Asustelin Saksassa muutaman vuoden, ja kerran osuin kylään, jossa kanaa tapettaessa sanottiin: "Raiskataan ensin, sanoi suomalainen."
Mistä lie peräisin moinen sutkaus...
Munakasta ei voi tehdä rikkomatta munia, mutta hakkapeliitat olivat muutakin kuin terrorijoukkoja.
Panettelevat ruotsalaisystävät eivät ehkä ole samaa mieltä suomalaisista hakkapeliitoista kuin Kustaa Aadolf itse. Tästä tulee pitkä sepustus, mutta niin oli sotakin:
Joka vuosihan Suomessa otettiin monta tuhatta miestä aurankurjesta, kovia veroja maksettiin, sotia käytiin. Erityisesti Kaarle IX vuodatti verta. Hänen poikansa oli ihan toisenlainen. Kustaa Aadolf kävi muutaman kerran Suomessa, oleili kauankin, ja oli kaiketi ensimmäinen (ehkä viimeinenkin), joka kuunteli meitä. Hän perusti Turun hovioikeuden, asetti uudestaan piispan Viipuriin, paransi oppilaitoksia, järjesti valtiopäivät sekä perusti Kokkolan, Uudenkaarlepyyn, Uudenkaupungin ja Tornion kaupungit.
Juuri tämä kuningas Kustaa Aadolf johti hakkapeliitat 30-vuotiseen sotaan. Eikä menty huonon kanssa. Jos ruotsalaisystäväsi olisi aikanaan arvostellut hakkapeliittoja hänelle, ystäväsi olisi menettänyt päänsä.
1610 Suomen säädyt olivat maapäivillä Helsingissä. Kuningas pyysi heiltä neuvoa ja apua. Sotaan lähtö oli porvareiden, aatelisten ja merkittävimpien talonpoikien yhteispäätös. Juuri suomalaiset säätyläiset varustivat ensimmäiset joukot ja kehottivat Ruotsin kansaa seuraamaan esimerkkiä. Kustaa aadolf luotti suomalaisiin ja oli sitä mieltä, että täällä eli miehuuden henki.
Tanskan kanssa tehtiin rauha, Venäjän ja Puolan kanssa vielä kesti sotaa. Oman sukuni kantaisä (suoralla patriarkaalisella isä-isä-isä-akselilla) kaatui Puolassa. Kustaa kävi joka vuosi sotatanterella ja oppi sotataitoa. Suomalaiset saivat häneltä paljon huomiota. "Kun Eevert Horn kaatui Pihkovassa, kuningas suri enemmän kuin olisi suuren kaupungin menettänyt ja hautautti hänet, ollen itse läsnä, suurin kunnianosoituksin Turun tuomiokirkkoon." (Z. Topelius)
Sitten tuli Stolbovan rauha 1617, jolloin Ruotsi laajeni Laatokkaan ja Nevajoelle asti. Puolan sota kesti vielä 12 vuotta.
Samalla oli käynnissä uskonsota Saksassa. Katoliset terrorisoivat evankelisia. Kustaa Aadolf alkoi olla jonkin sortin puoliammattilainen sotijana ja joukot hyviä, karaistuneita. eivät ne mitään enkeleitä tietenkään olleet, mutta kelpasivat puolustamaan evankelista uskoa. Ensin yritti Tanska auttaa, mutta Tilly löi tanskalaiset.
Jälleen koko valtakunnan säädyt menivät kuninkaan taakse tässä. Näin purjehdittiin vuonna 1630 Saksaan.
Ja hakkapeliitatko vain "terroristeja"?
7.9. 1631 sotajoukot kohtasivat Leipzigin lähellä, Breitenfeldin kylän liepeillä. Katolisilla oli 32 000 miestä, 20 eri kansallisuutta. Se oli oikea EU-armeija. Ruotsin kuninkaalla oli tämä "pohjoinen ulottuvuus", 43 000 miestä: ruotsalaisia, suomalaisia, skotlantilaisia sekä 11 000 saksilaista ja muita saksalaisia. Silloin oli Kustaalla tapana asettaa sotajoukko kahdeksi siiveksi molemmin puolin keskirintamaa ja oikeanpuoleinen tavallisesti ratkaisi. Siihen pantiin parhaat. Äärimmäisenä oikealla oli 700 suomalaista ratsumiestä Torsten Ståhlhandsken johdossa.
Nähtyään suomalaisten pienet hevoset saksalaiset nauroivat ylimielisinä, sanoivat niitä kuormahevosiksi. Vanhan tavan mukaan torvensoittaja kutsui taisteluun. Tilly oli kovanaama ja vastasi mielellään. Tykit alkoivat paukkua. Katolisilla oli luja 3000 ratsumiesosaston johtaja, Pappenheim. Rautaan puetut Pappenheimin miehet hyökkäsivät suurilla hevosillaan meidän oikeaan sivustaamme.
Kustaa Aadolf oli asettanut väleihin jalkaväen tarkka-ampujia. Pappenheimin hyökkäys pysähtyi jo heidän tulenavaukseensa. Joukko piti järjestää uudestaan ja nyt se yritti sivulta. Kustaa käänsi rivit oikealle. Seitsemän kertaa Pappenheim hyökkäsi, seitsemän kertaa hänet torjuttiin. Hakkapeliitat olivat kestäneet.
Tällä välin Tilly oli iskenyt päävoimilla Ruotsin armeijan keskustaan ja sitten saksilaisia vastaan. Saksilaiset murtuivat ja perääntyivät. Tilly lähetti voitonsanoman keisarille hiukan etuajassa. Lyötyään keskustan hän käänsi liikettä ruotsalaisten vasempaan siipeen mutta se kesti. Vasen siipikin oli suomalaisen komennossa (Kustaa Horn). Suomalaiset ratsumiehet vapautuivat valtasivat heikosti vartioidut Tillyn tykit. Ne ampuivat omien tiheään rivistöön ja suurin osa Tillyn joukoista pakeni. Neljä kovinta rykmenttiä taisteli pimeän tuloon asti.
Vasta aamulla peli oli selvä. 13 000 haavoittunutta ja kaatunutta, näistä 4000 saksilaisia ja 2000 suomalaisia, ruotsalaisia ja skotlantilaisia, oli sotakentällä. Kun ajattelee senaikaisia aseita, se on ollut kunnon mähinä. Useissa eri lähteissä on ollut maininta siitä, miten Kustaa Aadolf nähtyään voittoisan taistelun jälkeen kovimpaan otteluun joutuneen Ståhlhandsken hakkapeliittaosastön jäänteet, purskahti itkuun. Paine oli ollut kova kuninkaallakin.
Ja näitä poikiako terroriosastoksi kehtaa joku ruotsalainen sanoa... ai peijakas sentään. Toki he jesuiitan sapelilla silpaisivat samantien, ei siitä ole epäilystä. Mutta sehän kuului homman luonteeseen. Ei tuohon aikaan ollut Geneven sopimuksia. Elintarpeet ryöstettiin ja seksi otettiin, mistä se oli saatavissa. Niin muutkin tekivät.
Nyt on liian myöhä, voisin toki vielä jatkaa Würtzburgin, Lech-virran kautta Lützeniin, missä savolaisten 200 miehen osasto kaatui pitkänä rivinä viimeiseen mieheen Kustaa Aadolfin kuoleman jälkeen, (siellä kaatui saksalaisten urhea Pappenheimkin) mutta tulee unitauti jo...
Mistä lie peräisin moinen sutkaus...
Munakasta ei voi tehdä rikkomatta munia, mutta hakkapeliitat olivat muutakin kuin terrorijoukkoja.
Panettelevat ruotsalaisystävät eivät ehkä ole samaa mieltä suomalaisista hakkapeliitoista kuin Kustaa Aadolf itse. Tästä tulee pitkä sepustus, mutta niin oli sotakin:
Joka vuosihan Suomessa otettiin monta tuhatta miestä aurankurjesta, kovia veroja maksettiin, sotia käytiin. Erityisesti Kaarle IX vuodatti verta. Hänen poikansa oli ihan toisenlainen. Kustaa Aadolf kävi muutaman kerran Suomessa, oleili kauankin, ja oli kaiketi ensimmäinen (ehkä viimeinenkin), joka kuunteli meitä. Hän perusti Turun hovioikeuden, asetti uudestaan piispan Viipuriin, paransi oppilaitoksia, järjesti valtiopäivät sekä perusti Kokkolan, Uudenkaarlepyyn, Uudenkaupungin ja Tornion kaupungit.
Juuri tämä kuningas Kustaa Aadolf johti hakkapeliitat 30-vuotiseen sotaan. Eikä menty huonon kanssa. Jos ruotsalaisystäväsi olisi aikanaan arvostellut hakkapeliittoja hänelle, ystäväsi olisi menettänyt päänsä.
1610 Suomen säädyt olivat maapäivillä Helsingissä. Kuningas pyysi heiltä neuvoa ja apua. Sotaan lähtö oli porvareiden, aatelisten ja merkittävimpien talonpoikien yhteispäätös. Juuri suomalaiset säätyläiset varustivat ensimmäiset joukot ja kehottivat Ruotsin kansaa seuraamaan esimerkkiä. Kustaa aadolf luotti suomalaisiin ja oli sitä mieltä, että täällä eli miehuuden henki.
Tanskan kanssa tehtiin rauha, Venäjän ja Puolan kanssa vielä kesti sotaa. Oman sukuni kantaisä (suoralla patriarkaalisella isä-isä-isä-akselilla) kaatui Puolassa. Kustaa kävi joka vuosi sotatanterella ja oppi sotataitoa. Suomalaiset saivat häneltä paljon huomiota. "Kun Eevert Horn kaatui Pihkovassa, kuningas suri enemmän kuin olisi suuren kaupungin menettänyt ja hautautti hänet, ollen itse läsnä, suurin kunnianosoituksin Turun tuomiokirkkoon." (Z. Topelius)
Sitten tuli Stolbovan rauha 1617, jolloin Ruotsi laajeni Laatokkaan ja Nevajoelle asti. Puolan sota kesti vielä 12 vuotta.
Samalla oli käynnissä uskonsota Saksassa. Katoliset terrorisoivat evankelisia. Kustaa Aadolf alkoi olla jonkin sortin puoliammattilainen sotijana ja joukot hyviä, karaistuneita. eivät ne mitään enkeleitä tietenkään olleet, mutta kelpasivat puolustamaan evankelista uskoa. Ensin yritti Tanska auttaa, mutta Tilly löi tanskalaiset.
Jälleen koko valtakunnan säädyt menivät kuninkaan taakse tässä. Näin purjehdittiin vuonna 1630 Saksaan.
Ja hakkapeliitatko vain "terroristeja"?
7.9. 1631 sotajoukot kohtasivat Leipzigin lähellä, Breitenfeldin kylän liepeillä. Katolisilla oli 32 000 miestä, 20 eri kansallisuutta. Se oli oikea EU-armeija. Ruotsin kuninkaalla oli tämä "pohjoinen ulottuvuus", 43 000 miestä: ruotsalaisia, suomalaisia, skotlantilaisia sekä 11 000 saksilaista ja muita saksalaisia. Silloin oli Kustaalla tapana asettaa sotajoukko kahdeksi siiveksi molemmin puolin keskirintamaa ja oikeanpuoleinen tavallisesti ratkaisi. Siihen pantiin parhaat. Äärimmäisenä oikealla oli 700 suomalaista ratsumiestä Torsten Ståhlhandsken johdossa.
Nähtyään suomalaisten pienet hevoset saksalaiset nauroivat ylimielisinä, sanoivat niitä kuormahevosiksi. Vanhan tavan mukaan torvensoittaja kutsui taisteluun. Tilly oli kovanaama ja vastasi mielellään. Tykit alkoivat paukkua. Katolisilla oli luja 3000 ratsumiesosaston johtaja, Pappenheim. Rautaan puetut Pappenheimin miehet hyökkäsivät suurilla hevosillaan meidän oikeaan sivustaamme.
Kustaa Aadolf oli asettanut väleihin jalkaväen tarkka-ampujia. Pappenheimin hyökkäys pysähtyi jo heidän tulenavaukseensa. Joukko piti järjestää uudestaan ja nyt se yritti sivulta. Kustaa käänsi rivit oikealle. Seitsemän kertaa Pappenheim hyökkäsi, seitsemän kertaa hänet torjuttiin. Hakkapeliitat olivat kestäneet.
Tällä välin Tilly oli iskenyt päävoimilla Ruotsin armeijan keskustaan ja sitten saksilaisia vastaan. Saksilaiset murtuivat ja perääntyivät. Tilly lähetti voitonsanoman keisarille hiukan etuajassa. Lyötyään keskustan hän käänsi liikettä ruotsalaisten vasempaan siipeen mutta se kesti. Vasen siipikin oli suomalaisen komennossa (Kustaa Horn). Suomalaiset ratsumiehet vapautuivat valtasivat heikosti vartioidut Tillyn tykit. Ne ampuivat omien tiheään rivistöön ja suurin osa Tillyn joukoista pakeni. Neljä kovinta rykmenttiä taisteli pimeän tuloon asti.
Vasta aamulla peli oli selvä. 13 000 haavoittunutta ja kaatunutta, näistä 4000 saksilaisia ja 2000 suomalaisia, ruotsalaisia ja skotlantilaisia, oli sotakentällä. Kun ajattelee senaikaisia aseita, se on ollut kunnon mähinä. Useissa eri lähteissä on ollut maininta siitä, miten Kustaa Aadolf nähtyään voittoisan taistelun jälkeen kovimpaan otteluun joutuneen Ståhlhandsken hakkapeliittaosastön jäänteet, purskahti itkuun. Paine oli ollut kova kuninkaallakin.
Ja näitä poikiako terroriosastoksi kehtaa joku ruotsalainen sanoa... ai peijakas sentään. Toki he jesuiitan sapelilla silpaisivat samantien, ei siitä ole epäilystä. Mutta sehän kuului homman luonteeseen. Ei tuohon aikaan ollut Geneven sopimuksia. Elintarpeet ryöstettiin ja seksi otettiin, mistä se oli saatavissa. Niin muutkin tekivät.
Nyt on liian myöhä, voisin toki vielä jatkaa Würtzburgin, Lech-virran kautta Lützeniin, missä savolaisten 200 miehen osasto kaatui pitkänä rivinä viimeiseen mieheen Kustaa Aadolfin kuoleman jälkeen, (siellä kaatui saksalaisten urhea Pappenheimkin) mutta tulee unitauti jo...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Voimme olla ylpeitä heistä, he puolustivat isänmaatamme vapautta kaukaisilla rintamilla ihan kuten jenkit Afganistanissa tai Vietnamissa.
Rakas perussuomalainen, ymmärrän toki, mitä tarkoitat ja varmasti tuntuisi oudolta, jos evenkelisluterilaisen kirkon pyynnöstä tappelisimme katolisia vastaan vaikkapa Pohjois-Irlannissa.
Vertausten pitäisi osua.
Emme kuitenkaan voi nähdä vuotta 1630 pelkästään timosoinimaisilla linsseillä. Silloinen elinkeinoelämämme päätti sodasta. Ruotsin kuningas ei koskaan voinut kävellä vaikuttajien yli.
Nykyisin elinkeinoelämä päättää sähköpostiliikenteen valvonnasta ja yliopistojen vapaudesta.
Yhdysvallathan esti demokraattisten vaalien pitämisen Vietnamissa.
Ainoa syy siihen oli kommunismin pelko. Ei tosiaan ole Usan asia määritellä, millaisen hallinnon kansa haluaa omaan maahansa.
Meille ja länsimaihin kommunismi ei sovi, mutta aina täytyy muistaa, että toiset yhteiskunnat ovat erilaisia. Kiinassakin kommunismi on kunfutselaista. Vietnamissa ja Kiinassa yhteiskunnat ovat olleet kautta aikojen yhteisöllisempiä kuin länsimaiset yhteiskunnat. Niissä maissa yhteisö on tärkeämpi kuin yksilön vapaus, näin kansa ajattelee. Tämän takia Usan propaganda epäonnistui Vietnamissa.
"Geneven konferenssissa määriteltiin, että maiden yhdistämisestä tulisi järjestää kesäkuussa 1956 vaalit. Näitä ei kuitenkaan koskaan pidetty. Yhdysvaltain tukema Etelä-Vietnamin johto näki Kaakkois-Aasian yhtenä kylmän sodan taistelukentistä, eikä siksi ollut kiinnostunut järjestämään demokraattisia vaaleja, jotka olisivat saattaneet tuoda kommunistit valtaan. Pohjois-Vietnamin kommunistihallinto oli valmis järjestämään vaalit, koska olivat varmoja kannatuksestaan. Asia tuli entistä selvemmäksi pohjoisen toteutettua massiivisen maatalousreformin, jolla maa jaettiin köyhille maalaisille. Tämä olisi voinut kuulostaa liian houkuttelevalta etelän köyhistä, jotka olisivat saattaneet äänestää liittymisen puolesta. Presidentti Eisenhower arveli muistelmissaan, että maanlaajuinen demokraattinen vaali olisi tuonut kommunisteille voiton. Joka tapauksessa kumpikaan, Vietnam tai Yhdysvallat, ei ollut allekirjoittanut sopimusta vaalien järjestämisestä, ja näytti siltä, että jako jäisi pysyväksi samaan tapaan kuin Korean jako vuosia aikaisemmin." http://fi.wikipedia.org/wiki/Vietnamin_sota#Yhdysvaltojen_ajautuminen_Vietnamin_sotaan
P.S. Jos nyt vielä ihan tarkkaan ajatellaan. Niin olikohan Usalla todellinen huoli yksilön vapauksista? Vastaus: ei ollut. Huoli oli omasta vallasta.
P.P.S. Afganistanista vielä: Neuvostoliitto aikaisemmin soti Afganistanissa, jolloin Usa tuki Afganistania. Miksi sitten myöhemmin tuli suunnan vaihdos?
Prikaatin perinnejoukot ovat runsaan 400 vuoden aikana käyneet noin 100 taistelua. Montako taistelua käytiin ennen 1808?
http://www.pohjanprikaatinkilta.fi/PohPr/Perinnejoukot.htm
Pohjan Prikaatin perinnejoukkojen taistelut
http://www.pohjanprikaatinkilta.fi/PohPr/taistelut.htm
Mukavia linkkejä, kiitos. Luin, vaan en laskenut. Monta!
Asepukuun puettu ja aseistettu mies on soturi. Myös väkisin Ruotsin armeijaan viety ja Saksaan kuskattu suomalainen on soturi. Hänet pannaan henkensä edestä tappelemaan ja sitten hän kuolee. Kenen puolesta?
Onko syytä olla ylpeä vai surra suomalaisparkojen kohtaloa? Ruotsalaiset ja ruotsalaismieliset voivat ilmeisesti tuntea ylpeyttä, näytimmepäs sakemanneille mistä kana kusee!
Kaikkialta Ruotsista,Suomesta,Virosta koko valtakunnasta. Ei siellä missään riemulla sotaan lähdetty, tuskin ajattelivat muuta kuin että uskon ja valtion puolesta soditaan ja elävänä jos selvitään, niin hyvä on.
Niinhän se tietysti oli mitä sanot. Mutta kun vihollinen hyökkää maahamme, niin minusta silloin puolustautuminen kodin, isänmaan ja uskonnon pulesta on paikallaan. Mutta hyökkäyssota on mielestäni eri. Puolustiko Hämeen hakkapeliitta kotimaataan Saksassa? Oliko oma koti uhattuna tai uskonto? Pitääkö olla näistä raukoista ylpeä vai pitäisikö ajatella säälillä?
Miesten haaskaus on kuitenkin tapahtunut, eikä heillä ollut vaihtoehtoa. Miehiä vietiin verona.
Tuolloin ei ollut kansallisvaltioajattelu tiukassa. Uskonsodasta oli kyse.
Ja sinä bybi olet ylpeä näistä uhrilampaista jotka kuolivat Ruotsin imperialismin puolesta!