Cremaster reeni.

Käsittääkseni ainut lihas jolla voimme liikutella penistä erektiossa on Cremaster, siis käyttämättä vartaloa. Eikös tuon lihaksen pitäisi myös kasvaa ja vahvistua samalla tavalla. Peniksen pitää tietenkin olla jäykistynyt mielellään yli 90 asteen ja sitten vaan vaikka 1.25 kg paino moloon roikkumaan ja tekemään cremasterin supistusliikkeitä. Taakkaa on helppo lisätä siirtämällä painoa poispäin peniksen juuresta kasvattamalla momenttia. Tätä lihata harvoin lisäpainojen kanssa harjoitellaan, joten tulosta pitäisi tulla aika nopeasti kuten kaikkien muidenkin lihasten osalla. Wikipedian kakkasivut väittää, että cremasterin supistuminen tapahtuu tahdosta riippumatta, mutta jättää kertomatta, että lihasta voi myös harjoittaa. Eikun kokeilemaan. Yllätä ystäväsi tekemällä muutama cremaster ponnistus vahvistuneella siittimelläsi sen ollessa kumppanisi emättimessä/pepussa. Hyvä lisäkipinä seksiin ja ainoa asia miten voimme peniksemme suorituskykyä lisätä ;)
3536
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Cremaster osallistuu kivesten liikuttamiseen eikä peniksen. Peniksen liikkeistä on vastuussa muut lihakset.

" Peniksen pitää tietenkin olla jäykistynyt mielellään yli 90 asteen ja sitten vaan vaikka 1.25 kg paino moloon roikkumaan ja tekemään cremasterin supistusliikkeitä."

Tuolla nyt ei saa kuin murtuman aikaiseksi.

Äänestä
  • cremaster toimii ni peniskin nousee. Eli kuitenki reenataan oikeita lihaksia. Mitkä lihakset ne penistä sit liikuttelee?

    Äänestä

  • Kyllä niitä lantiopohjan lihaksia voi mieskin treenata.

    Murtumia tulee luihin ei lihaksiin tai pehmutkudoksiin.

    Pehmytkudoksien vaurioita kutsutaan revähdyksiksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asko Hunk kirjoitti:

Käsittääkseni ainut lihas jolla voimme liikutella penistä erektiossa on Cremaster, siis käyttämättä vartaloa. Eikös tuon lihaksen pitäisi myös kasvaa ja vahvistua samalla tavalla. Peniksen pitää tietenkin olla jäykistynyt mielellään yli 90 asteen ja sitten vaan vaikka 1.25 kg paino moloon roikkumaan ja tekemään cremasterin supistusliikkeitä. Taakkaa on helppo lisätä siirtämällä painoa poispäin peniksen juuresta kasvattamalla momenttia. Tätä lihata harvoin lisäpainojen kanssa harjoitellaan, joten tulosta pitäisi tulla aika nopeasti kuten kaikkien muidenkin lihasten osalla. Wikipedian kakkasivut väittää, että cremasterin supistuminen tapahtuu tahdosta riippumatta, mutta jättää kertomatta, että lihasta voi myös harjoittaa. Eikun kokeilemaan. Yllätä ystäväsi tekemällä muutama cremaster ponnistus vahvistuneella siittimelläsi sen ollessa kumppanisi emättimessä/pepussa. Hyvä lisäkipinä seksiin ja ainoa asia miten voimme peniksemme suorituskykyä lisätä ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu