Mikä voima ohjaa järjestöä?

Voimantorni

Oletko sinä Jehovan todistaja koskaan pysähtynyt todella pohtimaan uskosi perusteita? Mikä todistaa sinun kuuluvan ainoaan oikeaan totuuden uskontoon?

Tässä yksi argumentti, jota järjestösi käyttää todistellakseen markkinoimansa Totuuden® puolesta:

“Maailmanlaajuinen ykseys todistaa Jumalan ohjauksen Jehovan todistajien keskuudessa.”

Todellisuudessa Jehovan todistajien johto ei anna jäsenilleen mitään muuta vaihtoehtoa kuin uskoa virallisen opin mukaisesti. Toisinajattelijoita ei sallita, ja mikäli joku veli tai sisar pitäisi itsepintaisesti kiinni jostakin omasta näkemyksestään, hänet lopulta erotetaan Jehovan todistajista.

"Jehovan todistajien yhteyteen hyväksyminen edellyttää sitä, että henkilö hyväksyy kaikki Raamatun tosi opetukset, myös ne raamatulliset käsitykset, joita vain Jehovan todistajat opettavat."
(Vartiotorni 1. huhtikuuta 1986 sivut 30-31)

Kaikkien niiden, jotka haluavat ymmärtää Raamattua, tulisi tunnustaa, että ”Jumalan erittäin moninainen viisaus” voi tulla tunnetuksi ainoastaan Jehovan viestintäkanavan, uskollisen ja ymmärtäväisen orjan, kautta. (Johannes 6:68.)
(Vartiotorni 1. lokakuuta 1994, sivu 8)

Tällä tavalla se Jehovan todistajien maailmanlaajuinen ykseys saavutetaan. Pakotettuna.

Herättääkö tämä ajatuksia siitä tavasta, jolla Jumalan henki toimii Jehovan todistajien keskuudessa aikaansaaden mm. ykseyden?

Mihin seuraavista kategorioista olisit eniten taipuvainen tukeutumaan osoittaaksesi uskontosi olevan ainoa oikea uskonto, jota Jumala ohjaa:

Opit

Ihmeet

Moraali

Käytäntö

16

816

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nimi

      on läheltä liippaava VALHE.

      • koo.koo

        Joo. Valheen voima ja rahanhimo.

    • että....

      ...ahneus, vilpilisyys ja välinpitämättömyys.

    • Jouin

      Käytännössä on kysymys rakkaudesta.

      • koo.koo

        Salli minun nauraa. HOHOHOHOHOHO. Rakkaus mammonaan tarkoitit varmaan.

      • Voimantorni

        Minun mielestäni on kummallista puhua rakkaudesta järjestön kohdalla, joka saattaa jatkuvasti valehdella jäsenilleen säilyttääkseen heidän edessään Jumalan asettaman palvelijan aseman (suomeksi: ehdottoman ja kaiken kritiikin yläpuolelle kohoavan auktoriteettiaseman).

        Kun joku jäsen sitten saa selville näitä valheita, niin järjestö ei myönnä kieroiluaan, vaan sen sijaan leimaakin kysyjän luopioksi, joka täytyy erottaa seurakunnasta. Järjestön omia sanoja lainataksemme:

        "Nykyajan luopioilla on samanlaisia ominaispiirteitä kuin Saatanalla. - - Isänsä Saatanan tavoin luopiot kohdistavat hyökkäyksensä nuhteettomia ihmisiä vastaan (Joh. 8:44.) Jehovan palvelijoilla on siis täysi syy pysyä heistä tyystin erossa." (Vartiotorni 15. huhtikuuta 2009, sivu 6).

        Mutta ovatko järjestön johtajat "nuhteettomia", jos he kerran valehtelevat? Ja onko sekin Saatanan syy, että järjestö on kulissien takana toiminut epärehellisellä tavalla, ja että joku saa tämän selville?

    • varmaan tiedätkin Vartiotorniseuran käyttämän TORNI-symbolin. Tiedätkö että sama tunnus "TORNI" esiintyy Efesos-Artemis epäjumalan kruunussa taikka päähineessä? Mitä itse ajattelet aiheesta? Luuletko että Brooklynissa ovat hoksanneet saman asian? Miten asia selitetään järjestölle? Tällä palstalla oli hiljattain kädenvääntöä kys.aiheesta. Minusta asian tekee perin mielenkiintoiseksi että VT.seura hyökkää muita "pakanatapoja" vastaan ankarasti. Sama tunnus on myös SA-n käyttämä.

      • Voimantorni

        >>varmaan tiedätkin Vartiotorniseuran käyttämän TORNI-symbolin. Tiedätkö että sama tunnus "TORNI" esiintyy Efesos-Artemis epäjumalan kruunussa taikka päähineessä?>>

        Juu, havaittu on noiden tornien muistuttavan toisiaan huomattavasti.

        >> Luuletko että Brooklynissa ovat hoksanneet saman asian?>>

        No kieltämättä sellainen epäily herää, että tähän asiaan on herätty nyt myös Brooklynissa.

        Uunituore Valtakunnan palveluksemme (huhtikuu 2009) kiinnittää juuri tähän huomiota kysymyspalstassaan. Siihen ’valittu’ johdatteleva kysymys kuuluu: ”Onko seurakuntien tai yksityishenkilöiden sopivaa käyttää Jehovan todistajia edustavien lakimääräisten yhdistysten logoja?”

        Vastaus tähän on tietenkin kieltävä. Mutta mielenkiintoista tuossa vastauksessa on se, että siinä annetaan seurakunnille nyt ohjeeksi POISTAA Vartiotorni-logot kaikista valtakunnansaleista, joiden seinään sellainen on aikanaan rakennettu! Ja uusiin saleihin ei sitä saa enää laittaa.

        Mitä ilmeisimmin järjestö haluaa hiljaisesti vetäytyä tästä pakana-symbolin julkisesta käytöstä (ristin käyttöä järjestö on haukkunut jo vuosikaudet täysin samoilla perusteilla). Toisaalta asia saattaa liittyä lisäksi johonkin muuhunkin kokonaisuuteen, jota järjestö on tässä hiljalleen muuttamassa.

        >>Minusta asian tekee perin mielenkiintoiseksi että VT.seura hyökkää muita "pakanatapoja" vastaan ankarasti>>

        Asia todellakin on mielenkiintoinen, koska järjestö se valikoi vain tietyt ’pahat’ ja ’tuiki-pakanalliset’ asiat, joita se suuren melun saattelemana sitten karttaa. Tällaisen toiminnan järjestö laskee todisteeksi siitä, että se on ainoa puhdas ja Jumalan hyväksymä uskonto. Kuitenkin sen historia on täynnä pakanallisia asioita (myös oletetun puhdistamisen 1919 jälkeen), ja tietyt asiat eivät sitä haittaa tänä päivänäkään. Joten tässäkin asiassa on oleellisia ristiriitoja havaittavissa, vaikka järjestö toki laskee sen varaan, etteivät mielenhallinnassa olevat jäsenet tätä näe.

      • lainausta.
        Voimantorni kirjoitti:

        No, nythän se vallan muuttui tuo sanmuoto. SEURAKUNNAT OVAT SEURAKUNTIA, logo on taasen laillisen yhdistyksen logo. Artemiin pään kanssa sillä ole suurempaa yhteyttä, koska patsaan päästä löytyy vähän sitä sun tätä kamaa. Mitä nyt kulloinkin valmistaja on halunut ilmaista. Tällainen teennäinen yhteys ristin kanssa on turhaa näpertelyä. Risti ihan yksinään on sen verran monessa pakana rituaalissa kuvattu.

        "Seurakuntia, joiden salissa on jo tällainen logo, ei vaadita tekemään heti muutoksia nimikilpeen, sisustukseen tai muuhun arkkitehtuuriin, sillä ne voisivat vaatia paljon aikaa, rahaa ja työtä. Muutosta kannattaisi kuitenkin harkita, jos sen toteuttaminen olisi suhteellisen vaivatonta." vp

      • ja perusteluista
        lainausta. kirjoitti:

        Siinä paljastuu tuon rahan ja oikean taikka väärän tunnusmerkin suhde, se raha on pantava etusijalle ja väärä tunnusmerkin poistaminen saa väistyä jos siitä kustannuksia tulisi.

        Pylväs, ristin tilalle otettuna, on vanha pakanallinen hedelmällisyyden jumalan symboli, aikanaan siitä kirjoitti HS:n kk-liite, Lempäälästä oli muistiin jäänyt sanonta: "Risti rikkahan pihalla kyrpä köyhän kartanolla". Tällähän tarkoitettiin rikkaamman väestön kaupunkimatkoillaan Turkuun saamaa kristillistä vaikutusta, kun taas varattomampi väestö pitäytyi pitempään vanhoihin pakanallisiin tapoihinsa vainioillaan.

        Pasi Turusen kirja "Vartiotorni, valtakunta uudessa valossa" kertoo kuinka seura on ottanut ristiä vastustavia perusteluja kirjasta, joka itse asiassa pitää Jeesuksen kuolintapana juuri ristillä kuolemista. Kirja on vuosisatoja vanha ja siten harvinainen, mutta on H:gin yliopiston kirjastossa ja nykyään sitten myös netissä.

        Miten lie värvätyn mahdollinen kaulalla oleva risti ?

      • rististä.
        ja perusteluista kirjoitti:

        Itse asiassa lainaus oli osoittamassa sitä ettei paalu ollut mitenkään suljettu pois historian kannalta mahdottomana vaihtoehtona. No, turunen tietysti voi käyttää kirjallisia taitojaan miten tahtoo.

        Millä lailla efesoksen dianan päähine olisi ollut se nimenomainen palvonnan kohde dianan sijaan? Tämän voi joku yrittää selventää vaikka jollain lainauksella historiasta.

        Minä sitten vastaavasti voin esitellä ristin esiintymistä uskonnollisena symbolina

      • lainausta. kirjoitti:

        No, nythän se vallan muuttui tuo sanmuoto. SEURAKUNNAT OVAT SEURAKUNTIA, logo on taasen laillisen yhdistyksen logo. Artemiin pään kanssa sillä ole suurempaa yhteyttä, koska patsaan päästä löytyy vähän sitä sun tätä kamaa. Mitä nyt kulloinkin valmistaja on halunut ilmaista. Tällainen teennäinen yhteys ristin kanssa on turhaa näpertelyä. Risti ihan yksinään on sen verran monessa pakana rituaalissa kuvattu.

        "Seurakuntia, joiden salissa on jo tällainen logo, ei vaadita tekemään heti muutoksia nimikilpeen, sisustukseen tai muuhun arkkitehtuuriin, sillä ne voisivat vaatia paljon aikaa, rahaa ja työtä. Muutosta kannattaisi kuitenkin harkita, jos sen toteuttaminen olisi suhteellisen vaivatonta." vp

        Ja torni on torni, mutta miksi Jehovien perustajaisän C.T.Russelin haytakivi on täynnä PAKANALLISIA EGYPTILÄISIÄ SYNBOLEJA??

        >>SEURAKUNNAT OVAT SEURAKUNTIA, logo on taasen laillisen yhdistyksen logo>>

        Totta. On kuitenkin mielenkiintoista, että järjestöllä on nyt yllättäen herännyt tarve osoittaa paikallisseurakuntien ja päätoimiston juridinen ero mm. määräämällä seurakunnat poistamaan salien arkkitehtuurista Vartiotorni-logon. Mikä asia nyt on niin muuttunut, että järjestö kokee tarvetta antaa tällaiset ohjeet seurakunnille? Onhan tuon logon kanssa eletty ja toimittu ongelmitta jo iät ja ajat.

        Muuten Valtakunnan palveluksesta lainaamasti osuus jatkuu vielä hieman:

        "Muussa tapauksessa muutokset voidaan tehdä tulevien korjaustöiden yhteydessä".

        Järjestön johtajilla on siis selvä tavoite poistaa kaikki Vartiotorniliikkeen julkiset logot pois ihmisten silmistä. Miksiköhän ne viranomaiset eivät aiemmin tuollaisesta ole hämmentyneet? Eivätkä ole julistajatkaan, kuten tässä kysymyspalstassa yritettiin muutosta perustella.

      • Voimantorni
        MarkkuP kirjoitti:

        Ja torni on torni, mutta miksi Jehovien perustajaisän C.T.Russelin haytakivi on täynnä PAKANALLISIA EGYPTILÄISIÄ SYNBOLEJA??

        >>mutta miksi Jehovien perustajaisän C.T.Russelin haytakivi on täynnä PAKANALLISIA EGYPTILÄISIÄ SYNBOLEJA??>>

        Siksi, että Charles Taze Russell ei mitä ilmeisimmin sitten ollutkaan osa Jumalan tosi Järjestöä (mikä sitten on, en tiedä). Eivät olleet John Wycliffe, Johannes Gutenberg, Martti Luther eikä William Tyndalekaan, kuten Vartiotorni-seura on yrittänyt asiaa selittää.

        Järjestö haalii milloin mistäkin sellaisia nimiä, joihin se voi valikoiden vedota osoittaakseen oman asiansa oikeaksi. Tosiasia kuitenkin on se, että Russellin oppinäkemyksillä ei nykyään oltaisi "totuudessa". Ei edes hänen seuraajiensa Rutherfordin tai Knorrin näkemyskillä. Tuskin sitten Martti Lutherin tai muiden aiemmin eläneiden henkilöiden näkemyksillä (joista osa kannatti esimerkiksi kolminaisuutta) voitaisiin ajatella olleen Jumalan ohjausta takanaan.

        Matteus 28:20 kuitenkin esittää, että Jeesus olisi UT:n kirjoittamisen ajoista lähtien seuraajiensa kanssa KAIKKINA PÄIVINÄ LOPPUUN ASTI. Tämä on ollut kova pala selittää, myös Jehovan todistajille. Nimittäin Kristuksen läsnäolo, tai oikeammin sen puuttuminen.

    • Jouin

      Luin kysymyksen väärin.

      • Voimantorni

        Eihän tuo mitään, näitä sattuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      122
      5145
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3678
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1578
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1524
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1411
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1302
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1208
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1127
    Aihe