Minulla on merkillinen tilanne, minulle alkoi tulla viimekesänä outoa ihottumaa tässä asunnossa jossa on tullut asuttua toissakesästä asti ja jossa on toki muitakin oireita ollut. Asunto on vanhempi rivitalo asunto. Homma menee niin että ihoa kutisee ja ilmestyy erilaisia näppyjä pitkin ihoa ja iho tuntuu täällä asunnossa menevän huonompaan kuntoon.
Kun olen jossain muualla esimerkiksi jossain ihan toisessa asunnossa viikonkin pari, ei mitään oireita ole. Ongelma asunnossa ei ole poistunut kokonaan mutta on lievittynyt ihon päivittäisen rasvauksen myötä ja pesuaineen vaihtamisen myötä allergikoille sopivaan ja sillä pyykkien peseminen on auttanut hieman, silti päivittäistä kutinaa on ja iho oireilee silti täällä.
Merkillistä tässä on se että kun olen ollut muualla, esimerkiksi nyt armeijassa niin iho ei ole oireillut mitenkään siellä, ei kutinaa ei mitään oireita iholla vaikka pyykitkin siellä on pesty ihan tavallisilla tehopesuaineilla jotka on täynnä kemikaaleja. Tämä on hyvin merkillistä, mitähän sellaista täällä asunnossa voi olla joka moisia oireita aiheuttaa.
Huoneilma? Pesukone?

Vastaukset 1
Vanhimmat
mutta tällä kertaa se oikeasti saattaisi olla syyllinen. Joku oli kyllä myös allerginen, lattiamateriaalille tai muille rakenteissa oleville aineille.
Toisaalta, oletko huomannut mitään eroja eritiloissa oleskellessasi kotona.
Ajattelin vastata, vaikken oikein paremmin osaakaan neuvoa. Ps. parikin bb-asukasta sai ihottuman bb-talosta, mutta tuskin sielläkään hometta on.