Loron Wade: Elämän käyttöohje
Neljäs käsky: Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.
Luomistyön päätteeksi Jumala teki kaksi asiaa, joiden järjestyksessä ei ole mitään sattumanvaraista. Luomiskertomuksen lopussa sanotaan:
a. Jumala näki, että kaikki oli hyvää, ja sitten
b. hän lepäsi.
On selvää, että Luojan lepäämisellä ei ole mitään tekemistä väsymisen kanssa. Kyseessä on lepo, joka seuraa sitä, että sekasorron sijaan tulee järjestys – myrskyn jälkeen rauha ja tyyneys. Jumala saattoi maailman lepoon, ja sitten hän lepäsi itse. Tässä on lausunto, jonka Jumala antoi luomistyön päätteeksi. ”Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä (1), ja kaikki oli hyvää. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kuudes päivä. Näin tulivat valmiiksi (2) taivas ja maa ja kaikki mitä niissä on. Jumala oli saanut työnsä päätökseen (3), ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi kaikesta työstään (4). Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstään (5)”. (1 Moos.1:31-2:3)
Tässä lyhyessä kappaleessa muistutetaan viisi kertaa, että luominen oli saatu päätökseen. Tämä merkitsee sitä, että Jumala ”lepäsi” eli lopetti sen tekemisen, mitä hän oli ollut tekemässä, sillä hän oli saanut päätökseen jumalallisen tehtävänsä. Mitään ei jäänyt kesken, mitään ei unohdettu eikä mitään jäänyt huomaamatta. Ei ollut yhtään osaa, joka ei olisi toiminut täydellisessä harmoniassa kaikkien muiden kanssa. ”Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää”.
Jos Jumala olisi luonut ihmisen luomisviikon alussa ja pyytänyt meitä auttamaan jollakin tavalla tai ainakin kysynyt meidän mielipidettä, voisimme ottaa luomisesta itsellemme hieman kunniaa. Jumala ei kuitenkaan tehnyt näin. Sapatin viettäminen oli alusta alkaen, on nyt ja tulee aina olemaan juhla Jumalan työn kunniaksi, ei meidän. Aadamin tavoin mekin lepäämme osoittaaksemme, että hyväksymme tämän tosiasian ja luotamme Jumalan täydelliseen huolenpitoon hyvinvoinnistamme ja onnellisuudestamme. Tämä merkitsee sitä, että lepäämme luottavasti hänen käsissään uskoen hänen viisauteensa, suunnitelmaansa ja huolenpitoonsa elämämme varalle.
Näin tunnustamme, että Jumala on Luoja, ja hyväksymme oman paikkamme luotuina. Näin lepomme seitsemäntenä päivänä on syvällä ja mielekkäällä tavalla Jumalan palvomista.
Lähes jokaisessa väärässä uskonnossa, niin myös väärässä kristinuskossa, Jumalan palvomisessa on kyse tekemisestä. Vain Raamatussa neuvotaan palvomaan Jumalaa jättämällä pois oma tekeminen, laittamaan syrjään omat pyrkimykset ja ponnistelut, lopettamaan työnteko ja lepäämään tyynessä luottamuksessa siihen, että työ on meidän osaltamme valmis. Neljännessä käskyssä julistetaan: ”Seitsemäs päivä on sapatti”. Sana ”sapatti” tarkoittaa kirjaimellisesti lepoa. Seitsemäs päivä on lepo, jonka Jumala itse on asettanut. Se on päivä, jona hän kutsuu meitä lepäämään hänen kanssaan. ”Silloin et saa tehdä mitään työtä”. Lepäämällä Jumalan kanssa sapattina julistamme maailmankaikkeudelle, että meillä on häneen suhde, joka perustuu uskolle. Lepomme sapattina ei ainoastaan kuvaa tätä suhdetta – se myös edistää ja syventää sitä, jolloin sapatista tulee myös osa tätä suhdetta. Kun lepäämme sapattina, emme ainoastaan julista, että luotamme Jumalan rakkauteen ja saamme sitä kautta rauhan; lepo sapattina myös vahvistaa tätä luottamusta Jumalaan. Lepo sapattina todistaa suhteesta Jumalan ja hänen luomakuntansa välillä, ja samalla myös vahvistaa sitä.
Oli perjantai, kun Jumala sai luomistyönsä päätökseen. Silloinkin oli perjantai, kun Jeesus sai päätökseen pelastustyönsä. Kun hän painoi päänsä ja kuoli, hän sanoi: ”Se on täytetty”. (Joh.19:30) Tämän jälkeen opetuslapsilla oli juuri tarpeeksi aikaa siirtää Jeesuksen ruumis pois ristiltä ja laskea se Joosefin uuteen hautaan. Kun he kiiruhtivat pois, aurinko oli laskemassa, ja Raamattu sanoo: ”Sapatti oli juuri alkamassa”. (Luuk.23:54) Näin Vapahtaja lepäsi toistamiseen seitsemäntenä päivänä valmiiksi tekemästään työstä. Sapatti, joka oli luotu Jumalan täydellisen maailman ja huolenpidon muistomerkiksi, sai silloin uuden merkityksen. Tuosta päivästä lähtien se kuvasi myös Jumalan huolenpitoa synnissä elävää maailmaa kohtaan – hänen suunnitelmaansa lunastaa, parantaa ja palauttaa meidät uskon ja luottamuksen suhteeseen hänen kanssaan. Tämä sapatin toinen merkitys oli tiedossa jo kauan ennen ristiä. Kun Herra antoi Siinainvuorella kymmenen käskyä, hän antoi sapatille merkityksen viittaamalla luomiseen. Mutta kun Mooses toisti käskyt 40 vuotta myöhemmin, hänen viittauksensa ennakoi selvästi toista syytä: ”Muista, että itse olit orjana Egyptissä, kun Herra, sinun Jumalasi, kohotti voimakkaan käsivartensa ja johdatti sinut sieltä pois. Sen tähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivää”. (5 Moos.5:15)
Kun vetäydymme arkisen toimintamme kiihkeästä vauhdista ja irrottaudumme sapatin tuntien ajaksi elämän paineista, muistutamme itsellemme, että maailma ei pyöri meidän ympärillämme, että aurinko ei nouse eivätkä kukat kuki meidän käskystämme ja että luominen toteutui täydellisesti ilman apuamme. Lepäämällä sapattina fyysisestä rasituksista tunnustamme sen täydellisen huolenpidon, jonka Jumala on meille valmistanut fyysisessä maailmassa, ja juhlimme sitä, niin kuin Jumalan kansa on tehnyt maailman alusta lähtien. Uskomme Jeesukseen lisää tähän kaikkeen uuden ihanan ulottuvuuden. Niin kuin Heprealaiskirjeen 4. luvun teksti osoittaa, sapatin lepo merkitsee nyt sitä, että hyväksymme Kristuksen todella ansainneen meille Golgatan ristillä pelastuksen. Tämän loppuunsaatetun työn vuoksi kristityt voivat ”levätä kaikkien töidensä jälkeen” eli levätä turhauttavista ja toivottomista yrityksistä ansaita pelastus omilla hyvillä teoilla. Voimme yksinkertaisesti hyväksyä sen uskon kautta, että kun Jeesus sanoi ”se on täytetty”, näin todella oli, ja että hän suoritti loppuun lunastustehtävän ja tarjoaa sitä jokaiselle, ”joka häneen uskoo”. Tämä luottamussuhde Jumalaan ja kokemus elävästä uskosta, joita lepääminen seitsemäntenä päivänä kuvaa ja syventää, ovat ”rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen” (Fil.4:7). Kaikki ne, jotka ovat ”Kristuksessa Jeesuksessa” nauttivat levosta. Heidän ei tarvitse enää heittelehtiä ongelmien ja huolten meressä. He saavat saapua satamaan ja löytää rauhan ja levon. Astu iloiten ja luottamuksella sapatin lepoon. ”Olkaamme siis varuillamme. Jumalan lupaus, että pääsemme hänen lepopaikkaansa, on vielä täyttymättä, eikä yksikään teistä saa jäädä taipaleelle”. (Hepr.4:1)
Neljäs käsky: Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.
Luomistyön päätteeksi Jumala teki kaksi asiaa, joiden järjestyksessä ei ole mitään sattumanvaraista. Luomiskertomuksen lopussa sanotaan:
a. Jumala näki, että kaikki oli hyvää, ja sitten
b. hän lepäsi.
On selvää, että Luojan lepäämisellä ei ole mitään tekemistä väsymisen kanssa. Kyseessä on lepo, joka seuraa sitä, että sekasorron sijaan tulee järjestys – myrskyn jälkeen rauha ja tyyneys. Jumala saattoi maailman lepoon, ja sitten hän lepäsi itse. Tässä on lausunto, jonka Jumala antoi luomistyön päätteeksi. ”Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä (1), ja kaikki oli hyvää. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kuudes päivä. Näin tulivat valmiiksi (2) taivas ja maa ja kaikki mitä niissä on. Jumala oli saanut työnsä päätökseen (3), ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi kaikesta työstään (4). Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstään (5)”. (1 Moos.1:31-2:3)
Tässä lyhyessä kappaleessa muistutetaan viisi kertaa, että luominen oli saatu päätökseen. Tämä merkitsee sitä, että Jumala ”lepäsi” eli lopetti sen tekemisen, mitä hän oli ollut tekemässä, sillä hän oli saanut päätökseen jumalallisen tehtävänsä. Mitään ei jäänyt kesken, mitään ei unohdettu eikä mitään jäänyt huomaamatta. Ei ollut yhtään osaa, joka ei olisi toiminut täydellisessä harmoniassa kaikkien muiden kanssa. ”Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää”.
Jos Jumala olisi luonut ihmisen luomisviikon alussa ja pyytänyt meitä auttamaan jollakin tavalla tai ainakin kysynyt meidän mielipidettä, voisimme ottaa luomisesta itsellemme hieman kunniaa. Jumala ei kuitenkaan tehnyt näin. Sapatin viettäminen oli alusta alkaen, on nyt ja tulee aina olemaan juhla Jumalan työn kunniaksi, ei meidän. Aadamin tavoin mekin lepäämme osoittaaksemme, että hyväksymme tämän tosiasian ja luotamme Jumalan täydelliseen huolenpitoon hyvinvoinnistamme ja onnellisuudestamme. Tämä merkitsee sitä, että lepäämme luottavasti hänen käsissään uskoen hänen viisauteensa, suunnitelmaansa ja huolenpitoonsa elämämme varalle.
Näin tunnustamme, että Jumala on Luoja, ja hyväksymme oman paikkamme luotuina. Näin lepomme seitsemäntenä päivänä on syvällä ja mielekkäällä tavalla Jumalan palvomista.
Lähes jokaisessa väärässä uskonnossa, niin myös väärässä kristinuskossa, Jumalan palvomisessa on kyse tekemisestä. Vain Raamatussa neuvotaan palvomaan Jumalaa jättämällä pois oma tekeminen, laittamaan syrjään omat pyrkimykset ja ponnistelut, lopettamaan työnteko ja lepäämään tyynessä luottamuksessa siihen, että työ on meidän osaltamme valmis. Neljännessä käskyssä julistetaan: ”Seitsemäs päivä on sapatti”. Sana ”sapatti” tarkoittaa kirjaimellisesti lepoa. Seitsemäs päivä on lepo, jonka Jumala itse on asettanut. Se on päivä, jona hän kutsuu meitä lepäämään hänen kanssaan. ”Silloin et saa tehdä mitään työtä”. Lepäämällä Jumalan kanssa sapattina julistamme maailmankaikkeudelle, että meillä on häneen suhde, joka perustuu uskolle. Lepomme sapattina ei ainoastaan kuvaa tätä suhdetta – se myös edistää ja syventää sitä, jolloin sapatista tulee myös osa tätä suhdetta. Kun lepäämme sapattina, emme ainoastaan julista, että luotamme Jumalan rakkauteen ja saamme sitä kautta rauhan; lepo sapattina myös vahvistaa tätä luottamusta Jumalaan. Lepo sapattina todistaa suhteesta Jumalan ja hänen luomakuntansa välillä, ja samalla myös vahvistaa sitä.
Oli perjantai, kun Jumala sai luomistyönsä päätökseen. Silloinkin oli perjantai, kun Jeesus sai päätökseen pelastustyönsä. Kun hän painoi päänsä ja kuoli, hän sanoi: ”Se on täytetty”. (Joh.19:30) Tämän jälkeen opetuslapsilla oli juuri tarpeeksi aikaa siirtää Jeesuksen ruumis pois ristiltä ja laskea se Joosefin uuteen hautaan. Kun he kiiruhtivat pois, aurinko oli laskemassa, ja Raamattu sanoo: ”Sapatti oli juuri alkamassa”. (Luuk.23:54) Näin Vapahtaja lepäsi toistamiseen seitsemäntenä päivänä valmiiksi tekemästään työstä. Sapatti, joka oli luotu Jumalan täydellisen maailman ja huolenpidon muistomerkiksi, sai silloin uuden merkityksen. Tuosta päivästä lähtien se kuvasi myös Jumalan huolenpitoa synnissä elävää maailmaa kohtaan – hänen suunnitelmaansa lunastaa, parantaa ja palauttaa meidät uskon ja luottamuksen suhteeseen hänen kanssaan. Tämä sapatin toinen merkitys oli tiedossa jo kauan ennen ristiä. Kun Herra antoi Siinainvuorella kymmenen käskyä, hän antoi sapatille merkityksen viittaamalla luomiseen. Mutta kun Mooses toisti käskyt 40 vuotta myöhemmin, hänen viittauksensa ennakoi selvästi toista syytä: ”Muista, että itse olit orjana Egyptissä, kun Herra, sinun Jumalasi, kohotti voimakkaan käsivartensa ja johdatti sinut sieltä pois. Sen tähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivää”. (5 Moos.5:15)
Kun vetäydymme arkisen toimintamme kiihkeästä vauhdista ja irrottaudumme sapatin tuntien ajaksi elämän paineista, muistutamme itsellemme, että maailma ei pyöri meidän ympärillämme, että aurinko ei nouse eivätkä kukat kuki meidän käskystämme ja että luominen toteutui täydellisesti ilman apuamme. Lepäämällä sapattina fyysisestä rasituksista tunnustamme sen täydellisen huolenpidon, jonka Jumala on meille valmistanut fyysisessä maailmassa, ja juhlimme sitä, niin kuin Jumalan kansa on tehnyt maailman alusta lähtien. Uskomme Jeesukseen lisää tähän kaikkeen uuden ihanan ulottuvuuden. Niin kuin Heprealaiskirjeen 4. luvun teksti osoittaa, sapatin lepo merkitsee nyt sitä, että hyväksymme Kristuksen todella ansainneen meille Golgatan ristillä pelastuksen. Tämän loppuunsaatetun työn vuoksi kristityt voivat ”levätä kaikkien töidensä jälkeen” eli levätä turhauttavista ja toivottomista yrityksistä ansaita pelastus omilla hyvillä teoilla. Voimme yksinkertaisesti hyväksyä sen uskon kautta, että kun Jeesus sanoi ”se on täytetty”, näin todella oli, ja että hän suoritti loppuun lunastustehtävän ja tarjoaa sitä jokaiselle, ”joka häneen uskoo”. Tämä luottamussuhde Jumalaan ja kokemus elävästä uskosta, joita lepääminen seitsemäntenä päivänä kuvaa ja syventää, ovat ”rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen” (Fil.4:7). Kaikki ne, jotka ovat ”Kristuksessa Jeesuksessa” nauttivat levosta. Heidän ei tarvitse enää heittelehtiä ongelmien ja huolten meressä. He saavat saapua satamaan ja löytää rauhan ja levon. Astu iloiten ja luottamuksella sapatin lepoon. ”Olkaamme siis varuillamme. Jumalan lupaus, että pääsemme hänen lepopaikkaansa, on vielä täyttymättä, eikä yksikään teistä saa jäädä taipaleelle”. (Hepr.4:1)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vaikuttaa siltä, että edustat sellaista tulkintaa, että jokasen tulisi lopettaa kaiken työnsä tiettynä hetkenä ""kirjaimellisesti lepoa.."" Ilmaiset vanhan liiton aikaisen Israelin kansan velvoitteita.
Miten käytännössä ajattelet yhteiskuntamme toimivan, jos tietyllä kellon lyömällä tulisi lakata kaikesta työn tekemisestä.
Otetaan vaikka käyttöveden tai sähkön jakeluteollisuus?
:)
On tiettyjä töitä, joita pitää hoitaa myös sapattina. Sairaista on huolehdittava ja eläimet hoidettava. Kun ihminen on uudestisyntynyt ja Pyhä Henki asuu uskovassa, Hän kyllä ilmaisee, tavalla tai toisella, mikä on sapatin aikana sopivaa tehdä. Mutta suursiivouksen ja kaupassa käynnin voi tehdä arkenakin, ei sitä tarvitse sapattina tehdä.
Neljäs käsky:
Efes. 6.
2 "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" -tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus-
3 "että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä".
Tuohon kunnioittamiskäskyyn liittyy lupaus.
Ennen tätä 4. käskyä ei ole lupauksia sisältäviä
käskyjä. Lepopäiväkäskyyn (3.) ei sisälly mitään
lupauksia, mutta lepo tietysti on palkitsevaa sinänsä.
Se "pyrkii muuttamaan juhla-ajat ja lain" (Dan. 7:25).
Lepopäiväkäsky on Raamatun mukaan neljäs käsky. Katolinen kirkko aikanaan poisti toisen käskyn ja jakoi kahtia kymmenennen käskyn. Jostain syystä suurin osa kristikuntaa haluaa seurata mieluumin heidän tekemää jakoa ja heidän kunnioittamaa lepopäivää kun Jumalan.
Kunnioita isääsi ja äitiäsi on viides käsky. Palaan siihen ja älä tapa käskyyn huomenna, jos Jumala suo...
Sunnuntai Raamatussa:
Matt.28:1: Ja kun sapatti oli päättynyt ja viikon ensimmäisen päivän aamu koitti, tulivat Maria Magdaleena ja se toinen Maria katsomaan hautaa.
Mark.16:2: Ja viikon ensimmäisenä päivänä he tulivat haudalle ani varhain, auringon noustessa.
Jae 9: Mutta ylösnousemisensa jälkeen hän varhain aamulla viikon ensimmäisenä päivänä ilmestyi ensiksi Maria Magdaleenalle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän riivaajaa.
Luuk.24:1: Mutta viikon ensimmäisenä päivänä ani varhain he tulivat haudalle, tuoden mukanaan valmistamansa hyvänhajuiset yrtit.
Joh.20:1: Mutta viikon ensimmäisenä päivänä Maria Magdaleena meni varhain, kun vielä oli pimeä, haudalle ja näki kiven otetuksi pois haudan suulta.
Jae 19: Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, myöhään illalla, kun opetuslapset olivat koolla LUKITTUJEN OVIEN takana, JUUTALAISTEN PELOSTA, tuli Jeesus ja seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: ”Rauha teille!”
Ap.t.20:7: Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää, niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka. "Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä, kokoonnuimme murtamaan leipää, niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka".(The New English Bible kääntää ajankohdan: lauantai-iltana).
(Ap.t.2:46:"Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella"). Historioitsija Augustus Neander:"kenties apostolin lähestyvä lähtö kokosi pienen seurakunnan veljelliselle jäähyväisaterialle, joka yhteydessä apostoli piti viimeisen puheensa, vaikka kyseessä ei ollutkaan erityinen sunnuntain jumalanpalvelus".(The History of the Christian Religion and Church s.337)
1 Kor.16:2: Kunkin viikon ensimmäisenä päivänä pankoon jokainen teistä kotonaan jotakin talteen, säästäen menestymisensä mukaan, ettei keräystä tehtäisi vasta minun tultuani. (Paavali kehoitta laittamaan sunnuntaisin KOTONAAN rahaa talteen, kyseessä ei ollut mikään kirkossa kerättävä kolehti)
(Ilm.1:10: "Herran päivänä Henki valtasi minut".) Yksikään Uuden testamentin jakeista ei anna sunnuntaille pyhyyden leimaa eikä edes kutsu sitä Herran päiväksi. Meidän ei tule jälkikäteen lukea tuohon ilmaukseen sunnuntaita.