. Joku salpaa kaiken sisälleen, toinen alkaa ryyppäämään, kolmas tappaa itsensä, ja valitettavasti joku tappaa muitakin kuin itsensä.

    Äänestä

  • läheisensä menettänyt kirjoitti:

    Kirjoituksestasi päätellen olet täynnä katkeruutta ja kosto mielialaa. Olisiko syytä katsoa peiliin ja katsoa josko sitä vikaa löytyisi myös sieltä.
    Ja on aina hyvä muistaa, että maailma ei ole mustavalkoinen.
    Voimia itsetutkisteluusi. Asioilla on aina kaksipuolta.

    on oikeus tehdä omat päätöksensä.Oletan että kyse on rahasta josta nimimerkki kirjoitti. Ei kai ole kosto jos haluaa jättää jonkun perinnöstä pois.
    Itsemurhaa en suosittele, ja siihen on monta syytä. Omaisten suru ja syyllisyys.Mutta lähinnä sen takia että olen monien monien vastoinkäymisten jälkeen huomannut että edessä on usein kuitenkin parempia päiviä, vaikka ne juuri synkällä hetkellä tuntuukin lähes mahdottomilta saavuttaa. Olen jopa itsekkin pitänyt omaa elämääni merkityksettömänä ja ollut aikoja jolloin on ollut aivan samaa elänkö tai kuolenko.Pahin kolaus on ehdottomasti oman lapseni elämäni valon elämän päättyminen aivan liian nuorena
    Siitä asiasta en pääse koskaan yli ja sen tosiasian kanssa on elettävä lopunelämäni. Itse kuitenkin päätän miten sen elän. Kuoleman johdosta tulee väistämättä oma elämä ja oma kuolema mieleen. Siinä tulee punnittua kaikki läheiset ihmiset , mitä he oli kuolemaa ennen ja mitä olivat sen jälkeen.
    Kun tässä nyt elonpäivää ainakin tänään vietän ja olen viettänyt sitä yli kaksi vuotta poikani kuoleman jälkeen , olen tosin hieman järjestellyt asioita ihan varmuuden vuoksi. En pidä enää itsestäänselvyytenä. En myöskään tosiystäviä. Jos ja kun kuolen haluan mielelläni muistaa heitä josta aidosti pidän, eli heitä jotka on kaikkina aikoina ollut tukena tai ystävänä. Kaikki on valmiina ja järjestetty niin pitkälle tätä jos kuolenpäivää varten. Tällä hetkellä on tiedossa ketä minut perii. Ei se ole kostoa kun poikkean "virallisesta" perimisjärjestyksestä.Ensinäkin on ihmisiä josta en erityisemmin pidä , on heitä jolla koen olevan tarpeeksi muutenkin vaikka heitä rakastankin. Ja sitten he jotka ei ole mitään sukua ja josta todella välitän.
    Olen myös kertonut monelle asiasta jotta ei tule epäselvyyttä ja kaikki on myös kirjallisena. Minulla on myös luottoystävä joka tietää kaikki asiani , miten hän toimii, mistä hakee mitäkin ym. valitsin hänet ystävyyden perustella sekä hyvän organisaatiokykynsä takia.
    Jos suurin osa suvusta tai ne ystävät jotka en ole muistanut vetää herneet nenäänsä sille en mitään voi. Kerrottuani tästä asiasta huomasin minäkin ystäviä josta tavallaan tuli yksi kaksi todella huomaavaisia. Koen itse asian muuttuneen juuri kertomani jälkeen. Kuka muu kuin minä voin päätökseni tehdä miltä minusta itsestäni tuntuu. Voin olla väärässäkin, mutta siksi juuri valitsin heidät jotka muistan enkä niitä ehkätapauksia.Jos elinvuosia on paljon voin tottakai aina muuttaa testamenttini koska tahansa,tai tarkentaa sitä.
    Tappamalla itseni minua suree vaan tosiystäväni . Ne mahdollisesti hyötyjät jotka ei minusta välitä tuskin ilmaantuu edes hautajaisiini , jolloin ei ole väliä jäävätkö ilman perintöä tai ei. Voihan olla että olevattavat saavansa jotain ja pettyvät mutta tuskin he sitäkään kauan suree, ja minulle luonnollisestise on jo siinä vaiheessa aivan samaa. Keskityn ainakin nyt siihen iloon jos niin voi sanoa että rakkaat saa minkä saa enkä mieti että kostan tällä mitään kenellekään.
    Rakkaiden ihmisten takia minä elän tänään ja keskityn nyt siihen.
    Kukaan ei ole niin merkillinen että maailma kaatuu. vaikka poikani elämä loppui ja itse suren sitä , enkä ikinä unohda , kaikki muu pyörii niin kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Joku voi muistella hetken poikaani. Joku vie kynttilän jouluksi haudalle nyt, mutta lopettaa ehkä jo ensi jouluna.
    Koen että jokaisella on oikeus päättää omista asioistaan ja elämästään niin kuin parhaaksi katsoo. Me jotka jäämme tänne suremaan tai katkeroidumme jonkun kuoleman takia mitä ikinä siihen liityykään. Valitsemme sitten vaan itse elämmekö katkeruudessa lopun elämämme, tai käytämmekö elämämme toisella tavalla.
    Ymmärrän toki vihaa jonka lapsi voi kokea jos vanhempi/sisko/veli/rakas on päättänyt päivänsä.
    Sillekään me emme voi mitään jos joku niin päätti tehdä. Silloin vaatii paljon työtä ja mahdollisesti paljon apua selvitä siitä niin että jaksaa elää tätä elämää .
    Noin yleisesti olen sitäkin mieltä että ihminen joka kokee olevansa hyväksikäytetty , voi kyllä itse poistua sellaisten ihmisten luota ja keskittyä ihmisiin jotka tuo hänelle aitoa iloa ja aitoa ystävyyttä . On turhaa jäädä ihmettelemään ja hukata yhtään ylimääräistä energiaa sellaisiin ihmisiin. Niin olen minäkin tehnyt. En ole helle pahaa sanonut , enkä juurikaan koskaan enää edes heitä ajattele. Pakollisia tilntaita on loppujen lopuksi ollut vähän, mutta olen selvinnyt niistäkin. Ei minun tavitse ketään miellyttää, kaikkein vähiten tappaisin itseni heidän takia. Juu et silleen taas mun ajatukset. Enkä tällä kritisoi ketään vaan ilmaisin vaan miten minä ajattelen.

    Äänestä

  • Pakko tuolle oli nauraa...;)

    Olet siis päättänyt pelata rahasi ennen kuolemaasi ja/tai testamentata osan "kulkukissoille"...?;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


suunnittelevat kirjoitti:

voin suoraa sanoa haistakaa paskat. ennen kun päätätte riistää hengen itseltänne ni pilaatte totaalisti lähimmäistenne elämän. mun mamma teki 20 vuotta sitten itsemurhan. se vaikuttaa tänäpäivänäkin koko meijän perheen elämään. äitini on tosi pahasti masentunut, saa nyt itse pelätä meneekö äitinsä jalanjälkiä. muutaman kerran ollu jo lähellä. ja tosiaan yleensä pahin suru koetaan muutaman vuoden aikana kuolemasta, mutta kun aikaa kuluu se saattaa tulla myöhemmin takaisin lähinnä henkisenäsairautena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu