Hei!
Näin 90-luvulla hyvin pelottavan lastenelokuvan, jonka nimen haluaisin selvittää. Siinä tyttö oli vankina vanhan mummon luona. Mummo syötti tytölle suklaakonvehteja, joiden sisältä paljastui aina sormus. Lopulta tytölle selvisi, että hänen edeltäjänsä: suklaita syöneet pikkutytöt ovat päätyneet ruusutapetiksi seinälle.
Elokuva oli luultavasti ulkomaalainen. Se oli myös henkilönäytelty, ei piirretty.
Olisin kiitollinen vinkistänne.

Vastaukset 4
Vanhimmat
lumikuningatar!. Siinä tyttö joutui "kiltin" tädin luo joka halusi että tyttö unohtaisi etsimänsä pojan ja jäisi hänen luokseen. Siksi hän syötti tytölle unohdussuklaita.
Ihana versio HC Andersenin sadusta. En muista kuka ohjasi mutta taisi olla nainen. Elokuva on sadunomainen, ja loistavasti toteutettu suomalaiseksi lastenelokuvaksi. Satu Silvo oli hyytävä lumikuningatar.
Lumikuningatar, Päivi Hartzellin ohjaama hieno fantasiaelokuva vuodelta 1986.
http://www.imdb.com/title/tt0091449/
Dvdnäkin pitäisi löytyä.
Lumikuningatar!