Sunilaisuuden dilemma

kysyväinen

Sunilaisuuden dilemma on se, ettei se saa jumaluuteensa mahtumaan kuin osan raamattua.
Paavali on Teuvolle kauhistus. Kerrassaan "kuvottavaa luettavaa", kuten Teuvo itse asian ilmaisi.
Näin olemme saaneet jälleen uuden "helmen" sunilaisuuden kuriositeettiarkistoista esille.

12

351

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • etu on siinä,

      että siihen kuuluu nykyisin ainoastaan Suni itse!
      Muut ovat jo jättäneet tuon harhaopin.

      • Kysyväinen

        He ovat ainoastaan riitautuneet toisiinsa verisesti ja tappelevat keskenään kiivaasti ja julkisesti, mutta oppi heillä on edelleen sama.


    • Diana-ad-rem

      on ihan oikeassa, että Paavali on kuvottava henkilö. Paavalia kierompaa valehtijaa saa hakea.

      Paavalihan myöntää itsekin valehtelevansa, teillä on se kuuluisa peite silmillä, joten ette huomaa.
      Minkä voi, jos on hunnut hartioilla ja vielä silmien päällä niin ohi menee, se ikäänkuin sokea sokeaa taluttaa, haparoivat pitkin seiniä
      eikä valoa näy.

      • myös !

        Paavalihan oli juutalainen ja roomalaisten uskovia kavaltava ja ilmiantava kätyri.
        Liekö se perinnöllistä tai ei tuo valehtelu.
        Sinä juutalaisena voisit kyllä pysyä kokonaan siellä murhaavien pikku perkeleiden palstalla poissa täältä lietsomasta rotuvihaa.


      • liittynyt

        sunilaiseen lahkoon?


      • Kysyväinen

        Olet juuri läpäissyt sunilaisuustestin! Onneksi olkoon! ;(


      • Paavali oli Jumalan itsensä valitsema ase. Se että ei ymmärrä Paavalin tekstejä ei tarkoita, että hän olisi valehdellut. Ja kun kaiken lisäksi Paavalin teksti on Pyhän Hengen inspiroimaa eli sen lähde on Jumalassa, on Paavalin kohdistuva väärä syyttely entistä raskaampi synti.


    • minkälainen Saatanan helmi ja totuuden mätäpaise on tämäkin Paavalin julistus:

      "En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo.
      Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse,
      vaan sen tekee minussa asuva synti."

      Tämähän on yhtä pitävä tämän kansan porttopappien julistuksen kanssa:

      "Kukaan meistä ei voi tietää totuutta, ja jos joku sanoo
      sen tietävänsä on hänestä jo silloin tullut toisten tuomitsija."

      • itse toisista

        sanot, sanon sinulle; olet vääräoppinen. Eksyksissä olet.


      • Irmeli.

        >>"En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo.
        Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse,
        vaan sen tekee minussa asuva synti."


      • Kysyväinen
        Irmeli. kirjoitti:

        >>"En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo.
        Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse,
        vaan sen tekee minussa asuva synti."

        "Tämä on TOTUUS TS, sillä sinäkin käyttäydyt jus samalla tavalla täällä, ja kun kohtasimme olit mielinkielin. "

        Puhutko totta? Olet tavannut Teuvon ja hän oli "mielinkielin"?


      • Irmeli.
        Kysyväinen kirjoitti:

        "Tämä on TOTUUS TS, sillä sinäkin käyttäydyt jus samalla tavalla täällä, ja kun kohtasimme olit mielinkielin. "

        Puhutko totta? Olet tavannut Teuvon ja hän oli "mielinkielin"?

        Kyllä,

        totta joka sana.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      508
      1479
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1156
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      862
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      835
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      807
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      756
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      714
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      697
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      685
    Aihe