Nokian uhkailu

enpäs

Alkaa tulla raja vastaan Nokian suhteen. Uhkailevat että kollei lex nokia mene läpi he lähtevät.

Minä sanon: Tervemenoa, takaisin ei ole sitten tulemista. !!! Siirryn ruotsalaiseen kapulamerkkiin tai jenkkiläiseen. Nokian paskakapulat eivät edes pärjää markkinoilla.

10

506

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joukkoon

      myöhäisheränneet. Meitsi havaitsi vuonna 1995, että nokia tekee paskaa.

    • pulapulapulapula

      Tähän tässä maailmassa on tultu. Monikansalliset sikavoittoja ansaitsevat ökykapitalismin ilmentymät uhkailevat laillisen maan laillista hallitusta. Aivan kuin oltaisiin jossain viidakossa. Terve menoa nokia. Nokian valtakausi alkoi 90-luvulla. Suomi on yhteiskuntana ollut olemassa satoja vuosia eikä yhteen firmaan taatusti kaadu. Hyvästi hyvästi hyvästi. Mielenkiintoista nähdä miten kykypuolueen kauniit ja rohkeat puolustavat tätäkin rikollista tekoa.

    • puuttuu eväät

      kulkea Ollilan jalajälkiä, ajaa Nokian alas muutamassa vuodessa elleivät ymmärrä antaa kaverille kenkää.

    • UMJ

      Tämä oli vain yksi lenkki johdonmukaisessa ketjussa kohti globaalista, totalitaarista valvontayhteiskuntaa. Hakekaa ja opiskelkaa : New World Order (Youtubesta).

      • mokian johdatuksella

        1984 tännekin mokian johdatuksella?

        Kyllä, sitähän ovat tekemässä. Vielä kunhan saamme kaikki mömmöt valtion jakamina huoneistoihin niin se on siinä.

        Päivän vitsi?

        Paras ehkäisyväline ikinä? mokian badge.


      • UMJ
        mokian johdatuksella kirjoitti:

        1984 tännekin mokian johdatuksella?

        Kyllä, sitähän ovat tekemässä. Vielä kunhan saamme kaikki mömmöt valtion jakamina huoneistoihin niin se on siinä.

        Päivän vitsi?

        Paras ehkäisyväline ikinä? mokian badge.

        1984 on aivan eri asia. New world order on maailman top-päättäjien (Bushit, Kissinger, Obama ja heidän taustajoukkojensa) itsensä lanseeraama termi, jota ujutetaan nyt maailmaan. Kannattaa oikeasti tutustua.


    • P.V.

      Minäkin aion tästä eteenpäin jättää Nokian kapulat kaupan hyllylle! Jotain rajaa pitää sentään olla pörssiyhtiön toiminnallakin.

      Tämä vuonna ilmestyy paljon hyviä Google Androidilla toimivia kosketusnäytöllisiä puhelimia, joihin on saatavilla jo kehitysvaiheessa oleva ilmainen navigaatiosovellus http://www.andnav.org/ ja myöhemmin tulee myös kaupallisia versioita (Tomtom/Garmin).

    • asiasta...

      ai niin, sulla ei ole sitä koska sellaista ei ole kellään muullakaan. Sua vaan vituttaa kun oot tollanen luuseri. Menisit töihin jos saisit sellasta.

    • Nokiaa

      Itselläni ei ole koskaan ollut Nokian puhelinta. Ja ehkä juuri siksi puhuminen on ollut helpompaa.

      Muissa merkeissä ei puhelut katkeile, puhelin buuttaa, kenttä katoa tai akku lopu kesken puhumisen. Omassanikin voi puhua neljä päivää yhdellä latauksella.

      Arvatkas mistä tunnistaa ihmisen jolla on Mokian puhelin? Siitä että se sanoo heti puhelun alkuun:"Mulla on akku ihan loppu". ;)

    • Sony Ericsson!

      En jää nokiaa kaipaamaan, paskoja vaikeakäyttöisiä puhelimia jotka hajoaa kun siihen saapuu tekstiviesti. Ei kiitos nokialle. Ja nyt pistävät jyväskylästä ihmiset pihalle, mutta säästetään kermavaahdossa. Voi elämä. Jaetaan optiot kyllä mutta ei arvosteta työntekijöitä. Nokia pois suomesta vaan. Eikä johtajat suostu edes palkkojaan leikkaamaan...hohhoijaa Nokia. Ei näin. En osta ikinä teidän paskoja luurejanne. En.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      57
      5785
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      77
      3023
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      22
      2258
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2005
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1868
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1833
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1579
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1192
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1181
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      76
      1031
    Aihe