Tästä on varmaan jo aikasemmin kysytty mutta kysyn nyt silti uudestaan:)
Elikkäs..Aloitin yasmin- pillerit ihan ensimmäistä kertaa toissapäivänä, en siis ikinä ole aikasemmin niitä syönyt.
Kävin neuvolassa ne hommaamassa, mutta kun olen täysi-ikäinen niin neuvolatädit eivät kertoneet minulle oikeastaan mitää niistä pillereista, hän kertoi niistä todella nopeasti.
No paras ystäväni täyttää tuota pikaa myös 18 vuotta, mutta hän oli käynyt myös hommaamassa pillerit, niin hänelle oli kerrottu kaikki pillereistä, gynekologisesta tutkimuksesta, sekä näytetty kaikki välineet mitä tutkimuksessa käytetään. Hänelle oli myös sanottu (hänellä on saman merkkiset pillerit kuin minulla), että kun hän on yhden viikon syönyt näitä e-pillereitä, niin hän voi aloittaa yhdynnän, ilman kondomia. Niiden pitäisi tehota silloin jo.
Itse kun luin tuota ohjetta muistelen, että siellä oli kohta, että ensimmäisen yhdynnän ilman kondomia voi vasta kuukauden päästä kun on aloittanut pillerit. Ja ystäväni väittää, että se aika on viikko, eikä hän ainakaan raskaaksi tullut.
Miten tämä nyt sitten on? Onko jollain kokemusta?

Vastaukset 2
Vanhimmat
"Itse kun luin tuota ohjetta muistelen, että siellä oli kohta, että ensimmäisen yhdynnän ilman kondomia voi vasta kuukauden päästä kun on aloittanut pillerit."
Luepa se pakkausseloste uudestaan. Siellä ei missään sanota tuollaista. Lisäehkäisyä tarvitaan viikko jos ensimmäisen pillerin ottaa kierron 2.-5. päivänä. Jos aloittaa pillerit ensimmäisenä vuotopäivänä, lisäehkäisyä ei tarvita lainkaan.
käytä kortsua ole kaukaa viisas, itellä on ollut kerran satiaiset no ne tulisi karvojen kautta väkisin jos niitä on seksi kumppanilla.ja olen kärsinyt 1 tippurin,olin hölmö en käyttänyt kortsua ja voihan aina olla hivi vaara. terv:uros etelä suomesta.