EVA:n raportin vuodelta 2001 mukaan KD:n (silloinen SKL) kannattajien mielipiteitä lähimpänä oli Keskusta. Seuraavina olivat Vasemmistoliitto,SDP,RKP ja Vihreät. Kauimpana oli Kokoomus.
Tätä todistaa myös syksyn vaihtoehtobudjettien vertailu. Kristityn Vastuun 9.10.03 pääkirjoituksessa myös todettiin, että KD menee Vasemmistoliitosta ja Vihreistä vasemmalta ohi. Kokoomus ei tehnyt vaihtoehtobudjettia. Ilmeisesti hallituksen veronalennukset tyydyttivät sitä.
KD:llä ja Kokoomuksella on monissa asioissa suuria eroja. Erot ovat suuria mm. suhtautumisessa tulo-ja alkoholiveron alennuksiin, viinien myyntiin ruokakaupoissa, kauppojen aukioloaikoihin sunnuntaisin, EU-myönteisyyteen, kehitysapuun ja Nato-jäsenyyteen.
Puolueiden erot ovat suuria myös sosiaalipolitiikassa varsinkin valtakunnan tasolla. Paikallistasolla kaikki puolueet kyllä yrittävät tuoda esiin myös pehmeinpiä arvoja.
Jos KD ja Kokoomus ovat vaaliliitossa, äänestäjä samalla todennäköisimmin tukee myös sellaista politiikkaa, joka on päinvastaista hänen mielipiteilleen. Politiikan uskottavuus on nytkin jo alhaista ja tämä vielä laskisi sitä.
Tulevissa kunnallisvaaleissa KD:n ja Kokoomuksen vaaliliitot tuovat lisäpaikkoja keskimäärin suhteessa 1 KD:lle ja 4 Kokoomukselle. Tämä sen perusteella, jos ne saavat valtakunnaliset kannatukset 5% ja 20%

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.