Julmaa eläinrääkkäystä

käsittämätöntä

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200902019014741_ul.shtml

Milloin eläinrääkkäys loppuu maailmasta. Miksi taas tämä. Mistähän oman takkini untavakin on peräisin, mitä enää voi käyttää kun kaikki on rääkätystä lähtöisin. Mikä on kun ei saada loppumaan eläinten huonoa kohtelua eri maissa.

2

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lapsille
    • kuka valvoo Suomessa:

      Karjalan Maa, Tiistaina 11.9.2007 N:o 97


      "Suomeen perustettu islamilainen puolue pyrkii puoluerekisteriin ja mukaan vuoden päästä pidettäviin kunnallisvaaleihin. Siihen se tarvitsee vähintään 5 000 kannattajakorttia, joiden keräämisessä ei liene suuria vaikeuksia.
      Islamilaisen puolueen yleiset tavoitteet ovat sinällään hyvinkin kannatettavia, ainakin joiltakin osin. Kukapa moittisi esimerkiksi pyrkimystä terveisiin elämäntapoihin. Moni perinteisemmän uskonnollisen suuntauksen omaava on valmis poistamaan alkoholijuomat niin kaupoista kuin kioskeista.
      Mutta yhtä lailla osa puolueen tavoitteista nostattaa jopa ärtymystä. On parasta torjua jo lähtökohtaisesti esimerkiksi vaatimukset islaminuskoisten vanhempien lasten erivapaudet koulussa. Uusi puoluehan haluaa vapauttaa muslimien lapset koulun musiikkiopetuksesta ja osasta liikuntatunteja, koska esimerkiksi uimahalliretket ovat islamin vastaisia.
      Puolue haluaa laillistaa rituaaliteurastuksen ja poikien ympärileikkauksen.
      Suomi on maailman kehittyneimpiä maita sukupuolten välisen tasa-arvon toteuttamisessa. Se, että muslimeille sallittaisiin koulussa erivapauksia, jotka perustuvat nimenomaan sukupuolten epätasa-arvoon, istuisi erittäin huonosti suomalaiseen yhteiskuntaan. Eläinten teurastaminen elävältä viiltämällä niiden kurkku auki ei kuulu nykypäivään….

      Omaan jumaluskoon perustuvaa poliittista toimintaa pitää sen sijaan kavahtaa, koska sokea usko oikeuttaa myös pahaan. Ihmiskunnan historiasta löytyy riittävästi esimerkkejä siitä, että kun politiikka muuttuu uskontojen temmellyskentäksi vuotaa pian myös veri. "

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      113
      6965
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      107
      4711
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      51
      3962
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3334
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      678
      2017
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      230
      1401
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1338
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1283
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      52
      1277
    10. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      962
    Aihe