Kristittyjä on neljää lajia. Tai tarkemmin sanoen, on kolmea lajia pseudokristittyjä. Ja on yhtä lajia kristittyjä.
1. Uskovaiset kristityt. Hokevat Jeesusta, Jumalaa ja pelastusta. Jankuttavat samoja latteuksia päivästä toiseen. Eivät kuitenkaan ymmärrä kristinuskon teologisesta puolesta mitään. Ovat täysin pihalla dogmatiikasta ja eksegetiikasta. Korvaavat ajattelun lapsenomaisella tunteella ja mielenvikaisuutta lähentelevällä hurmoksella.
2. Tapakristityt. Asenne kristinuskoon on tasoa "on se varmaan ihan hyvä juttu". Roikkuvat kirkon jäseninä pelkkää saamattomuuttaan ja sovinnaisuuttaan.
3. Businesskristityt. Tekevät kristinuskosta itselleen helpon tulonlähteen. Vedättävät ryhmän 1 kristittyjä.
4. Kristityt. Ihmiset, jotka ovat perhetyneet syvällisesti kristinuskon historiaan, teologiaan, kristittyihin filosofeihin. Ihmiset jotka siis todella yrittävät ymmärtää mistä on kyse ja vieläpä onnistuvat jotenkin säilyttämään uskonsa Jumalaan.
Paljonko ryhmään 4 kuuluvia kristittyjä on?
Kuinka paljon kristittyjä on?
11
513
Vastaukset
- mielikuvitusotus
niistä oli taannoin oikein kattava selvitys retrosedän kirjoittamana.
ehkäpä hän vastaa ja laittaa kuuppajumi juttunsa tänne uudestaan.- Kuk regus susej
"Hyönteistiedettä: Kuuppajumi
Kirjoittanut: Retrohetero 9.9.2008 klo 18.24
Tiedettä talipäille: Kuuppajumi
Kuuppajumi on hyönteinen, jota tavataan ympäri maailmaa. Kuuppajumilla ei juurikaan ole luontaisia vihollisia, paitsi toiset kuuppajumi-lajit, ja se on levinnyt laajalle alalle aggressiivisen käyttäytymisen avulla. Kuuppajumi puolustaa reviiriään raivokkaasti mm. polttamalla vihollisensa roviolla tai hyökkäämällä Lähi-Itään. Kuuppajumi on yleensä omiensa joukossa, eikä siitä ole tavalliselle ihmisellä haittaa. Kun kuuppajumi tulee kiimaan, sen käyttäytyminen muuttuu rajusti. Jokaiselle on varmasti tuttua oven takana rapisteleva kuuppajumi jolla on alkeellisessa hankajalassa jeesus-lehdykkä. Ennen kuuppajumi poistettiin häiritsemästä suihkuttamalla Raidia kuuppajumin silmiin, jolloin kuuppajumi poistui ovelta hyvinkin nopeasti. Nykyään moinen toiminta on laitonta, johtuen kukkahattutädeistä, jotka puolustavat vaarallisimpiakin kuuppajumeja "kulttuurin rikastuttajina".
Kuuppajumin lisääntyminen
Jotkin kuuppajumi lajeista lisääntyvät äärimmäisen voimakkaasti ja hallitsemattomasti, esimerkkinä voidaan mainita lajit jotka asustelevat lestadiolaisalueilla. Kuuppajumi löytää yleensä kumppaninsa juhannusseuroissa, mutta joissa populaatiossa kuuppajumin vanhemmat päättävät kumppanin. Kuuppajumi suorittaa aktin ilman mielikuvitusta ja ns. lähetyssaarnaajakuuppajumi-asennossa. Akti kestää kuuppajumista riippuen 2-10 sekuntia. Tämän jälkeen kuuppajumi laskee ilmoille äänen: "Tuliko sultakin?"
Kuuppajumin elämänkaari
Kuuppajumi viettää munavaiheensa emo-kuuppajumissa, siirtyy sen jälkeen toukkavaiheeseen, jonka se viettää Peugeot 505:n takapenkillä. Lopuksi kuuppajumi etenee anaalivaiheeseen josta se ei kasva ulos, ja kuolee.
Kuuppajumin älylliset lahjat
Kuuppajumi on harvinaisen typerä hyönteinen. Sitä on verrattu mm. tyhmään kiveen. Kuuppajumin informaation vastaanottokyky on tasan nolla. Alkeellinen tikapuuhermosto takaa ettei kuuppajumi opi eikä tule oppimaan mitään uutta. Kummallista kyllä, kuuppajumi on nuorena suhteellisen älykäs, mutta taantuu syötyään Lähi-Idästä peräisin olevaa paskaa. Poikkeuksiakin löytyy; jotkut kuuppajumit osaavat lyödä raamatulla päähän ja jotkut ampua AK-47:llä ilmaan. On jopa todistettavasti havaittu kuuppajumi-ryhmittymä, joka lensi lentokoneilla kerrostaloja päin. Tosin tässäkin tapauksessa kuuppajumin älykkyydestä kertoo se, että kuuppajumit lensivät kerrostaloja päin.
Kuuppajumin ravinto
Kuuppajumi syö pääsääntöisesti Lähi-Idästä peräisin olevaa paskaa. Tätä paskaa se pyörittää koko elämänsä edessään, ja haukkailee siitä paloja. Tätä samaa paskaa se myös tarjoaa jälkikasvulleen, ja on epäilty tämän olevan syy älylliseen taantumaan kuuppajumin varhaisaikuisuudessa. Jotkut lajeista syövät myös kuoripoikia, poikaprostitoituja ja metamfetamiinia. Myös kristuksen ruumis ja veri ovat suurta herkkua osalle lajeista. Monessa suhteessa kuuppajumeja voisikin sanoa raadonsyöjiksi.
Kuuppajumin evoluutio
Kuuppajumin evoluutio on selvitetty noin 5000 vuoden taakse. Ensimmäinen kuuppajumi oli hyvin todennäköisesti jumi-mooses, joka jumitti kuuppansa sienillä ja paskalla. Evoluution ansiosta kuuppajumin ei tarvitse enää käyttää sieniä, sillä sienien ohimenevä vaikutus on muuttunut nykyään kuuppajumin pysyväksi ominaisuudeksi.
Kuuppajumin haitat ihmiselle ja ympäristölle
Kuuppajumi syö kyllä paskaa, ja se on hyväksi maalle, mutta alkeellisen hermoverkkonsa takia se tuhoaa luonnonvaroja holtittomasti. Aikuiselle kuuppajumi ei ole kovin vaarallinen, mutta lapset olisivat kyllä syytä pitää kaukana kuuppajumista. Kuuppajumi ei pure, mutta se voi tarjota paskapallostaan lapselle palan, ja se voi johtaa kuuppajumi-tranformaatioon.
Tunnettuja kuuppajumi-lajeja:
- Jumi-mooses
- Jumikuuppa
- Lessukuuppajumi
- Hellari
- Jumikamelikuuppa
- Turbaanijumi
- Kuuppatäynnäkusta
- Jeesus" - mielikuvitusotus
Kuk regus susej kirjoitti:

- Jeesus":D se on oikein hyvä selvitys yleisistä kuuppajumi lajeista. siinä keskustelussa taisi olla vielä lisääkin kun kaikki kertoivat omakohtaisesti tapaamistaan lajeista :)
- Kuk regus susej
mielikuvitusotus kirjoitti:
:D se on oikein hyvä selvitys yleisistä kuuppajumi lajeista. siinä keskustelussa taisi olla vielä lisääkin kun kaikki kertoivat omakohtaisesti tapaamistaan lajeista :)
ketjua ei ole poistettu.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000037789583#22000000037789583 - mielikuvitusotus
Kuk regus susej kirjoitti:
ketjua ei ole poistettu.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000037789583#22000000037789583lujasti ja ylistäkää rasvatonta maitoa.
Vielä 5. Ateistiset kristityt. Uskovat, ettei jumalia ole olemassa ja tietävät olevansa oikeassa, mutta yhteisön oletettu paine, oma elanto sekä todellinen tai tavoiteltu kansansuosio houkuttelevat valehtelemaan. Tämä on monien poliitikkojen, julkkisten ja pappien arkea, mutta eivät kuulu mielestäni ryhmään 2 tai 3. ;)
Ryhmästä 4 sen verran, että todella moni teologi on ateisti.- ***.*.*.***
Niitä aitoja uskovia kristittyjä ole 2!
savonarola ja jokumuu!
kun he lyövät viisaat päänsä yhteen kuulu kova "KOPS" ja sen jälkeen semmoinen helinä ääni joka muistuttaa herneiden kolisemista metallipurkissa! :D - uuge möller
Siinähän se ryhmässä 4 pysymisen vaikeus on. Mitä enemmän perehdyt kristinuskoon, sitä enemmän alkaa usko horjua.
Jumalanhullun esittääkin tuossa alempana tyypillisen ratkaisun tähän ongelmaan: järkeily pois ja tunteet tilalle. Oppi ei pelasta vaan hyvät fiilikset, "uudelleensyntymisen riemu", "elämä Kristuksessa" yms. hurmoksellinen huuhaa.
On kovin vaikea ymmärtää, että mitä on sellainen usko, joka ei pysty määrittelemään uskonsa kohdetta. Ilman teologian antamaa tukea usko on muodotonta ja sisällötöntä jeejee-meininkiä. Eli päädytään pseudokristilliseen ryhmään 1.
"Ateistikristityn" tunnistaa muuten useimmiten siitä, että hän välttelee suoraa puhetta Jumalasta. Hän käyttää mielellään ilmaisuja "uskon kristillisiin arvoihin", "näen kirkon tärkeänä yhteiskunnallisena toimijana", "luonnossa liikkuessani tunnen usein Korkeamman Voiman läsnäolon". Varsinkin poliitikoille tyypillistä lätinää, jolla hankitaan pseudokristillinen pinnoite ateistiselle vakaumukselle.
RE:Kuinka paljon kristittyjä on?
uuge möller 2.2.2009 klo 11.21
Paljonko ryhmään 4 kuuluvia kristittyjä on?
-1-2%
On vain niin, että Jumalan Valtakuntaan ja sen salaisuuksiin ei päästä opiskelemalla.
Uskonyhteisön jäseneksi pääsee tavallisesti vain hyväksymällä sen käsitykset, mutta Jumalann Valtakuntaan pääsemisessä on kysymys elämästä.
Voit tulla "kirkkolkubin" jäseneksi täyttämällä hakemuskaavakkeen, tai menemällä ilmoittautumaan jossain kokouksessa, mutta Jumalan Valtakuntaan pääsy tapahtuu vain syntymän kautta.
Syntymästä alkaa elämä. Jumalan Valtakunnassa on kysymys elämästä. Monet kirkot taas edustavat vain käsityksiä, tässä on valtava ero. Joitakin tämä ajatus pelottaa, koska he ovat niin sidottuja käsityksiinsä, että kun jotakin muuta saarnataan, he näkevät koko uskonnollisen järjestelmänsä romahtavan maahan.
Jumalan Valtakuntaan tuleminen on elämän asia, ei älyllisten käsitysten. Me emme tule pääsemään Taivaan valtakuntaan, vaikka meillä olisi oikea käsitys esim kolminaisuudesta, tai jostakin muusta (opillisesta) totuudesta. Me pääsemme sinne vain ja ainostaan syntymän kautta. Sen jälkeen me elämme ja kasvamme.
Mitä on elämä? Elämä on rakkautta, iloa, rauhaa, pitkämielisyyttä, lempeyttä, uskoa, nöyryyttä, itsensähillitsemistä. Sitä on elämä.
Se, joka (puhtaasti)rakastaa, on Jumalasta syntynyt. Jumalan valtakunnassa on kysymys elämästä, tai kuolemasta, ei oikeista, tai vääristä käsityksistä.- ertert
"1-2%"
Millä perusteella?
- -DW-
1. Tässä olen pitkälti samaa mieltä.
2. Tähän ryhmään kuuluvat mielestäni myös ne jotka kuuluvat kirkkoon ympäristön painostuksesta.
3. Näistä suurin osa mielestäni kuitenkin elää eniten ryhmän 2 kustannuksella, sillä ryhmä 1 on monissa tapauksissa aivan liian hajanainen ja fanaattinen ettei se takaa elantoa. Suuressa maailmassa jossa ihmisten lukumäärä kulkee aivan eri mittasuhteissa kuin suomessa jopa nämä ääriryhmät mahdollistavat elannon useammalle "kaatajapapille" ja "ihmeparantajalle."
Silti se isoin raha ja poliittinen suosio tulee suurelta keskiluokalta: maltillisilta tapauskovaisilta.
4. Tähän kohtaan ei ole mitään lisättävää.
Nelosryhmää on kovin kovin vähän. Hauskinta asiassa on se että monet ykkösryhmän jäsenet kuvittelevat kuuluvansa tähän ryhmään.
Ja tuosta kollimaattorin mainitsemasta 5 ryhmästä. Henk koht olen erimieltä ja nämä poliitikot, papit, julkkikset etc kuuluvat pääosin ryhmään 3 tai 2, ja joissain harvoissa ääritapauksissa jopa ryhmään yksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134802Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293493No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452420- 501538
- 361473
- 391349
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv231212- 141202
- 1651079
- 271078