Noviisi

Joo, menin ja ostin vanhan(-88) hiacen. Dieseliä se syö 2.44 koneella. Mitään en tiedä autoista ja mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää. Halvalla sain vaikka jouduin heti remonttia tekemään eli kampiakselin stefa vuosi öljyä hitosti. Toki korjaamon setä laittoi kaikki muutkin uusiksi eli hihna ja ne laakeroidut pyörät mitä sitten ovatkaan. Hinta töineen 300 euroa. Vielä pitisi selvittää miksi kone tiputtaa dieseliä. Olisiko paluuletku irti vai polttoainepumpun tiiviste rikki. Ei tiedä. Paikoillaan ei viitsi kauaa seistä koska alle tulee lätäkkö. HehHee!
Että semmosta. Kiva sillä on ajella, paljon kivampi kuin ennakkoon luulin. Vielä kun saan nastat alle...
2187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kävipä hassusti kun meinasin eilen töihin lähteä. Olin toissapäivänä vetänyt seisontajarrun päälle kun pihani on hieman mäessä. Todellakin oli sitten jarru jäätynyt kiinni. Voi että oli naurussa pitelemistä. En tiennyt mitä tehdä joten eikun vaimo kuskiksi je sen autokyydillä töihin.
Tänään sain hieman opastusta missä jarrun vaijerit kulkee ja riisumaraudalla sain jarrut vapautetuksi. Hienoa. No lämppärihän ei toimi vieläkään joten ei näillä pakkasilla ajella. Puhaltimen moottori kyllä toimii mutta se ei saa virtaa. Olisiko vika katkaisijassa?
Kyllä on mielenkiintoista olla pakkettiauton omistaja.
Katsoin tänään polttoainepumppua kun käynnistin koneen ja kyllä pukkaa sitä dieseliä ulos aikalailla. Siitä vivun juuresta. Täytynee vaihtaa koko kansi systeemi. Heh hee! Täytyy olla optimistinen ettei koko tili menisi sen korjaamiseen.

Äänestä

Osaisko joku näppärää sanoa millainen homma on polttoaine pumpun tiivisteiden ja/tai kannenvaihto?
Ajattelin itte avata sen ja katsoa mitä se on syönyt. Onko jollakin tietoa uusien osien hinnoista tai vaikka linkkiä johonkin hiace varaosa sivustoon. Ai niin, meni muuten vilkut autosta. oliskohan relessä vika kun kuitenkin hätävilkut toimii.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pakutin kirjoitti:

Joo, menin ja ostin vanhan(-88) hiacen. Dieseliä se syö 2.44 koneella. Mitään en tiedä autoista ja mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää. Halvalla sain vaikka jouduin heti remonttia tekemään eli kampiakselin stefa vuosi öljyä hitosti. Toki korjaamon setä laittoi kaikki muutkin uusiksi eli hihna ja ne laakeroidut pyörät mitä sitten ovatkaan. Hinta töineen 300 euroa. Vielä pitisi selvittää miksi kone tiputtaa dieseliä. Olisiko paluuletku irti vai polttoainepumpun tiiviste rikki. Ei tiedä. Paikoillaan ei viitsi kauaa seistä koska alle tulee lätäkkö. HehHee!
Että semmosta. Kiva sillä on ajella, paljon kivampi kuin ennakkoon luulin. Vielä kun saan nastat alle...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu