Tulee mieleen pakostakin, että apteekit vedättää itselle rahaa myymällä kalliimpaa tuotetta, vaikka halvempaa on tarjolla. Ei ole nyt isoista summista kyse, muutamia euroja, mutta kumminkin. Lakihan tuli voimaan keväällä, että apteekin pitää antaa mahdollisuus vaihtaa lääke halvempaan, jos mahdollista.Nyt on kaksi kertaa valehdeltu päin kasvoja, ettei ole halvempaa vaihtoehtoa minun lääkkeelle.Otinpa asiasta selvää ja soitin apteekkiin miksi näin tehtiin. Sain selityksen, että minun lääke kuuluu "halvempien lääkkeiden putkeen"joten 2 euron hinnan vaihtelu ei ole lääkkeenvaihdon peruste.Tästä lähtien kysyn eri apteekeista hintoja ennenkuin haen mitään apteekista reseptillä. Muistakaa te myös kysyä aina halvempaa vaihtoehtoa, jos niin haluatte, koska apteekki ei vaihda halvempaan, jos ei itse tajua kysyä.
Apteekkeihin
pettynyt
3185
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kerron, että tästä lääkevaihdosta on tullut aika paljon lisätyötä, josta on suoriuduttava aina vain pienenevällä henkilökunnalla. Ja sitten se aina vaan halvempi ja halvempi lääke ei ole autuaaksi tekevä. Kuten on ollut tiedotusvälineissäkin puhetta, lääketehtaat ottavat puuttuvia katteita esim. syöpäpotilaille tarkoitetuista kipulääkkeistä. Ja henkilökohtaisesti haluan tukea tutkimusta tekeviä lääketehtaita, ja ostan aina tarvitsemani lääkkeet alkuperäisinä, oli hinta mikä hyvänsä, enkä jotain joka on yritetty halvalla kyhätä kasaan.
tuo on ihan totta, jos kaikki ostais korvaavia tuotteita, ei nämä "oikeat" lääkefirmat saa rahaa, ja kenen enää kannattaisi kehitellä lääkkeitä? tutkimus- ja kehittämistyöhön menee miljoonia euroja. ja eikös se niin ole, että apteekit saavat tietystä lääkkeestä tietyn summan voittoa, eivätkä siis näin voi itse vaikuttaa katteeseen.
Koko rinnakkaislääkejuttu tuntuu sivusta seuraavana aika naurettavalle.
Itse, jos kuka on vuosikymmeniä kroonisen sairauden puitteissa jokapäiväisen lääkkeen käyttäjä, joten siinä mielessä myös asianosainen. Mutta rinnakkaislääkkeitä ei edes ole olemassakaan oikein arvokkaille lääkkeille. Minulla on jo huuhtikuussa lääkekatto täynnä.
Toisaalta, vaikka hinta onkin määrätty apteekeille, niin hyvinpä niillä tuntuu tienaavan. Tämän paikkakunnan apteekkarilla on kunnan suurimmat veroäyrit, joten tuskin toi saneeraaminen ja säästöliekki on apteekkia juurikaan hetkauttanut.
Kun valtakunnassa säädeltiin lakea sillä silmällä, että lääkkeiden kultusta saataisiin alas, niin kävikin toisin päin. Lääkkeiden myynti senkuin vain kasvaa.
Ja se näkyy myös näissä keskustelukanavilla. Aivopestyä populaa riittää, ikäänkuin se lääke olisi ainoa ihmisen terveyden tiellä pitäjä.